Karmiva trilleri
Baldaccin uusi sarja alkaa
David Baldacci: Murtunut mies, Gummerus 2017
Baldaccin uuden sarjan etsivähahmo on Amos Decker, joka joutuu selvittelemään muun muassa koko perheensä murhaa. Kirjan karmiva alku antaa ymmärtää, että kyseessä on aihelma, josta ei jännitteitä puutu. Baldaccin tyylinä on mennä suoraan asiaan ja edetä rivakasti episodista toiseen. Amos Deckerille on sattunut nuorena urheiluvamma, josta on jäänyt erikoinen kyky. Hän pystyy muistamaan sekunnilleen kaikki tapahtumat, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Kun kirjassa edetään, välillä jo masentunut etsivä joutuu selvittelemään veritekoa, joka liittyy jollakin tapaa myös hänen henkilökohtaiseen tragediaansa. Siinä tehtävässä on hyötyä Deckerin kyvystä tunnistaa tapahtumat sekuntien tarkkuudella. Myös miehen oman elämän tuomat murtumisen tunnot auttavat murhien selvittelyssä.
Lueskelin kirjaa tapani mukaan uimarannalla ja tietysti olin vahingoista viisastuneena varannut pitkähihaisen paidan ylleni siltä varalta, jos jännitys vie ajan tajun kunnes kärventynyt selkä alkaa oirehtia. Tietysti kirja on efektiivinen ja jännityksen täyteinen ja joskus jopa hengästykseen asti väkivaltainen.
En ole erityisen innokas väkivaltaviihteen kuluttaja, mutta joskus tietysti tulee tartuttua dekkareihinkin. Baldacci on kertoja, jonka teksti etenee varsin selkeästi ja lukija saa sitä mitä tilaa, paketin väkivaltaviihdettä ja huippuunsa hiottua jännitystä.
Baldacci on Amerikan kärkinimiä rikoskirjallisuuden saralla. Hän on syntynyt vuonna 1960 Virginiassa. Lakimieheksi hän valmistui vuonna 1986 ja toimi usean lakitoimiston palveluksessa ennen rikoskirjailijan uran alkua. Nyt näyttää siltä, että hänen teostensa maailmanmaine vie miestä mukanaan kuin pässiä narussa. Jos joskus koin tekstin hivenen raakana ja inhottavana, oli samalla todettava, että ei ole pakko tarttua trilleriin, jos pelkää verta ja suolenkappaleita.
Että mitä. Ehkä pystyisin keksimään mielekkäämpääkin tekemistä kuin trillerien lukemisen, mutta se on vain henkilökohtainen mielipiteeni. Väkivaltahakuinen viihde on nykyaikana niin pinnalla esim. televisiossa, että rauhallista iltahetkeä on vaikea löytää, jos telkku on auki. Jännityksen takaavat pidempien väkivaltasarjojen lisäksi lyhyemmät trailerinpätkät, joita ajetaan näkyville surutta lasten katseluaikaan. Olisikohan nykymaailmassa tilausta enemmän harmoniselle viihteelle vaino- harhaisen väkivallan sijaan?
Jouko Varonen
