Kuukausi: maaliskuu 2019

Nousujohteinen elämäntarina

Kilon keskosesta Rautaruukin viestijäksi

Eero Pokela: Siipirikko, Muistelmat, Minerva Kustannus

Sehän alkoi pommikoneista, siis venäläisistä. Äiti säikähti sydänjuuriaan myöten ja lapsi putkahti maailmaan siinä samantien. Kiloinen lihanpala.

Mutta vaikeasta alusta, jonka kukaan ei uskonut päättyvän onnellisesti, jatkui taistelu Pohjois-Suomen sodanjälkeisissä oloissa – elämästä:

” Kuka vielä uskaltaa puhua suloisesta lapsuudesta. Minun kohdallani se oli päivittäistä sotaa pysyä edes jotenkin kiinni elämän syrjässä. ”

Siitähän Eero ponnisti elolle ja kaukosammalsuo-tyyliset elämän portaat johtivat aina vain loivasti ylöspäin. Kun aikaa kului, löytyi hyvä elämäntoveri ja ura urkeni mm. Rautaruukin tiedottajana ja monen lehden päätoimittajana. Verbaalin miehen maineessa kun Eero oli, alkoivat myös runojen rustailu ja kirjalliset puuhat kiinnostaa. Niinpä painettiin muutama kirjakin koviin kansiin.

Että mitä? Tumman tummana alkava tilitys saa myös päätalomaisia huumorisävyjä ja kertomus alkaa valoisampana kiinnostaa myös lukijaa. Anekdoottejakin tarjoillaan ja joskus ihan positiivisen sävyisiä.

Sen verran olen elämänkertoja ja -tarinoita lukenut, että tiedän vaihtoehdot suunnilleen tarkasti. Voidaan kertoilla laveasti tai päätyä tiiviimpään kielelliseen asuun. Toisaalta voidaan vesittää tummat sattumukset ja stilisoida homma vähemmän lukijaystävälliseksi.

Pokelan vaudissa tunsin jotakin samaa, kuin parikymppisenä, kahlatessani Päätalon varhaistuotantoa. Pohjoiset miljööt ovat karuhkoja, mutta eivät estä huumoria kukkimista.

Kiva elämänkerta. Ihan joskus tuli, Pokelan aikalaisena, kyynelherne poskipäälle. Tällaisia tarinoita on Suomessa paljon, mutta kertojat vähenevät. Uudet ajat tietysti tuovat omat tarinansa, mutta niistä toisella kertaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Mainio muistiopas neurologilta

Aina ei tarvitse huolestua

Markku T. Hyyppä: Ikääntyvän muistikirja, Duodecim, Kustannus

– Tulet huoneeseen, etkä yht´äkkiä muista ja tiedä , mitä ihmettä teet siellä.

– Avaat jääkaapin oven, muttet muista, mitä sieltä pitikään ottaa.

– Tulet työhuoneeseen, etkä enää muista mitä varten.

Hyyppä, etevä myös esseistinä, kertoilee että nämä ns. ovenavaamisilmiöt ( engl. Doorway effect) eivät ole hälyttäviä merkkejä, muistisairautta eivät ollenkaan. Viimeistään eläkeiässä alkaa samanaikaisista muistitehtävistä selviytyminen tuottaa vaikeuksia. Eläkeiässä muistin pätkimistä esiintyy varsin usein. Huolestuttavaksi tämä muuttuu, kun alkaa tulla mukaan vaaratilanteita ja entisten taitojen totaalista katoamista.

Esseistin ja neurologin taidot omaava Hyyppä pohjustaa jutusteluaan antiikin tavoilla hoitaa muistisairauksia, etenee tuota pikaa alueelle, joka kiinnostaa mattimeikäläistä. Pistää oikein luettelon arkipäivän nikseistä muistin huoltamiseen ja parantamiseen:

– kehitä myönteisiä tunteita

– vältä pahaa stressiä

– kuntoile

– kulje metsässä

– nuku hyvin

– lue kirjoja

– musisoi, kuuntele musiikkia

– juo maitoa, vihreää teetä, punaviiniä

– jaa positiivisuutta ympärillesi

– jne…

Että mitä. Enpä ole aikoihin lukenut näin hyvin ja asiantuntemuksella kirjoitettua kirjaa. Toki mukana on paljon ns. elämäntapaoppaiden tuttuja viisauksia.

Esseistiltä onnistuu tempaista lukija mukaan myös verbaalilla esitystavalla. 98% kirjasta on kuitenkin faktoihin perustuvaa tietoa. Joskus Hyyppä innostuu mitätöimään terveyskauppojen muistilääkkeet ja Omega-3 kapselit joutavina lumehommina, mutta toisaalta sisällyttää omega kolmen muistivinkkeihinsä.

Mitäpä tässä muuta kuin todella valaistuneena marssimaan päiväkahville, vai oliko se lounasaika? Hätä ei kuulemma ole tämän näköinen.

Jouko Varonen

 

 

 

Hannu Hanhen kyydistä merihätään

Varma tapa saada itsensä iloiseksi

Aku Ankka, näköispainos vuosikerrasta 1977, osat I ja II Sanoma Media Finland

70-luvun Aku-tarinoissa on monia hyviä puolia ja opetuksia. Kas kun iki-itara Roopekin opettaa lapsille säästämisen taitoja. Kädestä suuhun elävä nykyväki saa ohjeita elämäntapamuutoksiin, ainakin rivien välissä. No, entäs Hannu Hanhi. Hän on samaa maata kuin ruotsalaiset urheilijat, leuhka ja aina onnettaren suosikki. Mutta Akupa on, niin sanoakseni, perisuomalainen jäärä, jonka on käytävä vaikeudet läpi kantapään kautta. Onnenkantamoisia hänelle harvoin riittää, mutta sitäkin makoisampia.

Kun Hannu ja Aku osallistuvat kilpailuun, jossa on palkintona hieno urheiluauto, näyttää homma jo Hannulle taputellulta. Mutta on Akullakin sanansa sanottavana. Ainakin iki-ihana Iines näyttää joskus vihreää valoa myös epäonnensoturi Akulle.

Iso Paha – hukka opettaa tapansa mukaan turhaan koiruuksia Pikku Hukalle. Nyt tehdään hirviansaa, johon kuitenkin putoaa lopulta vanttera ja vihainen karhu. Pikku Hukkakin vetäisee ansanarusta väärällä hetkellä, ja kohta killuu narun jatkona isukki. Onneksi loppuidylli on paikallaan ja sehän on lapsille mieleen.

Sudenpennut etsivät isoa ja harvinaista sinisientä. Tietysti Aku sählää mukana. Kun keitokseen lisätään vielä vihainen karhu, jonka sudenpennut lepyttävät tuotapikaa ystäväkseen ja pahis-linnankundi, joka lopulta sidotaan partiolaisten takuuvarmoilla solmuilla lepositeisiin, on taas oltu luonnon helmassa ja nautittu kivasta seikkailusta.

Että mitä. Nämä 70-luvun positiiviset Aku-jutut ovat niitä, joita kannoin aina lehtenä pikkuveljelleni opiskelukaupungista. Pitihän sitä viikonloppuna käydä kotoa muonavahvistusta ja tuottaa iloa kotiväelle. Ankkalinnan porukka pesee monet kevyemmät nyky-yritykset mennen tullen. Niissä on Disney taikaa ja luovuutta, sekä klassisten käsikirjoittajien ja piirtäjien mielikuvituksen lentoa. Loppuidylliin kuuluu, että pahikset joutuvat pulaan, ainakin toistaiseksi, sillä heitäkin tarvitaan antamaan särmää seuraaville Disney-jutuille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Efektiivistä luettavaa

Mustis selvittää melkoisia sotkuja

Mustanaamio, Vuosikerta 1974 parhaat Mustanaamio-seikkailut, Egmont-kustannus

Kun Mustis alkaa perustaa kuuluisaa Viidakkopartiota, on hommassa pari muuttuvaa tekijää. Pitää nimittäin taistella pahiksia vastaan yksi kerrallaan ja taltuttaa veriset merirosvot hyvän puolustajiksi. Mutta mikäpä ei mustikselta onnistuisi ja kylkiäisenä löytyy vielä kaunis nainen. Kas kun nainen on prinsessa, jota porukka pitää vankinaan ruhtinaallisten lunnaiden toivossa. Niinpä päästäänkin kohta viettämään viidakkohäitä ja niistä ei oletettavasti kukaan selviydy ilman pientä päänkivistystä. Viidakon tisleet kun ovat kuuluisia.

Mustis on Mustanaamioiden alkupään miehiä. Nyrkit rautaa ja kunto melkoinen. Kun itse pressa syyllistyy juonitteluihin viidakon edun kustannuksella, on tietysti edessä tosipaikka. Mutta mustis tuntee konnien metkut, jopa korkealla tasolla. Homma on hoidettava.

Mustis-sarjat (432 s) ovat ajankohtaisia vielä nykyisinkin, vaikka ovat tällä kertaa vuodelta 1974. Aivan tuossa hiki helmeili otsalla ja mieleen tulivat monet nykyajan poliittiset kuviot. Arvelin jopa, että nyky-yhteiskunnassa olisi paikka tuollaiselle vaeltavalle aaveelle, joka pistää rötösherrat kuriin.

Sehän tuli kriitikolla taas yö valvottua. Aamupuuro odotti ahkeraa kynäniekkaa ja lenkki keväisen raikkaassa ulkoilmassa. Silmät jotenkin avautuivat naamiomiehen seikkailuja lukiessa.

Kas, kun maailmassa taitaa olla tänäänkin samantapainen ikiaikainen hyvä-paha vastakkainasettelu. Tuli jotenkin paranoidinen olo. Mustikset ovat siis sukua vaikkapa hämähäkkimiehelle, batmaneille tai robin hoodeille. Aina on kysymys henkilöstä, joka taistelee yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan. Ikävä kyllä, todellisuudessa ei homma hoidu mustiksien avulla vaan paha jyrää rehellisten yritykset alleen.

Mitä siis? Voimaannuttavaa lukemista, vaikka konnien kieroutuneet elkeet ovat monisyisiä ja johtavat usein sylttytehtaalle. Siinä moni mustiskin on kokenut kohtalonsa ennenaikaisesti, mutta onneksi entisten mustisten tilalle nousee aina uusia ja entisiä ehompia.

Kirjassa on kiva tekstuuri, joka perustuu usein siihen, että isäntä kaivaa arkistostaan suuren opuksen, jossa kerrotaan edellisten mustisten seikkailuista. Efektiivinen musta-valko – kuvitus on varmaan jokaisen pojan, jopa miehen mieleen. Onhan se kiva nähdä, kun konnat saavat päin lättyä. Mustis on kompleksisempi kokemus, kuin monet muut samassa genressä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

 

Gurun nappulakengät

Jalisfanien mielilukemista

Buster: Benny kultajalka, Melchester Rovers, 1972 – 1973, Egmont Kustannus

Juttuhan menee siihen malliin, että heiveröinen Benny, joka on muiden mielestä lähinnä mitättömyys jaliskentällä, saa jalkaansa todellisen gurun jalkapallokengät, joita mummi on säilytellyt ullakolla. Kengät tietysti johdattelevat hänet uskomattomiin suorituksiin.

Jalkapalloilijoiden elämän varjopuolilta ja matalapaineilta eivät ihmekengätkään auta pääsemään, mutta pääasiassa pojan ura on nousujohteinen. Onneksi hän voi seurailla entisen suursuosikin elämänvaiheita kirjasta. Tapahtumat identifioituvat täsmälleen häneen itseensä. Jopa maalitilanteet ja nappisyötöt ovat samoja.

Siinähän sitä jutun juurta. Päähenkilö on myös piirretty sympatioita herättäväksi pojanruipeloksi, joka kenkineen nousee tietysti legendaksi ja saa kykyjenetsijät polvilleen. Mutta tarvitaan särmää lisää ja sitä tuo kenkien ajoittainen katoaminen. Ilman niitä Benny kultajalka on täysi mitättömyys.

Kengät löytyvät viime hetkellä ja Benny tekee viidessä minuutissa hattutempun. Tuttu Juhani Peltosen Elmo-teema tuli mieleeni tästäkin sankarista, joka on ylivertainen ja voittamaton. Onhan niitä muitakin kirjallisia ja kuvallisia tuotteita, jotka hyödyntävät tätä populaaria tapaa lähestyä lukijaa. Itsestäni tuli hetkessä Benny-fani.

Rovers-sarjoissa on jo tyypillisempää pahis-hyvis asetelmaa, jonka nuortenkirjailijana tunnen. Lopuidyllejä löytyy vaikka välillä tulee lättyyn pahiksilta ja aina ei voi edes laverrella. Kosto nimittäin olisi kova. Homma muuttuu roverseissa monisyisemmäksi ja vaativammaksi.

Kolhuilta ei vältytä, mutta aina näkyy valoa taivaanrannalla ja lukijan usko hyvän voittoon säilyy.

Että mitä. Todella kivoja ja koukuttavia nämä 70-luvun sarjikset. Kello tikitti huomaamatta pikkutunneille Bennyn ja Roversien seurassa. Itsekin kirjoitin joskus jääkiekkoaiheisen jatkokertomuksen ”Kikka vitonen” nuortenlehteen, joten jotakin tiedän tämäntyylisestä viihteestä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Efektiiviset lännenkekkerit

Kuulahalvauksia ja lyijymyrkytyksiä

Tex Willer, Verta hiekassa, Egmont Kustannus

Vietin taas aikaa Willerin ja Carsonin rehdissä seurassa. Inkkaritkin olivat tuohon aikaan voimissaan, varsinkin jos pahikset rokottivat kipeästi aseineen. Nuolikuurohan siitä oli seurauksena. Inkkarit kun osaavat olla myös viekkaita. Järjestivät aikanaan jekun itselleen kenraali Custerille joka tietysti pantiin lopulta pötkölleen. Kosto oli suloinen, inkkarien veriviholliselle, mutta eivätpä tulleet silloinkaan ajatelleeksi, että ampuivat myös omaan jalkaan. Heille seurasivat vaikeat ajat niin kuin muistamme.

Mutta asiaan. Kun Tex ja Carson ovat tehneet selvän pahiksista ja luulevat karkuun päässeenkin jo saaneen tarpeekseen, on arvio väärä. Kohta ollaan taas puukkohippasilla. Kas, kun arvokkaaseen ratsupiiskaan on kätketty tärkeä pergamentti, joka tietää kultaa ja leveää oloa.

Rempseää Jerry Cotton – tyylistä verbalistiikkaa löytyy Texin ja Carsonin sanailusta tälläkin kertaa ja sehän on kaiken suola. Kun aikanaan kirjoitin kouluaineen Texien tyylillä, niin opettaja tuumi, että Jouko on kyllä aikamoinen sanataituri ja tälläsi minulle erinomaisen arvosanan sepustuksestani. Toki minusta tuli myöhemmin nuortenkirjailijakin, joka tietysti luotti tuttuun tex-teemaan, jossa paha sai palkkansa. Pojat semmoisesta tykkäsivät seikkailukirjoissani.

Kyllä texit ovat kivaa lännenviihdettä. Siinä jäivät lapsenakin lapasen peukaloa imeskelemään ne, jotka diggasivat Aku Ankan ja Roopen tyylistä. Texeissä kun pahisten henkikullan menetystä ei erityisemmin noteerata. Pistetään ukkoa ketoon, kun siltä tuntuu ja mukana on tuhti annos lännenromantiikkaa inkkareineen ja seriffeineen, nuolikuuroineen ja rivollileikkeineen.

Oikeudenmukaisia ovat Tex ja Carson, tottakai. Se on jutun juju. Pahan on saatava palkkansa. Pidin tätä Verta hiekassa -koostetta ( 300 sivua) taas todella lukemisen arvoisena ja upeana lännenviihteenä.

Kuvituskin on värillistä ja henkilö- ja teemaskaala, joskin mustavalkoista ja stereotyyppistä, niin koukuttavaa. Lemmenluritukset ja rikollisempatiat kun kuuluvat muunlaiseen genreen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Levytyksiä seitsemällä vuosikymmenellä

Mahtava kokoelma tangogurun tuotannosta

Eino Grön: Muistojen laulut, 2 CD, Valitut Palat 2019

Tulipa kuunneltua Eikkaa puoli päivää oikein nostalgioissa. Nuoruuden idoleihini kuuva Grön loi karismaansa myös painijana, mutta tuumi, että se olisi vaatinut koko miehen. Pianotunteja tarjoiltiin vanhempien taholta, mutta tie johti painisalille ja nuotit jäivät ö-mappiin.

Kohtapa komea nuorukainen keksittiin kirkkokonserttien solistitehtäviin ja tanssilavoille. Tie tangokansan suosioon avautui komeakroppaiselle ja edustavalle jässikälle. Kirkkoa hän ei kuitenkaan unohtanut ja häneltä on ilmestynyt mm. levytys Kotikirkkoni. Tässä kotikirkossa, Reposaaressa,  Grön käy yhä säännöllisesti konsertoimassa. Juhannuskeikankin hän tekee myös aina samalla valitsemallaan tanssilavalla.

Toivo Kärki hoksi nuoren lahjakkuuden, kun tämä oli voittanut Kärjen iskelmälaulukisan kaksi kertaa. Tottakai Kärki sävelsi hänelle hittikappaleita ja kohta rahaa alkoi tulla ikkunoista ja ovista. Jäyhä Grön repsahti myös kuningas alkoholin pauloihin, kunnes Junnu Vainion, hyvän ystävänsä, esimerkkiä seuraten lopetti viinasten nauttimisen kuin seinään. Se oli hyvä liikku.

Golfinpelaajana Floridassa kuntoaan ylläpitävä Grön on vieläkin levyttävä laulaja vaikka ikämittarissa on kunnioitettavat vuodet.

Itse lasken Grönin omalla listallani Olavi Virran ja muiden kruunamattomien tangokuninkaiden joukkoon kuuluvaksi. Lapsuuden elämykset kun ovat jättäneet mieleen pysyvän muistijäljen. Maalaispojalle luonto, musiikki ja luovuus olivat elämänehto.

Kuuntelin lauluja ja nautin. Vanhoissa tangoissa on upeiden melodioiden ja tulkintojen lisäksi myös se elementti, että samaa kertosäettä ei jankuteta liikaa. Kun tangobuumi hetkellisesti lopahti, sai Grönin tuotanto uusia ulottuvuuksia ja sävykirjoa ulkomaisista covereista.

Muutoksen tuulet puhaltavat nuorisomusiikissa, kuinkas muuten. Itse en edes saa selvää rap-artistien sanoituksista. Jotakin nuoret niistä löytävät, kun tungeksivat tuhatpäisin joukoin konsertteihin. Suuntaan aina joulun seutuun kuuntelemaan Grönin esityksiä ja loistavaa yhteistyötä huolella valitun säestäjän/säestäjien kanssa. Hyvä joulumieli siitä on aina palkkiona ja tietysti mukaan jää myös levytys itsensä mestarin omistuksella. Osan konserttiensa tuotosta laulaja suuntaa aina hyväntekeväisyyteen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Psykoanalyysia a´la Jari Sinkkonen

Näkökulmia lapsuudesta vanhuuteen

Jari Sinkkonen: Kiintymyssuhteet elämänkaaressa, Duodecim Kustannus 2019

Sinkkosta lukiessa tunsi todella kaivautuvansa syvälle ihmispsyyken saloihin. Itse kuulun niihin ikäluokkiin jotka kokivat sodan kauhut lähinnä psyykkisinä kuvajaisina ja traumoina kotielämässä. Sinkkonen käsittelee paremmin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia suhteessa vanhempien antamaan rakkauteen ja läheisyyteen tai sen puutteeseen.

Toki tuli selvitettyä moni arveluttavana pidetty ilmiö lasten ja nuorten käytöksessä ja tietysti kaikki tiet vievät usein Roomaan eli lapsuuteen ja jopa vauvaikään.

Arveluttavalle nuorten seksuaaliselle holtittomuudellekin löytyivät syyt. Turvallisuuden etsimistähän se on, antautumista harkitsemattomiin parisuhteisiin, vaikka partnerilla olisi vain lämmin käsi, mutta kylmä sydän, niinkuin kliseinen sanonta kuuluu. Ja sehän tietysti kasaa nuorelle vaikeuksia myöhemmissä ihmissuhteissa ja etenkin parisuhteissa. Holtiton käytös kun on monen mielestä tuomittavaa ja kunnon ymmärtävää parisuhdetta on vaikeaa löytää. Pojilla tällainen on tietysti vain miehistä ylpeilynaihetta. Kavereille kehuskellaan kokemuksilla, mutta yksin itketään. Tytöt kuitenkin voivat saada kyseenalaisen ja löysän naisen maineen loppuiäkseen. Etenkin jos he eivät löydä ymmärtävää puhekumppania, jolle voi purkautua rehellisesti ja käydä läpi elämän arkaluontoisetkin vaiheet.

Sinkkosen kirja tietysti vilisee paljon lainauksia lapsipsykologian guruilta. Opettajan toimessani pyrin noudattamaan kolmea perusprinsiippiä ( kotona ei aina sama onnistunut, kun suutarin lapsilla ei ole tunnetusti kenkiä):

– Kaikki tarvitsevat rakkautta ja positiivista palautetta. Se on psyyken lääkityksen ”pepanthen” eli yleislääke ja parantaa monet mielen haavat ja hiertymät.

– Luonto, musiikki ja luovuus vaikuttavat voimaannuttavasti paitsi lapsiin myös aikuisiin.

– Lapsi kestää vaikeitakin hetkiä, kunhan saa läheisyyttä ja turvallisuutta kotona.

Näitähän se Sinkkonenkin peräänkuuluttaa, vaikka joskus tekstiä ja terminologiaa tulee norsunluutornista. Kirja on kuitenkin kuin raikastuttava pikapsykoanalyysi ja todella vaikuttava kokemus lukijalle. Itsensä löytää tekstistä usein ja joskus jopa joutuu toteamaan:

– No, mutta, mikäs tippa se kierii poskella?

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttely Lappeenrannan taidemuseo 19.1. – 28.4.2019

Käväisin Lappeenrannan taidemuseon tuoretta maalia Lappeenrannassa – näyttelyssä pikapäin. Olin juuri ollut metsän peitossa mm. kuvaamassa pikkutikkaa, jota on enää 5000 paria Suomessa. Jos aasinsillan vetäisin tähän näyttelyyn, niin näyttääpä kunnon ammattitaitokin olevan hakusessa nuorten taidemaalarien näyttöjen valossa.

Oli toki potentiaalejakin kykyjä, kuten moderneihin kliseisiin sortumaton Riikka Lenkkeri, jonka työt herättivät minussa, kriitikossa ja kirjailijassa, luovuuden ikiaikaisen kipinän ja peilasivat eriarvoisuuteen sortuvaa aikaamme todella kipeästi. Rivien välissä, jos ilmaus kuvataiteessa sallitaan, nousee hänen töissään esille mm. nuorison angsti ja ahdistus, josta pelastaa vain rakkaus ja läheisyys, jos sitä edes heille suodaan.

Nykyisin on taiteilijan homma enemmänkin työvoimatoimiston kaavakkeiden täyttämistä ja puhelimessa anoskelua. Leipäjonon näkymiä on ikuistanut Lappeenrannan taidemuseon lasikäytävään omalla naiivilla tyylillään myös Helena Laine.

Jos nyt toden sanon, niin näyttely ei oikein stimuloinut minua. Pitäisi löytyä enemmän särmää nykyaikana eikä vain yksityisiä kalpeita abstraktioita tai muuten triviaaleja toteutuksia.

Näyttely tuli käytyä läpi. Menin purkamaan tietokoneelle napsiamiani auringonpaisteisia kuvia pikkutikasta, Luojan taideteoksesta.

Itse asiassa suosittelisin nuorille taidemaalareille luontoa taiteensa innoittajaksi. Luovuus tulee luonnosta kylkiäisenä ja tietysti myös elämänvoima.

Tämä näyttely on lanseerattu Lappeenrannan taidemuseoon Taidemaalariliiton jäsenten töistä. Vastaava Tuoretta maalia – näyttely on nähty myös ( tosin eri teoksilla) Lahdessa. Eiköhän potentiaaleja taiteilijoita löytyisi myös niistä, jotka eivät kuulu liittoihin. Lappeenrannan taidemuseossa on nähty innostavampiakin näyttelyitä. Tämä kooste jäi vähän aneemiseksi. Myös museon henkilökunnan osuus oli omiaan masentamaan näyttelyssä kävijää. Täytyisi heittää luovuutta ja iloa peliin silläkin työsaralla.

Onko taloudellinen ahdinko vienyt nuorilta taiteilijoilta puhdin?  Tsemppiä vain vaativampiin esillepanoihin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Riikka Lenkkeri:

Nukkuva pari

 

 

 

 

 

 

 

 

Mielikuvitusta, taitavaa kuvakieltä

Hassunkurisia keksintöjä lastenkirjassa

Ville Hytönen & Marjo Nygård: Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys, Haamu Kustannus, 2019

Ensinnäkin tosi monta plussaa Marjo Nygårdille teoksen mahtavasta kuvituksesta. Mielikuvitus ei tietysti lentäisi ilman Ville Hytösen oivaltavaa tekstiä, joka on kuitenkin hivenen kaavamainen, eikä oikein lähde jännitteiseen plaaniin.

Kysymyshän on proffasta, joka on mm. keksinyt kuun ja luonut oman pienoismaailmansa. Siinä on ihan oikeita lilliputti-ihmisiä.

 Löytyy kolossaalinen, romuista tehty robotti, Hullumasiina. Se tuottaa lämpöä pikkukansan maailmanjärjestykseen. Karhupuistossa asuu kolme karhua, joilla on rälläkät ( kulmahiomakoneet ) mukanaan. On myös tehdas jäteongelmineen.

Tutustutaan vielä mystiseen kosmonauttiin, Viiksi Vitaliin, jolla on salaisuus. Hän kun on ollut mukana Juri Gagarinin avaruuslennolla.

Robin Hood – tyyppiset rosvot nappaavat hullussa maailmassa rahaa rikkailta ja rakentavat niillä asuntoja köyhille. Löytyy klovnimuoreja, kummituksia, Pontus-poikaa, joka haluaa valmistaa terästä, jne…

Että mitä. Ihan hengästykseen asti mahtuu Hytösen tekstiin aihelmia ja tajunnanvirtaa. Tulee se tuntu, että kirjailijalla olisi ideoita vaikka millä mitalla. Kenties niin paljon, että alimmat jo happanevat, niin kuin entinen mestarikirjailija Eila Pennanen totesi eräässä matineassaan.

Marjo Nygårdin kuvataiteesta pidin. Hän komppaa Hytöstä oivasti ja taiteellisin nyanssein. Näyttää siltä, että kustantaja on löytänyt taitavan parin toteuttamaan uutta lastenkirjaansa. Enemmän olisin kuitenkin luottanut kerronnallisiin taitoihin, joita ansiokkaalta Hytöseltä kyllä löytyy. Tässä kronologisessa ilotulituksessa kun ei lapsikaan ehkä pysy oikein mukana. Kunnon jännitteinen tarina hullusta proffasta pienin nyanssein olisi riittänyt.

Jouko Varonen SARV:n jäsen