Verensokeri haltuun, Eroon esidiabeteksesta, Kirjapaja Kustannus 2020

Älä repsahda

Verensokeri on hallittavissa

Reijo Laatikainen: Verensokeri haltuun, Eroon esidiabeteksesta, Kirjapaja Kustannus 2020

Diabetes-kakkonen tupsahtaa yllättäen nuoremmillekin, jos on huolimaton oman kehonsa hoidon suhteen. Niinpä terveellinen ruoka ja lenkki päivässä kuuluvat tämän taistelun perusjuttuihin.

Itse pudotin neljä vuotta sitten painoni 104 kilosta 73:een. Olen aina ajatellut ja huomannut, että addiktio, oli sitten mikä hyvänsä, syömisestä lähtien, on helppo pudottaa, kun viitsii vaikka taistella ensin pari viikkoa uusilla elämäntavoilla. Silloin niistä tulee rutiini, eli uusi normaali. Kumma juttu, mutta niin vain on. Jos joku repsahtaa uhkapeleihin ja laittamaan joka päivä kolikoita raha-automaatteihin, niin että se on jo akuuttia, hänelle tarjotaan hoitoa, joka kestää kaksi viikkoa. Se on kuulemma aika, jonka ihminen tarvitsee tottuakseen uuteen normaaliin. Niin vain on.

Tietysti tarvitaan selkärankaa ja psyykkisetkin tekijät ovat semmoisia, että ihminen syö suruunsa. Muistan taannoin, kun piti totutella laktoosittomaan ja rasvattomaan maitoon, niin se oli se kaksi viikkoa. Sen jälkeen kurri oli ihan hyvää, kuin punaista maitoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat tärkeät. Sama se on myös salaattien, kasvisten ja marjojen syönnissä.

Olisikohan wanha hyvä keino, että laatii ruokalistan malliin: kalaa, kanaa, ja vähemmän lihaa. Sitten reilusti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, jne…

Lisäksi pitää satsata hyvään yöuneen, tupakoinnin ja alkoholin jättämiseen ( taas se kaksi viikkoa on rautaa, sitten alkaa sujua), vehnän, riisin ja perunan korvaamiseen.

Kirjahan on todella mainio. Edellä vain muutama sen tärkeistä vinkeistä. Lisäksi pitää olla tarkkana ja eliminoida huonot tottumukset, kuten makeisten ja leivonnaisten liiallinen syönti.

Kyllä esidiabeteksen niska taittuu, kun pysyy jyrkkänä ja pitää elämäntapansa särmässä.

Niin se vain on.

Ainakin useimmiten.

Sisulla pitää mennä ja huumorilla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen