Maisa & Kaarina, Viimeinen tikki

Valittaminen ei maksa kuin viinilasin hinnan

Maisan ja Kaarinan arkisia puuhia

Sari Luhtanen/Tiina Paju: Maisa & Kaarina, Viimeinen tikki, Otava

Olen lueskellut Maisan ja Kaarinan toilauksia mielenkiinnolla,  vaikka ne toistavat joskus itseään ja yleensä naisten elämä pyörii kulutushysterian, miehenpuolien ja laiduttamisen sekä vaatetuspulmien ympärillä.

Taas kerran tytöt ovat lähdössä shoppailemaan, mutta ensin pitää katsoa netistä pari mekkoa, jotka voisivat kiinnostaa. Kännykkään on päivitettävä status ja sovituskopissa pitää laittaa parit instagrammit. No on siinä se hyvä puoli, että kun sometus vie voimat, niin ostokset jäävät laihoiksi.

Aina voi ottaa mattopyykkitarpeet mukaan, kun lähtee pienille naukuille tyttöystävän kanssa. Ai mitäkö varten mattopyykkitarpeet? No, kun vaimo palaa kotiin mäntysuovantuoksuisena, niin miehellä ei pitäisi olla mitään valittamista.

Ruokatapahtumassa on tietysti käytävä tyttöporukalla. Ei niinkään sen vuoksi, että ihailtaisiin kasviksia, vaan tietysti pitää katsella vähärasvaista kokkipoikaa, joka on todellinen herkkupala. Todella mehevää lihaa. Sitä kun saisi, niin ei vähään aikaan katselisi muita herkkuja.

Sähkökirja on siitä hyvä, että sitä voi lukea kännykältä ja antaa muille sen vaikutelman, että on mukana kehityksessä. Kun odottaa lapsia harrastuksista, voi lukea vaikka eroottista hömppää, eikä koira perään hauku. Maisan ja Kaarinan huumori on softia feminismiä, jota naiset tykkäävät lukea. Ehkä joku voi lukea näitä juttuja ihan elämäntapaohjauksena. Sillä arki on raastavaa ja siihen tarvitaan mausteita.

Jutut, joita on ilmestynyt viikkolehden palstoilla, toistavat joskus samoja aihelmia, mutta mikäpä se naisia enemmän kiinnostaisi kuin shoppailu, vieraat miehet, ihanat unelmat komeista uroista, vaatetus, laihduttaminen, pienet viinit naisseurassa, jne…

Jouko Varonen

 

 

Puolangan pessimistit ja muita ihmeitä Puolangalla

Puolangan pessimistit

 

Poroja tiellä

 

Sehän oli käännyttävä Ranualta kohti etelää. Jalat, pahalaiset, alkoivat vihoitella ja haaveet Pohjois-Norjan reissusta oli jätettävä. Porot kansoittivat tien ja piti odottaa aikansa, että ne suvaitsivat siirtyä sivuun.

Ajeltiin siinä kohti Kajaania ja satuttiin Puolangan leirintään, joka oli tosi siististi hoidettu paikka, ihan idyllinen. Joku matkalainen sanoi, että pessimistigrilliltä saa ihan sopivaa purtavaa ja aivan totta, Puolangan pessimistihenki näkyi kyllä grillin annoksissa. Burgerissa ei ollut salaatin häivää, leipäkannet ja välissä kaksi pihviä.

tupasvilla

 

Puolanka lienee niitä pohjoisen kyliä, joissa on pessimismille sijaa. Rautakauppakin kuulemma tekee lähtöä ja muut puodit sitä mukaa. Neuvoivat kuitenkin hyvän matkamuistomyymälän, josta sai t-paitoja kunnon tekstillä. Minun paidassani luki valkoisin kirjaimin mustalla pohjalla: ”änkyrä ukko”.

 

”Änkyrä ukko” hepokönkäällä

 

Leirintä oli tosi hyvin hoidettu ja tietysti piti käydä pulahtamassa järven aaltoihin. Lähellä ongitteli muuan mies vaimonsa kanssa ja tuumi saaneensa kiloisen lahnan. Siitähän sitä riittää syömistä viikoksi, tuumi ukko. Mie siihen, että pistä vain lahna uuniin, on sitä syöty huonompaakin sapuskaa.

pessimistinen karhu

 

Leirintämökin yö oli tosi rauhallinen ja uni tuli enempiä kyselemättä. Aamulla läksimme paikalliselle torille, jossa kenkäkauppias esitteli valikoimiaan. No, ei kuulemma tarvittu kenkiä, joten suunnistettiin kirkolle. Siellä oli ollut hautajaiset ja musta auto ajeli kylän raittia Suomen liput liehuen. Vielä piti käydä paikallisessa museossa. Lukiolaistyttö, joka oli museon esittelijänä, ei tuntenut edes viikatetta, puhumattakaan peittauspöntöstä tai hevosen längistä. Heinähankokaan ei tuntunut tutulta. Mutta tyttö oli oppivainen ja selostin 50-luvun maalaispojan tietämykselläni, mikä mikin esine oli ollut joskus aikoinaan. Tyttö sanoi harrastavansa pianon soittoa.

vaimo ihastelee maatuneita keloja

 

Ei satuttu ihan pesimistipäiville. Kun ehdotin grillin pitäjälle, että pessimismin voisi muuttaa optimismiksi, tämä piti sitä suorastaan pyhäinhäväistyksenä. Sanoi, että pessimimi kuuluu tänne syrjäkylään kuin peukalo kämmeneen.

 

juolukkasiniipi

 

Vielä piti käydä bongaamassa paikallinen nähtävyys, Hepoköngäs, jossa vesi tuli korkealta ja kovaa alla olevaan lammikkoon. Hepokönkäällä oli vessakin, kuivakäymälä, jossa ei ollut paperin häivää. Lapsilla oli hauskaa putouksen äärellä ja kun menimme egyptiläisen miehen pitämään kahvioon lähistöllä, saimme kahvin kera vasta paistettuja pannareita mansikkahillolla. Mies oli kuulemma asunut pyramidien lähellä Kairossa ja sitten tuli muutettua Suomeen naisen perässä. Mukava mies, melkein kuin tuttu, Puolangan pessimistejä hänkin.

 

Hepoköngäs

vanamoita mäntypedillä

 

Jouko Varonen

Kuvat:

Elisabet ja Jouko Varonen

Suurpetoja bongaamassa Kiteen eläinpuistossa

Kiteen eläinpuistossa

Kalle Keskimäki ja Olga Keskimäki isännöivät Kiteen eläinpuistoa, joka on perustettu vuonna 1996. Puisto sijaitsee Karjalan Pyhäjärven kauniissa maisemissa ja välillä puiston vieraalle avautuu kaunis järvimaisema katseltavaksi.

Läksimme vierailulle puistoon Lappeenrannasta ja tietysti huomasimme, että matkalla etelä-karjalainen puheenparsi vaihtui pohjois-karjalaiseksi, mikä tietysti minulle, Värtsilässä syntyneelle, oli mukava kokemus. Liian vähän tulee vierailtua synnyinseuduilla ja jokainen pohjois-karjalainen ihminen, jonka kanssa pääsee juttusille, tuntuu aarteelta.

Tietysti meidän tavoitteenamme Kiteen eläinpuistossa oli nähdä suurpetoja, kuten karhuja ja ilveksiä, mutta pian huomasimme, että eläinpuistossa on muutakin elämää. Tapasimme myös puiston uudet asukkaat: davidihirven, valkohäntäkauriin ja harmaan alpakan.

Davidinhirvi

Alpakka

Kauris

 

 

Lapsillekin on puistossa omia lemmikkejä, kuten villisianpullukat, kesyt kanit ja lampaat. Puisto näytti muutenkin laajenneen entisestään ja sinne oli perustettu vesipuisto ilahduttamaan pikkuväkeä ja tietysti myös varttuneita kävijöitä.

sika

 

Davidinhirvi käyskenteli ylväänä suuressa aitauksessaan ja sehän tietysti sopii jalolle hirvilajille. Davidinhirvi on kuollut luonnosta jo sukupuuttoon, mutta elää tarhattuna. Viimeksi davidinhirviä esiintyi Kiinan koillisilla suoalueilla. Vuonna 1990 se listattiin erittäin uhanalaiseksi ja vuonna 1996 äärimmäisen uhanalaiseksi.  Vuonna 2008 se katsottiin luonnosta hävinneeksi.

Vaimolla tuntui olevan karhukuiskaajan taipumuksia. Hän nimittäin alkoi tarinoida mesikämmenelle, joka löntysti aidan viereen ja seurasi meitä katseellaan. Vaimo kyseli siltä kuulumisia ja tarinoi kotvan aikaa ja karhu selvästi kuunteli. Toisaalta olen nähnyt näiden eläintarhakarhujen tulevan mieluusti ottamaan herkkupalaa tarhan hoitajan kädestäkin, joten lähestymisellä saattoi olla muitakin tarkoitusperiä.

karhu

 

Ilves istui jäyhästi paikallaan ja tietysti kamerat raksuivat muillakin kuin meillä jutun tekijöillä.

 

Lähtiessä kiittelimme puiston ystävällistä henkilökuntaa ja totesimme, että tällainen puisto, jonka asukit ovat yleensä luonnossa tavattuja eläimiä, kuuluu Pohjois-Karjalaan yhtä hyvin kuin Ranuan puisto Ala-Lappiin ja Ähtärin puisto Länsi-Suomeen.

Emu

Kurki

Pukit

chinchilla

 

 

Jouko Varonen

Masennus mahdollisuutena

Masennus antaa aikaa

Mieliala voi olla oire

Juha Lehti: Masennus mahdollisuutena, Matkaopas muutokseen, Kirjapaja 2017

Masennus lienee yleisimpiä syitä sairaseläkkeelle tai pidemmälle sairaslomalle jäämiseen. Psykiatrien vastaanotot täyttyvät masennuspotilaista, joille usein keksitään sopivat pillerit mielialaa kohottamaan. Lienee kuitenkin niin kuin entisellä ydinvoimalan valvojalla, kun punainen valo alkoi vilkkua. Hänellä oli täsmälleen kaksi vaihtoehtoa, sammuttaa punavalo tai etsiä syy siihen, miksi valo vilkkuu. Myös masennus on tietynlainen punainen valo, joka on merkki siitä, että jotain on vialla, esim. sosiaalisissa suhteissa tai parisuhteessa.

Masennus on toisaalta hyväkin asia. Se antaa aikaa selvittää ongelmat ja masentuneella ihmisellä on yleensä vielä herkempi havaintokyky omiin ongelmiinsa kuin taviksilla. Masentunut ihminen joutuu tekemään elämän inventaariota. Tärkeä kysymys on: ”Missä olen nyt?” Ongelmia voi olla kotona, parisuhteessa, muiden ihmisten kanssa, työssä, vapaa-ajalla, terveydessä, raha-asioissa, tunteissa, jne…

Kirja tarjoaa myös itsehoito-ohjelman masennukseen sairastuneelle. Tässä masennus nähdään sinänsä normaalina ja terveenä mutta kesken jääneenä muutosprosessina. Kun poljet naulaan, niin että naula jää jalkapohjaan, pitää kivun aiheuttaja vetää pois, että paranemisprosessi pääsee alkuun.

Mitä sitten omaisen pitäisi tehdä tai mitä ei pitäisi tehdä? Ainakaan ei pitäisi vähätellä masentunutta. Masentuneen tuntemuksia on kunnioitettava. Ei myöskään kannata nostaa itseään pääosaan. Alkoholia ja päihteitä ei saa käyttää masennuslääkkeenä. Masentuneelle on annettava huomiota. On myös otettava apua vastaan, jos masentuneen kanssa ei pärjää.

Kirja on selkeästi jäsennelty kokonaisuus ja auttaa osaltaan ymmärtämään masennuksen mekanismeja. Aina ei psykiatrin penkki ole tarpeen. Kotikonstejakin kirjassa tarjotaan. Joskus voi masennus jopa hoitaa parisuhteen tulehtumia.

Jouko Varonen

 

Heinäkuun päivä

Kansallisromantiikkaa

Idylliä ja tummuutta

Tatu Kokko: Heinäkuun päivä, Icasos

Tatu Kokko on tehnyt kirjan, jossa yhdistyy kansallisromantiikka taiteen kultakaudelta ja elämäntarina torppariajalta. Nuori Helsingin Sanomien toimittaja matkustaa Muuruvedelle tapaamaan Hannaa. Kysymys on Eero Järnefeltin maalauksesta Heinäkuun päivä jonka mahdollisesta toisesta versiosta tulisi ottaa selko samalla kun haastattelee kahdeksankymppistä Hannaa, joka muistaa Järnefeltin henkilökohtaisesti, jopa oli mallina kun taiteilija teki teosta lehmisavuista. Hanna muistaa tarkkaan, miten taiteilija käski lisätä oksia hiillokselle, että saataisiin oikeanlainen savu maalaukseen ikuistettavaksi.

Toimittaja ei kuitenkaan pääse niin helpolla Hannastaan, jolta piti vain saada autenttinen tieto maalauksesta Hesariin julkaistavaksi.

Hanna juttelee ummet ja lammet toimittajalle ja tulee kertoneeksi myös surullisen rakkaustarinan. Ajankuvaus on kohdillaan. Hanna kertoo käynnistään Minna Canthin luona, Juhani Ahosta, Sibeliuksesta, jne…

Tatu Kokko ( Tatu Kekäläinen) on syntynyt Kaavilla vuonna 1969 ja asuu nykyään Kuopiossa. Kokko on kasvatustieteiden maisteri ja ollut nuortenkirjoillaan Savonia-palkintoehdokaskin.

Kirja vaikuttaa sujuvalta kansankuvaukselta ja ikääntyneen Annan kertomuksen myötä se saa paikallisväriä ja lämpöä, jos sitten tummuuttakin.

Hanna naurahti myös, mutta siinä oli metallinen sointi. Hänen mielessään alkoi melskata myrkyllinen ajatus, joka sysi syrjään terveen järjen. Hän näki Hiljan lennähtävän veteen, painuvan pinnan alle, veneen ajautuvan ulottumattomiin, kuplien harvenevan, aaltojen tyyntyvän ja auringon kultaisen kehrän kimmeltävän vain surmatyön tekijän hiuksilla, hänen omilla hiuksillaan.”

Kirja on vaikuttava ja katkeransuloisenkin makuinen. Lueskelin sitä aamuyön tunteina, kun kesäyö tulvi sälekaihtimien rakosista huoneeseen. Teksti oli joskus hivenen naiivia ja tietysti on kysymys viihteellisestä teoksesta, joka kuitenkin vie kivasti mukanaan historiallisiin maisemiin.

Jouko Varonen

 

Kirjaan kadonnut

Satu avartuu

Rakkauden ja kuoleman turnaus

Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut, Sanoma Media Finland Oy 2017

Palatsin emäntä oli Kuolema, eikä yksikään kuolevainen, joka sen ruosteisille porteille matkasi, koskaan palannut. Kuoleman kasvot olivat kalpeat kuin käärinliina ja hiukset tummat kuin keskiyö. Hänellä oli yllään musta kaapu ja metsästäjän kaulanauha, jossa riippui hampaita ja raatelukynsiä. Hänen vihreät silmänsä kapenivät viiruiksi, kun hän tarkasteli shakkilautaa edessään.

– Sinun siirtosi, Rakkaus sanoi.

– Tiedän sen, kuolema vastasi.

– Tik tak, sanoi Rakkaus.

– Vain hölmö hoputtaa Kuolemaa, sanoi Kuolema.”

Kaikkihan muistavat tarinan tarinan kylän kauneimmasta neidosta, joka joutui hirviön vangiksi linnaan. Juttu oli satumainen, sillä hirviön sinisistä silmistä loisti ystävällisyys ja rakkaus, vaikka hän käyttäytyi äkäisesti. Ja juttu päättyi onnellisesti, kun Belle sai prinssinsä, taika raukeni ja hirviöstä tuli komea nuorukainen.

Tämä tarina on erilainen. Kirjailija käsittelee tarinaa symbolisella tasolla, kuoleman ja rakkauden taisteluna. Belle löytää kirjastosta ihmeellisen kirjan, josta avautuu hänelle kokonainen maailma. Jutussa on samaa hohtoa kuin Liisa ihmemaassa – tarinassa tai monissa muissa satuklassikoissa, joissa lapset löytävät salaisen oven, josta johtaa tie seikkailumaailmaan. Muistuu mieleen esim. Narnia-sarja.

On hyvä, että klassikkosatuja syvennellään. Usein sadunkertojilla on tapana liittää satujen henkilö- hahmoihin syvää kuvallisuutta. Esim. Hannu ja Kerttu lähtiessään synkkään metsään menivät samalla kohtaamaan tietyn vaiheen elämässä, jossa jätetään hyvästit vanhempien holhoukselle. Lienee saduissa usein kyse myös kuolemasta ja rakkaudesta hyvän ja pahan hahmossa.

Kirja on hyvä tarina ja variaatio aihelmasta, josta on hiljakkoin tehty myös elokuva oikeiden näyttelijöiden avulla.

Jouko Varonen

 

 

Huomaa hyvä!

Löydä vahvuutesi

Tietoa kasvattajille

Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen: Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen bongausopas, Ps-kustannus 2017

Jokaisella meillä on vahvuuksia. Joku voi olla sosiaalinen ihminen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Toinen löytää elämästä myönteisiä asioita. Myös vaatimattomuus voi olla vahvuus. Jos osaa kohdata elämän haasteet oikealla tavalla, omaa vahvuuden, joka on arvokas.

Kirja vaikuttaa hyvältä, esim. kasvatustyössä oleville, miksei myös perheenisille ja äideille. Toisaalta, kuka vain voi hyötyä siitä, että oppii elämässä löytämään omat vahvuutensa ja kehittämään niitä. Hyvä lihaskunto tulee ihmiselle harjoituksen kautta, niin myös henkiset ominaisuudet. Vahvuuksia on treenattava ja niitä on kehitettävä. Niinpä voi saavuttaa jotain suurta, jos ei yksilötasolla niin vaikka sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Kirja neuvoo etsimään luovuudelle erilaisia määritelmiä. Joku on taiteellinen, toinen on matemaattisesti lahjakas, yksi osaa verbaalia ilmaisua. On myös henkilöitä, jotka ovat kaveripiirissä erityisen inspiroivia ja keksivät uusia ideoita, joita voi toteuttaa yhdessä.

Luonteenvahvuuksiin kuuluvat ystävällisyys, sosiaalinen älykkyys, ryhmätyötaidot, reiluus, huumorintaju, luovuus, oppimisen ilo, toiveikkuus, kiitollisuus, sinnikkyys, itsesäätely, rakkaus, myötätunto, innokkuus, rohkeus, harkitsevaisuus, vaatimattomuus, jne… Näitä tulisi myös opetustyössä hyödyntää ja käyttää tietoisesti yhteiseksi hyväksi esim. luokkatilanteessa.

Kirja on todellinen tietopankki ja siitä huomaa heti, että asialla ovat henkilöt, jotka tietävät mistä puhuvat. Itse olen opettaja ja tutkin kirjaa mielenkiinnolla. Joskus sain jopa vahvistusta, kun vertasin kirjan oppeja omiin opetusmetodeihini. Ymmärsin taas kerran, että tärkeintä ei ole pänttääminen, vaan yksilöiden huomaaminen ja heidän vahvuuksiensa kehittäminen.

Jouko Varonen

 

Syö hyvin, voi paremmin

Syöpä ja ravinto

Ruokavinkkejä

Reijo Laatikainen & Timo Joensuu: Syö hyvin, voi paremmin, Ravinto syövän ehkäisyssä ja hoidon tukena, Kirjapaja 2017

Kirja kartoittaa aluksi syöpämuotoja ja niiden hoitoa, mutta pian päästään ravintotottumuksiin ja siihen, miten ravinnolla ja elämäntavoilla voi helpottaa syöpää sairastavan oloa tai mikä parasta estää syövän syntyminen. Kirjassa todetaan, että joka kolmas suomalaisista joutuu tekemisiin syövän kanssa henkilökohtaisesti, joten ei ole yhdentekevää, miten suhtautuu ennaltaehkäisevään hoitoon mm. oikean ravinnon ja elämäntapojen avulla.

Kirjan tekijät huomioivat myös ns. huu haa – tiedon, jollaista levitetään mm. netissä. Niinpä huu haa- tiedon tunnistaminen on tärkeää. Usein nimittäin tällaista tietoa levittävät kaupalliset tahot, joilla on ”oma lehmä ojassa” ja tarkoitus saada taloudellista hyötyä sairaiden ihmisten kustannuksella. Tällaiset suositukset kuulostavat ”liian hyviltä ollakseen totta”. Voidaan myös pelotella syöpäriskillä taloudellisen hyödyn ollessa taka-alalla. Maalaisjärki on hyvä asia, kun joutuu tekemisiin ihmehoitajien kanssa. Yleensä syöpälääkärien suositukset on otettava huomioon ennemmin kuin ulkomaiset ja epäilyttävät tutkimukset tai uskonnolliset ihmeparanemiset.

Punainen liha ja lihajalosteet ovat kirjan tekijöiden mielestä pahoja ruoka-aineita syövän suhteen. Pavut, herneet ja palkokasvit vähentävät syöpäriskiä, kuten myös hedelmät ja kasvikset. Myös liikunta on tärkeää. Liiallinen laihduttaminen on vaarallista. Alkoholi on tupakan ja liikapainon ohella pahimpia syöpäriskejä.

Myös ns. Välimeren ruokavalio on hyväksi havaittu. Siihen kuuluvat neitsytoliiviöljy, kala ja äyriäiset, palkokasvit, pähkinät ja siemenet, maitotaloustuotteiden kohtuullinen käyttäminen, täysjyväviljatuotteiden runsas käyttö, kohtuullinen viinin käyttö, vihannekset, salaatit ja juurekset, hedelmät ja marjat.

Kirja vaikutti monipuoliselta terveysoppaalta, josta sai myös tietoja tutuista vaivoista ja niiden ehkäisystä. Tietysti samoja suosituksia tarjoaa moni muukin terveisiin elintapoihin ohjaava kirja, mutta miellyin tämän kirjan monipuolisuudesta ja selkeästä jäsentelystä.

Jouko Varonen

 

 

Valerian ja Tuhannen planeetan valtakunta

Galaksien kätköissä

Tieteisseikkailu

Christin Mézières: Valerian, Tuhannen planeetan valtakunta, Jalava 2017

Kaukaisessa galaksissa on ihmeellinen Syrtre, Tuhannen planeetan valtakunnan keskus ja kukoistava kauppakaupunki. Syrtrellä ei osata aikamatkustamista, joten maan avaruusagentit Valerian ja Laureline ovat ensimmäiset, jotka matkustavat maasta tutkimaan Syrtren salaisuuksia.

Maan agenttiparin onnistuu soluttautua Syrtren asukkaiden joukkoon, mutta pahaksi onneksi Laureline sattuu ostamaan torilta kellon. Hän laittaa kellon kaulaansa, mutta Syrtren todelliset valtiaat, tietäjät, jotka vihaavat maata, koska heidän alkujuurensa ovat myös maassa, huomaavat kellon Laurelinen kaulassa. Niinpä maan aikaa käyttävä pari napataan vangiksi.

Agenttien onnistuu paeta ja ottaa haltuunsa alus, jonka avulla he pääsevät eroon vainoojistaan. Heillä on myös ystävä, kauppias, joka neuvoo, miten päästään salaiseen palatsiin tietäjien juhlaan. Ankaran taistelun jälkeen tietäjien salaisuus paljastuu ja maan agentit pääsevät pälkähästä.

Tarina on tieteisseikkailu, jossa osataan aikamatkailu, käytetään aurinkovoimaa laivojen energianlähteenä ja hallitaan monta kummallista ja myyttistä asiaa.

Välttämättä ei albumin sisältöön pääse mukaan ensi lukemalla, mutta uusinta tuotti minulle jo tulosta. Tuhannen planeetan valtakunta julkaistiin Ranskassa alkujaan vuonna 1971. Se on innoittanut myös elokuvien tekijöitä ja kirjassa on kuvaotoksia 2017 ilmestyneestä elokuvasta Valerian and the City of a Thousand Planets.

Kirja vaikutti kelpo viihteeltä. Ainakin minut se tempasi mukaansa avaruudellisiin maailmoihin. Ehkä kuvakieli on joskus liiankin pirstaleista ja agenttiparia onnistaa aina liiankin hyvin,  mutta lapsenmieli tietysti kuuluu tämäntyyliseen nuorten teokseen, jossa liikutaan hamassa tulevaisuudessa ja tuhansien vuosien aikajänteellä.

Jouko Varonen

 

 

 

Kotkan meripäivillä

Vilskettä Kotkan meripäivillä

Valtavista purjealuksista leijoihin ja trubaduureihin

Helteinen sunnuntaipäivä oli omiaan vierailulle maineikkailla Kotkan meripäivillä. Tutun tuulahduksen toivat eurooppalaiset herkkukauppiaat, jotka olivat rantautuneet meripäivien ajaksi Lappeenrannan kautta Kotkaan. Tuli siinä kahviteltua ja maistettua paikan päällä valmistettuja herkkuja.

Sitten suunnattiin ruokailusta virkistyneenä tutkimaan rantaan ankkuroituneita purjealuksia, joita riitti lähes loputtomiin. Niinpä auringon porotusta vastaan piti varautua vesipulloilla ja pitkähihaisilla paidoilla, ettei nyt iho pala ihan karrelle.

Rannassa oli tietysti trubaduureja ja ”Kotkan pojan” Junnu Vainion biisit kaikuivat kovaäänisistä, tosin vähän alavireisesti tulkittuina. Tuli ihan ikävä Junnua, Reijo Tania ja kumppaneita. Mutta mitäs noista pienistä tyylivirheistä. Kuvan kitaristi soitti kuitenkin ihan tyylikkäästi.

Piti tietysti katsella kojujen tarjontaa ja kas löytyi koju, jossa tarjottiin voitto joka arvalla. Niinpä ostin vitosella kolme arpaa ja sain sukkia, hellelippiksen ja aurinkolasit. Ihan kelpo voitto vitosella. Brittiläiset juustojen myyjät tarjosivat maistiaisia ja hyvältähän nuo euroopan herkut maistuivat. Piti ihan ostaa juustolohkare, jonka hintakin oli melkoinen, 48 e / kilo.

Purjelaivoja oli rantautunut Kotkan satamaan melkoinen määrä ja ihan ihmetellä piti, miten paljon wanhaa kalustoa on vielä vesillä. Kohta sain kuulla, että laivoja oli tuonut paikalle purjealustapahtuma The Tall Ships Races. Aikaisemmin nämä suuret laivat ovat valloittaneet Kotkan sataman vuosina 1992 ja 2007.

Jossakin lähellä merimuseota piti kojuaan myös ilmailun spesialisti Kaarle Kuukka, joka on moninkertainen moottorilennokkien maailmanmestari. Kaarle kertoi puraisseensa kerran nuorempana moottorilennokkien mm. kisan kultamitalia ja sai siitä innoituksen omalle harrastukselleen. Kaarle sanoo vieläkin osallistuvansa kyseisiin kisoihin ja luultavasti mitalitili karttuu. Kaarlella oli kojussaan myytävänä leijoja ja hän kehui, että kauppa on meripäivien aikana käynyt vilkkaasti.

Rannassa soitteli pan-huilisti kaunista etelä-amerikkalaista musiikkia ja tietysti piti ostaa häneltä levy, olisiko ollut joku Macchu Picchun tyylisen yhtyeen levytys. Ihan sopivaa matkamusiikkia auton soittimeen.

Lähtiessä toivotteli hyvää matkaa lukiolaispoika Jaakko. Hänellä oli hymy herkässä, vaikka toden puhuen meille riitti parituntinen siinä helteessä. Silti kokemus oli mieleenpainuva ja tapahtuma näytti hyvin järjestetyltä. Maksullinen pysäköinti ei lompakkoa laihduttanut ja sisään pääsi vain laukun tarkastuksen jälkeen mikä on turvallisuuden takia tärkeää tällaisessa massatapahtumassa.

Jouko Varonen