Petteri Nykyn metodit
Salibandywelhon taikasoppa
Oskari Saari: Petteri Nykky, Menestyksen tie, WSOY 2020
Muistui mieleen nykky-kirjaa lukiessa se Suomen ensimmäinen jääkiekkokulta. Siellä se ystävällisen ja joviaalin näköinen Curt Lindström muhoili taustalla. Hänellä oli vankka ote yksilöihin ja sitä kautta koko porukkaan. Hän tiesi, että dominointi ei auta. Pojat pitää ottaa kokonaisvaltaisesti. Moni mielestään kova tappi huutaa suu vaahdossa ja välittää vain kullan kiillosta kaulahihnassa.
Petteri Nykkykin osaa kokonaisvaltaisuuden taidon. Hänelle menestys ei ole ainoa tärkeä asia, vaan pelaajien henkilökohtainen menestyminen niin elämässä kuin urheilussa. Jopa on tärkeä seikka. Koulunuorisokin vieraantuu opiskelusta, jos tuijotetaan vain pisatuloksiin, eikä piitata lapsista ihmisinä. Joku voi sanoa sitä lelliksi ajattelutavaksi, mutta tässä maailmassa on liian paljon kovia arvoja, jotka olisi syytä räätälöidä softimmiksi.
Juttelin joskus keihäänheittovalmentaja Kankaan kanssa, jonka tytöllä oli vähän henkisiä vaikeuksia, eikä keppi tahtonut lentää. Tuumin hänelle karjalaiseen tapaan, että ” elä sie vaadi liian paljon hältä, isän rakkaus on paljon tärkeämpää kuin sata keihästä”. Lieneekö sanoillani ollut painoarvoa, mene ja tiedä. Ystävällisesti Kangas ainakin kuunteli sanojani.
Mutta mitähän mie höpisen. Tämä Nykky-kirja on täyttä rautaa jokaiselle nuorison parissa työskentelevälle. Allekirjoitan täysin Nykyn metodin, vaikka koulunjohtajille, sairaalaväelle tai Suomen pisa-vetoiselle opetustyylille. Jotain on pielessä, jos urheilijat alkavat vieraantua henkisesti valmentajastaan ja voida pahoin. Koutsilla lienevät liian ”kovat piipussa” urheilijoidensa kanssa.
Tietysti teos on monipuolinen ja särmiä kaihtamaton opas valmennuksesta. Sudenkuoppiakaan ei kirjassa unohdeta tai epäonnistumisia. Itse uskon kuitenkin mm. koulunjohtajan ja vararehtorin uran tehneenä, että mies on löytänyt sateenkaaren päästä sen arkun, jossa kultamitaleita säilytetään.
Arkun kyljessä lukee hevosenkokoisin kirjaimin: ”Usko ihmiseen. Löydä sydän.”
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
