Tähdet meren yllä, Suomalaisen tangon tarina, Into Kustannus

Tosi tango on rakastelua

Ennen taivas putoaa kuin tango katoaa

Timo Kalevi Forss: Tähdet meren yllä, Suomalaisen tangon tarina, Into-kustannus 2019

Olinpa kerran ukkomiehenä saanut luvan lähteä a-luokan lavatansseihin. Miehinen rivistö odotti naisia hakemaan. Lieneekö ollut minun Paul Sharkin valkoisen kolitsini ansiota, että eteeni tuli oikea kullannuppu. Pieteetillä päätin ottaa. Mutta tangon hurmiossa meinasivat vaimo ja lapset kyllä unohtua. Saattelin tyttösen lattialta, kun viimeiset tahdit olivat kajahtaneet ja Topi Sorsakoski marssi tauolle. Partnerin heleä nauru jäi muistikortille ellei ihan sydänalaan.

Mutta asiaan. Tämä todella hyvin tehty kirja käsittelee tangomusiikin historiaa maassamme. Eikä miten hyvänsä. Tuoretta on Forssin teksti ja tiedottavaa. Joku lisäanekdootti ei olisi kyllä ollut pahasta. Näitähän riittäisi:

– Innokkaat fanit saivat Lieksassa käydä katsomassa Olaa auton takapenkillä, jossa hän lepäili keikkaväsymystä pois.

– Tohmajärveläinen basisti ei saanut basson kieleen tekaisemaansa solmua kireälle, vaan sidos lipsui pahasti. Siinä kuululla solistilla oli hätä ja hyvä mieli.

– Badding oli aikanaan niin kuumaa kamaa, että lipunmyyjällä oli sivubisneksenä sytkärien myynti. Menivät kuumille kiville.

Ja taas kriitikkoparka lipsuu aiheesta. Mutta kirja on hyvä. Siinä käydään syntysanat ja kuuluisimmat laulajajulkkikset. Ola tietysti railakkaasti muita edellä, vaikka löysi vahvan äänenkäyttönsä vasta aikapoikana. Ola lauleli joskus ilman mikkiä ja toden totta, ääni kantoi helposti toiselle puolelle järveä ja veneet läksivät oitis liikkeelle.

Tangon nimistä puheenollen. Kirjassa esitellään Topi Kärki, Unto Mononen, Rauli Badding, Topi Sorsakoski, Esa Pulliainen, Eino Grön, Reijo Taipale, ja mitä näitä on. Paljon on asiaa myös tangon variaatioista ja mutaatioista, jotka tietysti mukauttivat tätä jaloa musiikin lajia sopivaksi kulloiseenkin ajanjaksoon. Lienee niin, että jopa tangomusiikin genreen on tullut muutoksia ajan oloon.

Hyvä kirja. Kertakaikkiaan. Jahas. Mutta pihkeinen, kellohan näyttää jo puoli neljää aamulla. Sitä on kriitikon kömmittävä pehkuihin muutamaksi tunniksi tänäkin yönä. Kirja koukutti hyvien kirjojen tapaan ja aikaorientaatio hävisi. Hui hai, mitäs tuosta. Jospa unessa tulee tangopartneriksi vaikka oma vaimo punaposkisena seitsentoistavuotiaana Öllölän lavalla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen