Unelmat täyttyivät Islannin maaseudulla
Pikkukylässä on puolensa
Satu Rämö: Talo maailman reunalla, Vuosi Islannin maaseudulla, WSOY Kustannus 2021
Kyllähän sitä on tullut pikkukylässä asusteltua jo lapsuudessa, Pohjois-Karjalan susirajalla. Sitten läksin vaimon kanssa opettajan ja koulunjohtajan töihin kuhmon syrjäseudulle.
Maalaisromantiikkahan se oli meillä hakusessa. Kyläläiset kyllä tiesivät kaiken opettajaperheestä ja piti elellä hissukseen, ettei tullut loukatuksi kylän sanattomia sääntöjä. Huolenpito ulottui todella pitkälle ja oppilaat toivat opettajalle aina Kainuun leipäjuustoa, joka oli kylän herkkuruoka. Eräs emäntä siirsi kangaspuut johtajaopen asuntoon ja opetti vaimon kutomaan raanuja. Kainuun raanu killuukin yhä seinällämme.
Mutta asiaan. Satu Rämö asusteli Reykjavikissa perheineen ja joskus tuntui, että siellä oli liikaa vilskettä. Piti löytää maaseutupaikka, jossa ei tarvinnut ajella pitkiä matkoja luonnon löytääkseen.
Islannin harvaanasutulla maaseudulla oli hyvätkin puolensa. Luonto oli tietysti ainutlaatuinen ja kyläläiset ottivat uudet tulokkaat ystävikseen. Mutta ne halavatun maaseutuasukkaat olivat oppineet vähemmän luontoystävällisen tavan jättää auto käyntiin ja avaimet paikalleen kauppareissun ajaksi ja sehän on luontoihmisille tietysti arveluttavaa. Rämöllä olisi tehnyt mieli vääntää autot sammuksiin virta-avaimesta.
Kyllähän tämä kirja on ihan ihanteellinen lukukokemus. Rämö kun suitsuttaa paikkaa hengästykseen asti.
Vastaavia elokuvia on tehty paljon ja lukuromaaneja, joissa esim. nuori opettaja-neiti hakeutuu töihin maaseudulle. Siihenpä on helppo kietaista mukaan vaikka rakkausjuoni.
Rämö pysyy asialinjoilla ja tekee tärkeitä sosiaalisen median töitään. Kun aurinko jää vuorten taakse keskitalvella moneksi kuukaudeksi, niin Rämö ei tuota hätkähdä. On aika lueskella ja kirjoitella.
Hyvä kirja kertakaikkiaan. Samantapaista olen itse kokenut esim. lukuisilla reissuillani Varanginvuonon Pykeijaan. Siellä kun on pieni kyläyhteisö ja väestö osin suomenkielisiä kveenejä. Ikävä on jäänyt niitä reissuja, mutta jostakin on luovuttava, kun ikää alkaa karttua.
Kiitos kirjasta Satu Rämö.
Se herätteli wanhat lämpimät muistot esille.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
