Silta sumusta valoon

Hyväksikäyttö on rikos

Nina Kähäri: Silta sumusta valoon, Art House 2017

Nina Kähäri, kirjan kirjoittaja, luonnehtii seksuaalista hyväksykäyttöä rikokseksi, jonka tekijä on saatava vastuuseen. Joskus asiaa kuitenkin salaillaan ja sitä pidetään tabuna. Onpa sellaisiakin tapauksia, että hyväksikäyttäjä uhkaa uhria väkivallalla, jos asia tuodaan julki. Tärkeintä tässä kirjassa on kuitenkin se, että kirjoittaja haluaa, omaan kokemaansa nojaten tarjota auttavan kätensä ja tien sumusta valoon, vihreälle niitylle. Mutta vihreälle niitylle johtaa riippusilta, jonka alla on vaarallinen koski. Tarvitaan ystävien ja asiantuntijoiden apua, että sillan lahot lankut vaihdetaan uusiin ja kävely onnistuu. Joskus henkilö jopa putoaa koskeen, mutta silloin on ystävien ja tukihenkilöiden apu tärkeä.

Itse koin lapsena traumaattista väkivaltaa sodassa henkisesti invalidisoituneen isäni taholta. Joskus juoksin hangessa pakoon uhkaavaa pistoolinpiippua, sorruin hankeen ja itkin järkyttyneenä. Tiedän jotakin siitä, miten tällaiset muistot pysyvät mielessä ja traumatisoivat vielä aikuisiällä. Henkinen ja fyysinen väkivalta on tietysti eri asia kuin tämän kirjan aihepiiri.

Kirjassa on lukuisia kertomuksia ja tositarinoita seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneilta. Yhteistä näillä tarinoilla on ehkä se, että usein hyväksikäyttäjä ei käytä pakkoa vaan tavallaan ”houkuttelee” uhrin mukaan näihin puuhiin. Joskus lapsen seksuaalisuus herää nuorellakin iällä ja tämä on omiaan stimuloimaan hyväksikäyttäjää.

Kirja antaa ohjeita ammattiavun hankkimiseen, ystävien ja läheisten tukeen turvautumiseen, omaan henkiseen huoltoon, johon kuuluu mm. luovuus, kuten kuvataide tai musiikki ym. .

Tärkeää on, että hyväksikäytetty henkilö löytää elämäänsä ns. ”vaihtelua”, sosiaalisia kontakteja ja asioita, jotka joskus auttavat vaikeiden kohtaloiden kestämisessä. Omat traumani jatkuivat yli kymmenvuotiaaksi. Niitä ei voi verrata kirjan aihepiireihin, mutta henkinen hyväksikäyttökin voi olla eräs hyväksikäytön muoto. Aikuisiällä turvauduin ammattiapuun, mutta yhä vielä nuo lapsuuden tapahtumat tunkeutuvat uniin. On eräs asia, joka on opittava, nimittäin anteeksianto. Jos katkeruus ja kauna jäävät taka-alalle, ollaan jo loppupuolella sitä riippusiltaa, joka johtaa sumusta aurinkoon ja vihreälle niitylle.

Kirjan tekijä voisi mielestäni muistaa, että monella miehellä, kuten itsellänikin, on lapsuuden ajan traumaattisia kokemuksia naisten suorittaman hyväksikäytön vuoksi.  Usein nainen koetaan seksuaalisen hyväksikäytön kohteena enemmän kuin osallisena siihen. Kuvaavaa on, että jos mies hyväilee lasta intiimisti kuten nainen, se on hyväksikäyttöä.

Jouko Varonen

 

Vastaa