Minä olen Alex ja Meluavat Zombikalsarit

Erilaisia ystäviä

Kaksi puhuttelevaa lastenkirjaa

Elena Agnello: Minä olen Alex, kuvitus Adrie le Roux, Kustannus Oy Pieni Karhu 2016

Harri Istvan Mäki: Meluavat zombikalsarit, Lector Kustannus Oy 2017

Alexilla on syntymäpäivät. Kaikki ystävät tulevat häntä tapaamaan. Kaleb pelaa jalkapalloa ja hänellä on kaksi isää, Grant ja William. Grantilla on pieni lakki, kipa. Lina on myös Alexin ystävä. Linan kotona luetaan koraania. Zia istuu pyörätuolissa ja antaa Alexin liimata tarroja tuoliinsa. Isona Alexista ja Ziasta tulee eläinlääkäreitä. Vuyo asuu äitinsä kanssa. Hänellä ei ole isää, mutta äidillä on niin suuri sydän että se pystyy rakastamaan isänkin puolesta. Rashidan mummu käyttää saria. Se on kovin kaunis ja värikäs vaate. Siyanda on isän työkaveri ja tulee suuresta kaupungista.

Kovin kaunis kirja erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Maailmamme on suuri ja oma maa tai koti ei ole enää lintukoto jossa ei suvaita erilaisuutta. Myös eri uskonnot tulevat kirjassa esille. Lienee niin, että jokainen uskontokin on hyvä omalla tavallaan ja niissä tulevat esille monet tutut säännöt, joita on esim. kristinuskossa. Myös jumalhahmoissa on yhtäläisyyksiä. 

 

Harri Istvan Mäki on nuortenkirjailija, jonka tyylistä tykkään, vaikka joskus kielikuvien ja mielikuvituksen tulva on jo vähän hengästyttävä. Tällä kertaa lähdetään liikkeelle tyypillisestä tilanteesta, kun isällä ja äidillä on iltamenoa ja pitäisi saada lapsenvahti Pyrylle, joka ei ole niitä ”maan hiljaisia” vaan melkoinen rasavilli, joka yksin jätettynä loihtii paikalle vaikka kaveriporukan sotkemaan paikkoja ja mellastamaan. No lastenvahdiksi lupautuu punkkaripoika, jota Pyry nimittelee peloissaan Zombiksi. Siinähän sitä on haastetta pojankoltiaiselle.

Mäki on monilahjakkuus, mm. kirjoittajakouluttaja, nuortenkirjailija ja kuvataiteilija. Mäen kuvakieli on eloisaa, joskus hivenen toistoista, mutta voittaa mennen tullen monet kuvittajiemme kärkinimistä. Jossakin kohtaa etsin jopa yhtäläisyyksiä esim. Mauri Kunnaksen kaltaiseen kuvitustyyliin. Ehdottomasti pidän kirjaa taitavasti tehtynä, hivenen väsyttävänä, mutta aitona kuvauksena Pyrystä ja hänen vanhemmistaan, ystävistään, jopa kissasta ja koirasta, jotka ovat saaneet esikuvia Mäen omista karvaturreista, joita tiedän hänen rakastavan.

Jouko Varonen

 

 

Vastaa