Asterix Olympialaisissa, Egmont-kustannus

Taikajuomako dopingia?

Hulluja nuo roomalaiset

R. Goscinny/A. Uderzo: Asterix olympialaisissa, Egmont Kustannus

Sehän on iso asia, kun Caesar saa päähänsä, että roomalaisten on voitettava olympialaisista palmunoksa. Asia olisi ehdottoman tärkeää. Mutta sitten on tuo pahuksen gallialaiskylä, jossa on se tietäjä Akvavitix ja paksu, hymyilevä mies, joka putosi pienenä taikajuomapataan.

No niinhän siinä käy, että kisoihin valmistautuminen alkaa sekä gallialaiskylässä, että roomalaisleirissä. Asterixia ja Obelixia vastaan tulee lenkkipolulla vastaan salskea roomalainen, joka on uhonnut voittaa joka lajissa. Mutta kautta Teutateksen, tuo möhömaha ja pikku-ukko näyttävät hänelle taivaan merkit jo harjoitteluvaiheessa. Mielihän siinä painuu roomalaisuroolta matalalle.

Sitten tulee lohduttava tieto. Piristeet on kielletty olympialaisissa. Asterixin ja Obelixin porukoille ei tulekaan helppoa iloitteluriehaa roomalaisten kustannuksella. Jopa herkullisen merirosvokaleerin väen rökittäminen matkalla olympialaisiin kielletään.

Mitä siis? Obelix on ihmeissään. Ei kai sille mitään voi, että pienenä putoaa taikajuomapataan. Vai onko padatkin kielletty. Mutta voi voi. Obelix suljetaan kilpailusta. Siis jäljelle jää vain yksi potentiaalinen urheilija, hänkin ilman taikajuomaa. Asterix, gallaialaisten penaalin terävin kynä, lupautuu rohkeasti atleettien riviin.

Yleensä gallialaiset pistävät roomalaisia lättyyn mielin määrin. Mutta uhoilevat roomalaiset opetetaan kyllä tavoille, siitä pidetään kiinni. Ja olympiahenkeen liittyen lyödään myös ystävyyden kättä. Asterix luovuttaa korean palmunoksansa roomalaisille, jotka ovat kovasti palmunoksien perään.

Jos toden sanon, niin albumin maineikas kirjoittaja olisi myös tarvinnut hömpsyn stimuloivaa taikajuomaa. Toki kirjassa riittää maukkaita aihelmia. Mutta gallialaisten voitonjuhlissa taas villisika ja taikajuoma maistuu ja voitonhymnin esittäjä, Trubadurix, vaiennetaan brutaalein menetelmin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

Lucky Luke, Kummitustalo, Egmont-kustannus

Pahiksilta henkselit poikki

Lucky Luke on rehtiä huumoriviihdettä

Lucky Luke, Kummitustalo, piirrokset Morris ja Michel Janvier, väritys V. Léonardo, Egmont Kustannus

Kummitustalo- juttu, kertoo Luckysta kumppaneineen ja pahis-kiinteistövälittäjästä, joka myy samaa kartanoa kerta toisensa jälkeen ja ostaa sen kohta pois mitättömällä rahalla. Niinpä vanha rouva, jolla on lemmikkilapsinaan tonnin painoisia biisoneita, ostaa kieroilijalta kartanon, joka saa paatuneet lännenmiehetkin tekemään ristinmerkkejä ja kalpenemaan kauhusta. Kas kun talossa kummittelee. Varjoaan nopeampi vetäjä Lucky on onneksi selvinnyt pahemmistakin paikoista.

Ennustus-jutussa marssitetaan estradille Daltonin veljekset. Lemmenkivuissaan marinoituva pankinjohtaja turvautuu tutuntuntuisen ennustajaeukon neuvoihin ja pankkikin tulee ryöstetyksi vaikka setelit on ovelasti piilotettu pahvilaatikkoon eikä daltoneiden räjäyttämään kassakaappiin.

Jutussa Patsas, suunnitellaan kalliomonumenttia Ranchinomistaja Mc Allisterille. Loppuylläri on melkoinen ja saa narsistisen Allisterin vauvamaisiin primitiivireaktioihin.

Mukana on vielä tukkikourun rakentajan painajaisia jutussa Kouru. Kas kun pahikset haluavat saada metsänomistajien puut pilkkahintaan ja kouru on sen takia tuhottava.

Lucky Luken kavereita ovat juonikas heppa Jolly Jumper ja tyhmäksikin mainittu vekkuli koira Rantanplan. Kestokonnat, Daltonin veljekset, ovat saaneet esikuvansa todellisista Daltoneista, jotka olivat melkoisia veijareita. Disney-vaikutuksia on mukana näissä seikkailuissa ja tietysti myös vivahteita Asterixeista, koska René Goscinny oli tarinoiden kestokirjoittaja. Morris aloitti Lucky Luken piirtämisen ja kirjoittamisen, joskin myöhemmin piirtäjäksi ilmaantui ranskalainen taiteilija Achdé.

Että mitä? Rentoa ja harmitonta huumorisarjakuvaa, josta ei voi olla pitämättä. Luckyssä on paljon sekä antisankaria, että aina voittoisaa pahisten kurmuttajaa. Yksityiskohtiakin riittää ja tilannekomikkaa piirroksissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Anna Ekberg: Uskottu nainen, Minerva Kustannus 2019

Rakkaustriangeli eskaloituu

Mielenkiintoinen trilleri tanskalaisparilta

Anna Ekberg: Uskottu nainen, Minerva 2019

Niinhän siinä usein käy, että nainen uhrautuu avioliitossa ja kun tulee vastamäkiä, tai parisuhde puuroutuu, mies jättää vaimon nallina kalliolle.

Asetelma tarjoaa tietysti myös oivallisen lähtöasetelman salanimisen tanskalaisparin trillerille. Kas kun vaimo ei ole jekutettavissa ilman seurauksia.

Kirja toki pureutuu myös syvällisemmin henkilöidensä sielunelämään ja taustoihin, joka on rikoskirjallisuuden laadun tae nykyään. Ennen riitti muutama sterotypia ja kassakone kilkatti.

Ennen avioliittoa naisella oli haaveita. Hänestä piti tulla kuuluisa: Hän tahtoi päästä konservatorioon, se oli hänen suunnitelmansa. Hän ei halunnut elää niin kuin äitinsä tai siskonsa. Se oli tavoite. Hän tiesi sen. Aivan kuten hän tiesi senkin, millä keinolla tavoite saavutetaan. Viululla. Musikaalisilla kyvyillä, joilla häntä oli syystä tai toisesta siunattu.”

Mutta voi voi. Parin poika sairastui leukemiaan ja äidistä tuli perhe-elämän orja, poikansa hoitaja. Viulunsoitot piti jättää sikseen. Ja siihen saumaan mies repsahti työpaikkarakkauteen. Oli siis syytä katkeruuteen. Jopa veriseen sellaiseen.

Kirjailijaparin edellinen teos, Salainen nainen, liikkui toisenlaisessa aihepiirissä. Siinä päähenkilö menetti muistinsa vaikka oli ollut kahden lapsen äiti. Ja eikös vain unohtunut menneisyys alkoi painaa päälle, kun  ovelle kolkutettiin kohtalokkaasti.

Tanskalaisbestselleristit ovat taitavia juonenpunojia ja psykologinen virittelykin on laatuluokkaa. Henkilöiden sisimpään pureudutaan. Nostan hattua semmoiselle taidolle.

En erityisesti diggaa rikoskirjallisuutta ja muita lukuromaanityyppisiä tekstejä. Ajan kuluksi kuitenkin aloitin tämän iltapäivällä ja nyt kun takakansi kolahti käteen on kello 4.15 aamuyöstä. Enkä kadu yhtään. Taidan lähteä nukkumaan, jos uni tulee silmään.

Jouko Varonen

 

 

 

Jorma Hyvönen, Pillipiipari, Reuna Kustannus 2019

Hiomaton timantti

Okariinansoittajan kirjavat vaiheet

Jorma Hyvönen: Pillipiipari, Reuna Kustannus 2019

Ensin on vaari, muori, Make ja idylli. Sitten tulee joukko tuntemattomia raiskaajia ja tappajia.

Makelle lapsuuden synkät kokemukset jäävät mieleen. Jäävät myös idyllit. Jos oikein ymmärrän, teoksen synkkyys-auvoisuus – juonenkulut peilaavat osaltaan myös kirjailijan omaa psyykenkarttaa. Jos elämä on hilpeimmillään ja herkimmillään, sen kohta kuittaa joku todella karmaiseva takaisku.

Hyvönen on armoitettu jutunkertoja. Hänellä on kyky käytellä fiktiontajuaan ja luoda kertomukseen satoja pikku osasia, milloin rakkaudella kyllästettyjä, milloin verta roiskuvia.

Huomasin, että kirjailijalla on todella ylivertaiset kertojanlahjat. Ajattelin, että juttu ei loppuisi, jos tuon miehen kanssa pääsisi tarinoimaan. Eikä tarvittaisi edes piristeitä. Tykkään juttumiehistä ja kirjoista, joissa on heittäydytty nopearytmiseen tempon ja tapahtumisen vaihteluun.

Joskus kirjailija herkuttelee illuusioilla aina naiiviuteen asti. Toisen kerran tunnelma muuttuu jopa inhorealistiseksi. Kirjan sankari, Make, kokee monenmoista, suurelta osin sellaistakin, jota nuorukaiset viime vuosisadan puolivälin tienoilla ovat kokeneet. Ehkä siksi kirja viehätti niin, että en laskenut sitä käsistäni, vaikka alakerrassa odottivat pullakahvit ja muut herkut. Saunakin taisi lämmetä ja jäähtyä ihan itsekseen.

Ajattelin, että Maken tarinassa olisi aineksia kokonaiseksi kirjailijan elämäntyöksi. Eikä se vieläkään ole myöhäistä. On verikostoa, nyrkkeilijän hommia, melkoinen kirjo naisia, okariinataiteilijan ura ( huh huh), Australian reissu, jne…

Pidin kirjasta. Sen on esikoiskirjalle tyypillinen. Mukaan on ahdettu kaikki mahdollinen. Jäntevyyskin kärsii pahasti. Mutta jutunkertojalle nostan hattua. Hänellä on mielikuvitusta ja taitoa värittää ja virittää tunnelmaa. Hyvönen kuuluu jaloon ja uhanalaiseen tarinaniskijöiden rotuun.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Sukellus valoon, Otava Kustannus

Koettelemusten mies

Mikko Paasin tarina

Johanna Elomaa: Sukellus valoon, Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio, Otava Kustannus

Lueskelin tarinaa luolastoista, joista sukeltajat aikoivat pelastaa thaimaalaisen jalkapallojoukkueen. Joukosta löytyi Mikko Paasi. Muita suomalaisia ei rohkeiden sukeltajien porukassa tainnut olla. Tehtävä oli vaikea. Se oli vaatinut jo yhden sukeltajan hengen. Joukkoon tarvittiin parhaista parhaita. Mikko oli sellainen. Kylmäpäinen pro-mies.

Mikko ei pelännyt kuolemaa. Hän oli vaikeuksien tuttu, tapahtumien jotka yleensä painavat mieltä koko eliniän. Huumeistakin hän oli narahtanut. Niinpä nuorukainen päätti tehdä irtioton ja lähteä elämään Thaimaaseen. Kohtapa ura aukeni sukeltajan koulut käyneenä turistifirman omistajana. Eivätkä koirat Thaimaassa perään haukkuneet.

Kun näin ensi kertaa Paasin katseen kuvista, en tiennyt hänen taustoistaan. Kasvot ja kehonkieli kertoivat minulle miehen menneisyydestä. Näytti siltä, että tilillä oli jotakin aika pahaa. Mies vaikutti toisaalta rauhalliselta ja tilinsä tehneeltä. Jäljellä olivat vain ikävät muistot, jotka maalasivat katseen mustaksi.

Kirja on tietysti mittatilaustyö ajankohtaiseen aiheeseen. Oletettavasti mittava määrä lukijoita on siihen tarttunut. Suomalainen sankari kiinnostaa.

Paasi tuskin kirjoista perustaa, mutta kyllä siinä tulevat esille myös sukellusopettajan kaupalliset intressit.

Luolastot, pysähdyspaikat, jalkapallojoukkueen rauhallisuus, mediatapahtuman julkisuus, vanhempien hätä pojistaan, kylmäpäisen sukeltajatiimin kuolemaa halveksuva ammattitaito, ja tietysti loppuidylli kaiken jännittämisen jälkeen tulevat kerrotuiksi. Paasi oli muiden mukana pelastamassa ihmishenkiä, uhkarohkeasti, pyyteettömästi.

Hyvä kirja. Vähän pitkäveteinen, kun sukellusprojekti oli luonteeltaan vaikea ja vähemmän selkeä. Se selostetaan kirjassa tarkemmin kuin mediassa konsanaan.

Suomalainen mies kestää paineet. Sota-aikana tehtiin monia hirveitä tekoja, mutta sitä pidettiin mainetekona. Paasille rapsaistiin ehdollista traagisesta vahingosta. Se näkyy hänen katseessaan vielä eläkeukkona. Siihen eivät sankarisukellukset riitä, vaikka menneisyyden painolasti kevenee. Jotain jossiteltavaakin jää.

Oliko päähenkilö nuorena kenties vähän henkisesti labiili? Opettajan poika. Vai miksi hän kanniskeli ladattua taskuasetta yleisessä kulkuneuvossa. No tuomio on kärsitty ja rikos hyvitetty moninkertaisesti. Pulinat pois.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Aavistus, psykologinen trilleri, Minerva Kustannus 2019

Kolmas ja neljäs pyörä

Paloahteen kiva trilleri

Sonia Paloahde: Aavistus, psykologinen trilleri, Minerva Kustannus, 2019

Lueskelin Paloahteen viihdettä saunaillan päätteeksi.

Sinänsä populaarinmakuisessa juonessa Paula rakastuu Samueliin, mutta rakkaus ei riitä, poika löytää ökyrikkaan Lisan. Kuinka ollakaan, Paulan onnistuu ujuttautua piikojaksi Samuelin kotiin. Pitäähän sitä olla ainakin lähellä rakastettua. Ties mitä voisi tapahtua. Ja kohtapa tapahtuu. Samuel pyytää Paulaa kummiksi tulevalle lapselleen ja lasta odottava Lisa änkeää Paulan sänkyyn turvaa ja läheisyyttä hakien.

Homma mutkistui kun pääpari ei pystynyt saamaan lasta ja ranskankielenopettaja hoiteli Lisan raskaaksi. Samuel tekee Paulan kanssa analyysia ja yhdessä naureskellaan julkkis-Lisalle. Mutta lapsen isä on itsepäistä sorttia ja haluaa lemmenöiden ja suhteen jatkuvan. Päästään homman eskaloitumiseen luvattua trillerimäistä loppua kohden.

Mielenkiintoinen saippuaooppera. Ajattelin, että esikoiskirjailija ei voi olla kokonaan pelkkä lukurumaaninikkari. Hänellä on myös kykyä löytää juonenkulkuja ja jännitteitä. Jostakin syystä pidin runollisista jaksoista, jotka muuttuvat paikoin harrastelijamaiseksi ympäripyöreäksi riimittelyksi.

Tähän jäisin. Tähän jään, ainoaan kauniiseen tuntemaani säähän, vauvanpäähän, nukkumiseen. Olisin nainen, joka pienoisen möröt pois rykäisee, itikat muualle nykäisee, edes kerran kokonainen, silti aina vaitonainen. ”

Että mitä? On aina hieno asia tutustua uuteen prosaistiin, joka on saanut tekstinsä julki. Ilmaisu hioutuu, jos se vielä esikoisessa haeskelee paikkaansa ja tyylillistä jäntevyyttä. Juonenkulku, se on kekseliäs, mutta lähellä perinteistä suomifilmi-tyyliä. Siis kirjailija kansan mieleen. Kassakoneet alkavat oletettavasti kilkattaa. Kukaties elokuvantekijät kiinnostuvat ja sittenhän se on vientiä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Kultainen legenda, Like Kustannus

Pakistanilainen kurimus

Selkeää kerrontaa vaikeista kohtaloista

Nadeem Aslam: Kultainen legenda, Like 2019

Olen itsekseni tuuminut, että Vepaa vapaasti lainatakseni, jokainen ihminen on laulun arvoinen, kunhan vain löytää hänen sisimpänsä. Sieltä kumpuaa useita kertomuksia. Koskettavia ja raakoja kohtaloita, mutta usein niitä sävyttää myös kaunis rakkaus, joka vaikeissa olosuhteissa näyttäytyy parhaassa vahvuudessaan.

Nadeem Aslam ( s. 1966), pakistanilaissyntyinen brittikirjailija, on monet kohtalot kokenut ja elämältä oppinut verbaalikyky. Teksti on monesti hienovireistä, enemmän raportoivaa kuin runollista.

Ja raportoitavaa riittää. Kuoleman vierailu henkilöiden lähipiirissä ja omaisten joukossa on enemmän kuin tavallista. Kristittyjä vainotaan. Muslimit kähinöivät keskenään. Tapellaan. Tapetaan. Oikeus toteutuu harvoin.

Massaud ja Nargis ovat islaminuskoisia. He rakastavat idyllejä. Mutta totuus on, että rikkinäisessä maailmassa, etenkin Pakistanissa, idylli on mahdottomuus. Uskontojen välisen riitelyn ja vainon hillitseminen koituu joskus hyväuskoiselle kohtalokkaaksi.

Grace ja Lily pääsevät edellämainitun parin suojelukseen. He eivät kuitenkaan ole suojassa uskonnollisilta erimielisyyksiltä ja kohta väkivalta kouraisee heitäkin muslimien taholta. Syyttävä sormi osoittaa myös amerikkalaisiin.

Että mitä? Kuolemaa, väkivaltaa, juonittelua. Paha ei vähimmässäkään määrin saa palkkaansa. Lukukokemus on ahdistava ja paranoidinen. Mutta mukana seurailee onneksi rehellisen rakkauden säie, joka kestää mitä vain, vaikka pakistanilaisen kurimuksen. Kirjaa lueskelin iltapuhteena ja kuinka ollakaan, kohta ulkona alkoi jo valostua. Oli aika karistaa painajaiset ja totutella suomalaisen lintukodon elämään. Olkaamme onnellisia, me suomalaiset. Ristinmerkki pakistanilaisille, niin muslimeille kuin kristityille. Jospa idylli vielä löytyy.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Illuusio näyttämöllä, Baletin lumo ja todellisuus, Docendo-kustannus 2018

Baletin kulissien takaa

Oliko työyhteisö sairas?

Liisa Palin & Merja Tuohimaa: Illuusio näyttämöllä, Baletin lumo ja todellisuus, Docendo Kustannus

Työyhteisömme oli sairas jo ennen kuin tulin taloon. Taiteilijat yksinkertaisesti pelkäsivät oman paikkansa puolesta, mutta suurin osa piti suunsa kiinni. Pikkuhiljaa opin, että ooppera- ja balettitaiteilijoiden hierarkiaan kuului hyvin vähän keskustelua, avoimmuutta ja toisen työn arvostamista.”

Kirjan tekijät ovat Kansallisbaletin tähtiä. He tietävät mistä puhuvat. Jo puomipaikkojen jako harjoitussalissa noudatteli tarkkaa hierarkiaa. Nuoremmat joutuivat reunapaikoille jossa peili vääristi kuvan. Arvostettujen taiteilijoiden paikka oli puomin keskivaiheilla, jossa näki virheettömästi itsensä.

Niinhän se on, että baletin maailma noudattelee yleisiä työpaikkalakeja. Surkeinta on kun joutuu odottamaan vuoroaan esityksiin vuosikausia, saati sitten pääroolia. Siinä kyllä käy kuin entiselle pojalle koulunäytelmässä. Opettaja tuumi: – Jospa sinä esittäisit kiveä tuolla näyttämön reunassa.

Balettitaiteilijat jäävät nuorena eläkkeelle. Nelikymppisen ballerinan on jo harkittava lisäkoulutusta opettajaksi. Niin tekivät myös kirjan kirjoittajat.

Joillekin vapautuksen kurimukseen tuo fysiikan pettäminen ja siirtyminen muihin tehtäviin.

Toki kirja valottaa myös balettitanssijan tähtihetkiä, vierailuja ulkomaille, karismaattisia johtajia, kuten Alm, tanssitaiteen opetuksen uusia suuntauksia, alan henkilöiden mielipiteitä, jne…

Pidin kirjasta. Se on sopivan särmäinen eikä kaihda ottaa puheeksi balettitanssijoiden elämän nurjia puolia. Vammautuminekin on ollut aina vaanimassa nuoria tanssijoita.

Että mitä. Hyvä ja tarpeellinen kirja. Tanssijoiden kyräilevässä ja hierarkisessa ilmapiirissä on tärkeä teko, että joku avaan suunsa. Nuorta taiteilijaa kun vaanivat myös psyykkiset ongelmat.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ensimmäisten joukossa, Kari Kyrönseppä, Docendo Kustannus

Kansalaissodan jälkiepisodi

Aunuksen heimosotaretki

Kari Kyrönseppä: Ensimmäisten joukossa, Docendo Kustannus

Koivunen ja pari muuta meikäläistä lähti venäläisten kasarmirakennusta tarkastelemaan aseet olalla. Menin niiden perässä. Rakennuksen sisällä vasta sekasorto oli. Verta lainehti kaikkialla. Yritimme olla astumatta siihen, mutta se oli mahdotonta. Ruumiita oli läjissä. Suurin osa oli ammuttu, mutta jotkut olivat saaneet surmansa käsikranaatista. Muutama oli pahasti silpoutunut. Yhdellä oli suolet sylissään. ”…

Emil värvätään heimosotaretkelle Aunukseen. Matka olisi kaikkea muuta kuin nuorukaiselle sopivaa. Taistelutoiminta julmaa. Vankeja ei otettaisi. Viholliset surmattaisiin taistelun yhteydessä.

Kyrönsepän teoksen lukija odottaa tietysti efektiivisiä tehoja, mutta suuri osa kirjan annista on nuorten sotilaiden reissun arkista kuvausta. Valmistellaan jotakin. Ollaan varmoja, että joudutaan tosi vaikeaan paikkaan. Lukija saa odottaa efektiisempää antia, mutta yleensä kirja koostuu sotilaiden arkirutiineista.

Pidin Kyrönsepän selkeästä tyylistä. Lauseet napsahtelevat lyhyinä ja dialogi on tehokasta. Jaaritteluun ei kirjailija haksahda. Pohjalaista puheenpartta viljellään. Kyrönseppä osaa asiansa. Hänen meriitteihinsä kuuluvat viiden kirjan lisäksi televisiotuotannot.

Kaipasin tietysti kirjaan vähän enemmän särmää. Joskus kirjailija tuntuu tilkitsevän dokumenttiensa puutetta tyhjäkäynnillä. Mutta hän ei liene ainoa lajissaan. On tietysti sotakirjoja, joissa herkutellaan väkivallalla ja sodan raadollisella puolella. Kyrönsepän vahvuuksia ovat henkilökuvaus ja homman todentaminen sotilaiden tasolta.

Kyrönseppä mainistee, että tarina on valitettavasti totta. Itse en ollut moisista heimosotaretkistä kuullutkaan, kansalaissodan kauhuista sitäkin enemmän. Monelle nuorella jäi traumoja kansalaissodan ajoiltakin. Ne eivät painu koskaan unohduksiin, vaan kertautuvat ja paisuvat kansan puheissa ja tarinoissa. Sitä lajia edustaa Kyrönseppäkin. Toki merkittäviä dokumenttejakin on julkaistu.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Paulo Coelho: Hippi, Bazar kustannus

Coelhon matkassa

Mestari virittelee hippiajoistaan

Paulo Coelho: Hippi, Bazar Kustannus

Painosten kuningas on kirjoittanut selkeästi omaelämänkerrallisen romaanin, jossa liehuvakutrinen hippipoika lähtee ulkomaanmatkalle. Mukaansa hän saa kuvankauniin tytön, joka tietysti kiinnostaa alamaailman väkeä. Kohtapa ollaankin vaikeuksissa konnien kanssa:

– Turpa tukkoon huora, yksi miehistä sanoi. Heiltä riistettiin vyötäröltä rahapussit, joissa he pitivät passeja ja rahoja, ja heidät työnnettiin pysäköityjen autojen takapenkille. Paulo ei ehtinyt edes nähdä, miten hänen tyttöystävänsä kävi – eikä tämäkään tiennyt mitä kävi hänelle. ”

Kulttikirjailijaksi nousseen Coelhon taival nuorena ei ollut hääviä. Hänet passitettiin mielisairaalaan, kun hän protestoi vanhempiensa valitsemaa elämänuraa vastaan. Monien vastusten kautta poika kuitenkin alkoi kiinnostua kirjoittamisesta. Niin käy usein niille, joilla on säröiset nuoruudenajat. Kirjoittaminen kun on samalla hoitavaa terapiaa. Coelho oli myös menestynyt lauluntekijä ennen kirjailijanuraansa.

Että mitä. Tämä kirja kertoo hippitytön ja -pojan matkusteluista ympäri maailmaa. Myös uskonnollinen eetos ja korkeammat voimat ovat mukana kokemuskentässä, jota terästävät hippien käyttämät piristeet kuten hashis ja vahvemmat, joiden ansiosta elämä muuttuu elämisen arvoiseksi. Niissä vain on omat vaaransa.

Paulon ja Carlan rakkausmatka päättyy niin kuin usein nuorilla rakastavaisilla. Erotaan ja jätetään uusi tapaaminen sattuman varaan. Jos heidät on tarkoitettu toisilleen, niin kohtalo ohjaa heidät kyllä yhteen.

Kirja koukuttaa lukijansa, vaikka ei ole parasta coelhoa. Usein hänen teoksissaan ollaan matkoilla, niin tässäkin. Myös korkeammat voimat ja mystiset kokemukset kiinnostavat nuoria. Lukukokemus muuttuu yllättävällä tavalla matkakertomuksesta filosofiseksi pohdinnaksi. Se juuri on monien kriitikoiden karsastaman, mutta kansan jumaloiman menestyskirjailijan vetovoiman salaisuus.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen