Siiri Enoranta: Maailmantyttäret, WSOY 2022

Löytyyhän se sopusointu, maailmanlopun jälkeen

Tulevaisuuden nuoret tekevät mitä lystäävät.

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret, WSOY 2022

…”Oli totta, että ihan valkoiset oli nykyään vähemmistönä. Joselina oli selittänyt sen johtuvan paitsi väestön sekoittumisesta Romahduksen ajan valtavien pakolaisvirtojen myötä, myös 2090-luvun geenimuuntelupiikistä: silloin ihmiset oli alkaneet muokata muloidensa perimää, jotta niiden iho olisi kestänyt paremmin auringonvaloa”…

Mielenkiintoisia visioitahan se kirjailija kehittelee tässä paremmin nuorille tarkoitetussa romaanissa. Itsekin olen ajatellut usein, että mitähän hauskaa se nörttisukupolvi keksiikään, kun meistä aristokraateista aika jättää. Nythän on menossa suurten ikäluokkien kato. Heidät suljetaan vankiloiksi luokiteltaviin vanhainkoteihin odottamaan kutsua pilven reunalle.

Hyvin pirtsakstihan se kirjailija luotailee tulevaa aikaa, ja joskus ilkikurinen hymykin naamalla. Itse kiinnostuin kirjasta, koska julkaisin kaupallisilta kustannustaloilta 24 nuortenkirjaa ollessani koulun johtaja ja vararehtori.

Kun jätin opettajan työt, ajattelin kuin entinen eläkkeelle jäävä makkaramestari, että tehkää nyt makkara mieleiseksenne. Ja Siiri leipoo ”makkaraansa” , joka on tarkoitettu nuorille, mm. lesboseksiä jne jne…

Nuoriso on tärkeä voimavara. Heillä pelaa sosiaalinen kanssakäyminenkin, kuten näillä kirjan nuorilla, joilla jokaisella on omat vaikeat ongelmakenttänsä.

Että mitä. No laatuisan kirjan on Enoranta kirjoittanut. Nykyajassa on jo monenlaista liikehdintää suuremman yksilönvapauden ja erilaisuuden puoleen. Itse pääministeri kulkee pride-kulkueen keulakuvana kirjavassa asussaan.

Huh huijaa. Aika on muuttumassa ja kriitikonrentun täytyy myöntää, että tämmöiset kirjailijat kuin Enoranta kyllä ovat omiaan innovoimaan uusia tuulia jähmettyneeseen supisuomalaiseen touhuun. Ihan tekisi mieli antaa tämmöinen opus vaikka paatuneen nuorison kritisoijan käteen.

Tietty keveys on muuten omiaan herättämään lukumotivaatiota ja positiivista tuulenviriä lukijalle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen