Kuukausi: syyskuu 2017

Kalamarkkinat

Loimulohesta kantarelleihin

 

Oli tullut se aika, kun väki kokoontuu Lappeenrannan satamaan kalamarkkinoille. Tapahtuma vetää yleensä 30 000 vierasta ja ostelijaa. Itse kävelin lohen tuoksun suuntaan ja siellähän olikin Timo Seren firman loimulohi valmistumassa. Itse ”isäntä” istui autossa ja tuumi, että terveys vähän horjuu, joten pitää jättää myyntihommat nuoremmille. Timo kertoi, että hänen firmansa on voittanut mm. Saksan kalamarkkinoilla kultamitalin. Saksalainen tapahtuma vetää yleensä yli 1000 kalakauppiasta esittelemään tuotteitaan. Myös kotimaisia menestyksiä on tullut.

87 – vuotias Raimo myi muovipusseja ja itsenkin innostuin ostamaan häneltä roskispusseja melkoisen määrän. Raimon hintataso myös kesti vertailun muihin alan yrittäjiin. Firman nimi on Kuitulinja Oy ja kotipaikka Heinola.

Kokoomusnaiset olivat esittelemässä puolueensa saavutuksia kotiseudulla. Porukan edustaja Nyky Vanhanen tuumi, että paljon on saatu aikaan kaupunginvaltuustossa. Arpojakin oli myynnissä.

Myös Juha Rantalainen ja Tarja Turunen (kristillisdemokraattien paikallisjärjestön puheenjohtaja) olivat markkinoilla. Juhalla riitti puuhaa, kun hän kertoi puolueen saavutuksista. Tarja jutteli myös toiminnastaan ja puolueen tavoitteista.

Kaskein Marja on tunnettu lähiruuan ystäville Lappeenrannassa. Osmo Sintonen esitteli mm. puolukka- ja sienisatoa ja tuumi että firma tarjoaa parasta lähiruokaa.

Tamperelainen Tatun Makeat myy myöskin mm. maistuvia marjoja ja marjaherkkuja. Firman kotipaikka on Tampereella. Mikko tuumi, että kauppa käy kalamarkkinoilla ihan kohtuullisesti.

Tuli aika lähteä kotiinpäin ja tietysti tuliaisiakin oli mukana. Syksyn harmauteen kalamarkkinat tarjoaa Lappeenrantalaisille mukavaa vaihtelua ja tietysti myös herkkunautintoja. Kiva on myös jutella tuttavien kanssa markkinahumussa.

Jouko Varonen

Kevyttä viihdettä kirkonmieheltä

Metropoliitan dekkari

Metropoliitta Panteleimon: Viestejä tuonpuoleisesta, Myllylahti 2017

Elisabet Urhonen, poliisin rouva, saa kirjeen naiselta, joka pelkää kuollakseen. Liian myöhään tulleen viestin vuoksi Elisabet Urhonen osallistuu elämäntapakurssille, jossa on myös henkilöitä, jotka ottavat yhteyttä tuonpuoleiseen.

Lueskelin metropoliitan kirjaa illan ratoksi ja totesin, että hänen verbaalit lahjansa ovat keskinkertaiset, jos sitäkään. Kirja vaikuttaa lukijasta viihteelliseltä, mutta aika kömpelöltä. Lisäksi tuntuu oudolta, että dekkarikirjailija ratsastaa mertopoliitan arvollaan, eikä ota kirjailijanimeä. Ehkä asia on kustannuspoliittinen ja kirjan menekin kannalta tärkeä.

Aiemmin Panteleimon on kirjoittanut lapsuutensa tapahtumista, ja niihin kirjoihin myös tutustuin. Minua jäi vaivaamaan tietty verbaali lahjattomuus näissä kirjoissakin. Dekkareita lukiessani olen tottunut siihen, että myös kirkonmiehillä on viehtymystä tällaisiin ”maallisiin” aihepiireihin. Esim. dekkarikirjailija Marja-Sisko Aalto, jonka aihepiirit mm. Ikoni – dekkarissa sivuavat ortodoksisuutta, on paljon kehittyneempi ja sujuvampi kertoja.

Kurssilla voi olla murhaaja ja Elisabet Urhonen aikoo ottaa selvää siitä, kuka on kauhean teon takana. No lopuksi päädytään tiettyyn ratkaisuun, jota ei kriitikon etiikka anna kertoa.

Luulisin, että Metropoliitta Panteleimonin olisi pitänyt keskittyä Valamo-aiheisiin – ja ortodoksisuutta käsitteleviin teoksiin, joita häneltä on myös ilmestynyt. Tämän kirjan lukeminen ei ollut minulle elämys. Tietty kömpelyys ja harrastelijamaisuus paistaa liian selvästi tekstien takaa.

” Meedio mietti tovin ja vastasi sitten: -Miehenne lähettää teille terveisiä ja sanoo, että , että olette hänestä vapaa, voitte mennä uudelleen avioon. … – Näen männikkökankan, siellä rauhaisan, veteen viettävän rinteen, jossa pienen hautausmaan. Siellä miehenne lepää. On rauhassa, rauhassa. ”

Jouko Varonen

 

Vanhenemisen ilot ja surut

Sosiaalinen verkosto apuna

Tiina-Mari Lyyra/ Aila Pikkarainen/ Pirjo Tiikkainen          ( toim.): Vanheneminen ja terveys, Edita-kustannus

Tekee mieli aluksi puuttua kirjantekijöidenkin noteeraamaan aiheeseen, nimittäin vanhuksen sosiaaliseen verkostoon. Joskus negatiiviset sosiaaliset suhteet ovat terveydelle vaarallisia, mutta hyviksi koetut sosiaaliset suhteet auttavat mm. menetyksen kohdatessa. Myös sairastumiseen ja sairauden kestoon on sosiaalisilla suhteilla oma vaikutuksensa. Toimiva sosiaalinen verkosto edistää sekä psyykkistä, että fyysistä terveyttä.

Maaseudulla yleensä sosiaalinen verkosto toimii paremmin kuin kaupungissa, jossa välttämättä ei tunneta edes ovinaapuria. Maaseutu on yhteisö, jossa huolehditaan kaikista.

Emotionaalinen yksinäisyys kohtaa henkilön esim. puolison menetyksen yhteydessä tai kuoleman lähestyessä. Apu voi löytyä ikääntyneen ihmisen omien voimavarojen ja selviytymiskeinojen kautta. Auttajan on tärkeä tuntea nämä voimavarat ja tukea niitä.

Kuntien tehtäviin kuuluu esim. liikuntapalvelujen ja kulttuuritoiminnan järjestäminen vanhuksille. Nykyisin on huomattu, että esim. puoli-ilmainen kausikortti uimahallille ja kuntosaliin senioreille vähentää huomattavasti terveydenhoitokuluja. Monipuolinen hyvinvoinnin edistäminen kunnan taholta on tärkeää.

Myös mielen hyvinvoinnin tukeminen on ensiarvoista. Leskeksi jääneillä on suuri kuolemanriski lähivuosina. Iäkkäät ihmiset kokevat myös vähättelevän kehonkielen nuorempien tai hoitajien taholta henkisesti ahdistavana.

Teoksessa pyritään edistämään vanhenevien ihmisten positiivista ymmärtämistä sekä yksilön, että yhteisön näkökulmasta. Kirja vaikuttaa tärkeältä, joskin joskus vähän vaikeaselkoiselta ja tieteelliseltä. Luulisin, että tämäntyylinen opas ei ole vanhuksen käteen sopiva ”onnellisen vanhuuden opas”, vaan esim. alan opiskelijoiden tärkeä tietokirja.

Jouko Varonen

Pihvin puolustaja

Onko naudanliha terveellistä?

Nicolette Hahn Niman: Pihvin puolustus, Kohti kestävää lihantuotantoa, Atar-kustannus

” Mutta minullapa on käytössäni tietoa – ja paljon onkin! Ja se kaikki on peräisin virallisista hallituslähteistä. Ja vaikka yleinen lähtökohtani – että nautakarja on hyväksi ympäristölle ja naudanliha ja eläinrasva ovat terveellistä ruokaa – ovat tosin kiistanalainen aihe tässä ajassa, perusmaatalouden osuutta ja demografisia tosiseikkoja ei ole kyetty kiistämään.”

Kirjan tekijä oli aiemmin kasvisruuan ystävä, ellei ihan vegaani, mutta meni naimisiin karjatilallisen kanssa ja tutustui eläimiin ruohonjooritasolla. Tämä kirja sisältää aihepiirejä, joista jotkut ovat tietysti karjatalouden vastaisia:

– Karjan vaikutus ilmastonmuutokseen.

– Ruoho on kaiken ruoan ”äiti”.

– Veden merkitys.

– Biodiversiteetti.

– Liikalaidunnus.

– Ihminen ja karjatalous.

Muistan Pekka Puskan teesit rasvaisen ”soossin ja perunan” käytön lopettamisesta. Puskan työn tuloksena P-Karjalan väestön ruokatottumukset muuttuivat, väheni tietysti myös tupakointi. Oma lapsuuskotini oli P-Karjalassa ja karjasta saatiin elanto ja ruoka. Ehkä jotain samaa on kirja tekijän kokemuksissa, jotka muuttuivat radikaalisti hänen siirryttyään karjatilalliseksi.

Kirja on hyvä kannanotto arkaan aiheeseen. Jos maidon ja lihan käyttö lopetettaisiin, se tietäisi vaikeuksia karjatiloille. Mutta meitä suomalaisia herkkusuita riittää, ja pihvien menekki on suuri. Kirjan tekijäkin oppi karjatilan elämän ”kantapään kautta” ja oppi myös eläinten ystäväksi. Kirja on tärkeä kaikille, jotka puolustavat lihansyöntiä, mutta siinä on myös faktatietoa lihansyönnin vastustajille.

Jouko Varonen

 

 

 

Leijonakaartin kuulumisia

Vain johtaja osaa karjaista

Disney: Leijonakaarti, Mahtava karjahdus, Sanoma Media Finland 2017

Jylhämaan kuninkuus on vaihtunut jo kolme kertaa. Entinen kuningas oli Mufasa, hänen poikansa oli Simba ja uusi kuningatar on Simban tytär Kiara. Mutta Kiaran veljellä, Kionilla, on harvinainen kyky. Vaaran tullen se pystyy karjahtamaan ja saamaan karjahdukseensa suunnattoman voiman. Se karjahdus lähtee suoraan esi-isien perinnöstä. Niinpa isä antaa Kionin tehtäväksi perustaa Leijonakaarti.

Perinteeseen kuuluu, että leijonakaartiin valitaan vain leijonia, mutta Kion on eri mieltä. Hän valitsee kaartiinsa muitakin eläimiä, kuten gepardi Fulin, joka oli kaikkein nopein, virtahepo Beshten, joka on vahvin, ja tarkkanäköisimmän, joka on jalohaikara Ono. Ensimmäiseksi Kion valitsee joukkoonsa ystävänsä Bungan, joka on kaikkein rohkein.

Pian Leijonakaarti joutuukin tositoimiin, kun ilkeät hyeenat aikovat voittaa Leijonakaartin. Jo aikaisemmin oli Kion pelastanut ystävänsä Bungan hyeenojen käsistä. Nämä kun aikoivat tehdä Bungasta suupalan. Mutta hädän tullen Kion käytti taikakarjahdustaan, jossa esi-isien voima oli mukana.

Hyeena aikoivat hoitaa homman helposti: ”-Leijonanpentu Kionko se siinä? Janja ivasi. – Minä johdan Leijonakaartia, Kion vastasi. – Me puolustamme elämän tietä, ettekä te ilkiöt ole koskaan tervetulleita Jylhämaahan, Kion veti syvään henkeä ja karjahti niin kovaa, että ääni viskasi hyeenat loitomalle, ja ne luikkivat noloina takaisin Varjojen maahan.”

Kirja perustuu tutulle teemalle, hyvän ja pahan taistelulle. Jylhämaa on rauhaarakastavien ja ystävällisten leijonien maa ja Varjojen maa on pahan tyyssija. Hyvän ja pahan välillä käydään jatkuvaa sotaa. Jo Simban setä Scar, joka oli pahis,yritti syöstä Leijonakuningas Mufasan vallasta, mutta epäonnistui.

Lieneekin niin, että hyvä ja paha – asetelma löytyy lähes kaikista lastenkirjoista. Leijonakaartin kirja toki päättyy loppuidylliin ja paha ajetaan tiehensä. Lapsille on hyvä tarjota illuusioita, vaikka todellinen maailma on joskus pahojen voimien temmellyskenttä ja aina ei voi olla varma, että hyvä voittaa lopulta.

Jouko Varonen

 

 

 

Mainioita eläinkirjoja lapsille

Kaikenkarvaisia eläimiä

Jaana Palanterä/Aivo Blum: Lasten eläinkirja: Linnut, Kalat, Nisäkkäät, Koti- ja lemmikkieläimet, Sammakkoeläimet ja matelijat, Niveljalkaiset ja nilviäiset, Lector-kustannus 2017

Lapsille on tarjolla monenmoisia eläinkirjoja, jotkut jopa hyviäkin. Tämä kirjasarja kuuluu niihin hyviin. Ensinnäkin huomio kiinnittyy selkeään taittoon ja konstailemattomiin teksteihin. Toisaalta kuvat ovat laatuluokkaa.

Lasten eläinkirjalta ei vaadita kattavuutta, eikä tämäkään sarja siihen edes pyri. Tekstiosuuksissa on mukavasti luonnehdittu eläimiä ja niiden levinneisyyttä. Parasta on kuitenkin, että kirjat huomioivat kotimaiset eläimemme ja niitä on sijoiteltu usein värikkäiden trooppisten ja muuten mielenkiintoistan tuttavuksien joukkoon.

Ehkä tällainen kirjasarja antaa lapselle innostuksen luonnon pariin. Kirjat eivät ole väsyttäviä eivätkä sillisalaatti-tyyppisesti taitettuja. Yksi iso kuva riittää tekstin ohella perehdyttämään eläimen pääpiirteisiin.

Kotimaisista linnuistakin on lintukirjassa edustava otos. Käsitellyiksi tulevat esim. hippiäinen, joutsen, kanahaukka, käpytikka, maakotka, metso, mustarastas, pajulintu, peippo, pulmunen, punarinta, pääsky, pöllö, satakieli, sinisorsa, talitiainen, varis, vihervarpunen ja västäräkki.

Suosittelen kirjasarjaa koulujen ja esikoulujen kokoelmiin, sekä kotikäyttöön. Kirjat on tehty huolella ja huolimatta yksinkertaisesta yleisilmeestään, ne sisältävät tärkeää tietoa selkeässä muodossa ja lapsentajuisesti.

Kirjojen tekstiä voisi vaikka siteerata: ”Koirasmetso on Suomen suurin kanalintu ( pituus 54 – 90 cm ja paino 2– 4 kg). Metsot elävät laajoilla ja soisilla metsäalueilla. Metsot syövät erilaisia silmuja, versoja ja siemeniä. Syksyisin niiden ravintoon kuuluvat myös marjat ja vilja, talvisin ainoastaan männynneulaset. Metso on Keski-Suomen maakuntalintu. Vanhin Suomessa tavattu metso oli 6 vuotta 2 kuukautta ja 24 päivää vanha.”

Jouko Varonen

 

 

Anteeksipyynnön voima

Veikeä elefanttitarina

Tia Navi/Marja-Liisa Plats: Seitsemän pientä elefanttia, Lector-kustannus 2017

Suuren sinisen meren äärellä eleli seitsemän pientä elefanttia. Niillä jokaisella oli erityistaipumuksia. Heifantti osasi olla kohtelias, sanoa ”kiitos” ja ”ole hyvä”, sekä tervehtiä muita. Usein se sanoi ”hei” ja ”näkemiin”.

Valkofantti oli maailman paras piilosilla olija. Merifantti piti vesileikeistä. Arkafantti oli kaikille ystävällinen ja avulias. Tulifantti sytytti nuotioon tulen ja osasi tulitemppuja, joilla viihdytti muita. Huvifantti oli iloinen ja hänen naurunsa oli tarttuvaa.

Yksi fanteista oli Musta lammas. Se oli epäystävällinen ja halusi loukata muita. Niinpä se puhutteli rumasti Huvifanttia. Ja Huvifantti otti sen raskaasti. Muuttui kokonaan noista epäystävällisistä sanoista ja alkoi laihtuakin.

Mikä pahinta, Huvifantin kohtalo vaikutti muihinkin fantteihin ja nämä tulivat murhellisiksi ja alkoivat kärsiä. Lopulta tilanne tulehtui pahasti ja Musta lammas lähti jonnekin. Mutta palattuaan se toi mukanaan suuren tertun banaaneita ja pyysi Huvifantilta ja muilta anteeksi huonoa käytöstään. Tilanne parani heti. Anteeksipyynnöllä on mahtava voima.

Kirja on opettavainen, mutta sopivan sadunomainen, niin ettei asioita kärjistetä liikaa. On hyvä opettaa lapsille käytöstapoja ja sitä, että sosiaalinen tilanne vaatii jokaisen yhteisön jäsenen erityistaitoja. Huono käytös jonkun taholta voi sotkea koko yhteisön toiminnan.

Suosittelen kirjaa kaikenikäisille. Jopa aikuisten koulutukseen sillä on sanansa sanottavana. Niinpä kirja voisi olla hyvä kokemus käydä läpi paitsi koululuokissa, myös koututuspäivillä. Itse nautin kirjan tekijöiden esitystavasta, joka antaa lukijalle kouriintuntuvaa oppia.

Jouko Varonen

 

 

Elvis elää

Poika ja unelma

Ray Connolly: Elvis Presley, legendan elämä 1935 – 1977, Minerva kustannus 2017

Elviksen lapsuus oli köyhän perheen elämää. Vaikka Elvis myöhemmin kaunisteli varhaislapsuuttaan, hän joutui kyllä monesti menemään nälkäisenä nukkumaan. Jo nuorena hän innostui mustien musiikista sekä gospelista ja niinpä kun esikoislevy ilmestyi, hänen imagokseen tuli ”valkoihoinen mustan musiikin esittäjä”. Siinä oli vetonaula, jolla tehtiin miljardeja.

Elvis oli antelias, koska hänestä oli kiva nähdä lahjan saajien kasvot. Niinpä hän antoi omaisuuden tytölle, joka vietti ensimmäisen yönsä Elviksen kanssa. Eräälle ystävälleen antamansa talon hän kuittasi sanomalla: ”Et sinä koskaan olisi saanut omaa taloa.”

Kirja aloittaa isän ja äidin silmäterän lapsuusvuosista. Elvis syntyi kaksospoikana, mutta hänen veljensä kuoli synnytyksessä. Veli haudattiin tuntemattomaan paikkaan hautausmaalle ja Elvis yritti myöhemmin tuloksetta saada hautapaikan selville. Hänelle kerrottiin lohduttavasti, että kuolleen kaksoisveljen eloon jäänyt veli saa kaikki hyvät ominaisuudet joita veljellä olisi ollut.

Elvis tunsi itsensä onnettomaksi. Hän sanoi papille, että hänellä on rikkauksia, joista riittäisi loppuelämäksi, mutta hän on maailman onnettomin ihminen. Äidillä oli Elvis-pojalle lääke tähän vaivaan. Hän kehotti poikaansa lukemaan Raamattua: ”Sieltä löytyy aina joku hyvä ohje.”

Nuoren laulajan taival ei ollut helppo. Jo nuorena Elvis ihannoi laulajia ja elokuvatähtiä ja hän halusi tulla samanlaiseksi. Mutta menestystä ei annettu hänelle kultalautasella, se piti ansaita kovalla työllä. Sen jälkeen kun Sun Recordsin johtaja Phillips ja manageri ”eversti” ottivat ohjat käsiinsä, syntyi Elviksestä legenda ja aikakautensa nuorten nuoruuden valaisija. Mutta esim. ”eversti” käytti Elvistä myös taloudellisesti hyväkseen ja hankki miljarditulot laulajan avulla.

Kirja on seikkaperäinen selonteko Elviksen vaiheista ja uppouduin siihen jopa yön tunteina ja elin nuoren komeetan jos väsyneen pilleristinkin vaiheet kannesta kanteen. Suosittelen kirjaa nuorille musiikin ystäville, koska tarinassa on aina omat opetuksensa, esim. se, että elämästä löytyy ainekset moneen, kun suhtautuu nöyrästi kanssaihmisiin ja pysyy uskollisena unelmilleen.

Jouko Varonen

 

 

Markkinahuumaa Lappeenrannassa

Maaseudun antia ja vähän muutakin

Lappeenrannan kaupungin keskustori oli täyttynyt myyntikojuista syyskuun alun maaseutumarkkinoilla. Maaseudun antia oli aina auringonkukista pellavaan ja karhunlihasta pärekoreihin. Mikäpä siinä oli patikoidessa kojujen välissä, kun sääkin suosi eikä pahoja kumurapilviä näkynyt taivaalla.

Slava Mostovoi on kotoisin Venäjän Karjalasta ja hänen firmansa myyntituotteisiin kuuluivat puu- ja tuohituotteet, päre- ja pajukorit, lahjat ja muistoesineet. Mieshän kertoili tulleensa Lappeenrantaan parikymmentä vuotta sitten ja juurtuneensa tänne yrittäjäksi.

Marja Metsävuoren ”Saviruukun” tuotteita ovat suurelta osin savikukot, -astiat ja koriste-esineet. Palkitun yrittäjän repertuaariin kuuluu myös tarjota lapsille mahdollisuus savimaalaukseen. Omassa ateljeessaan Tanissa hän opastaa myös dreijausta ja saviesineiden tekoa. Sinne lapsiryhmätkin ovat tervetulleita.

 

 

Juha Pohjonen esitteli kauniita kukkakimppuja ja hintakaan ei ollut kovin raskas, kun viidellä eurolla sai kaksi kimppua oppineiden kukkia ja muita värikkäitä kukkasia.

Hämäläisen tilan tuotteita oli myös saatavilla ja koko perhe oli myyntipuuhissa. Seija Hämäläinen tuumi, että tilalle otetaan myös lapsiryhmiä tutustumaan eläimiin ja maalaistalon miljöisiin.

Raija Palviainen oli käynyt mm. kantarelliapajilla ja torilla kävellessä huomasin, että sateiset päivät ovat lisänneet sienisaaliita.

Pekka ja Jiri Hiitolan pöydällä loistelivat kauniit pellavakimput. Muistuivat ihan mieleen lapsuuden ajat, jolloin pellavaloukku oli käytössä ja pellavia liotettiin niin että lopulta niistä saatiin kestävää lankaa.

Tiina Saalasti ja Sini Inkilä Savitaipaleelta olivat koonneet pöydälleen käsitöitä possuista nallekarhuihin ja pingviineistä pupujusseihin.

Olavi Tuokko ja Severi Tuokko antoivat maistiaisia karhunlihasta, joka olikin kuvaajalle ensimmäinen kokemus.

Eila M. Perilä Miehikkälästä oli suunnitellut ja kutonut kauniita liinoja ja seinävaatteita.

Korutaiteilija Raimo Kapiainen näytti olevan markkinavieraiden mieleen ja hänen korujaan ei kaupoista saa, koska ne ovat omaa käsityötä ja designiä.

Riia Laitinen oli myös mukana markkinoilla Karoliina-kynttilöineen ja kansaa riitti  myyntipöydän ympärillä. Syksy on varmaa kynttilöiden myyntisesonkiaikaa.

Markkinoilla vilahti kaksituntinen ja kassikin täyttyi ostoksista. Aurinko paisteli kivasti ja kun kaupunki tarjosi kaksituntisen ilmaista parkkiaikaa, niin ei ollut mitään hätää autolle. Maaseutumarkkinaperinne elää Lappeenrannan seudulla kukoistustaan ja syksyisin kansa rientää sankoin joukoin hakemaan tuotteita leivonnaisista kynttilöihin ja lihasäilykkeistä käristemakkaroihin, sekä kukkakimppuihin.

Jouko Varonen