Politiikkaa, rakkautta, hevosia
Viehkoa Mannerheim-fiktiota
Raija Oranen: Marsalkan ruusu, Otava-kustannus 2018
Tartuinpa kirjaan, jossa päähenkilön ajatuksenjuoksut, rakkaudet hevosiin ja naisiin, sotamuistumat, jne. käsitellään tosi hyvän lukuromaanin tyyliin. Eihän Mannerheim enää pysty näissä muistumissa rakastajan rooliin, mutta muistelee toki menneitä naisiaan lämmöllä.
Marsalkan ruusu – teos löytää varmasti lukijansa. Kun vertailin sitä esim. Laila Hirvisaaren tekstiin, häviää Oranen tapahtumien vaikuttavuudessa, erotiikan hehkussa ja väkivallankin kuvaajana.Orasen tyyli on ryhdikästä, kuten Mannerheimkin oli ja ajatukset ovat samaa linjaa. Kaiken on oltava tip top, vaikka nyt on voiton vienyt oma vatsa, joka kipuilee jopa suuremmin kuin taistelujen muistot.
Mukanaan marsalkalla on euroopan laidalla, syrjäisen seudun kylpylässä henkivartija ja lääkäri, jotka tietysti seurailevat häntä, toisella ase povitaskussa. Muistoihin vajonneen Marsalkan ajatuksenjuoksu on detaljirikasta ja Oranen kehittelee osin lähdeaineistoon perustuvassa kirjassa miljööt ja henkilökuvat tarkasti ja todentuntuisesti. Ehkä joku rajuista rakkauskohtauksista kiinnostunut tarttuisi mieluummin Hirvisaaren kirjoihin. Oranen on ehkä punonut taitavamman ja todenmukaisemman fiktion kuin Laila, jolla teksti oli mielestäni enemmän epäuskottavaa.
Politiikan asiantuntijana ja lähteiden etsijänä kunnostautui tätä kirjaa laadittaessa kirjailijan puoliso. Oranen osaa kuitenkin limittää lähdeaineiston taitavasti kuvitteen kanssa. Kirja oli mielestäni oivallinen viihderomaani ja ansaitsee plussat myös henkilökuvan uskottavuudesta. Joskus jopa ajattelin, että Mannerheim itse on tekstin takana ja niin kai kirjailijakin oli asian ymmärtänyt. Hieman lisää efektiivisyyttä ja tapahtumien ja ihmiskohtaloiden jännitteitä olisin toivonut lisää. Nyt tunnelma oli kuin vanhan miehen vuoteen ääressä istujalla. Varmaan Oranen osaa myös koskettavamman lähestymistavan, mutta nyt hän on valinnut tämän kylpylämiljöön ja vanhojen muistelun. Eihän nyt Marskista voi kuvitellakaan mitä vain.
Jouko Varonen
