Kuukausi: maaliskuu 2019

Mummo liekeissä

Riemastuttavaa elämänoppia

Anni Nykänen: Mummo 5, Sammakko Kustannus 2018

Päivä kerrallaan on elettävä. Sopii ottaa ilo irti. Jos vanha kehno tarjoaa luisia sormiaan, niin lyödään ylävitoset. Lappeenrantalaislähtöinen Anni Nykänen on saanut lanseeraamansa Mummon jatkoajalle. Huikeaa on meno. Ikätoverien kanssa nautitaan ja naureksitaan vanhuuden tummille kliseille.

Vietetään aikaa uimarannalla makoillen. Rapsitaan kännykkäkuvia. Hoidellaan symppis-kissaa, omaa sydänkäpystä. Mummo jopa aikoo pääsiäisenä maalata vaarin munat, mutta pappa tuumii, että olipa pasha-vitsi taas kerran. Kissa käy isomalla tarpeella mämmilootaan ja vaari tuumii, että hapanta mämmiä. Mummokos kuittaa: – Lisää vain kermaa, kyllä se siitä.

Lappeenrantalaismuorit tutustuvat tietysti myös Hynyseen, vaikka Jouni tuumii, että perkule mummot.

Että mitä. Ihailtavaa on Nykäsen luovuus ja viisaus. Mummo, joka on kyllä melkoisen karu naamavärkiltään, tulee varmaan olemaan vanhainkodin ilopilleri, kuten elokuvan Opri aikanaan.

Kiva on Nykäsen näkökulma vanhuuteen. Joskus olen arvellut, että vanhustenhoidon ongelmatkin ovat kiinni vanhuksista itsestään. Jos he jaksavat olla jurnuttamatta vaivoistaan, niin takuulla hoitokin pelaa. Sitä saa mitä tilaa. Niin nuoren kuin vanhankin on kuunneltava muita, annettava positiivista palautetta ympärilleen.

Naureksin mummon metkuille. Nykänen tarjosi vinkkejä ikääntyvälle kriitikollekin. Vanha äitini tapasi sanoa:

” Olispa entinen aika ja nykynen mieli.”

Niin se on. Nykänen oivaltaa oikein. Elämäntaidon oppii usein vasta vanhana. Nuorena lyödään päätä seinään.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kiva jännäri

Taattua Waren viihdettä

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut, Otava Kustannus 2019

Joskus napsahtaa lottovoitto kohdalle. Mutta eipä voittaja aavista mitkä ovat suuren rahan kirot. Toisen kerran joku kerää nuukana omaisuutta sukanvarteen. On saita ja pihi. Mutta eipä hänkään arvaa mitkä sotkut tuottaa sukulaisilleen. Siinä riidellään verissäpäin ja pidetään mykkäkoulua koko ikä. Joskus joudutaan turvautumaan rikoksiin.

Tämä psykologinen jännäri pääsee kunnolla plaaniin vasta loppupuolella, mutta jos kirjailijalta kysytään, hän oletettavasti vastaa samoin kuin Agatha-täti hänen kirjojaan pitkäveteisiksi kritisoineelle Hannu Tarmiolle:

” Mutta eivätkös loput olekin jänniä?”

Niinpä niin. Warella on tyylinsä. Hän on viihdyttävien jännärien tekijä, joka ei vyörytä niinkään esille verta ja suolenpätkiä. Homma etenee sopivan lukijaystävällisesti. Siksi Ware (s. 1977) on saanut miljoonia lukijoita useissa kymmenissä maissa. Joskus teksti vilisee stereotypioita ja kliseitä niin henkilöissä kuin juonessa, joka lienee klassinen. Tautologiaa ja tautonomiaakin löytyy.

Hommahan etenee perinteisellä perintöyllärillä, joka napsahtaa köyhääkin köyhemmälle. Ja koko kartano on jaossa. Mutta perillinenpä ei olekaan oikea, vaan nimikaima. Mitäs muuta kuin hoitelemaan rahoja tilille. Hautajaisissa voi itkeä muutaman krokodiilinkyyneleen tuntemattomalle henkilölle.

Homma pitkistyy, mutkistuu ja eskaloituu. Psykologinen virittely näyttää olevan Waren parhaita puolia. Joku pitää Waresta. Joku sanoo turhan pintaliitoiseksi. Itse lueksin kirjan pyhänseutuna ja olin ihan mielissäni, kun sain viihdettä, joka ei rassaa liikaa hermoja. Ihmissuhteiden ristisanoja kyllä kirjassa riittää, ja joskus yksinkertainen testamentti osoittautuukin todelliseksi gordionin solmuksi.

Tällaisesta kirjasta kansa tykkää. Kassakonekin kilkattaa lupaavasti. Kuka sitä nyt haluaa vaikeita asioita ja raakoja dekkareita näinä kevään positiivisina aikoina lueskella.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Korkkareita pappojen ajalta

Jouskamurhaajasta jättiapinoihin

Murhaaja olympialaisissa, Korkeajännityssarja vuodelta 1854, Egmont-kustannus

Korkkareita on tullut luetuksi. Sota-aikoihin sijoittuvat seikkailut ovat jääneet itselleni mieleen. Efektiivinen juoni ja kuvakieli kaikkine herkkuineen avaa melkoisia visioita sodanjälkeiseen sarjakuvaviihteeseen. Paljon on muuttunut niistä päivistä, eikä välttämättä hyvään suuntaan. Itse lueskelin yli kolmesataasivuista kirjaa kuin piru raamattua, etsien jotain korjattavaa. Mutta samalla tuli mieleen ajankuva sotien jälkeen ja se on todella näissä jutuissa paikallaan.

On herrasmiesseikkailija Rick Burtonia, taidekeräilijä Henry Owstonia, salaisen palvelun asiamies Andy Rossia, lentäjäsankari Toss Collinsia, tiedemies Zandoria, proffa Barringeria, kuulentäjä Brian Dawesia, jättiapinoita, koreita naisenpuolia, hulluja neroja, jne…

Ensin seikkaillaan merenpohjassa jossa merirosvot kurmuttavat Rick Burtonia olan takaa. Siinä piippukin taitaa välillä sammahtaa symppis-sankarilta.

Taidekauppias, keräileen taiteen lisäksi pahiksia ja naisia. Rytinää riittää ja pirullisia juonia. Todella efektiivinen kuvitus ja teksti turpiin mätkimisen ystäville.

Kokoelmaan mahtuu pari seikkailua avaruudessa ja tietysti siellä on pimahtanut nero operoimassa Maan valtausta. No kaavahan on jossakin muistijälkenä itsellänikin elokuvaseikkailuista. Ja kun kuun takaa löytyy vielä salainen planeetta jättiapinoineen, on keitos jo taattua sci-fi – kamaa.

Jouskamurhaaja rauhan ja jalon kilpailun tyyssijassa, sodanjälkeisissä Helsingin olympialaisissa, vilauttaa nykylukijalle etiäisen Mynchenistä.

Mitä siis? Seikkailut ovat mielenkiintoinen kurkistus 50-luvun sarjakuvataiteeseen. Aina ei painojälki ole niin eksaktia kuin nykyisissä korkkareissa, mutta sehän on se sama kuin vinyyliefekti CD – ja muistikkukaudella.

Pidin minä näistä. Lipsahti aamu iltapäivälle, vaikka aurinko paisteli ulkosalla ja houkutteli keväisen idylliselle kävelyreissulle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tosi kivat lännenkekkerit

Kenraali Custer koivet oikosenaan

Tex Willer: Mestari kylvää kuolemaa, Egmont-kustannus

Inkkarit ne olivat tosi jääräpäistä porukkaa. Murjoivat kenraali Custerin lopulta pilven reunalle ja stimuloivat eteensä kamalaakin kamalimman koston. Little Bighorn taisi olla sulkahattujen laitimmainen voimannäyttö. Mutta mitäs nämä välittivät siitä. Kunhan Custer sai ansionsa mukaan.

Tarinan kuvitus on efektiivisistä efektiivisin. Taistelutanner on otatuksen jälkeen täynnä raatoja, verta ja suolenpätkiä. Valkoiset saivat ansionsa mukaan. Mitäs tulivat ronkkimaan inkkareiden metsästysmaita ja rauhallista eloa.

Tarina tempaa mukaan jokaisen Tex- fanin, sillä kysymys on klassikkotaistelusta. Salaliitto-teema Custerin pään menoksi luo todella napakan tunnelman juttuun. Ihan vanhalta kriitikko-papalta pääsi unen tultua, aamutunneilla, railakas huuto:

– Jiihaa! Custer ketoon! Johon vieressä uinuva vaimo tuumi: – Ole siinä, senkin lännen nopein vetäjä!

Muissa tarinoissa tekee tuhojaan pahiksista pahin, Mestari. Siinä ukko uhkaa kellistää väkeä myrkyillä ja räjähteillä. Mukaan tarinoihin ympätään myös wanhat mestarit, Buffalo Bill, ja legendaarinen tarkka-ampuja Annie Oakley. Mestari mielii tehdä jäynää heidän suosituille sirkusmenoilleen.

Että mitä? Eihän tällaisia klassikkotarinoita toki voi erityisemmin moitiskella mistään. Sankarikaarti on kohdillaan ja inkkaritkin uhkeita. Joskus kuitenkin kaipasin, etenkin inkkaritaistelun ruumiskasojen äärelle, vähän huumoria. Kyllähän Kit Carson ja Tex viljelevät ystävällistä piruilua, ei siinä mitään. Itsekin lueskelin Uula Aapaa poikasena, kun isäukko ei suostunut kertomaan montako varmaa tuli sodissa. Tähän genreen ei tietysti hempeily kuulu ja That´s it. Naisväen pitää lukea vaikka Sidney Sheldonia ja kumppaneita.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen