Sudentappoase, Ralf Henriksson

Mahtisonnista ukkometsoon

Rentoa eräkerrontaa

Ralf Henriksson: Sudentappoase, Karisto 2018

Harvoin saa lukeakseen noin rentoa eräkerrontaa, jossa jo miehen ikään ehtineet ukot linnustavat ja tutustuvat myös hirvien mehtuuseen kaatamalla mahtisonnin, joka on onnistunut livahtamaan useasta saartoringistä.

Ralf Henriksson on ikaalisista kotoisin, kirjailija ja ekonomi.  Hän on julkaissut useita eräkirjoja ja muita teoksia. Eränkäyntiä hän on harrastanut Suomen lisäksi myös ulkomailla.

Henrikssonin tekstissä viehättää paikoin murrepitoinenkin kerronta ja miesten sopuisa viihtyminen erämetsissä. Kun ukkometso tai hirvi on kaatunut, pistetään tupakiksi ja ennen jahtia joskus turvaudutaan tunnelmanluojana jääkärmaisteriin.

Aamulla olo on sitten vähän hakusessa mutta pian miehet jo ajelevat metsäautotietä pitkin saalismaille. Erityisesti pistin merkille luontevan dialogin jutuissa:

– Menitkö sinä nokaton ampumaan tavia veteen! minä vinoilin suu virneessä. Olimme aiemminkin väitelleet siitä, oliko lintujen ampuminen veteen asiallista vai ei. Pitkos-Iikan mukaan aikuinen vesilintuhan viihtyy vedessä uiden ja sukellellen, joten ei siinä mitään ihmeellistä ole, jos ampuu veteen eikä lennosta. Lentokyvyttömiä poikasia ei meistä kumpikaan ampuisi veteen, mutta harvoin niitä sorsajahdissa edes näkee.”

Jos nyt jotain odotin enemmän, niin ehkä jännitteitä, mielikuvitusta, vaihtelua  ja henkilökemiaa, sekä tietysti napakampaa huumoria. Joskus myös tuntui, että kuolleen eläimen värien ja sumeiden silmien ihailussa oli jotakin irvokasta. Tietysti eräkirjaan sopii myös luonnonsuojelullinen teemasto, jos jutut antavat myöten.

Hyvä kirja. Rento eräelämä ja kunnon saaliit tietysti antavat vaikutelman, että vielä riittää riistaa Suomen erämetsissä. Jos toden sanon, niin odotin hirvijutussa, että se mahtisonni, jolla oli 16-piikkiset sarvet, olisi taas kerran jekuttanut asemiehiä. Mutta minkäpäs luontokappale mahtaa huippukiikarilla varustetulle kiväärille, vaikka olisi miten tarunhohtoinen.

Lisää fiktiivisiä novellitehoja, niin hyvä tulee.

 

Jouko Varonen