Kuukausi: elokuu 2018

Kari Häkämiehen kivaa proosaa

Valtaeliitin kuvioita

Kari Häkämies: Vallanjano, Teos-kustannus 2018

Kari Häkämies paljastaa uutuuskirjassaan kuviot, joita kansa on aina uumoillut. Politiikka on likaista peliä ja aina ei ratkaise kansan paras, vaan herramafian mielistely. Jos joku on Arladiamäellä ”hyvä jätkä” niin voi kauhistus ja eipä aikaakaan, kun lehdistö leipoo hänestä kohujutun ja kaikki on aloitettava alusta. Kirjassa käsitellään puolueiden välinen valtapeli ja armeijaksi kehittyneiden poliittisten avustajien kuviot, vain pari aihepiiriä mainitakseni.

Onhan se kiva lukea suomalaisen miehen ajatuksia, miehen joka on toiminut vallan keskiössä ja kokenut kaiken, ylä- ja alamäkineen. Kirjan päähenkilö, Tom Ruokola, on tosipaikan edessä. Puolueen jääminen kolmanneksi kolmesta valtapuolueesta vaaleissa voisi merkitä monta asiaa. Moni pullahtaisi työpaikastaan, edessä voisi olla neljä nälkävuotta oppositiossa, erityisavustajien, kansanedustajien ja valtiosihteerien homman loppuminen. Lisäksi monen olisi maksettava asuntolaina, maine menisi, avioelämän kuviot heittäisivät häränpyllyä.

Lueskelin kirjan poliittisia koukeroita sillä mielellä, että johan minä olen sanonut. Viina virtaa ja naiset vaihtuvat, kun ollaan vallan huipulla. Jörn Donner tuumi aikoinaan sarkastisesti hymyillen, että kaikkein oksettavinta on seurailla maalta tulleiden uusien kansanedustajien toimintaa, kun valtakirja on saatu. Heti rynnätään katsomaan pääkaupungin naistarjontaa ja yöelämää, vaikka oma, vaalityössä kannustanut puoliso odottaa lapsineen kotona ja yrittää olla hengessä mukana.

Häkämies on tehnyt jo dekkareitakin ja häntä on listattu Reijo Mäen manttelinperijäksi. Aivan sellaiseen retvakkuuteen ja antisankarityyliin ei Häkämies ehkä haluakaan, mutta tietynlaista kevyttä asennetta politiikan tekoon on tässä lukuromaanissa. Mielensäpahoittaja saisi tästä kirjasta aiheen tuumia, että pahoitin niin mieleni, kun kuulin tosipuhetta Arkadianmäen pelleistä.

Kari Häkämies on hyvä viihteentekijä. Niistä on puutetta kirjailijoidemme kapeassa kärjessä. Ja kritiikki on aina paikallaan valtaeliitin kuvioissa.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

Pelastusdinosta peikkoihin

Hauskoja kuvakirjoja pienimmille

Rustyn pelastusdino, Sanoma Media Finland 2018

Disney Frozen: Peikkojen jäljillä, Sanoma Media Finland 2018

Rustylla ja Roosalla on pulma. Kas kun Lasse -poika on leikeissään kierrätyspihalla heittänyt leikkidinonsa korkean rengaspinon päälle ja muut pinot jo huojuvat uhkaavasti. Laatikoita tippuu maahan yksi kerrallaan. Toivoa vain sopii, että rengaspino, jonka päällä Lasse on dinoystävänsä kanssa ei sortuisi.

No, kun hätä on suuri, on apukin lähellä. Rusty kokoaa kierrätystavaroista oikean jättidinon, joka voisi olla vaikka Lassen leikkidinon isä. Se osaa karjaistakin mahtavasti, mutta mikä parasta, se ylettyy pelastamaan Lassen ja leikkidinon vaaran paikasta.

Kirja tarjoaa kivasti jännitteisen tarinan loppuidylleineen kaikkein pienimmille. Kirja toimii nykylasten tyyliin, vähän kierrätys- ja mielikuvitushengessä. Niinhän se on, että aika muuttuu ja lapsille on tarjottava myös nykyaikaan soveltuvia tarinoita.

Peikkojen jäljillä on perinteisempi peikkotarina, jossa seikkailevat Frozen-kirjojen henkilöt. Arendelin lapsia kun viehättävät peikkotarinat, joiden todenperäisyydelle myös Mari-tyttö saa vahvistusta Kristoffilta. Toisaalta on Kristoffin tarinoiden syytä, että Mari lähtee yksin etsimään Peikkolaaksoa ja iltakin alkaa hämärtyä. Onneksi peikot, jotka yleensä naamioituvat kiviksi, ohjaavat Marin etsijöiden luo.

Lapset tarvitsevat mielikuvitusjuttuja ja peikkotarinoita on lapsille kerrottu jo ammoisina aikoina. Tämä juttu on kuvakieleltäänkin turvallinen ja lämmin jännityskokemus pienimmille lapsille.

Tykkäsin molempien kirjojen lähestymistavoista lasten maailmaan. Olen nimittäin kyllästynyt väkivaltaan, jota tarjotaan tuutin täydeltä ja pienimmillekin lapsille. He eivät voi välttyä väkivallalta, jota televisio tarjoaa mainospätkinä, jopa lasten katseluaikaan. Joskus lasten animaatioiden kuvakielessäkin on raakuutta aivan liikaa. Lämminhenkistä tarjontaa suosin nuortenkirjailijana lapsille ja loppuidyllejä. Annetaanpa lasten olla lapsia, niin heistä kasvaa onnellisia aikuisia.

Jouko Varonen

 

 

 

Hyvä kirja nuorille

Kun Mikko katosi

Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi, Avain-kustannus

Mikko on kiva poika. Hänellä on tyttöystävä, ehkä kaksikin. Oma sisko rakastaa Mikkoa ja isä haluaisi, että hänestä tulisi uusi isäntä maalaistaloon.

Eräänä päivänä Mikko katoaa. Hänestä tehdään ilmoitus poliisille. Mutta on talvi ja tutkinnat ovat vaikeita. Toki yritetään haastatella Mikon kavereita, tyttöystävääkin, mutta selvyyttä ei tule. Joku entinen rikollinen oli ottanut Mikon kyytiin öiseltä tieltä.

Tiaisen, ansioituneen kirjailijan helppolukuinen kirja nuorille kertoo tarinan siitä, miten Mikon sisko, kotiväki ja ystävät ottavat vastaan tiedon siitä, että Mikko on kadonnut ehkä iäksi. Kuitenkin elää vielä pieni toivo, että Mikko löydettäisiin.

Kirja on hyvä. Se kertoo siitä, miten ahdistus muuttuu vähitellen elämäksi. Elämä voittaa. Sisko saa uuden poikakaverin ja lopulta tieto Mikostakin saadaan.

Nuorille on hyvä antaa sellaista luettavaa, joka on helppo lukea. Paksut romaanit kun eivät ole nuorten mieleen nykyisin. Mieluusti he elävät elämäänsä kännyköiden ja pelien maailmassa. Silti olisi hyvä edes yrittää saada nuorisoa hyvän kirjallisuuden pariin.

” Poliisilla on teoria, Hanna sanoi. Hän jatkoi: Kun mopo hyytyi, Mikko jätti sen tienvarteen ja jatkoi matkaa kävellen. Mikko lähti oikaisemaan lahden yli ja hukkui.”

Kirjan idea perustuu Tiaisen Poistui kotoaan – romaaniin. ( Tammi 2005). Se kertoo ahdistavista asioista, jotka perheen jäsenet ja heidän ystävänsä ottavat vastaan omalla tavallaan. Kuitenkin selkeän ja helppolukuisen tarinan mukana kulkee tietty sävy, että vaikka mitä tapahtuisi elämä jatkuu, sen on jatkuttava. Ystävät ja kaverit lohduttavat Hannaa ja löytyy myös rakas poikaystävä auttamaan surussa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Mårtensonin parhaat

Veikeä ääni ja mahtavat tulkinnat

Muistoissamme Lasse Mårtenson, 2 CD, Valitut Palat 2018

Kaikessa soi blues, Caterina, Myrskyluodon Maija, Hello Dolly, Nousevan auringon talo, Muistatko syyskuun, On ihmeen hyvä tulla kotiin, Rikas mies jos oisin, My Way, Marraskuu, Laiskotellen, jne…

Lasse Mårtenson ( 1934 – 2016 ) on jäänyt mieleen persooallisten tulkintojen miehenä. Itse ihastuin hänen lauluihinsa jo nuorukaisena. Lasse teki ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikissa, taisipa käväistä Eurovision laulukilpailuissakin.

Paras solisti- ja säveltäjäkausi oli 1960 – 1970 – luvun paikkeilla. Myös ravintolashowt kuuluivat Mårtensonin ohjelmistoon.

Meriaiheiset sävellykset, erityisesti Myrskyluodon Maija, kuuluivat suomalaisten rakastamiin melodioihin. Tässä kokoelmassa löytyy Mårtensonin parasta antia aina 1960 – luvulta lähtien.

Muusikonuransa Lasse aloitti pianon ja haitarin parissa. Jazz oli hänelle tärkeää. Nuorempana Lasse toimi sähköttäjänä ja mainosgraafikkona. Ensimmäinen LP-levy ilmestyi vuonna 1966.

Olen aina tykännyt Mårtensonin omaperäisestä fraseerauksesta ja positiivisista tulkinnoista, jotka saivat myös tyttölapset haltioihinsa. En onnistunut käymään Lassen konserteissa, mutta jännitin kyllä Euroviisujen aikaan Mårtensonin suoritusta. Se ei kuitenkaan noussut Euroopan tasolla aivan kärkikastiin, mutta suomalaisella mittapuulla mitattuna euroviisumenestystä voidaan pitää miehelle ponnahduslautana uusiin menestyksiin.

Lasse julkaisi muistelmansa vuonna 2013. Sen jälkeen hän jäi pois julkisuudesta. Mårtensonin ystäville tarjoaa tämä tupla – CD 48 tuttua tulkintaa ja Lassen omia sävellyksiä, jotka jäivät pysyvästi suomalaisen musiikin historian lehdille.

Jouko Varonen

 

 

 

Remontoijan aarreaitta

Tärkeä kirja miehille

Risto Pekkala: Remontoija, Remontoijan kirja, readme.fi – kustannus 2018

Pekkala ohjaa valokuvin, piirroksin ja tekstein tavallisimmat kodin rempat aina tapettien laitosta laattalattioiden tekoon ja jalkalistojen kiinnittämisestä radonmittauksiin ja -arvoihin.

Tärkeää on ensin tietää, mitä ottaa mukaan työpakkiin. Halpisvälineet eivät nimittäin kuulu kunnon remppa-reiskan arsenaaliin. Niillä voi kiinnittää taulun seinälle tai tehdä muita kevyitä juttuja, mutta kun ryhdytään tositoimiin, pitää laittaa myös välineisiin rahaa jonkin verran.

Pekkala on ammattimies. Hän opettaa vedeneristystä kylppärissä, silikonisaumausta, saunaremppaa, panelointia, ruuvaamista ja kiinnittämistä, ikkunoiden problematiikkaa, energia-asioita, lisäeristämistä, lattia-asioita, maalauskikkoja, jne jne…

Itse kuulun niihin henkilöihin, joilta onnistuvat pikkurempat, mutta kutsun luottomiehen paikalle tekemään vaikkapa saunaremppaa tai tapettihommia. Silti löysin kirjasta paljon tärkeää tietoa, joka auttaa monessa pulmassa. Remppaaminen on yleensä mielletty miesten puuhaksi, mutta mikäpä estää railakasta naistakaan tarttumasta remppahommiin, varsinkin kun nykyisin on tarjolla hyviä ohjekirjoja, kuten tämä seikkaperäinen opas.

” Itse tehdylle remontille on monia syitä. Ensiksikin: vieras työvoima kaikkine sivukuluineen on kallista – vai olisiko parempi sanoa hyvin kallista. Toinen syy on, että aina ei löydy luotettavia tekijöitä. Nettikeskusteluissa varoitetaan harva se päiväepärehellisistä remottimiehistä. ”…

Lueskelin kirjaa kasvavan mielenkiinnon vallassa. Jospa vaikka itseskin laajentaisin taitojani ja tekisin jotakin vaikeampaa joskus.

Todella hyvä ja asiantunteva teos, josta on apua myös pidemmälle ehtineille remppaajille. Kirjan kuvitus ja taitto ovat tosi selkeitä.

Jouko Varonen

 

 

 

Maijan mainio kirja

Usein selviää pienellä ruokalaskulla

Maija Silvennoinen: Maijan ruokavuodet, Docendo 2018

” Olen syntyisin maalta Saarijärveltä. Lähiruuan maun sain jo äidinmaidossa. Olen aina tiennyt, että minusta tulee kokki. Se ei ole ollut hetkeäkään epäselvää. Äitini oli pitokokki, ja mummoni hoiti meitä lapsia. Katselin ja haistelin ihania tuoksuja mummon jaloissa ja sylissä, kun hän hääri hellan ääressä. Se antoi uskoa, että nainenkin voi pärjätä.”

Olen seuraillit Maija Silvennoisen kokinuraa kirjoista ja televisiosta. Hyvin ovat vilisseet upeat ruuat silmieni edessä, mutta tartuntaa moisiin hommiin en saanut, vaikka kyllä joskus kävi mielessä. Kunnes pari vuotta sitten päätin autella vaimoa ja opetella kotiruuan tekemisen kauppatorin parhaista perunoista ja kasviksista, kauppahallin tuoreista kaloista, lähikaupan edullisista kanaviillokeista jne…

Painoni putosi järkevällä ruuanlaitolla ja pienillä annoksilla kahdessa vudessa 104:stä kilosta 77:mään kiloon mikä on ihannepainoni tietämissä. Ja todella nautin ruuista ja ruuan valmistuksesta.

Silvennoinen kertoo jo nuorena huomanneensa, että ruokaostoksissa selviää vähilläkin rahoilla, kun ostaa järkevästi ja vain sen päivän tarpeen. Turha tehdä ruokia jääkaappiin lojumaan kun kauppa on lähellä. Maalla se voi olla eri asia.

” Me selvisimme aina pienellä kauppakassilla. Lihojen ja kalan ohessa syötiin omien peltojen juureksia, kaalia ja sipulia ympäri vuoden. Marjat ja sienet säilöttiin talven varalle. Myös jauhot olivat omasta takaa.”

Silvennoinen opastaa viilin makuihin, talkkunan syönnin ihanuutta, puolukkaisen marjapöperön tekoa, kalahyytelön valmistusta, nokkoskeiton työstämistä vähällä vaivalla, maistuvan madekeiton saloja, hyljeksittyjen verilettujen mahdollisuutta, silakkalaatikon laatimista jne…

Kun ohjeissa mennää lähemmäs nykypäivän huippukokin vaatimuksia, tulevat mukaan hunnutetut kylmäsavulohileivät, mesiangervojäätelöt, porkkana-limecupcaket, marokkolaiset kasvistaginet, jne…

Kerrassaan mainio kirja, joka antaa mahdollisuuden aivan tavalliselle kotikokillekin. Kuvaajalle makuhermoja kutkuttavista kuvista erityisplussat.

Jouko Varonen

 

 

 

Kurkistus ravimaailmaan

Tapsa Perttusen matkassa

Erkki Hujanen/Simo Kattilakoski: Ravilegenda Tapsa Perttusen tarina, Docendo-kustannus 2018

Muistuu mieleeni, kun olin kuninkuusraveissa Lappeenrannassa. Pistinpä 500 markkaa Vieterille, jota ohjasti muuan Kaarlo Partanen. Vieterin viimeinen lähtö tuotti viisisatasen kaksinkertaisena. Vieteri voittikin ravikuninkuuden viisi kertaa. Lähelle samaa kolmella ravikuninkuudellaan ja mm. Ruotsin valloituksellaan pääsi Saran Salama jota ohjasti muuan Tapio ”Tapsa” Perttunen, villin pohjolan mies.

Kirja kertoo Perttusen tarinan aivan pikkupojasta lähtien. Kun opettaja kysyi pikku Tapsalta, että mitkä ovat niitä maallisia aarteita, vastasi pohjoisen poika empimättä, että poron kuivaliha.

Anekdootteja vilisee tämä kirja todellakin. Lukutuokio on viihdyttävä ja koukuttaa lukijan. Ravimiehiin en erityisemmin kuulu, vaikka onnenkantamoisia on tullut toto-peleissä muutama. Tyttöjen hevoskirjasarjan kirjoittaminen ( Jenna-sarja) kuului myös näihin hevosharrastuksiini. Lapsena mentiin inkkaria, kun hevosia vietiin metsälaitumelle.

Kirja on hyvä. Siinä ei väistellä heikkojakaan hetkiä. Kun Perttusen ura ohjastajana oli kuumimmillaan, hän sai puolenkymmentä ylinopeussakkoa yhdellä ravireissulla ja Perttusen poika totesi, että isällä taitaa taas olla kortti kuivumassa, kun ajoi eri reittiä koululle.

Perttunen on armoitettu hevosmies jo monennessa polvessa. Nyt vain oli siirrytty kyläkilpailuista maantieradoilla miljoonien eurojen voittosummiin. Melkein hurahdin ravimaailmaan ja toto-puuhiin lukiessani tätä kirjaa, vaikka muutaman karvaan toto-tappion jälkeen päätin, etten enää lähde raveihin kun siellä häviää kalsaritkin jaloistaan. Siis oli nytkin turvallista lukea tätä kirjaa, joka on laadukkaasti tehty elämänkertakirja miehestä, jonka maineikas ura ohjastajana ja valmentajana pysyy ja paranoo.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

Heikki Kokkosen upea suurtyö

Valtakunnan ykköstasoa

Heikki Kokkonen: Majavaelämää, Maahenki-kustannus 2018

Olen seuraillut ilomantsilaisen luontokuvaajan Kokkosen uraa useiden ilmestyneiden julkaisujen avulla. Heikki muutti Värtsilästä Ilomantsiin voidakseen kuvata koskematonta luontoa. Saman tempun teki luontokuvaajiemme ykkösnimi Hannu Hautala muuttaessaan etelämmästä Kuusamoon, koskemattoman luonnon pariin.

Kokkosen kirjassa on annettava heti plussat huikeasta teknisestä osaamisesta kameratyöskentelyssä. Lisäksi hän on luonnontuntijana maamme parhaimmistoa. Rakkaalle majavalammelleen hän on on palaillut 15 vuoden ajan ja niinpä arkistoon on kertynyt majavakuvien parhaimmistoa aina perhe – elämästä humoristisempiin- ja taideotoksiin.

Nostan hattua Ilomantsin miehen urotyölle, jonka laadukas kustantaja on saanut myös upeasti värierotteluineen, rauhallisine taittoineen ja muine hienouksineen kansien väliin. Heikin lempeästi hymyileväkin teksti antaa ymmärtää, että hän tuntee majaviensa elämäntavat, persoonallisuudet jos vaivat ja vaikeat ajatkin. Lisäksi kirjassa esitellään upein kuvin myös muita alueen eläimiä. Mukaan mahtuvat joutsenet, metsähanhet, peukaloinen, kurki, harmaasieppo, rantasipi, palokärjet, liito-orava, puukiipijät, pyyt, karhu, metsäjänis, kuukkeli, töyhtötiainen, hömötiainen, koskikara, punarinta, västäräkki, metsäviklo, jne…

Erityisen hyvä ja teknisesti taitava on Kokkonen maisemakuvissa ja myös luonnon detaljikuvissa.

Mitä siis? Olisin valmis ehdottamaan Kokkosen kirjaa Vuoden luontokirjaksi. Paljon huonommin eväin on saatu luontokirjalle tämä arvostettu tunnustus. Kokkosen elämäntyölle kirja on ehdottomasti merkkipaalu ja toivon, että itseään säästämätön ja taitava kuvaaja jaksaa tehdä luontokirjoja vielä pitkään.

Jos hivenen kritisoisin kirjan majavakuvien toistoisuutta, se voi olla vain subjektiivinen näkemykseni. Kirjan kokonaisanti korvaa tämän moninkertaisesti.

Jouko Varonen

 

 

 

 

( SARV:n jäsen)

( Suomen luonnonkuvaajien jäsen)

 

Letkeää tanssimusaa

Yölinnusta Souvareihin

Saanko luvan? Pareittain parketilla. Valitut Palat 2018

Muistuivat mieleen entiselle parkettien partaveitselle ne ajat, kun tanssittajina olivat jamppatuomiset, vilhovartiaiset, reijokalliot jne… Se oli sitä wanhan ajan meininkiä kun lavalta lähdettiin polkupyörällä tyttö tangon päällä ja päädyttiin kotiovelle, tuskin saatiin lupaa edes arkaan suukkoon.

CD-boxi sisältää tuttuja ja vähän uudempia iskelmämusiikin helmiä. Souvarit laulaa sinisestä huivista, solistiyhtye Suomi virittelee humppaa mahtavasta peräsimestä ja pulleista purjeista, Korsuorkesteri räväyttää Säkkijärven polkan, jne…

Olen koukussa vieläkin tanssimusiikkiin vaikka parhaat nuoruuden ajat ovat takanapäin. Korvikkeeksi sopii kuunnella tällaista kokoelmaa, jossa on jokaiselle jotakin. Mamman kanssa pyörähtelen aina välillä pirtin lattialla, ja löytyihän näiltä levyiltä nuoruutemme ehdoton ykköskappalekin.

Tanssilavojen kulta-aika oli 1950 – luvulta 1970 – luvulle asti. Tanssilavoja löytyi lähes jokaisesta kylästä ja perinteinen tanssimusiikki soi päivittäin. Moni löysi tanssilavalta kumppanin eliniäkseen. Maalaismiehet eivät aina osannet sanoa rakkauden sanoja niin kuin ne kuuluisi sanoa, mutta avuksi tulivat komeaääniset solistit jotka tiesivät rakkauden kielen. Ilta päättyi useimmiten suudelmiin, ellei peräti tytön aittaan.

Kyseessä olevan kokoelman puitteissa voi koostaa vaikka oman tanssi-illan ystäväpiirin tai oman rakkaan seurassa. Pelkästään nostalgista tanssimusaa kuunnellen voi viettää illan pelkästään tunteista juopuen.

Pidin koosteesta. Kuuntelin sitä usein iltahetkinä vaimon kanssa ja auton stereoista. En ole erityisesti nykyisen rap-musiikin ystävä vaikka se tuntuu valtaavan alaa nuorten keskuudessa. Itse en ehdi saada selvää edes niiden sanoista, sen olen huomannut, että niissä tavoitellaan nuorten tunneilmastoa ja massahysteriaa usein kömpelöin riimein ja ahdistavin tunnelmin, liikehtimällä levottomasti.

Jouko Varonen

 

 

Professorin juhlapuhe

Mielenkiintoinen elämänkerta

Cristovao Tezza: Professori, suom. Tarja Härkönen, Aviador-kustannus 2018

Proffa alkaa valmistella juhlapuhetta. Hänet kuulemma palkitaan merkittävällä huomionosoituksella, vai oliko tieto vain unta. Puheen valmistelu, jota kestää lähes kolmesataasivuisen, tiivisti ladotun kirjan verran, on tietysti se tavallinen tarina, jos niin voi sanoa. Profalla nimittäin oli traumaattinen lapsuus ja proosallinen avioliitto lapsineen. Sitten on vielä salaperäinen ranskatar, jota proffa muistelee lämmöllä ja intohimolla.

Muistuivat mieleen omat opiskeluajat. Proffat ovat aina olleet samanlaisia. He kellistivät nuoria opiskelijatyttöjä ja ajautuivat vaikeuksiin. Tezzaa mainitaan brasialaisen nykykirjallisuuden kärkinimeksi.

Lieneekö kyseessa kirjailija Tezzan ( s. 1952) omaelämänkerrallinen juhlapuhe. Kas kun kirjailija itse on toiminut kirjailijan työnsä ohessa myös kirjallisuuden proffana ja tietysti niissä piireissä analysoidaan kirjallisuuden lisäksi myös monia muita asioita. Tezza lienee ollut melkoinen guru yliopistoympyröissä.

Kirjan teksti on toisaalta vähän nukuttavaa proffakieltä, jota ei jaksanut lukea kuin pienen palan kerrallaan. Pitkiä väsyttäviä lauseita, puuduttavia jaksottomia sivuja. En tietysti voi väittää mitään kyseenalaista kirjailijan tyylistä tai verbalistiikasta, itselleni se vain ei sopinut. Symbolikieli on niin yksityistä ja analyysi vain harvoille avautuvaa, että se peittää joskus alleen jäntevyyden juonenkulusta. Toki mukana häivähtää erotiikkaa ja muitakin mausteita varovasti käytettynä:

”Heliseu pudisti päätään, ikään kuin hän tuolla lapsen eleellä olisi saanut ravistelluksi muistonsa ja paetuksi haluaan, puistatuksen nostaessa hänen alastoman ihonsa kananlihalle, mutta aivan kuin Theréze olisi palannut hänen luokseen, koskettanut häntä ja istunut hänen syliinsä…ja hän istui siinä liikkumatta silmät suljettuina, voi Luoja, voi muistojen hurmaa.”

Jouko Varonen