Suomen vaikeat hetket
Sisällissota jakoi Suomen
Tuomas Tepora/Aapo Roselius ( toim.) : Rikki Revitty maa, Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö, Gaudeamus 2018
Joku voisi sanoa, että kannattaako sisällisotaamme muistella. Rankat ajat tulevat minun mieleeni kertomuksina teloituksista, väkivallasta, jossa veli meni veljeään vastaan, sekä lapsi- ja naissotilaista. Itse muistan paremmin isän sotataipaleen, talvisodan ja jatkosodan, josta olen kuullut hänen omia kertomuksiaan.
Monipuolisesti toimitetun kirjan aihepiireihin kuuluvat sisällissodan tapahtumien lisäksi myös spekuloinnit ja dokumentit mm. siitä, miten sodan uhreja on muisteltu. Itse olen lappeenrantalainen ja löysin kirjasta kuvan myös Savitaipaleelta työväentalolta, jossa työläiset juhlivat vappua vuonna 1917. Myös Lappeenrannassa on punavankien kivääreillä rikkiammuttu muistoseinä graniitista.
Kirjan kuvamateriaali on joskus viiltävää teloituskuvineen kuolleine uhreineen ja hevosineen. Tekstiosuus on kiitettävän monipuolinen, joskus jopa kuivan tieteellinen graafisine esityksineen ja ”täysine” tekstisivuineen.
Sen toki muistan historiantunneilta, että jääkäreitä koulutettiin Saksassa ja Venäjälläkin ja sota oli verinen. Suomen kolmemiljoonaisesta väestä kuoli sodassa 38 000 henkilöä ja sotaan osallistui 200 000 taistelijaa. Olen toki lukenut spekulointeja ja kirjoja näistä aihepiireistä. Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla on tullut tutuksi sekä elokuvana, että kirjana. Viimeksi luin Anneli Kannon romaanin Lahtarit, jossa ilmajokiset pojat lähtevät sotaretkelle Viipuriin asti.
Jotenkin tulee mieleen, että kaunokirjallisella lähestymistavalla on omat etunsa, tieteellistä lähestymistapaa edustavaan kirjaan nähden. Samalla on sanottava, että fiktio on usein vähemmän eksaktia, ehkä myös painotuksiltaan subjektiivista.
Rikki revitty maa on tärkeä kirja. Kun kansalaissodasta on kulunut 100 vuotta, se on kuin muistopaalu sekä punaisille että valkoisille ja haluaa muistuttaa kansakunnan häpeällisistä muistoista, ehkä myös auttaa lopulta unohtamaan kahtiajakautuneisuuden, jota on ollut ja tulee olemaan kansan ja poliitikkojen keskuudessa. Ehkä odotin enemmän ns. ”kansan kantaa” noihin nuorisolta jo unohtuviin aikoihin.
Jouko Varonen
