Roolipeleistä haamukirjailijaksi
Ilkka Auer osaa
Ilkka Auer: Noidankiro, Haamu Kustannus 2020
…”Samassa auringonvalo hiipui kaikkialta muualta paitsi ovien luota. Noita syöksyi pimeyden turvin huoneesta, karjaisi sanan ja etuovi pamahti kiinni Armaksen nenän edessä. Kylmä, lohduton varjo levisi halliin, seiniin repeytyi halkeamia, koneet ja astiat vavahtivat, ja pimeät voimat syöksyivät nuoltakin nopeammin päin Armasta”…
Lapsena kuuntelimme radiosta kauhukuunnelmaa. Tyttö meni siinä pimeään kellariin ja nurkasta kuului houkutteleva ääni:
– Tules vieläkin lähemmäksi.
Tyttö alkoi hiipiä lähemmäs olentoa, joka puhui, mutta me lapset tälläsimme radion kiinni. Kohta kuitenkin uteliaisuus voitti ja avasimme taas radion. Sieltä kuului:
– Tules vieläkin lähemmäksi.
Siskot vinkaisivat iiik iiik ja tälläsimme radion taas kiinni. Ja kohta taas kokeilimme mitä sieltä nyt kuuluisi. Mitäs muuta kuin:
– Tules vieläkin lähemmäksi.
Radio kiinni nopsasti tyttöjen kirkunan säestyksellä. Ja uutta kertaa emme enää kokeilleet. Meidän poikienkin kantti petti. No, kauhu on aina kiinnostanut poikia. Nuotioiltojen lopuksi luettiin tai heitettiin teltassa lipan alta kummitusjuttuja ja iho oli pelosta kananlihalla. Fantasiakauhu on kirjailija Ilkka Auerin erikoisalaa. Hänet on palkittu myös vuoden parhaasta fantasiakirjasta Kuvastaja-palkinnolla.
Tämäkin juttu sijoittuu kartanomiljööseen ja tietysti lähellä on myös linna, Raaseporin linna. Siinäpä on sopiva lähtökohta seikkailulle, kun linnassa asustelevat vielä kodinhenget ja muut. Turnajaisiakin pidetään keskiaikaiseen tyyliin ja vanhat uhat heräävät henkiin.
Nuorille lienee kauhukin tärkeää ja kasvattavaa. Sen avulla opitaan käsittelemään tietynlaisia tunteita ja voittamaan omat pelkonsa. Parasta tietysti olisi, jos nuorille suunnatussa kirjassa saataisiin loppuidyllikin aikaiseksi ja naurettaisiin remakasti kaikelle. Mutta pitäähän jännitettä jäädä kytemään kun tämäkin kirja kuuluu Auerin Domowik-sarjaan.
Niin että mitä. Auer osaa asiansa. Nuoriin tämmöinen kirjallisuus menee kuin häkä päähän. Eihän sitä sentään haluta ihan äidin vellihousuja olla. Ei ei. Varttuneempi saattaa moiselle vähän hymähdellä. Mutta ne nuoret, ne nuoret.
Saateri sentään.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
