Vickypedia, Otava kustannus 2018

Virve ”Vicky” Rostin kirjavat vaiheet

Oivallinen elämänkerta

Anne Pennanen/Sami Spåra/Tuija Wuori-Tabermann: Vickypedia, Virve Rostin tarina, Otava kustannus 2018

Virve Rosti oli jo kuusivuotiaana melkoinen ihmelapsi. Oli melodia mikä hyvänsä, siitä jäi muistijälki hänelle ja hän hyräili sitä jetsulleen oikein ja nuotilleen. Kotona hän oli aina ensimmäisenä auttamassa kotitöissä. Kaveripiirissä hän oli kekseliäs ja humoristinen hauskuttaja, kaikkien lemmikki.

Vuonna 1974, iskelmälaulun Suomenmestaruuskisassa Virve veti Killing Me Softlyn englanniksi niin tunteikkaasti ette olisi uskonut laulajan olevan 15 – vuotias. Voittohan sieltä napsahti ja kohta Danny hoksi hänet suositulle kesäkiertueelleen. Dannylla kun oli silmää, mitä tulee räväköihin ja osaaviin tyttölapsiin.

Pian Vicky sai myös tutustua keikkaelämän varjopuoliin, kuten kähmintään, tissien puristeluun ja seksisistisiin puheisiin. Vakavampiakin hyväksikäyttötapauksia sattui, kun muusikot äityivät tapansa mukaan ryyppäämään ja tunkivät tytön sänkyyn ilman housuja. Paniikkihäiriöitähän siitä seurasi nuorelle tytölle ja henkisiä traumoja.

Pian menestysbiisi Kun Chicago kuoli ilmestyi ja nousi soittolistojen kärkeen. Danny maksoi  jopa 200 euroa illalta esiintymisistä. Se oli tytön mielestä kova liksa.

Mahtuihan siihen uraan euroviisuedustus ja paljon kuuluisuuden iloja ja suruja. Mutta Virve oli iloinen tyttö ja antoi surujen mennä menojaan, heräsi uuteen keikka-aamuun aina puhtaalta pöydältä. Avioelämästäkin kirja kertoo salailematta.

Hyvä elämänkerta, jossa ystävät ja muusikkokaverit ovat myös saaneet sanansa kuuluviin. Virven persoona ja 70-luvun nostalgiat innostivat minut lukemaan kirjan ennätysajassa kannesta kanteen.

Päällimmäiseksi jäi hyvä mieli. Ajattelin, että Vicky näytti tietävän miten elämä otetaan vastaan iloineen ja suruineen, ei murjotellen vaan hymyllä hyvää mieltä läheisille toivoskellen.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

Urheilu, Eläinurheilu, Lector Kustannus Oy 2018

Mainio urheilusarja jatkuu

Tietoa eläinurheilusta

Aivo Blum, Annukka Kolehmainen, Tuula Nuikka, Terhi-Anna Tuukkanen: Urheilu, Eläinurheilu, Lector-kustannus Oy 2018

Eläinurheilu kiinnostaa mattimeikäläistäkin. Ennen kun kävin useammin raveissa, tuli joskus pistettyä rahoja likoon varman voittajan piikkiin. No eihän siitä saanut kuin kaksinkertaisena rahansa takaisin, mutta kuitenkin. Kun Lappeenrannassa oli kuninkuusravit ja kovassa iskussa oleva Vieteri ( Kalle Partasen ohjastama) vei kaikki lähdöt, niin uskaltauduin pistämään nykyisen eurosatasen pottiin. Ja läksin raveista kaksisataa taskussani. Kyllä sillä Vieterillä oli komea askel, se vain pitää sanoa.

Mutta asiaan. Suositun Urheilu-sarjan eläinurheilu-osio sisältää täyden kattauksen aina Valjakkoajosta Koiratanssiin. Erikoisempia lajeja, joista en ole ennen kuullutkaan, ovat: Norsupoolo, Kanihyppy, Kamelikilpailut, Canicross, Toko ja rally-toko, jne…

Tutummat lajit, kuten , Ravit, Kenttäratsastus, Laukkaratsastus, Kouluratsastus, Esteratsastus, Maastoratsastus, Vinttikoirakilpailut, Rodeo, Agility, jne, tulevat esitellyiksi.

Kirjan loistavalle kuvitukselle pitää antaa excellent ++ arvosana! Myös teksti on asiantuntevaa. Lajeista käsitellään mm. varusteet, historia, säännöt, lajin harrastus Suomessa, kilpailut, kilpailurakenne, ajajat, jne…

Tällaiset kirjat sortuvat helposti taitossaan levottomuuteen. Lukijaystävällisyys unohdetaan. Tässä kirjasarjassa on kuitenkin hyvä ja selkeä taitto. Eri osastot on limitetty kuvien kanssa todella nautittavaksi kokonaisuudeksi.

Hieno osasto kuvineen on porokilpailun eksotiikkaan perehdyttävä luku. Hevosurheilu dominoi tietysti tätä kirjaa, mutta niinpä se lienee, että kaikkia sammakonloikkakilpailuja ei kannata noteerata tai kukkotappeluita, vaikka viimemainittukin on kova rahalaji jossakin päin maailmaa.

Todella upea kirja. Suosittelen alasta kiinnostuneille alkuopiksi lajien saloihin.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

Mediametkaa Osa 10 , PS-Kustannus 2018

Vanhentuuko mobiili kymmenessä vuodessa?

Upea kirja mediakasvatuksesta

Mediametkaa! Osa 10 , toim. Maija Puska, PS-kustannus 2018

Luin jostakin aviisista, että paperisanomalehti on sukupuuttoon kuoleva laji. Kuulemma tilaajaluvut vähenevät humisten, jop  50 prosenttia aina valtalehtiä myöten. Itse käyn lukemassa maakuntalehteni ja helsinginsanomani sadan metrin päässä huoltikalla. Ei niihin jonoa ole. Kukaan ei ole enää kiinnostunut maakuntalehdestäkään, jossa on mainoksia 80% koko annista.

Mutta kun tämän kirjan tekijä sanoo, että mobiilikin, johon monet aikaansa seuraavat paperilehdet ovat siirtyneet, vanhenee kymmenessä vuodessa? Kännykätkin saastuttavat luontoa ja kuluttavat arvometalleja loppuun maapallolta.

Älypuhelimen yleistyminen on merkinnyt todellista vallankumousta. Tiedonvälitys on nopeutunut ja kansa on ottanut tiedon välityksen omiin käsiinsä. Älypuhelin on myös mullistanut mediasisältöjen kulutuksen, tuottamisen ja jakelun.

Todella mielenkiintoinen ja uusia näkökulmia avaava kirja.

Kasvatuksen saralla on huomioitava ennen muuta monikulttuurisuus. Monikulttuurisuus on osa suomalaista yhteiskuntaa, tahdoimme tai emme. Impivaaraan ei ole paluuta. Lapsia pitää opettaa hyväksymään erilaisuutta ja vähemmistöjä. Vanhat jäärät jotka etsivät haulikkoa pirtin seinältä, kun kuulevat vieraskielistä puhetta, ovat ikävä kyllä jo kohta kansanluokkaa, joka ajatuksineen kasvaa piankin koiranputkea. Nuoriso pitää opettaa suvaitsevaiseksi.

Tämä kirja on monipuolinen ja selkeä kannanotto asiaan, joka on totta nykysuomessa. Koulunjohtaja-aikanani kummeksuttiin kokeiluja, jossa luokan ainut oppikirja oli kännykkä. Nykyisin erilaiset tämänsuuntaiset visiot ovat jo arkipäivää. Nykykoulussa on paljon hyvääkin, vaikka vanhan kansan sanontaa lainatakseni ”paljon on silkkoa sisällä”. Naapurimaassamme Ruotsissa aletaan jo varovasti palailla lähimenneisyyteen, mitä tulee uusiin opetussuunnitelmiin ja koulutyön sisältöihin. Itselläni oli opettajana jo 70-luvulla neljä pääperiaatetta: luovuus, luonto, innovointi ja ihmisläheisyys. Näyttääpä siltä, että en tarvitse vieläkään hävetä noita teemojani.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kotvimisen vallankumous, Karisto kustannus 2018

Kotvanen siihen männöö

Aina on tupakkitauko paikallaan

Jenny Kangasvuo/Jonna Pulkkinen & Katri Rauanjoki: Kotvimisen vallankumous, Karisto kustannus 2018

Nuorena poikana, kun väännettiin hevosen vetämään parirekeen tukkeja, niin hikihän siinä tuli. Väsyksissä olivat niin miehet kuin hevonen. Niinpä päätettiin viettää kotvan aikaa nuotiolla, laitettiin hevoselle heinäsäkki eteen, käristettiin tulen päällä voileipiä, joiden päältä juusto suli leivän sisään. Hyvältä maistui. Sitten taas työn touhuun.

Lueskelin tätä turhan tieteelliseksikin menevää kirjaa ihan innostuneena, kun kirjan nimi oli niin stimuloiva ja lukemaan motivoiva. Onhan se niin, että kunnon tupakkitauko on paikallaan vaikka missä työssä, tai nykyajan kielellä kahvihetki.

Kotvimisella siis tarkoitetaan työn tekemiseen olennaisesti kuuluvaa taukoa, jota ilman työ ei valmistu. Käsillä olevaan työhän liittymätöntä toimintaa, joka vie työtä eteenpäin, ajan ottamista ajattelulle.

Kirjasta olisi helposti saanut best-seller – teoksen, mutta kas kun tekijät alkavat jaaritella liikaa ja tekevät siitä haukotuttavan tiiliskiven kierrättelyineen ja kaarratteluineen. Taittokin on tunkkaista. Jospa lienee aineistona käytetty vaikka kapulakielisiä gradutöitä tai pölyisiä tohtorinväitteitä.

Niinhän se on, että yläkerran ukkokin käytti sunnuntaipäivän kotvimiseen, kun oli tehnyt viikon rankan urakan maailmaa luodessaan. Hyvää jälkeä Hän sai aikaan, mutta joskus sitä miettii, että pari kotvimistaukoa lisää olisi ollut paikallaan.

Venäläiset ne vasta osaavat kotvimisen taidon. Venäisen kirjallisuuden arvosanaa suorittaessa tulin tekemisiin käsitten oblomovilaisuus kanssa. Semmoisia laiskanpulskeita lihavanoloisia huumoriveikkoja ne ovat usein. Turhia kiireitä ei pidetä. Poltetaan mahorkat kun siltä tuntuu.

Mitä siis. En jaksanut lukea kirjaa kovinkaan tarkasti. Kirja olisi ollut liian väsyttävä kokemus. Siihen on ahdettu kaikki maan ja taivaan väliltä. Pelkistetty, lukijaystävällinen opus olisi tehnyt kirjan tekijöistä miljonäärejä. Mutta mitä vielä, taitto on tunkkainen ja tekstiä lukiessa tarvitsisi joskus mikroskoopin, vaikka näössäni ei ole vikaa. Anteeksi vain. Taisi kirjan tekijöiltä kotviminen unohtua. Kirjan nimestä ja kannen suunnittelusta annan excellent+ – arvosanan. Ikävä kyllä, kirjan tekijöiltä on tainnut kotviminen unohtua.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Anni Tannin joululaulut, Bells Publishing Oy

Sinivuorten yöstä Paimenten joululauluun

Arvokas teos joululaulujen ystäville

Juha Hakulinen- Vuokko ja Tuomo Kangas: Anni tannin joululaulut, Perinteisiä joululauluja pianosäestyksin, Bells Publishing Oy

Istuinpa marraskuun loppupuolella pianon ääreen soittelemaan näitä iki-ihania joululauluja. Huomasin piankin, että sointusäestys, joka minulle on tärkeä, on helposti toteutettavissa. Huolella karsitut soinnut mahdollistavat kotipianistille hyviä hetkiä joululaulujen parissa. Usein riittävät keskinkertaisetkin taidot. Selvitään jopa duuri, molli ja seiskasoinnuilla. Jos taas tekee mieli, kuten minulla, tarttua kitaraan ja lauleskella lauluja trubaduurihengessä, niin sekin onnistuu hyvin. Sointuihin voi lisäillä lisämausteita omien taitojensa mukaan.

Juha Hakulinen kertoi minulle, että hän on ollut hyvin läheisesti tekemisissä Sympaali Oy:n perustajien Tuomo ja Veikko Kankaan kanssa. Sympaali Oy on tuottanut jo 30 vuoden ajan Anni Tanni – äänitesarjan alla perinteisiä joululauluja. He toteuttavat lastenmusiikkia lasten ehdoilla – akustisin soittimin ja lasten laulamana, vastapainona lastenmusiikin viihteellistymiselle ja sähköisten soitinten yliedustukselle kaikessa musiikissa.

Pidin todella laulu- ja nuottikirjan tarjoamasta musiikkihetkestä. Liitin tietysti kokoelman kunniapaikalle pianonuottieni valikoimaan. Olen musiikkiin erikoistunut opettaja ja jotain tiedän musiikin tekemisestä ja esittämisestä. Tälle kirjalle annan jo rauhallisen ja jouluisen taittonsa ja upeasti sovitettujen joululaulujen vuoksi excellent + – arvosanan.

Kirjan yksinkertaistetuin sointumerkein varustettuun antiin kuuluvat mm. Saksalainen sävelmä Koska meillä on joulu, jonka on sovittanut Juha Hakulinen, Tonttujen jouluyö, Juha Hakulisen sovittamat Arvaas kuinka tonttu-ukko, Oi kuusipuu, Pukki ovella kolkuttaa, Paimenten joululaulu, Jouluilta, Tonttu, Varpunen jouluaamuna, Joulupuu on rakennettu, Tuikkikaa oi joulun tähtöset, Heinillä härkien kaukalon, Ken kuullut on laulua enkelien, jne…

Arvokas ja tärkeä teos, joka opettaa aloittelijoita myös sointusäestyksen saloihin ja joulumusiikin olemukseen.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

Kansa raivostui, Hai-kustannus 2018

Internet on henkisen väkivallan kanava

Herjaa ja huulenheittoa

Mikko E. Sovijärvi/Ilona Pajari, Kansa raivostui, Hai kustannus 2018

Mielipiteitä, joskus herjauksen mittapuut täyttäviä, esitettiin ennen juoruämmien suulla. Vielä nykyisinkin juoruämmiä ja -pappoja riittää, mutta nuoriso käyttää muita kanavia. Niinpä sosiaalinen media on mahdollistanut verbaalit hyökkäykset yksityishenkilöitäkin kohtaan. Voi sitä, joka laittaa nimensä ja osoitetietonsa internetin keskustelupalstalle. Kohta tulee sontaa tuutin täydeltä ja omalla nimellä. Niinpä koululaiset ovat joskus vaikeuksissa, kun kaverit huorittelevat tai lähettelevät vihapostia. Jo tytön mainitseminen ruman näköiseksi, saattaa johtaa vakaviin henkisiin vaikeuksiin, puhumattakaan järjestelmällisestä henkisestä väkivallasta.

Poliitikot ja julkkikset tuntuvat olevan vapaata riistaa keskustelupalstoilla. Ehkä häiriköt tuumivat, että itsepähän  ammattinne valitsitte. Kestäkää kansalaisten kritiikki, itse olette siihen syypäitä.

Joskus tietysti vihapuheet menevät liiallisuuksiin ja silloin on virkavallan otettava selville kyseisen henkilön tiedot. Sekin on mahdollista.

Mutta asiaan. Tämä kirja on mainio teos joskus vaietuistakin asioista. Kaikkia ihmisryhmiä suvaitsevia nimitellään suvakeiksi ja naispuolisia suvakkihuoriksi. Seksuaalista väkivaltaa vastustava kirkonmies voi saada törkyä niskaan sosiaalisessa mediassa. Omalla nimellään face bookiin kirjoittava kansalaiskeskustelija saa heti alatyylisen paleuteryöpyn, kun esittää liian kärkevän mielipiteen.

Mainio ja monipuolinen teos on kyseessä. Näistä aihepiireistä ei ole liiaksi kirjoitettu. Moni saattaa pahanmielenpuuskassaan sortua yliampumisiin. Toinen on henkisesti sairas ja ottaa silmätikukseen jonkun tunnistettavan henkilön, kun pitää purkaa ahdistustaan.

Nettietiketti on sanahelinää, kun todelliset sairaat  tykittäjät pääsevät asialle. Koululaisparat jotka häälyvät itsemurhan partaalla nettikiusaamisen vuoksi, ovat hälyttävä seuraus mm. keskustelupalstojen ja Face Bookin henkisestä väkivallasta. Paras olisi pysytellä tunnistamattomana netillä ja facella. Nuorisolle tämä vihjeeksi.

Todella tärkeä ja ajan hermolla oleva teos.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Pilvikädet, M. A. Meretvuo, Hexen/Kiuas kustannus

Okkultismia, saatananpalvontaa

Meretvuo peilaa syrjäytyneiden todellisuutta

M. A. Meretvuo: Pilvikädet, Hexen/Kiuas – kustannus 2018

Avaan laatikon ja otan ensimmäisen kenkäparin työpöydälle. Naisten mustat, hienot korkokengät. Ne saavat minut ajattelemaan Johannaa. Hän on samassa koulussa rinnakkaisluokalla, ja tapailimme hetken aikaa toisiamme. Hänellä on mustat hiukset ja kalpea iho. Hän käyttää aina mustia vaatteita ja kuuntelee black metal – musiikkia.”

Nuori mies elää eristäytynyttä elämää, vihaa ihmisiä, omistautuu okkultismille ja kaikille mahdollisille salatieteille. Komisario Viljakainen saa oudon tehtävän. Jotenkin tuntuu, että ei se varmaan ole tavallinen keikka. Autiosta talosta löytyy koira jolta on katkottu jalat, mutta joka elää vielä. Seinät ovat täynnä piirroksia, jotka ovat jonkun saatananpalvojan tekeleitä.

Meretvuolta on ilmestynyt aiemmin mm. teos Seksin ja uskonnon vaiettu historia. Hänen proosansa kartoittaa nykynuorison syviä tuntoja, kun eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien puute saavat heidät kuilun partaalle henkisesti. Niin käy myös kirjan päähenkilölle.

Kirjan juoneen punoutuvat myös Tampereella vuosina 1991 – 1996 tapahtuneet, todelliset, selvittämättömät surmatyöt.

Luin kirjaa peilinä nykynuorison ahdistuksiin ja vaihtoehtotodellisuuksiin. Ennen vanhaan kaikki oli yksinkertaisempaa. 60 – luvulla kirjouduttautiin vain töihin, saatiin rahapalkka ja sosiaaliset kontaktit kylkiäisinä. Elämään tuli mielekkyyttä. Nykynuoriso katoaa usein vaihtoehtotodellisuuksiin jotka voivat saada rikollisiakin piirteitä.

Kirjahan on laatulukemista. Aika kapean kohderyhmän romaani tämä Meretvuon ensimmäinen romaani on, mutta joskus taiteen tekeminen on sitä, että raha ei ole ensimmäinen asia, jota siinä ajatellaan.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

Esa Wirta: Sika mieheksi, Kustannusosakeyhtiö Hai 2018

Musikaalin ja heijariromaanin mies

Esa Wirta tykittää inhorealistisesti

Esa Wirta: Sika mieheksi, Kustannusosakeyhtiö Hai 2018

Esa Wirta on uusi kyky, joka pistää proosaa malliin Henry Miller tai vaikkapa renttukirjailija Charles Bukowski, puhumattakaan kotimaisesta kyvystä Juha Vuorisesta joka debytoi teoksellaan Juoppohullun päiväkirja ja nousi suomalaisten keskuudessa arvoon arvaamattomaan. Miksipä ei Wirta nousisi samaan porukkaan ja viisauksia laukovaksi tv-julkkikseksi.

Tämä kirja hätkähdyttää kirjoja etsivän lukutoukan jo härskillä kansikuvallaan. Ja jos on ostoksen tehnyt, niin sitä saa mitä tilaa. Rikoskin tehdään ja sitä selvitellään. Olen vetänyt monenmoisia kirjoittajakursseja taidekesissä ja kulttuurikeskuksissa. Neuvon aina kirjoittajia vähän pistämään sordiinoa päälle, jos juttu alkaa mennä inhorealistiseksi. Ja taas kerran tätä lukiessani tulin toisiin ajatuksiin. Kyllä kansa tietää että perskarvat on mainittava, jos niillä on jotain merkitystä tekstille. Dialogikin on varovasti sanottuna rohkeaa:

– En minä mitään munkkia halua, vaan isoa kovaa kalua, Venla heitti ennen kuin ehti itsekään tajuta riimitelleensä.

Molemmat alkoivat huutonauraa spontaanisti; jopa niin, että pari hoitajaveteraania ammahti paikalle huolestunut ilme kasvoillaan. Nähtyään heidän halailevan toisiaan ja pyyhkivän kasvojaan ilon kyynelistä emot nyrpistivät nenäänsä ja vaihtoivat naamansa takaisin norsunvitulle.”

Nyky-yhteiskunnassa on muuten monenlaista kierrättelijää ja kaarrattelijaa. Joskus reipas totuuden puhuminen vaikka härskillä verbalistiikalla puolustaa paikkansa. Tulihan kirja luettua, vaikka puolisovinnaisen kriitikon otsalle kihosi hikikarpaloita jossakin vaiheessa.

Wirralta on kuulemma tulossa myös musikaali, joten kyseessä on tietysti monilahjakkuus. Tekihän se Juha ”Watt” Vainiokin härskejä pornolauluja, kun halusi heittää vapaalle kaikesta tekohurskaudesta, saimaan norpista, yksinäisistä saarnipuista ja muista.

Menestystä vain Wirralle. Norsunvitullehan kirja vetää monen naaman, mutta ihan raikas tuttavuus tämä Esa on mielestäni.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

Lucky Luke, Luvattu Maa, Egmont kustannus

Rattoisaa luettavaa hyvällä huumorilla

Lucky Luken uudet seikkailut

Lucky Luke: Luvattu maa, Egmont kustannus

Näyttääpä siltä, että Lucky Luke on todella onnekas kaveri. Nyt hän saa cowboy-ystävältään tehtäväksi johdattaa juutalaisperhe Montanaan halki vaarallisten seutujen. Matkalla tulee monenmoista vastoinkäymistä, mutta eivätpä juutalaisetkaan ole ihan hmoilasia. Heillä on lisäksi hitonmoisen hyvä tuuri. Vihamielisistä inkkareistakin tulee heidän ystäviään ja vuoristossa väijyvät eivät saa millään osumaan, kun pitäisi nitistää Lucky ja hänen suojattinsa. No joskus Lucky joutuu auttelemaan ja ampumaan rivollit mäsäksi pahiksien käsistä juuri ratkaisevalla hetkellä.

Lucky Lukea piirsi kirjoitti alunperin belgialainen Morris ( Maurice de Bevere). Seikkailut sijoittuvat villiin länteen. Myöhemmin kirjoittajana toimi pitkään René Goscinny, joka tunnetaan myös Asterix albumien käsikirjoittajana. Nykyisin Lucky Lukea piirtää ranskalainen taiteilija Achdé.

Lucky on positiivinen ja onnekas cowboysankari, joka ei  (nykyisin) surmaa vastustajiaan, vaan ampuu näiltä aseet käsistä tai rikkoo ne luodilla. Joskus tarkkakätinen Lucky ampuu pahiksilta henkselit poikki, niin että heiltä valahtavat housut nilkkoihin. Nimensä mukaisesti Lukella on aina onni matkassa.

Naureskelin sarjakuvan hulvattomalle huumorille, jossa saavat rivien välissä myös osallistuvan tai kritisoivan piikin niin juutalaiset kuin intiaanit tai tyhmääkin tyhmemmät pahikset. Myös antisankarin piirteitä ilmenee päähenkilössä.

Kirjan efektiivinen kuvitus on laatutyötä, joten tunnelma on aito. Sarjis sopii hyvin myös lapsille, joskin lapsenmieliset aikuiset tietysti haluavat ahmia albumin ensin vanhemman oikeudella.

Kuvien taustoissa ei ole liikaa yksityiskohtia. Joskus se merkitsee myös selkeyttä kuvakielessä, joskus tietysti myös vähän karsii kokonaisuuden kertovuutta.

Sympatiat ovat tässä jutussa selvästi paitsi hyväntahtoisen ja hermostumattoman Luckyn, myös tavoilleen uskollisen juutalaisperheen puolella. Tiukan paikan tullen he ovat aina juonessa mukana ja selviytyvät pahoistakin paikoista hyvällä onnella ja huumorilla.

Jouko Varonen

(SARV:n jäsen)

 

 

 

 

Korkeajännitys, Vaara vaanii vuoristossa, Egmont Kustannus 2018

Miehisten miesten sotaseikkailuja

Pyreneitten vuoristosta ilmojen teille

Korkeajännitys, Vaara vaanii vuoristossa, Egmont-kustannus 2018

Korkeajännitys eli ”Korkkari” on saavuttanut jo yli 70 vuoden iän maassamme. Aluksi sarjakuvalehden aiheina olivat myös salapoliisi- , tieteis-, agentti- ja muut seikkailupitoiset jutut. 1960 – luvulla alettiin korkkarissa julkaista vain sotasarjakuvia.

Suomalaisaiheisia korkeajännityslehtiä on myös ilmestynyt paljon. Niitä ovat esim. Suomen sotien korkeajännitys – Suomi taistelee, Suomen kansalaissodan valkoinen ja punainen korkeajännitys, Vänrikki Stoolin korkkari, Vaaran vuosien korkeajännitys, Rintamalottien korkeajännitys, Kieltolain korkeajännitys, Rauhanturvaajien korkeajännitys, Suomen ilmasodan korkeajännitys jne…

Korkkareille on tunnusomaista efektiivinen ilmaisu niin kuvin kuin tekstein. Miehet ja aikuistuvat pojat tykkäsivät ainakin omassa nuoruudessani näistä, vaikka sodan ihannointi kuuluikin myös lehden maneereihin. Jokunen sotakirja, joka käsittelee sodan mielenterveydellisiä puolia ja sotilaskarkuruutta, on sattunut käsiini myös, mutta niistä asioista eivät tosi miehet puhu. Kovat jätkät eivät tarvitse kriisiapua.

Korkeajännitykset olivat nuoruudessa lempilukemistoani mm. Aku Ankan ohella. Murrosikäinen poika sai niistä vastinetta miestymisen tuntoihinsa. Sama se lienee nykyisinkin. On muuten tainnut ilmestyä myös korkkarityyppinen sarjakuvakirja Ruokolahden sankarista Simo Häyhästäkin, tarkka-ampujasta jolla oli yli 500 varmaa ”kaatoa”.

Tämä neljän tarinan kooste sisältää jutut Pyreneitten vuoristosta, ( pakoreitti monille Espanjan sisällissodassa taistelleille), Saksalaisten salamasotaan Ranskassa yhdistetyn aarresäkkijutun, tarinan luutnantti Frank Templestä, laivaston omaperäisestä pomosta ja lentokonejutun korkealle lentävästä Junkersista. ( Se oli kova haaste brittikoneille Pohjois-Afrikan taivaalla).

Siinäpä se ilta vierähti pikkutunneille korkkaria lukiessa. Toivottavasti eivät junkersit ja salamasodat tule uniin kun tästä sonnustaudun yöpuulle.

Jouko Varonen

(SARV:n jäsen)