Tuomisen epookkiromaani tarjoaa draamaa ja tragediaa
1800 luvun melskeissä menee henki, ja rakkaus roihuaa
Pirjo Tuominen: Charlotan tarina, Tammi Kustannus 2021
Charlotta elelee surun murtaman äidin kanssa. Kas kun tytön isä oli upseeri ja joutui jostakin syystä surmatuksi, tai ihan teloitetuksi.
No, vaimo saa tapahtumasta ikuiset traumat, eikä tyttären, Charlotankaan mieli mettä keitä. Mutta nuorilla tytöillä on aina olemassa se rakkaus-kortti ja siihenpä tunnollinen Charlottakin turvautuu.
Mutta kun kirja kattaa ihmiselämän pituisen ajanjakson, niin wanha Charlottahan siinä muistelee elämänsä surkeita ja kiehtovia vaiheita.
Jossakin vaiheessa Charlotan rakkaasta tulee ns. vihannes ja Charlotta tietysti ikuisen rakkauden nimissä hoitaa miestään parhaansa mukaan.
Kyllä tätä kirjaa lukee ihan elämänopikseen, niin kunnollinen ja itsensä uhraava henkilö on tämä päähenkilö. Epookkejahan ne tekivät kaariutriot ja lailahirvisaaret vain pari mainitakseni.
Lailalla sentään oli aikanaan paljon efektiivisempää antia. Pirjo Tuominen on mielestäni hienostuneempi ja ottaa joskus pieteetillä, kun pitäisi siirtyää säröisempään ja inhorealistisempaan antiin tai erotiikalla mässäilyyn. Niistä tietysti kohderyhmä laajenisi kirjailijalla, mutta Tuominenpa pitää linjansa.
Että mitä. Tarkkapiirtoista ja hyvin aikaansamyötäilevää kuvausta voi vain ihailla ja vaikka lukemassa on miespuolinen kriitikonrenttu, niin aina löytyy mielenkiintoisia käänteitä ja voihan sitä joutessaan vaikka arvailla, että mikä käänne kertoo ehkä jollakin tapaa ja vaivihkaa nykyajan ihmisistä.
Lailalle jouduimme jättämään ikuiset hyvästit, joskin hänen tekstinsä ja muistonsa elävät. Siksi on tärkeää, että uusi historiallisen viihteen lipunkantaja on jämäkkä ja pystypäinen, eikä alita rimaa missään vaiheessa. Toivotankin Tuomiselle kaikkea hyvää ja monia monia uusia kirjoja.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
