Tuntematon uhka

Dekkarineron uusin

Mystiset räjäytykset

Anne Holt: Tuntematon uhka, Gummerus kustannus

Poliisilla ei edelleenkään ollut tietoa siitä, kuka oli surmannut kaksikymmentäkolme ihmistä Gimle terrassella 8. huhtikuuta räjäyttämällä maltillisen ja aatteiltaan demokraattisen norjalaisen muslimijärjestön toimitilat kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Vaikka kaikki viittasi siihen, että sama tekijä oli jättänyt Grunelokkassa räjähteitä täynnä olevan matkalaukun täpötäyteen ravintolaan reilut kaksi vuorokautta myöhemmin, siitäkään ei voitu olla ihan varmoja. …”

Kyseessä on Anne Holtin, norjalaisen dekkarigurun, uusi Hanne Wilhelmsen – dekkari, jossa puututaan terroritekojen, tässä tapauksessa ihmishenkiä vaatineiden räjäytysten problematiikkaan. Tutkijana on tuttu tutkija Hanne Wilhelmsen. Ja tietysti juttuun liittyy sivujuonteita, kun Hannen ystävä pelkää poikansa radikalisoituneen ja pyytää Hannelta apua asiassa.

Anne Holt ( s. 1958) on koulutukseltaan asianajaja. Hänellä on myös kokemusta Norjan oikeusministerin toimesta ja Norjan poliisin – , sekä toimittajan töistä. Dekkarien tekeminen vei kuitenkin voiton muista puuhista ja hänet tunnetaan pohjoismaiden kärkinimenä tällä saralla.

Holt kuvaa tapahtumia selkeästi ja lukijaa houkuttelevasti. Tällä kertaa ongelmat ovat kuitenkin niin syvässä, että helposti ei päästä ongelmien ytimeen. Lukijaltakin vaatii viitseliäisyyttä kahlata yli 400 – sivuinen dekkari läpi, etenkin, kun rikosten selvittelyssä ei edetä juuri ollenkaan. Mutta tietysti täytyy todeta niin kuin dekkarin mestari Agatha – täti totesi Hannu Tarmiolle, joka syytteli Christien dekkareita vähän pitkäveteisiksi: – Eikös loppu sitten olekin jännittävä?

Lueksin Holtin kirjaa päivän ja totesin, että joskus olisi Holtinkin syytä vähän tiivistää tekstiään. Moni on tietysti mielissään siitä, kun lukukokemus jatkuu ja jatkuu… Holtin Hanne Wilhelmsen- sarjan uutuuksia nimittäin odotetaan fanien piirissä kuin kuuta nousevaa.

Jouko Varonen

Vastaa