Mikko Haaksluoto: Syksystä jouluun, Atrain&Nord Kustannus 2019

Laadukkaita novelleja

Puistoukkelista kapiaisten kurimukseen

Mikko Haaksluoto: Syksystä jouluun, Novelleja vuosilta 1998-1999

Lueskelin yönseudun kotkalaisen Haaksluodon novelleja. Sillä niitä voi täydellä syyllä sanoa novelleiksi, vaikka esim. kapiaisesta ja armeijameiningistä kertovassa jutussa olisi odottanut tömäkämpää loppuylläriä. Ehkä se pitkittyi vähän liikaa. Siinä vaiheessa kun pissapää kyylä oli jo tähtäimessä ja kovat piipussa, olisi minusta ollut todellisen loppuyllärin paikka.

Niin se vain on, että kansa vaatii usein verta ja suolenpätkiä ennenkuin innostuu.

Haaksluoto on taitava kertoja. Häneltä onnistuu ihmiskuvaus ja psykologinen juonenkuljettelu. Mielessäni väikkyi suomalaisen psykologisen virittelyn uusi kyky. Taitoa kirjailijalla on ja yksityiskohtiin menevää analyysia. Jospa kirjailija ottaisi vielä oppia vaikka humoristi-Huovisen lyhyistä erikoisista ja pelkistäisi.

Haaksluotoa olen lukenut ennenkin. Hän on juttumies minun mieleeni. Tuli semmoinen mielikuva, että tuommoisen tarinaniskijän kanssa voisin mieluusti nauttia muutaman kupin kahvia ja naureskella, heittää hetulaa. Sehän on silleen, että jotkut nauttivat luovuudesta ja novellin kirjoittamisesta vaikka arkipäiväisen jutustelun aikana.

Kotkasta on tullut hyviä kertojia ja novellisteja ennenkin. Haaksluotokin luultavasti, niin kuin kaikki kirjailijat, hyödyntää omaa henkilöhistoriaansa novelleissaan, mutta sehän onkin ihan sopivaa. Kun ohjasin kirjoittajakursseja nuorena kirjailijana, tuumin aina nuorukaisille, että hakeutukaa jutunkertojien seuraan, aloittakaa omista kokemuksista. Ei pidä lähteä etsimään kuuta taivaalta.

Että mitä. Tykkäsin Haaksluodon verbalistiikasta ja hienovireisistä psykologisista nyansseista niin paljon, että aloitettuani lukemisen kympin uutisten aikaan, huomasin että aamukahdeksalta kutsuu miestä jo lenkki keväiseen luontoon.

Niin se vain on. Joidenkin seurassa viihtyy. Tietysti kirjoittajan jutuissa on joskus pitkittämisen makua, mutta kirjailijan psykologinen silmä on tarkka, niin kuin entisellä pojalla, kun piti osua pienarilla oksalla keekoilevaan paskolintuun.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen