Upeaa lyhytproosaa
Kirje Jumalalle ja muita juttuja
Olli Sarpo: Olemisen tapaluokkia, Reuna-kustannus 2018
Harvoinpa sitä saa luettavakseen näin oivaltavaa lyhytproosaa. Sympatiani siirtyivät Sarpon puolelle heti ensimmäisen jutun jälkeen. Mieleen tulivat esim. edesmenneen humoristin Veikko Huovisen lyhyet jutut. Tietysti tuli mieleen paljon muutakin, sillä Sarpon kattaus sisältää juttuja Jumalasta työvoimatoimiston pomoon tai yksinäisyydestään taiteen tekevästä kirjailijasta hautajaisten ”pummiin” joka sentään laulaa kauniilla äänellä virret, että saa nauttia tuntemattomana lihakeitosta ja muusta tarjoilusta.
Sarpo on mielestäni muutakin kuin karrikoiva humoristi. Hän puuttuu yhteiskunnan vähäosaisten tilanteisiin omalla jäljittelemättömällä tyylillään ja joskus ihan kurkunpäässä tuntuu outoa jomotusta, kun kirjailija tulee lähelle omaa todellisuutta tai osoittaa pysyvinä arvoina pitämämme asiat kyseenalaisiksi.
Kirjailija taitaa vältellä itsekin julkisuutta, niinkuin näistä, usein selkeästi koetuista kertomuksista voi arvailla. Vaatimattomuuteen ei ole syitä. Näillä eväillä noustaisiin maamme humoristienkin harvalukuisessa joukossa kärkisijoille.
Mitäpäs muuta kuin kyselemään Sarpon muita teoksia kirjastoista. Sarpolta on nimittäin aiemmin julkaistu kirjat Antipastoraali ( 2013) ja Sirkus, tai Sinä, minä ja sika ( 2008).
Ehdottomasti Sarpon Olemisen tapaluokkia on sijoitettava hyllyyn odottamaan uutta lukemista. Se koukutti minut niin perusteellisesti, että en laskenut kirjaa käsistäni, ennen kuin olin nautiskellut jokaisen jutun.
Sarpon yhteiskuntakritiikki painottuu mm. vähäosaisten ja syrjittyjen tilanteeseen. Hän sivaltaa myös yleistä piittaamattomuutta suomalaisten keskuudessa. Myös uskonnolliset maneerit saavat osansa vähättelystä. Joskus tietysti kirjailijan aihelmat siirtyvät myös inhorealismin suuntaan, mutta mitäpä tuosta. Olisipa kiva juoda kupponen kahvia tämmöisen miehen kanssa lähihuoltamolla ja vähän filosofoida, kun siellä ”timantit” ovat yleensä harvassa.
Jouko Varonen ( SARV)
