Usvasyntyinen, Ylenemisen kaivo, Jalava kustannus

Jännitteinen scifi – järkäle

Elend Venture vallan kahvassa

Brandon Sanderson: Usvasyntyinen,Ylenemisen kaivo, Jalava kustannus 2018

Sandersonin Usvasyntyinen – trilogian avausosa Viimeinen valtakunta, kohahdutti tieteiskirjafaneja ympäri maailmaa. Tässä Yenemisen kaivossa edellisen osan lordihallitsija on kukistettu ja nykyinen hallitsija Elend Venture kipuilee valloittajien piirittäessä kaupunkia. Kirja on monipolvinen ja saa joskus vanhatestamentillisia aihelmia.

Usva surmasi vieläkin. Se iski satunaisiin ihmisiin, jotka kulkivat ulkona yöllä, mutta ilman mitään havaittavissa olevaa sännönmukaisuutta. Monet eivät kuolleet, vaan ainoastaan sairastuivat. Toiset joutuivat usvan murhaamiksi.”

Nuori neito, skaa Vin, on usvasyntyinen, kaupungin  uuden kuninkaan puolella. Vinillä on usvasyntyisten tapaan kyky polttaa metalleja ja saada siitä erityisominaisuuksia. On myös yhdestoista metalli, jolla on arvaamattomia vaikutuksia.

Useat vihollisryhmät vaanivat kaupungin ympärillä, mutta heidän kanssaan on jonkinlainen pattitilanne aina sotaisiin vaiheisiin asti. Niinpä kirja on joskus vähän pitkäveteinen, ellei olisi mukana ihmissuhdejännitteitä ja sivujuonteita. Tietysti asiaan kuuluu, että sotatilanteiden juuttuessa paikalleen, tehdään kaikenlaista jäynää vihollisen pään menoksi.

Kirja vaikuttaa laatulukemiselta scifi – kirjallisuuden ystäville, jopa nuorisolle. Ja kun tähän genreen tutustuu, niin tietysti siinä peilataan, kuten tässäkin teoksessa, nykyajan yhteiskuntaa, valtarakenteita tai eriarvoisuutta – uskontoakin.

Sazed istuutui sanattomana. Kaikki oli valetta, hän ajatteli pökertyneenä.Terrisläisten uskonto… asia, jota Säilyttäjät tutkivat vuosituhansia ja jota he yrittivät ymmärtää, oli pelkkää valetta. Niin sanotut ennustukset, Ajan sankari… sepitettä.”

Jouko Varonen