Kuukausi: toukokuu 2017

Opettavaisia satukirjoja

Prinsessasta peikkoihin

Disney: Tähkäpää saa ystävän, Sanoma Media Finland 2017

Disney: Buldan kristalli, Sanoma Media Finland 2017

Hannamari Ruohonen: Kadonnut äitini, S&S Helsinki 2017

Lasten kuvakirjat ovat siitä kivoja, että niissä on usein opetus. Niinpä Disneyn prinsessakirjoissa luotetaan lujasti ystävyyden voimaan ja siihen, että hyvä saa hyvän palkan. Joskus ovat ogelmat vaikeampia, kuten Ruohosen kirjassa, jossa äiti lähtee kotoa. Tarvitaan jopa mielikuvitusystävää ja tietysti isän rakkautta, kunnes asiat taas järjestyvät.

Kadonnut äitini – kirja kertoo pienestä lapsesta, joka kokee uhkakuvat todeksi, kun isä ja äiti riitelevät yöllä ja äiti on aamulla kadonnut. Sen sijaan lapsi kohtaa epäystävällisen koiran, mielikuvitusystävän, joka auttaa omalla tavallaan unohtamaan ”pahan” äidin. Mutta isän rakkaus ulottuu niin lapseen kuin äitiin ja kohta kaikki on ennallaan. Tarvitaan vain pieniä kauniita sanoja ja isän syliä.

Buldan kristalli kertoo peikon kristallista, josta sammuu hehku. Ystävykset lähtevät vaaralliselle matkalle, jossa revontulet ”lataisivat” valon kristalliin. Matkalla on monia vaaroja, mutta seikkailu päättyy onnellisesti. Yhteistyö on voimaa ja kristalli hehkuu taas.

Prinsessa tähkäpää ei tiedä, että hänet on vangittu torniin vain kauniiden hiustensa vuoksi. Prinsessa viihdyttää itseään maalaamalla tauluja, tekemällä ruokaa ja istuttamalla multaan kukkia. Näyttää siltä, että joku on kiinnostunut hänen puuhistaan, koska lattialle ilmestyy pieniä jalanjälkiä. Niinpä ystävällinen prinsessa saa pienen kameleontti-ystävän.

Sadut opettavat usein lähimmäisenrakkautta. Disney varioi usein teemojaan ja keksii aina uusia lämpimiä seikkailuja sankareilleen, kuten prinsessa Tähkäpäälle ja Kristoffille ystävineen. Näihin satuihin on lapsen hyvä nukahtaa sillä lapselle on annettava vaikka illuusioita hyvän voitosta maailmassa ja nämä illuusiot ovat todellisuudessakin täysin oikeita.

Jouko Varonen

Opettavaisia satukirjoja

Prinsessasta peikkoihin

Disney: Tähkäpää saa ystävän, Sanoma Media Finland 2017

Disney: Buldan kristalli, Sanoma Media Finland 2017

Hannamari Ruohonen: Kadonnut äitini, S&S Helsinki 2017

Lasten kuvakirjat ovat siitä kivoja, että niissä on usein opetus. Niinpä Disneyn prinsessakirjoissa luotetaan lujasti ystävyyden voimaan ja siihen, että hyvä saa hyvän palkan. Joskus ovat ogelmat vaikeampia, kuten Ruohosen kirjassa, jossa äiti lähtee kotoa. Tarvitaan jopa mielikuvitusystävää ja tietysti isän rakkautta, kunnes asiat taas järjestyvät.

Kadonnut äitini – kirja kertoo pienestä lapsesta, joka kokee uhkakuvat todeksi, kun isä ja äiti riitelevät yöllä ja äiti on aamulla kadonnut. Sen sijaan lapsi kohtaa epäystävällisen koiran, mielikuvitusystävän, joka auttaa omalla tavallaan unohtamaan ”pahan” äidin. Mutta isän rakkaus ulottuu niin lapseen kuin äitiin ja kohta kaikki on ennallaan. Tarvitaan vain pieniä kauniita sanoja ja isän syliä.

Buldan kristalli kertoo peikon kristallista, josta sammuu hehku. Ystävykset lähtevät vaaralliselle matkalle, jossa revontulet ”lataisivat” valon kristalliin. Matkalla on monia vaaroja, mutta seikkailu päättyy onnellisesti. Yhteistyö on voimaa ja kristalli hehkuu taas.

Prinsessa tähkäpää ei tiedä, että hänet on vangittu torniin vain kauniiden hiustensa vuoksi. Prinsessa viihdyttää itseään maalaamalla tauluja, tekemällä ruokaa ja istuttamalla multaan kukkia. Näyttää siltä, että joku on kiinnostunut hänen puuhistaan, koska lattialle ilmestyy pieniä jalanjälkiä. Niinpä ystävällinen prinsessa saa pienen kameleontti-ystävän.

Sadut opettavat usein lähimmäisenrakkautta. Disney varioi usein teemojaan ja keksii aina uusia lämpimiä seikkailuja sankareilleen, kuten prinsessa Tähkäpäälle ja Kristoffille ystävineen. Näihin satuihin on lapsen hyvä nukahtaa sillä lapselle on annettava vaikka illuusioita hyvän voitosta maailmassa ja nämä illuusiot ovat todellisuudessakin täysin oikeita.

Jouko Varonen

Opettavaisia satukirjoja

Prinsessasta peikkoihin

Disney: Tähkäpää saa ystävän, Sanoma Media Finland 2017

Disney: Buldan kristalli, Sanoma Media Finland 2017

Hannamari Ruohonen: Kadonnut äitini, S&S Helsinki 2017

Lasten kuvakirjat ovat siitä kivoja, että niissä on usein opetus. Niinpä Disneyn prinsessakirjoissa luotetaan lujasti ystävyyden voimaan ja siihen, että hyvä saa hyvän palkan. Joskus ovat ogelmat vaikeampia, kuten Ruohosen kirjassa, jossa äiti lähtee kotoa. Tarvitaan jopa mielikuvitusystävää ja tietysti isän rakkautta, kunnes asiat taas järjestyvät.

Kadonnut äitini – kirja kertoo pienestä lapsesta, joka kokee uhkakuvat todeksi, kun isä ja äiti riitelevät yöllä ja äiti on aamulla kadonnut. Sen sijaan lapsi kohtaa epäystävällisen koiran, mielikuvitusystävän, joka auttaa omalla tavallaan unohtamaan ”pahan” äidin. Mutta isän rakkaus ulottuu niin lapseen kuin äitiin ja kohta kaikki on ennallaan. Tarvitaan vain pieniä kauniita sanoja ja isän syliä.

Buldan kristalli kertoo peikon kristallista, josta sammuu hehku. Ystävykset lähtevät vaaralliselle matkalle, jossa revontulet ”lataisivat” valon kristalliin. Matkalla on monia vaaroja, mutta seikkailu päättyy onnellisesti. Yhteistyö on voimaa ja kristalli hehkuu taas.

Prinsessa tähkäpää ei tiedä, että hänet on vangittu torniin vain kauniiden hiustensa vuoksi. Prinsessa viihdyttää itseään maalaamalla tauluja, tekemällä ruokaa ja istuttamalla multaan kukkia. Näyttää siltä, että joku on kiinnostunut hänen puuhistaan, koska lattialle ilmestyy pieniä jalanjälkiä. Niinpä ystävällinen prinsessa saa pienen kameleontti-ystävän.

Sadut opettavat usein lähimmäisenrakkautta. Disney varioi usein teemojaan ja keksii aina uusia lämpimiä seikkailuja sankareilleen, kuten prinsessa Tähkäpäälle ja Kristoffille ystävineen. Näihin satuihin on lapsen hyvä nukahtaa sillä lapselle on annettava vaikka illuusioita hyvän voitosta maailmassa ja nämä illuusiot ovat todellisuudessakin täysin oikeita.

Jouko Varonen

 

Luonto-oppia jopa pidemmälle ehtineille

Kuvittajille kolme tähteä

Suomen ja Pohjolan luonto-opas, Valitut Palat

päätoimittaja Juhani Lokki

Tämä luonto-opas on suunniteltu siten, että silhuettikuvista esim. linnuissa edetään piirroskuviin ja teksteihin ja vielä on mukana myös valokuvaosio.

Kautta aikain on taitettu peistä siitä, onko valokuvakuvitus parempi luontokirjassa kuin piirroskuvitus. Itse olen tunnistanut linnut paremmin piirroskuvitetuista oppaista ja katsellut valokuvien taiteellista vaikutelmaa valokuvakirjoista.

Kirjassa selostetaan lyhyesti, mutta asiantuntevasti linnun tai muun eläimen ja kasvin elinpiiri ja esiintyminen, myös linnun ulkonäköä luonnehditaan ja sen esiintymistä pohjoismaissa tai Suomessa. Olisin valmis suosittelemaan kirjaa sen suurehkosta koosta huolimatta luontoretkille. Oma tunnistusluetteloni linnuista käsittää vain 150 lajia ja kun tutkiskelin kirjan kuvia huomasin että itsensä näköisiä ovat. Piirroskuvittaja voi nimittäin kiinnittää huomionsa juuri tärkeään asiaan esim. linnun ulkonäössä.

Luonnossa liikkumista tällainen kirja auttaa ja varsinkin keväinen luonto voi tarjoa jopa yllätyksiä, kuten omalla reissullani 130 000 peipposta käsittävän parven tai 150 000 hanhea samalla peltoaukealla. Usein luonnossa liikkujalla on avustajia esim. lintutorneilla, jossa näkösällä olevat lajit tunnistetaan helposti yhteistoimin ja jos esim. haukka tai jopa kotka on lähestymässä, voi aloittelijakin päästä osalliseksi näytöksestä.

Kirja on asiantuntemuksella tehty ja havainnollinen. Jos toden sanon, en ollut osannut odottaa näin kattavaa tietoteosta, kun kirjaan tartuin. Itse olen toiminut luontotoimittajana mm. maakuntalehdessä ja jos kirjasta etsin puutteita, niin tekstiä olisi saanut paikoin olla runsaammin. Kirja on hyvä aloittelijan käteen, mutta pidemmälle ehtinytkin saa apua moniin tunnistuspulmiin. Monipuolinen opas käsittelee asiantuntemuksella linnut, nisäkkäät, kalat, sammakot ja matelijat, hyönteiset ja hämähäkit, selkärangattomat, puut ja pensaat, ruohovartiset kasvit, sienet, kivilajit ja mineraalit, sekä pilvet.

Jouko Varonen

Riitta pistää parastaan

Itseoppinut sarjakuvapiirtäjä Jarla

Pertti Jarla: Rivo Riitta, Arktinen Banaani

Pertti Jarla ( s. 1971) on itseoppinut taiteilija sarjakuvapiirtäjä. Fingerpori sarjat, joita Jarla piirtää, ilmestyvät useissa sanomalehdissä ja aiheista on tehty sekä värikuvitettuja sarjakuvakirjoja, että muita albumeja. Jarlan sarjishuumori perustuu usein kielen kaksoismerkityksiin. Ja kansa kikattaa lehden ääressä minkä ehtii. Tosi asiassa moni lukee Jarlan Fingerporin ensimmäiseksi ja vasta sitten päivän politiikan, joka on kuivaa ja usein vaikeatajuisempaa kuin konsanaan Rivon Riitan, kaupunginjohtaja Homeliuksen ja kumppanien edesottamukset.

Itse olen sen verran verbaali tyyppi, että tykkään Jarlan kaksoismerkityksistä. Joskus niissä tarvitaan jopa eri alojen asiantuntemusta. Joskus tosin ei. Kun tähtitieteilijät juttelivat kahvilan pöydän ääressä mustista aukoista, tuumi Rivo Riitta tiskin takaa, että kyllä minä teille mustan aukon näytän.

Mitäs siis? Jarlan huumori on tavallaan simppeliä ja viatonta. Joskus esim. Rivon Riitan lausahduksissa on ”latinkia” niin paljon, että nutturapäät saattavat ottaa herneen nenään. Mutta tavallinen kansanmies Nesteen baarissa, kahvikupposen ääressä, ei kyllä vedä juomaansa väärään kurkkuun.

Naiset keskustelevat uudesta ilmaisjakelulehdestä kahvilan pöydän ääressä ja toinen tuumii: – Luitko sen uuden ilmaisjakelulehden? Toinen vastaa: – Ei siinä ollut substanssia edes siteeksi. Johon Rivo Riitta kommentoi tiskin takaa: – Joo, ei siitä oikein ollut siteeksi.

Joku feministi voi pitää Rivon Riitan lausahduksia vähän moraalittomina ja sovinistisina. No niin tietysti onkin, mutta rennolle sarjispiirtäjälle on kaikki mahdollista, eikä koira perään hauku.

Joskus olen ollut huomaavinani, että viime aikoina Jarlan sarjisten terävin kärki alkaa taittua. Olisiko niin, että aiheet alkavat ehtyä. Toki Jarlalle tulee lisää vinkkejä kansan karttuisasta kädestä ja baari-illan jälkeen voi ideapankki olla niin täysi, että alimmat ideat happanevat.

Jouko Varonen

 

 

Vinkkejä ja wanhoja viisauksia

Muurahaissodasta tahranpoistoon

Kodin tuhattaituri, Valitut Palat

Muurahaiset rakastavat ruoantähteitä ja erityisesti makeita herkkuja. Ensin ne lähettävät tiedustelijoita ja perässä tulee suurempi lauma. Itse olen ollut tyytyväinen ns. muurahaisbaariin. Tänä keväänä ei ole näkynyt muurahaisia, kun laitoin niiden reitille muurahaisbaarin, semmoisen kaupasta ostettavan pahvisen rasian, jonka kylkeen laitetaan reikiä. Tämä kirja kuitenkin neuvoo, että ei kannata käyttää myrkkyjä vaan muurahaisten kulkureitit on pyyhittävä etikka- tai sitruunavedellä tai ripoteltava muurahaisten reitille hirvensarvensuolaa. Myöskään kanelista muurahaiset eivät kuulemma pidä. Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Se neuvoo mm. neulojaa laittamaan langat alassuin käännettyjen ruukkujen alle ja reiästä pujotetaan lanka tulemaan. Näin vältytään lankasotkuilta. Uunin puhdistaa paksu kerros karkeaa suolaa. Jos pienet lapset sottaavat tikkujäätelöillä vaatteensa, tuo suodatinpussi avun. Pussin alalaitaan reikä ja siitä tikku pujotetaan ulos. Sotkut jäävät pussiin. Koit eivät pidä laventelin tuoksusta ja ne on helppo pitää loitolla vaatteista maustepussin avulla. Kivennäisvesi on hyvä tahran poistaja. Huonekasveille pitää antaa teetä. Sillä keinolla ne alkavat kukoistaa. Kirjaa lukiessa muistuu mieleen legendaarinen niksi-pirkka, johon sain itsekin ujutettua muutaman vinkin. Esim. vinkkasin, että jos puutarhassa on sähköjohtoja voi pistokkeen kohdan sulkea venäläiseen ( tai suomalaiseen) muovipulloon. Ensin pullo pitää halkaista ja sulkea halkaisukohta teipillä, kun pulloon on laitettu pistoke ja töpseli. Vesi ei pääse turmelemaan pistoketta ja sitä voi pitää puutarhassa sateellakin.

Kirja neuvoo mm. siivoukosessa, järjestyksen pidossa, vaatteiden ja asusteiden huollossa, ruoanlaitossa, asunnon sisustamisessa ja somistamisessa sekä monenmoisissa korjaustöissä. Näitä vinkkejä kyllä tarvitaan. Jo vanha kansa tiesi monta kuolematonta niksiä, joita on myös tallettu tähän teokseen.

Jouko Varonen

 

 

Onkologin puheenvuoro

Hemminki pelkistää vaikeita asioita

Akseli Hemminki: Kuoleman laakso, Voiko syöpää hoitaa kokeellisilla menetelmillä?, Nomerta Kustannus 2016

Onkologi Akseli Hemminki esittää kirjassaan lääke-tieteellisten tutkimusten ja käytännön toimenpiteiden välistä ammottavaa kuilua. Hemminki tuumii, että syöpään kuolee Suomessa noin kolmasosa vakavasti sairastuneista. Kehittyvien syöpähoitojen ansiosta tilannetta voitaisiin jo helpottaa, mutta uusien hoitojen kokeilu ihmisillä voi johtaa helposti syytettyjen penkille. Sen Hemminkikin on kokenut.

Oman syöpäni hoidossakin on tultu tilanteeseen, jossa uusien, tosin hyväksyttyjen ja testattujen hoitojen saanti on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Hemminki toteaakin, että esim. etäispesäkkeitä lähettänyt syöpä on yhäkin vaikea parantaa.

Kirja sopinee hyvin alan asiantuntijoille, joille Hemmingin käyttämä termistö on ammatin kautta tuttua. Silti kirjassa on paljon ns. populaariakin antia, mm. niissä kannanotoissa joissa onkolyyttisten virusten asiantuntija Hemminki paljastaa uusien hoitomuotojen herättämiä pelkoja ja ongelmia. Tiedemies Hemminki uskoo kuitenkin, että tulevaisuudessa syöpä on vielä parannettavissa.

Hemminki kertoo kirjassaan onkolyyttisten virusten kehittämisen näköaloista. Kirjassaan hän myös selittää, miksi lääkkeiden käyttöönotto on ollut luultua hitaampaa. Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Erityisesti se on sopiva vaikkapa oppikirjaksi onkologian opiskelijoille. Tietysti kirjan yleispätevyyttä kyseenalaistaa sen tietty kiistakirjoitusluonne. Kirja puuttuu myös oikeudellisiin vaikeuksiin, kun valvovan viranomaisen mielestä kokeelliset syöpähoidot ovat laittomia lääketutkimuksia.

Jouko Varonen

Mikä on elämässä tärkeää?

Marttisen jutustelua

Tittamari Marttinen: Perhosvaikutus, Pienten rakkauksien kirja, Kirjapaja 2017

Minulle heräsi Tittamari Marttisen kirjaa lukiessa kysymys: Mikä on elämässä tärkeää?

Marttisen kolumnityyppiset jutut varioivat elämän kirjoa ja elämyksiä. Itse hän muutti 30:n pääkaupunkivuoden jälkeen Lappiin kokemaan syrjäseudun rauhaa. Itsekin läksin aikanaan Kuhmon syrjäseudulle, Lentiiraan opettajaksi ja tietysti tuli koettua kalastukset, marjastukset, ruskaretket ja erilaisen seudun tuomat jännitteet. Pienessä kylässä kylä otti opettajan ”omakseen” kuten ihmisillä on tapana sanoa. Niinpä koin kyläyhteisön vaikutuksen ja lämmön, mutta koskaan en ollut oikein omillani. Vasta pienessä Lappeenrannan kaupungissa elämä puhkesi kukkaan ja innostuin tekemään 24 nuortenkirjaa ja auttamaan ihmisiä myös kirjallisissa harrastuksissa.

Mutta kirjan sisältöön. Marttisen kertomusten kirjo on melkoisen monisyinen. Hän puhuu Tornionjoen jäälle tehdystä rautatiestä, japanilaisesta keramiikan korjaustekniikasta Kitsungista, Pariisissa vietetystä ajasta, metsässä liikkumisesta, perhosesta nimeltä apilakirjokääriäinen, lentomatkailusta, matkasta Keski-Eurooppaan, jne jne…

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Se herättää ajatuksia ja kirjan tekijästä saa lukija aina ajattelevan ystävän. Marttinen on sellainen. Tietysti jokaisella ihmisellä on elämässä tapahtumia, joista saisi kirjan. Olen itse ajatellut, että vanhusten luona vieraillessa pitäisi aina olla kynä ja paperia matkassa. Vanhainkoteihin sisältyy monta kirjaa, monta elämäntarinaa.

Tämän kirjan tekijä ei ole vanha, mutta hän on kokenut paljon, josta voi jakaa oppia kanssakulkijoille. Jonkinlaista hengästykseen asti lataamista tässä kirjassa kuitenkin on. Olin löytävinäni sen ihmiskuvasta tiettyjä stereotypiankin aineksia. Yleensähän meillä on tapana kertoa matkoistamme ja kokemuksistamme vähän pinnalliseen sävyyn, niin että tajunnan virta sanelee puheenaiheet ja katkaisemme mieluusti ystävämme puheen, kun siinä tulee yhteyksiä omaan kokemuskenttään. Siihen se yleensä jutustelu perustuu. Mutta kepeä, jutustelutyylinen kirja joskus väsyttää. Ikävä kyllä. Kirjassa pitäisi huomioida lukija mukaan. Esim. saman kustantajan taannoinen kirjailija Heimo Lampi omasi tämän taidon.

Jouko Varonen