Eugeniikkaa, rodunjalostusta

Psykologinen trilleri

Peter James: Täydellisyyden hinta, Minerva 2018

Aviopari saa kuulla kuuluvansa siihen kouralliseen maailman ihmisistä, joiden ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. Heidän lapsensa tulevat kuolemaan jo leikki-iässä, jos ei aiemmin, tiettyjen geneettisten virheiden vuoksi. Mutta pariskunta haluaa terveenkin lapsen ja tietysti siihen löytyy keino. Mystinen tohtori lupaa muutamalla sadalla tuhannella dollarilla tehdä lapsesta valioyksilön ja poistaa virheelliset geenit ja siinä samalla ( ilman vanhempien lisäpyyntöä) tehdä lapsesta muutenkin arjalaisen ihmelapsen.

No, vaikeuksiahan siitä tulee, kun sotkeudutaan hämäriin rodunjalostuspuuhin, niin kuin konsanaan Hitlerin aikana. Se ei ole nykyisin edes luvallista. Jamesin trilleri kääntyy sekä Simenonilta tuttuun psykologisen trillerin kaavaan, tai jopa Kingin ja Ian Mc Ewanin kauhukaavaan.

Tiiliskiven lukemista auttavat lyhyet ajot. Luvut ovat sivun tai kahden mittaisia. Lukukokemus myös tiivistyy, kun perhe huomaa millaiseen ansaan he ovat menneet. Siinä tulee mukaan masennus ja vaimokin vähät välittää miehensä varoituksista esim. alkoholinkäytön suhteen.

Itse olen kiinnostunut psykologisesta virittelystä enemmän kuin veren roiskeesta. Sen takia lukukokemus oli minulle enemmän kuin mieleen. Tosin tilanne muuttuu psykologisesta jopa kuvottavaksi ja väkivaltaiseksi.  Tiedän, että tällaista eugeniikkaa on todella harrastettu, joten kirjassa on myös totuuspohjaa.

Peter James on tuottoisa kirjailija. Dekkaristina hän on yksi maailman arvostetuimmista. Hänen kirjojaan on myyty maailmalla noin. 18 miljoonaa kappaletta. Kieli on luettavaa, jopa koukuttavaa.

Jouko Varonen

 

 

 

Sosiaalisuutta ilmenee myös eläimillä

Sosiaaliset ryhmät ja uskonto vaikuttavat

Sosiaalisuus, toim. Antti Gronow&Tuukka Kaidesoja, Gaudeamus-kustannus

Sosiaalisuus on tutkimusten myötä myös eläinten piirissä tärkeä ominaisuus. Tämä, suurelta osin teoreettinen teos pohtii sosiaalisuutta ja sen vaikutuksia ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Joku ihminen on luonteeltaan sosiaalinen ja luo ystävyyssuhteita toisiin vähäiselläkin tuntemuksella. Tämän olen huomannut myös opettajana toimiessani. Koulun seinustalla seisoskelevat ne epäsuositut ja vähemmän sosiaaliset lapset, joilla voi todella olla yksinäistä ja vaikeaa. Nykyisen sosiaalisen median aikakaudella voi paha olo vielä pahentua esim. keskustelupalstojen kanavilla. Joku jopa päätyy toivottomiin tekoihin tämän vuoksi.

Mutta kirjaan. Kirjan tutkijat selvittelevät sosiaalisuuden käsitettä joskus tieteellisesti, kenties tohtorinväitteiden tai graditöiden siivittäminä. Sisällöstä löytyy neurotieteilijän näkökulmaa, Ihmismielen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen korrelaatiota, yhteisön ja mielen välistä siltaa, ympäristöön hajautunutta kognitiota, sosiaalista järjenkäyttöä, jne…

Kirja on hyvä ja hyödyllinen esim. tutkimusten ja erilaisten opinnäytteiden tekijälle. Itselleni tuli usein tenkkapoo, kun en oikein pääse helposti sisälle tieteelliseen esitystapaan. Toki löysin kirjaa tutkittuani jotain tärkeää ja yleispätevää.

Ihmismieli on siitä erikoinen, että jotkut ovat jo lapsuudesta asti ns. ”hiljaisia poikia ja tyttöjä” joille sosiaalinen kanssakäyminen ja suhteiden solmiminen on vaikeaa. Toisilla kavereita riittää, he ovat työpaikan ”lemmikkejä” ja kaveriporukan ”ilopillereitä”. Positiivisuus lienee sosiaalisuuden tärkein edellytys. Pessimistiä ei monikaan huoli kaverikseen. Kirja stimuloi monenlaisia ajatuksia, mutta tietysti toivoisin luettavakseni myös ns. selkokielistä kirjaa sosiaalisuudesta ja sen vaikutuksista, jopa kansan antamien esimerkkien ryydittämänä. Näiltä tekijöiltä semmoinenkin onnistuisi.

Jouko Varonen

 

 

 

”Kauhukakarasta” ”hiljaiseen poikaan”

Renegades villitsi Suomen

Esa Kuloniemi: Renegades, Luopiotarina, Like-kustannus

Renegades yhtye perustettiin Isossa-Britanniassa vuonna 1960. Yhtye oli suosionsa huipulla Suomessa 1060 – luvun puolessa välissä, mutta ulkomailla sitä ei juuri noteerattu. Kun yhtye esiintyi Suomessa Yhdysvaltain sisällissodan ratsuväen mukaisissa uniformuissa, se herätti melkoista hysteriaa.

Yhtyeen löysi Suomeen Leo Heinonen. Ensiesiintyminen oli Stockmannin tavaratalossa. Alkutaival ei ollut helppoa Suomessakaan. Mutta Heinosen manageroinnin ansiosta löytyi suomalaisia miellyttävä staili niin pukeutumiseen kuin musiikkiinkin. Cadillac – kappale taisi olla tie menestykseen. Kansa hullaantui, ja sehän tiesi kassakoneen kilinää.

Kuloniemen kirja näyttää yhtyeen tiestä kaiken tarvittavan. Lukijaystävällisenä se kerää varmasti ihastusta myös muissa kuin 60 – lukulaisissa. Itse olen ajatellut poikien ulkonäöstä että siinähän on Beatles – klooni aina kampauksia myöten.

Kirjajärkäle vaatii toki nykynuorisolta viitseliäisyyttä, mutta on muistomerkki kansan villitsijöistä, joita on riittänyt Suomessa myöhemminkin aina Hurriganesista – Dingoon.

Kirja spekuloi myös sitä, miksi esim. Briteissä ei innostuttu tästä yhtyeestä. Kirjan tekijä on saanut vielä autenttisia puheenvuoroja Renegadesin jäseniltä, joista osa on mennyt manan majoille.

Kuvituskin ryydittää kirjan antia melkoisesti. Vielä löytyy niitä wanhoja rokkarifaneja, joille kirja on oletettavasti aarre.

Yhtyeen tulot eivät silti olleet kovin suuria menestykseen verrattuna. Suomalainen bändi sai matkakeikasta keskimäärin 600 markkaa ja Renegades laskutti tonnin ja kahden tonnin väliltä.

Naisväen keskuudessa nämä ”namipalat” olivat tosi suosittuja: ” Ne naiset huusi kuin sotasotijat ja tunki lavalle. Maaseutujärkkärit oli helisemässä. Ian Mallett oli varsinkin likkojen suursuosikki. Se lymyili aina Grahamin selän takana kun meni autoon.” …

Lueksin kirjaa pyhäpäivän ratoksi ja totesin kerran, että kansansuosio hullaannuttaa paitsi kansan myös yhtyeen jäsenet. Kotielämä menee sekaisin siinä samalla. Megauosio on semmoinen asia vielä nykyisinkin.

Jouko Varonen

Kekkosen urheilusaavutukset

” Känä ” oli Suomen paras

Kalle Virtapohja: Kekkonen urheilumiehenä, Kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi, Docendo 2018

Kekkonen oli urheilussa monen lajin taitaja, mm. vauhdittomien lajien ja korkeushypyn, hiihdosta puhumattakaan. Perässähiihtäjien letka jäi usein jälkeen ladulla ja saavutti Urkin vasta nuotiolla jossa hän oli nauttimassa kuumaa juomista ja välipalaa.

Kalle Virtapohja on tehnyt muistaakseni kirjan myös Paavo Nurmesta ja tietysti siitä on kertynyt aineistoa tähänkin kirjaan. Kekkonen yhdisti urheilun ja politiikan ja ilman urheilua hänestä olisi tuskin tullut presidenttiäkään, etenkin kun oli ”kutosen poika” ja levoton koulutunneilla. Onneksi opettajat huomasivat levottomuudessa piilevän nerouden ja kohtelivat ”Känää” hellävaraisesti.

Eräs ”Urkin” saavutuksista urheilun saralla oli myöntää Työväen Urheiluliitolle tasavertainen asema SVUL:n kanssa. Tämä tietysti yhdisti urheilun sitein kahta kansanosaa, joilla oli muistissa verinen kansalaissota. Niinpä oli mahdollista, että punamultahallituksesta saatiin tosi pitkäaikainen Kekkosen presidenttikaudella.

Kirja on hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Toisaalta se yhdistää urheilun ja politiikan. No niinhän se Urkkikin teki. Urheiluun kun liittyivät vielä metsästys ja kalastus, jotka olivat valtiovierailulla takuuvarma ohjelmanumero. Urheilun avulla Kekkosesta tuli varsinkin maalaisväestön suosikki ja tosi energinen myös henkiseltä ja fyysiseltä kantiltaan.

Juhani Suomi jätti mammuttimaisista Kekkos-kirjoistaan urheilun kokonaan pois. Onneksi Uinon kirjassa ”Rillit pois ja riman yli” annettiin paljon omakohtaista tietoa Urhon harrastuksista myös urheilun saralla. Myös muut Kekkoselle läheiset ovat aukaisseet sanaisen arkkunsa tästä ”vaarattomasta” aihepiiristä. Vanhoilla päivillään Urkki antoi nauhoitettuja haastatteluja mm. Maarit Tyrkölle, ”luottotoimittajalleen”. Niitäkin Virtapohja nyt hyödyntää.

Hyvä kirja. Liian paljon manan majoille siirtynyttä pressaa on tölvitty poliitikkojen ja naisten tekemissä kirjoissa. Tällainen kirja antaa ansaittua arvostusta todelliselle valtiomiehelle, joka nimitti nousukaspoliitikkoja ”saatanan tunareiksi”.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Hannu Hautalan joutsenkuvia

Liike-epäterävyyttä ja muita kikkoja

Hannu Hautala/Pekka Punkari: Uljas valkoinen, kansallislintumme laulujoutsen, Docendo 2018

Hannu Hautalaan on pitkä matka joutsenkuvaaja-pioneerin Yrjö Kokon ajoista. Kokko kuvasi Lapissa viimeisiksi jääneet joutsenparit ja sai kansan sympatiat puolelleen. Joutsenkanta alkoi elpyä. Entisinä aikoina pohjoisen asujat tekivät jopa helistimiä lapsille kuivatusta joutsenen kaulasta. Tilanne oli samantapainen kuin jokihelmisimpukan ”raakun” kohdalla. Raakku on tosin vieläkin vaarallisen uhanalainen. Nyt joutsenia on joka lähtöön ja niitä on suhteellisen helppo kuvata. Itse olen kuulunut Suomen Luonnonkuvaajiin ja toden totta, tutustunut näihin komeisiin lintuihin joka kevät.

Mutta Hautala on erikseen. Liike-epäterävyys ei ole ainut kikka, jota hän käyttelee kuvissaan. Mestarilta löytyy sävykkäitä hämäräkuvia, kuvia joutsenen pesintäpaikoilta, ruokailukuvia, muuttokuvia jne… .

Kirjaa on kuvitettu ja ryyditetty myös joutsentaiteella, jota mm. Gallen-Kallela aikanaan viritteli. Punkarin tekstit pysyvät mukana teemassa ja tietysti lisäävät kirjan arvoa. Joskus tulee kyllä mieleen, että kirjaan olisi sopinut elävöittäjäksi myös joutsenten ”kavereita” ja vihollisia. Näistä korppi esimerkiksi vaanii joutsenen pesää herkeämättä ja jos hautova lintu erehtyy jaloittelemaan, käy nappaamassa pesän sisällön parempiin suihin.

Valaistus on tärkeä juttu tällaisessa kirjassa, jossa itse päähenkilö on usein jo kuvattu aikaisemmin liiankin tarkkaan. Valon käytön Hautala taitaa uskomattomalla tavalla.

Katselin kirjaa opikseni, sillä noihin otoksiin on matkaa jopa 99 prosentilla Suomen luontokuvaajista. Hautala lähestyy jo kahdeksaakymppiä, joten eipä ihme, jos vaikka jalka alkaa painaa luontoreissuilla. Arkistot ovat kuitenkin mittavat, joten tällaisen kirjan kuvitus löytyy tulipalon kestävistä kuvavarastoista hetkessä. On vielä muistettava, että ”vanha jäärä” ei usko digikuviin vaan kuvaa edelleen diafilmille. Toivoskelen miehelle hyviä hetkiä arkistoissa ja luontoretkillä edelleen.

Jouko Varonen

 

 

 

Siisteyden ABC

Villiä mielikuvitusta

Heiki Vilep/Ott Vallik: Kaappipeikot, Kaappipeikot ovat täällä taas, Kaappipeikot planeetta x:llä, Lector kustannus

Siisteydestä on lapsille puhuttu monella tapaa  kuten hyvistä käytöstavoista. Heiki Vilep on vetäissyt oikeasta narusta, kun on marssittanut kaappipeikot avukseen. Yleensä kaappipeikot ilmestyvät unen horteessa lapsille ja pelottelevat heidät suunniltaan, kunnes siisteysongelma on hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja peikot kadonneet. Jostakin syystä lapset huomaavat herättyään, että huone on tullut siistiksi vaikka kaappipeikot olivat luultavasti unta.

Yhtä suuri ansio kuin Vilepin tekstille, on annettava Vallikin mielikuvitusrikkaalle ja hauskalle kuvitukselle. Lienee totta että nykylasten kanssa ei pure enää muu kuin shokkihoito. Siihen nämä kirjat pystyvät, totta vie.

Mutta kirjasarjan toisessa osassa mennään rakennustyömaalle. Ne kun yleensä voivat olla todellisia romuläjiä ja kauhistuksia ympäristölleen. Joku työnjohtaja on voinut nähdä tästä tekstiä jopa yleisönosastoilla. Ja ketkäs muut lähtevät asialle kuin kaappipeikot, kunnes heidät kukistetaan yhteisvoimin. Ja voi ihmettä ja heipparallaa. Kun työnjohtaja herää nokosiltaan, on työmaa mallikelpoisessa järjestyksessä ja pölyt pyyhitty.

Sarjan kolmas osa on jo vähän utopiaa, kun eletään kaukana tulevaisuudessa, jolloin voidaan hurauttaa vieraalle planeetalle tuossa tuokiossa. Ja tietysti lapset heittelevät roskia pitkin avaruusalusta, nukahtavat ja kohtaavat, kuinka ollakaan, vanhat ystävänsä kaappipeikot.

Kiinnitin huomioni kirjasarjan kuvittajan Ott Vallikin mielikuvitusrikkaaseen ja humoristiseen tapaan lähestyä Vilepin aihelmia. Vilep tietysti on koko homman sepittänyt, mutta kuvittajan osuutta siinä on reilu toinen puoli.

Pitäähän sitä lapsille ja aikuisille puhua siisteydestä. Se kun tahtoo olla monessa perheessä vähän äidin hoideltava asia ja lapset ja isä siitä viis veisaavat.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

Laura Voutilaisen lauluja

Kansan suosikki esittää

Laura Voutilainen: Heijastuksia, 2CD, Valitut Palat 2018

Laura Voutilainen iski Suomen kansan tietoisuuteen ja samalla kultasuoneen ensimmäisellä levytyksellään, jossa olivat mm. tähänkin koosteeseen valitut Kerran, Muuttanut oo maailmain, Eksynyt, Kyynelvirta, jne… Toki tuotanto on jatkunut nosteessa, joka ei lopu koskaan. Kun Suomen kansa alkaa jotakin artistia rakastaa, hän on ikuinen suosikki.

Muistan kuunnelleeni Voutilaista ulkoilmakonsertissa Lappeenrannassa, sekä myös Lappeenranta-salissa, jossa Voutilainen oli juuri kokenut läheisen ihmisen poismenon. Siksi ohjelmistoon kuului mm. Ave Maria, joka toi kyynelet silmiin.

Musikaalisuuden Voutilainen on saanut verenperintönä kotoaan. Hänen lapsuudenkodissaan soi monenlainen musiikki. Isäkin soitti monissa yhtyeissä. Perheen globaali musiikkimaku vaihtui kuitenkin Lauralla angloamerikkalaiseen tyyliin ja siitä sai Voutilainen jäljittelemättömän tavan tulkita musiikkia.

Kuulun Voutilaisen faneihin niinkuin luultavasti moni muukin suomalaisista. Hän on toisaalta yhäkin se 17 – vuotias tyttö joka nousi huipulle, koki riistoa kustantajan taholta, mutta sinnikkäänä ihmisenä teki omat johtopäätöksensä.

Voutilaista on vaikea luokitella mihinkään musiikin ryhmään. Hän itsekään ei tykkää tietynlaisesta lokeroimisesta. Alun hittilaulujen jälkeen, jotka upposivat kansaan kuin kuuma veitsi voihin, Voutilainen on luonut nahkaansa useaan kertaan.

Tosiaan hyvä teko, että Voutilaisen tuotantoa on saatu koottua tällaiseen yli 40 laulun koosteeseen. Siinäpä sitä Suomen kansalle kuultavaksi voutilaista, jokaisen mieleen. Mutta yhä uudelleen kuulee Laura-fanien varmaan toivottavan: ” Laulappas se Kerran tai Kyynelvirta!”

Jouko Varonen

 

 

 

Hannu Mäkelä turisee

Johdatus oblomovilaisuuteen

Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu, Venäjää kotikäyttöön, Kirjapaja 2018

Hannu Mäkelän, takavuosien tuotteliaimman kirjailijamme jutustelu venäjästä ja venäläisistä tuo mieleen taannoiset venäjän kirjallisuuden opintoni. Silloin puhuttiin oblomovista, laiskanpulskeasta venäläisestä josta kirjallisuuden tutkijat oitis saivat lanseerattua käsitten oblomovilaisuus.

Venäläiset näyttävät vieroksuvan työtä ja viettävät mieluummin viihtyisää elämää kaljatuopin ja maallisten ilojen parissa kuin ryppyotsaisessa työn touhussa. Mäkelä tuntee venäläiset kuin omat taskunsa, koska hänen edesmennyt vaimonsa oli venäläinen. Niinpä kun puhutaan venäläisestä ”sukukeitoksesta” menee supi suomalaisen pää pyörälle. Siellä kun on baabuskaa ja musikkaa monenteen polveen.

Nimijutussa Mäkelä käsittelee venäläisen ystävänsä suulla Krimin tilannetta ja tuumii, että venäjä oli kaikkien silmätikku, kunnes tuli tämä lännen liehutukka ja katseet kääntyivät hetkeksi länteen. Media on siitä erikoinen instituutio, että sen täytyy puhaltaa juttu pienistäkin aineksista. Niinpä Krimin tilanne on tullut jäädäkseen kuin mummin vanha krimiturkki Venäjän karhun ylle.

Mäkelää en ole paljon lukenut ( valitettavasti). Silloin kun hän julkaisi viisikin kirjaa vuodessa, ajattelin että tuollainen vauhti ei merkitse hyvää kaunokirjallisesti ajatellen. Nämä lehdissä julkaistut jutut ja kolumnit kuitenkin osoittavat että Mäkelä on kansainväliset mitat täyttävä tarinan iskijä.

Täytyykin paikata aukko sivistyksestä ja hankkia luettavaksi vakavamma otteella tehtyä mäkelää. Jutustelu on parhaillaan humoristista ja salaviisasta, usein kuitenkin venäläisyyteen ja venäläisiin suopeasti suhtautuvaa. Itselläni on vuoden viisumi venäjälle, on ollut jo monen vuoden ajan ja jotakin voin ymmärtää Mäkelän jutustelusta oikeaksi.

Jouko Varonen

 

 

Esko Seppäsen subjektiivisia mielipiteitä

Pitkän linjan poliitikko kertoilee

Esko Seppänen: Rauhan ja rahan geopotiikka, Into-kustannus 2018

Esko Seppänen on ollut pitkän linjan poliittinen vastarannan kiiski. Niinpä nytkin saavat hallituksen ”juonittelijat” kuulla kunniansa. Luin mieluusti Seppäsen omia ajatuksia aikamme ilmiöistä. Niistä huomaa, että kirjoittaja osaa ajatella omilla aivoillaan ja kirjoittaa ajatuksensa selkeästi.

Aika paljon, varsinkin kirjan alkupuolella, Seppänen turvautuu myös lähdeaineistoon ns. ökyrikkaitten henkilöhistorioita selvitellessään. Joskus nimiluettelot tuovat mieleen jopa Kristiina Hautalan laulut menneisyydestä, joissa hän listasi ns. köyhien riistäjät nimeltä aina Ehrnrooteista Wahlrooseihin ja Cdercreuzeista Fazereihin, vain muutamia mainitakseni.

Mutta ne osastot, joissa kantapään kautta oppinsa saanut vasemmistolaispoliitikko pistää ”lipan alta” parastaan, ovat hyviä ja kiinnostavia. Uskonasioista on Seppäsellä selkeitä ja vähän liiankin suoraviivaisia ajatuksia. Hän kun pitää esim. kirkkoa pelkästään liikeyrityksenä, jonka on taattava työtä työntekijöilleen. Totuus tosiaan lienee, että kirkon merkitys on vähenemässä ja saaratuolista on näkyvissä harvenevia kuulijajoukkoja. Seppänen muistaakseni myös mainitsee, että avioliitto on aikansa elänyt ja samaan arvoon vihittyjen kanssa ovat pääsemässä susiparit, homoparit ja lesboparit.

Lueskelin kirjaa iltapäivän ajan ja totesin, että Seppänen sohaisee nykypäättäjiä usein aiheellisesti ja läimäyttää myös EU: ta ja euroa ansionsa mukaan. Trumpin ja Venäjän suhteita hiertää suurennuslasi, jolla USA:n ”liinatukan” jokaista kannanottoa ja yhteydenpitoa Venäjään päin tiirataan. Itse asiassa Trumpin kanssakäyminen Venäjän kanssa on kokonaan estetty.

Hyvä ja hyödyllinen kirja, jos muistaa, että jokainen ajatteleva lukija voi suodattaa lukemansa omien periaatteittensa pohjalta. Aina on jotain opittavaa.

Jouko Varonen