Mennään metsään, tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä, Pieni Karhu kustannus

Mainioita metsämaisemia

Upea kirja katseltavaksi lasten kanssa

Seija Samela-Juha Samela: Mennään metsään, tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä, Pieni Karhu Kustannus

Oiva kirja lapsille esiopiksi metsässä vaelteluun. Kirjaa voi lukea ja katsella lasten kanssa, koska siinä on ammattitaidolla kuvattuja maisemia ja makrokuvia.

Keväthän näitä kuvia katsellessa tulee mieleen. On sinivuokkoja, keto-orvokeita, valkovuokkoja, ketunleipiä, maariankämmeköitä, vanamoita, kanervia, kalliokieloja, sanikkaisia, koivuja, mäntyjä, kuusia, vaahteroita ja jos vaikka mitä.

Ylen vähäiseksi on kuitenkin jäänyt anti eläinten suhteen. Orava jätti ainakin muistijäljen kirjaa katsellessani ja lukiessani. Oli toki kyykäärme, sisilisko, muurahaiset, sinitiainen, mustarastas ja lanttuperhonen. Siinäpä ne taisivat pääosiltaan ollakin.

Kirja on sopiva nojatuolimatka metsään. Lapset löytävät siitä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vanha kansa oli toki metsän suhteen taikauskoisempaa. Ne näkivät juurakoissa ja kivissä vaikkapa menninkäisiä, haltijoita ja muita taruolentoja. Pihlajaa he pitivät pyhänä puuna. Auta armias, jos joku katkaisi pihlajan pihapiiristään. Siitähän seurasi vaikeuksia ja onnettomuutta.

Kirja tiedottaa siis myös jossakin määrin perinneasioista metsän suhteen. Siitä löytää myös mainintoja myrkyllisistä kukista ja kasveista. Niinpä ketunleivän herkkä, valkoinen kukinto vaikuttaa viattomalta, lehtiäkin on perinteisesti maisteltu. Mutta voi lapsikullat, jos alatte niitä useamman syömään, voi tulla eteen lääkärireissu.

Hyvä kirja kaikenkaikkiaan. Siitä saa aidon metsäretken tunnun. Ammattitaitoiselle kuvittajalle monta monta extraplussaa.

Jos jotakin odotin, niin vähän enemmän värikirjoa. Sitäkin metsästä löytyy. Nyt kirjan anti on hivenen toistoista ja unohtaa metsän ja eläimistön koko kauneuden. Mutta mitäpä sitä yhdellä kertaa liian isoa kakkupalaa haukkaamaan. Ainahan voi tehdä uusia kirjoja tästä aihepiiristä, jos kuva-arkistossa on resursseja tarpeeksi.

Jouko Varonen