Suojattu elämä, Matti Vilkki, Kustannus Aarni

Lupaava esikoiskirjailija

Tarinoita arki-ihmisistä

Matti Vilkki: Suojattu elämä, Kustannus Aarni 2019

…Nelli avaa päiväkirjansa. Hän miettii mitä kirjoittaisi. Päiväkirjoja on kaksi. Toinen sellainen, jota Nelli tietää äidin lukevan salaa. Nelli laittaa hiuksia sivujen väliin ja koulupäivän aikana ne katoavat. …”

Esikoiskirjailija Vilkin kieli on pelkistettyä, arkisen harmaatakin, eikä verbaalisti nokkelaa. Mutta tehot tulevat pienistä sävyistä ja oivaltavasta analyysista. Vilkin matkassa viihtyy ja arjen sävyt kyllä pitävät sisällään usein perinteisen novellin käännekohdan ja loppuyllärinkin.

Jos odottaa räiskyvää uutta prosaistia ja mahtavia juonenkulkuja, voi pettyä. Vilkki kun kasvattaa juttua sisäänpäin ja analyyttiseen ihmiskuvaukseen. Joku on pahis, joku aviopari tekee bisnestä pornoparina leffoissa, yksi on työvoimatoimiston vakiasiakas.Opettajan maneereihin paneudutaan, eräs sairastuu vakavasti, yrittää orientoitua tilanteeseen ja olalletaputtajiin, rikkaat varovat kateellisia naapureita. On parisuhdepulmia, koululaisen turhautumista, pidentynyt pelimatka Ruotsiin tuo potkut koti-Suomessa, jne jne…

Että mitä? Kivasti Vilkki kirjoittelee. Hänessä voisi olla vaikka hemingwaylaista dialogintaitajaa. Aika näyttää. Esikoinen on enemmän kuin lupaava. Jospa vaikka lyhytproosa muuttuu laveammaksi ja lukijaystävällisemmäksi. Nyt lukukokemus saa aikaan jonkinlaisen arkiväsymyksen, kun homma toimii enemmän tökkivillä lauseilla ja värittäminen jää toissijaiseksi.

Onhan se kyllä kieltämättä etu, että kirjailija ei tarvitse massiivisia juonivyöryttelyjä, vaan löytää ihmiskuvauksen tehot ja arjen analyysin.

Mitä sitä turhia jaarittelemaan. Ihan kelpo kirjailija on putkahtanut taas esille. Toivottavasti yleisö löytää kirjan ja kohderyhmä alkaa muotoutua. Sitten voi jo pyrkiä vaativampiin suorituksiin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kotikonsteilla terveeksi, Valitut Palat 2019

Ruoka-aineiden lääkitsevät tehot

Vanhan kansan viisauksista tulevaisuuteen

Kotikonsteilla terveeksi, 750 keittiön kaapista löytyvää parannuskeinoa, Valitut Palat 2019

Olipa minulla nuorena miehenä useita angiinajaksoja joka vuosi. Rovastiystäväni innostui oitis auttelemaan, kun kerroin vaivastani: – Keität maidossa pilkottuja valkosipulin kynsiä. Sitten siilailet valkosipulit pois ja lisäät liemeen hunajaa. Nappaat aina pari-kolme ruokalusikallista tätä keitosta ja kohta helpottaa.

Kun hammassärky vaivasi, neuvoi kämppäkaveri yliopistossa, että polta poika yksi tupakka, vaikka et tupakkamies olekaan. No, tupsuttelin tietysti poskisavuja niin kuin neuvottiin.

Anoppini uskoi valmariiniin ja jekovit-suklaaseen.

Isäukko meni viikoksi uunin päälle vetelemään unia, kun fyysinen ja psyykkinen kantti alkoi kääntyä labiiliksi.

No, mutta asiaan. Tämä kirja neuvoo monipuolisesti mitkä ruoka-aineet on muistettava, että tulee vastustuskykyä, tai peräti täsmähoito johonkin vaivaan.

Aloekasvi puree hiertymiin, haavan hoitoon ja ihon kosteuttamiseen. Ahdistukseen auttavat jopa murot, kuten tietysti myös poistuminen lepäämään. Kahvin juontia pitäisi rajoittaa, sillä kofeiini aiheuttaa hermostuneisuutta. Omenesiiderietikka auttaa hilseilyyn. Kiusallinen huuliherpes hoituu punaviinin jämillä, joita sivellään oirehtivaan paikkaan. Helpompi keino herpeksen puhkeamista ehkäisemään on kostea teepussi, jonka annetaan olla iholla kymmenen minuuttia vähän sormella painellen.

Kyllä tämä kirja antaa muitakin vinkkejä ja kotikonsteja kuin ruoka-aineet. Onhan se hyvä tietää, että homma hoituu kotona, eikä tarvitse lähteä jonottamaan terveyskeskukseen mahdollista lääkäriaikaa.

Teos piti laittaa Parhaat niksit-kirjan kanssa ihan tärkeiden kotikirjojen hyllyyn. Kukaties saan sen avulla ihan gurun ja tohtoriaatin maineen. Lienee niin, että perimätieto ja vuosikymmenten kuluessa hyviksi koetut vinkit ovat usein ihan toimivia. Ihminen kun on niin mutkallinen ja yksilöllinen luomus, että toiselle auttaa toinen tapa tai lääke ja toiselle joku muu, jopa ruoka-aineiden valikoiminen sopiviksi. Hellyys ja läheisyyden lämpö lienevät kuitenkin kotilääkkeistä ykköskategoriaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Parhaat niksit ja kätevimmät konstit, Valitut Palat Kustannus

Tuholaisten kuolemandrinkistä öljytahroihin

Kivoja vinkkejä ja oivalluksia kotikäyttöön

Parhaat niksit ja kätevimmät konstit, Valitut Palat 2019

Minullahan tuo niksi-innostus alkoi siitä kun vinkkasin, että venäläisestä puolentoistalitran limupullosta saa oivan suojan puutarhan pistokkeille ja töpseleille, kun käyttelee vähän jeesusteippiä apuna.

Tässä kirjassa ovat kyllä asialla pro-henkilöt ja käsittellyiksi tulevat niin siivoamiseen, sisustukseen, ruuanlaittoon, hyvinvointiin, kodin kunnostukseen, kuin mm. puutarhan hoitoon liittyvät mainiot ja testatut neronleimaukset.

Niinpä valkoiset sukat saa puhtoisiksi ruokasoodan avulla, valkopyykkiin tehoaa aspiriinitabletti, pesukoneen huuhtomisessa on väkiviina puolestaan kova sana. Hammassärkyyn auttaa suolavesihuuhtelu ( vaikka minä sain opiskelukavereilta ohjeen polttaa yksi tupakka).

Kiva ja todella tarpeellinen kirja. Uppouduin siihen aivan täysillä. Mukaan on vielä laitettu pähkinänkuoressa – laatikoita, joissa löytyy kovia kansanviisauksia vaikka jalkojen hoitoon piparminttujääteellä tai popcornien pikaiseen pitämiseen pakastimessa ennen kypsentämistä ( kovat siemenet astian pohjalla eivät sen jälkeen tee haittaa).

Mikähän siinä lienee, että suomalaiset haluavat tehdä kaiken vaikeuksien kautta. Valmiita ohjeita he eivät halua lueksia, vaikka ne olisivat kullanarvoisia. No, oma on vikansa. Kärsikööt vaikka hilseistä, kun eivät halua tietää, että homma tulee kondikseen aspiriinitabletti-vesi -hoidolla.

Jotkut kodin puuhat muodostuvat, ikävä kyllä, hankaliksi tabuiksi, joiden tekemistä pantataan päivästä toiseen. Vanhalla kansalla oli perittyä tietoutta niin paljon, että esim. anoppi-ruustinna, oli kävelevä tietosanakirja tässä suhteessa. Joskushan tietysti esim. kotilääkitsemiseen liittyvät jutut voivat koitua ikäviksi placepo-efektiensä vuoksi. Siinä suhteessa näpsäkät sairaanhoitajatytöt tai jopa ystävällinen tohtorisetä ovat paljon suositeltavampia ratkaisuja kuin kirjat ja googlettaminen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä olen Anna Puu, WSOY

Anna Puu on timanttia

Artistin elämäntaival

Mari Koppinen&Anna Puu: Minä olen Anna Puu, WSOY 2019

Anna Puu, Outokummun kaupunginjohtajan tytär, pääsi levyttämään tultuaan Idolsissa palkinnolle. Löytyi kustantaja ja kulta/timantti – painokset levyistä. Tuli aikanaan, enimmän suosion jo laannuttua myös retrospektio alkuperäiseltä kustantajalta. Siinä välillä tuli vaihdettua kustantajaa ja elämäntoveria. Puu tietää, että vanhempien kunnioitus on Isossa Kirjassa mainittu elämänviisaus. Isästään hän pistää myös muutaman värssyn lauluunsa ( Antaudun – levy):

Kun sinä avaat suusi

olet pelkkää asiaa.

Ei huulet heilu tuulessa.

Tiedän, mitä saan.

On sinulla lämmin syli,

olet täysin mutkaton.

Ja vaikka et ”rakastan”

sanokaan, se tiedossa

minulla on.

Kyllähän Anna tilittää kivasti ja isäänsä tulleena mutkattomasti. Faneille ei tietysti voi aivan säröä laittaa päälle, mutta sentään jotakin. Kuvat ovat täyttä timanttia. Kaunis nainen on Anna. Kirjan laadukkaanilmava taitto ja ulkoasu kielii siitä, että kysymyksessä on suomalaiseen musiikkieliittiin kuuluva laulaja. Kultalevyjä ja platinaa on ropsahdellut. Televisiossa on käyty emma-gaaloissa patsaan kanssa useampaan kertaan.

Tietysti käyrä alkoi laskea ensihuuman mentyä. Niinhän niille Idols-suosikeille usein käy. Mutta tulipa onneksi pelastaja, television itkubileohjelma Vain elämää.

Oletettavasti kirja saa visat vinkumaan ja kassakoneet kilkattamaan ( suotakoon ilmaisu seniorikriitikolle).

Pistänpä kännykästä soimaan vaikka laulun ”Säännöt rakkaudelle” tai ”Cést la vie”. Kohderyhmänsä tämä varman päälle kirjoitettu fanikirjatyyppinen teos varmaan löytää.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kirjeitä nuorelle itselleni, Docendo Kustannus

Välillä olen ollut vähän hukassa

Aikuisminä kirjoittaa nuoruusminälle

Anneli Juutilainen: Kirjeitä nuorelle itselleni, Docendo Kustannus 2019

– Vieläkin tuntuu, etten osaa arvostaa itseäni…

– En kokenut olevani yhtä nätti kuin toiset tytöt…

– Olen monella tavalla se sama jätkä kuin nuorenakin…

– Jouduin luopumaan monesta asiasta uimiseni vuoksi…

– Epävarmuuden hälvenemiseen auttaa vain aika…

Onpa melkoinen kavalkadi kirjeitä melkoisilta julkkiksilta.

On Marco Bjurströmiä, Heikki Silvennoista, Alexander Stubbia, Arttu Wiskaria, Krista Kososta, Anja Snellmania, jne…

Kirjoittajien taitoskaala on myös aika suuri. Jotkut tilittävät ja spekuloivat, jotkut pistävät sordiinon päälle niin kuin siisteissä elämänkerroissa usein tehdään, jotkut kuuluvat Suomen suosituimpiin kirjailijoihin ja jälki, sekä analyysi, on sen näköistä:

…Lempinimeni lapsena oli Patentti. Keksin kaikenlaisia niksejä ja jippoja ja uusia leikkejä koko ajan. Myös kirjojen ja taiteen maailma tuli jo nuorena merkitykselliseksi. Harrastin klassista balettia, piirsin ja olin hyvä urheilemaan. Juoksin kilpaa ja luistelin. Haaveilin omasta saaresta.” …

( Anja Snellman, kirjailija)

Pidin teoksesta. Ihan tulivat mieleen omat nuoruusvuodet, joissa ei ollut paljon kehumista. Snellmanin tavoin kuuluin siihen ikäluokkaan, joiden isät palasivat rintamalta enemmän tai vähemmän kremppoja mukanaan. Pää oli sekaisin kuin seinäkello, lähes jokaisella. Nuoruudessa piti vain selvitä, halailla puita ja itkeä, painaa pää sateella lehmän märkää kylkeä vasten ja itkeä, itkeä myös silloin, kun lopulta isä oli saattelemassa 16 – vuotiasta maailmallelähtijää liniautoon.

Kirja on todella tärkeä ja hyvä teos. Maailmalla on tämäntyylinen genre valloittanut alaa ja nyt siis koto-Suomessakin. Tietysti olisi joskus odottanut vähän heittäytymistä ja särmää, mutta kiva analyysi paikkaa niidenkin puutteen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Palkkana pelko ja kuolema, Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat, Docendo Kustannus 2019

Punapakolaisten uusi kotimaa

Vireästä neuvostoyhteisöstä vainon kohteeksi

Ossi Kamppinen: Palkkana pelko ja kuolema, Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat, Docendo-kustannus 2019

Kun kansalaissota oli käyty ja uusi vaihe suomalaisten elämässä aloitettiin, jäivät jäljelle monet työtä ja toimeentuloa vailla olevat punaiset. Myös amerikoissa oli lamakausi ja suomalaisilla huonot ajat. Lisäksi Venäjän Karjala oli sopiva paikka monille loikkareille, jotka halusivat vakaata toimeentuloa. Sitä tarjosi näille kaikille Säde-yhteisö, joka perustettiin Karjalaan mm. nuoren neuvostoliiton tarpeita ajatellen.

Suomalaisyhteisön kukoistus kesti parikymmentä vuotta (v. 1920 – 1930).

Kirjan tekijällä on ollut myös mahdollisuus haastatella ikääntyneitä yhteisön jäseniä, jotka jäivät henkiin Stalinin vainoista ja teloituksista.

Puutavaraa riitti vientiin. Käyttöön saatiin kanadalaismallisia metsätyövälineitä. Maatalous kukoisti. Säde-yhteisössä toiminut, agronomi Ivan Petrov kirjoitti jopa kirjoja kollektiivisen maatalouden järjestämisestä. Yhteisö oli vireä ja edistyksellinen. Teollisuuskin veti hyvin. Suomalaisia oli porukassa parikymmentätuhatta.

Mutta sitten tuli Stalinin suuren terrorin aika ( v. 1937-1938). Vainoja, teloituksia, väkivaltaa. Suomalaisyhteisö hajosi.

Kirja on vaikuttava. Se sisältää positiivista ”pöhinää” ( saatiin omat kodit, suomenkielisiä sanoma- ja aikakauslehtiä ilmestyi, tehtaita ja voimalaitoksia rakennettiin, asukkaille tarjottiin viihdettä, jazz soi Petroskoin ravintoloissa, olot tehtiin mukaviksi).

Kirjan tekijä on saanut autenttista tietoa. Antti Tuuri ehti toki ennen vähemmän autenttisella kirjallaan ”Ikitie” ( joka on myös filmattu).

Kyseessä on ainutlaatuinen teksti- ja kuvadokumentti. Luin uutta ja mielenkiintoista tietoa kiinnostuneena. Tulipa sekin aukko historiantietoudessani paikattua.
Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Sirpa Ruotsalainen, Kyläni, Kaupunkini, Aarni Kustannus

Kivoja lapsuusmuistoja

Suomenkielen lehtori muistelee

Sirpa Ruotsalainen-Niskanen: Kyläni, Kaupunkini, Kustannus Aarni 2019

Kalat hyppivät kuin järjettömät kivien yli, hyvä etteivät laiturille pomppineet. Lokit seurasivat herkeämättä kututanssia, ja rantalepän suojissa oli pieni olento, joka sekin ihmetteli hopeakylkien totista leikkiä. Luulenpa, että se oli menninkäinen.”…

Sirpa Ruotsalaisen esikoisromaani hehkuu luonnon väreissä ja detaljeissa. Raikkaan tuulahduksen antavat myös lasten aivoitukset ja lämpimän rakastava koti-ilmapiiri.

Henkilöskaala on aika runsas. Myös lemmikkieläimet ovat värikkäitä persoonia. Tutulta tuntuu kun lukee siitä, miten lapset odottelivat kevään ensimmäisiä polkupyöräkelejä, tai jouluaaton riemuja, puhumattakaan hankikannoista, ensisuudelmasta, hamstereista ja undulaateista, kulkukauppiaasta polkupyörineen, lavatansseista, jne jne…

Kirjahan on kokonaisuudessaan kavalkadi niiltä ajoilta, joita nykynuoret voisivat pitää vaikkapa pappojen ja mummien kallisarvoisina muistoina. Onneksi tällainen kirja on tullut julki ja tarjoaa näitä iki-ihania tuntemuksia luettavaksi vaikka uudelleen ja uudelleen.

Pidin kirjasta ja tapani mukaan meni lähes aamupuoleen yötä tämän terapeuttisenkin lukukemuksen parissa. Kas, kun nykyisin ihmisillä on aina kiire, eikä aina ehdi edes pistäytymään metsäpolulla, jossa vanamon hennot kukat kertovat omaa kieltään tai pesäänsä suojeleva räkättirastas pommittaa täysosuman t-paidan olkapäälle. Mutta hui hai, se on vain luonnon rikkautta. Sellaiseen pitää olla aikaa, kuten kirjan kirjoittajalla on näköjään ollut. Kyllä Ruotsalainen-Niskanen yhdistelee myös aikuistuntojaan teokseen, joka toimii kauneuden, lämmön, ihmisrakkauden ja luonnonkin ehdoilla.

Kirjailija tuntee sanankäytön niksit toimittuaan mm. suomenkielen lehtorina. Jännitteitä olisin odottanut vähän lisää, mutta säröiset kertojat ovat sitten erikseen. Kirjalle löytyy oletettavasti kohderyhmää aina eläkeläisistä nuorisoon. Suosittelen lämmöllä kaikenikäisille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Päivi Nerg/Nina Järvenkylä: Tiukka paikka, Docendo Kustannus

Tärkeitä turvapaikkatöitä

Päivi Nerg tilittää

Päivi Nerg/Nina Järvenkylä: Tiukka paikka, Docendo Kustannus 2019

Päivi Nergin, maisterin ja agronomin, kasvot tulivat tutuiksi televion katsojille vähintään silloin, kun maahamme alkoi virrata turvapaikanhakijoita vuosina 2015 – 2016.

No hälyt ja mediakuohunta laantuivat vähitellen ja alettiin jopa ymmärtää, että lähimmäistä on autettava, kun on hädän hetki.

Kansa vain otti pulttia koko asiasta, eivätkä Suomen päättäjät jääneet ilman palautetta. Aihe antoi mahdollisuuden populaareihin ilmiöihin, joita politiikassa käytettiin hyväksi sekä yksilö- että puoluetasolla. Yhä enemmän alettiin kuitenkin nähdä, että kyseessä oli myös humaani juttu, jota ei voinut ohittaa noin vain, rajat kiinni – mentaliteetilla.

Kohtapa kannuksensa turvapaikka-asian ratkojana saanut Nerg otettiin remmiin myös maakunta- ja sotevalmisteluun. Ajateltiin, että Nerg kyllä hoitelee senkin asian kuntoon. No, tiedämme kyllä, että ikiluukkujaa ei vielä keksitty, vaan homma lopahti ja keskeiset ministerit pistettiin oppositioon.

Kirja on monisyinen ja spekulatiivinen kannanotto, jota lukee mieluusti. Moni asia, joka kansalta jäi kiihkon ja vihapuheidenkin aikana huomioimatta, alkaa selkiytyä. Oltiin uuden edessä. Enää emme elä impivaarassa, vaan on otettava huomioon myös köyhien ja kärsivien asia, niin valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisesti. Pelkkä kolikon heittäminen kolehtihaaviin ei enää riitä. Tarvitaan kipeää tekeviä ratkaisuja.

Niin tai näin. Kirja on hyvä ja hyödyllinen ”jälkipyykki” suomalaisia hätkähdyttäneistä ajoista. Lueksin tapani mukaan teosta iltapuhteena ja aamutunnit olivat kyseessä ennen kuin kirjan takakansi kolahti käteen. Silmiä avaava kirja, kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Lyöjäkuningas, Sami Joukainen mailan varressa, Docendo Kustannus

Pesäpallolegenda Joukainen

Kansallispelin kiemuroita

Sami Joukainen/Harri Liekola: Lyöjäkuningas, Sami Joukainen mailan varressa, Docendo Kustannus 2019

On tullut seurailtua melkoisen railakkaita superpesisotteluita mm. Sotkamossa, Joensuussa ja Kiteellä. Itsellekin tuli peli tutuksi Joensuun yliopiston joukkuessa Suomea kierrellessä. Mutta nämä pelit olivat vain ystävyysmittelöitä. Oli sentään mukanamme Puurtilan entinen pääsarjapelaaja, joka klaarasi aina voiton meille joensuulaisille. Ja illanvietoissa laulu raikui.

Mutta asiaan. Sami Joukaista voisi nimittää pesäpallon mattinykäseksi tai paavonurmeksi, tai ainakin sinnepäin. Toki pesäpallo on vain suomalaisten ikioma urheilulaji, jonka ideoinnille ”tahko” Pihkala otti mallia mm. sotilastermistöstä. Joukainen tykitti pääsarjassa kunnioitettavan nelinumeroisen määrän juoksuja. Niinpä häntä revittiin rahatukut käsissä joka suuntaan. Mies oli maineensa huipulla melkoinen kansan villitsijä. Mutta sitten tuli sitä sopupelisotkua ja lupaava plaani katkesi vähäksi aikaa.

Tuli vielä pelimatkalla kolari ja jälkiseuraamukset aiheuttivat jo melkein miehen siirtymisen Yläkerran Ukon kipparoimaan joukkueeseen pilven reunalle. Ja siitäpä ei mies enää tointunut, vaikka teki monta yritystä pääsarjatasolle, kun kysyjiä ja rahaa riitti. Pitkä oli Joukaisen yritys pistää kohtalolle hanttiin. Lopulta järki voitti. Mutta jäljelle jäi paljon ”lapsille kerrottavaa” menneistä uroteoista.

Kirjahan on todella maittava lukukokemus entiselle pesäpallomiehellekin ja jonkin verran siinä raotellaan myös henkilöhistoriaa ja kulissien takaista roihahtelua. Ihan käsikähmään intoutuivat pesäpallovaikuttajat.

No mutta. Laji elää ja voi hyvin kun aina putkahtelee esille uusia ”joukaisia” ja kentän laidoilla riittää väkeä. Kiva ja rehellinen kirja kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Erkka Westerlund, Manu Tuppurainen, Elämän peliä

Ihmisläheisen valmentajan mietteitä

Elämämme on jatkuvaa oppimista

Erkka Westerlund/Manu Tuppurainen: Erkka, Elämän peliä, Valmentava johtaminen, Fitra 2019

Erkka oli se jääkiekkomies, joka ei kiljunut aitiossa, ei saanut koskaan porttikieltoa seuraan matsiin epäasiallisen käytöksen vuoksi, ei tsempannut kiroillen, kun ”pojilla” meni huonosti.

Itselleni jäi vuosien varrella mieleen hänen positiivinen auransa, joka näkyi vaikka televisioruudusta ja lehtien palstoilta. Jääkiekkoilijoiden menestysresepteistä en tiedä paljoakaan, mutta luulen että kokonaisvaltainen ja yksilöitä huomioiva lähestymistapa on paras niin pelikentillä, kuin vaikka rehtorin ja opettajan työssä. Itse totesin tämän opetustyössä ja aikuiskasvatuksen ohjaajana. Saman voin kokea vaikka vieraan ihmisen kanssa jutellessa. Pitää kuunnella, osallistua, ymmärtää. Ei joka tilanteessa työntää itseänsä esille.

Erkka Westerlund oli puikoissa mm. kiekkoleijonien Riikan ja Moskovan MM-kisoissa, Sotshin olympialaisissa ja Minskin MM-kisoissa. Hyvälle miehelle riitti hommia myös KHL-valmentajana vain muutamia meriittejä mainitakseni.

Erkka lähti siitä, missä muut eivät onnistuneet. Hänellä oli lämpöä ja läheisyyttä, hän loi enemmän joukkuehenkeä kuin kukaan muu. Tämäkin kirja sopisi yhtä hyvin elämäntaitokirjaksi kuin konsanaan jääkiekkomiehen elämänkerraksi.

Mutta lieneekö kuitenkin niin, kuin usein joutuu huomaamaan. Kiltit jyrätään alle, kun tosipaikka tulee. Siinä lämmöt karisevat kun itseä 30 senttiä pidempi jätkä taklaa sinut pleksiin pää edellä. Siis olen haistavinani paikan myös niille, jotka pelaavat ”elämän ja urheilun peliä” rankemmin näkemyksin. No, hyvä niin tai näin.

Itse olen ”erkan miehiä” mitä tulee elämänkatsomukseen. Mutta en kyllä käännä enää toista poskea jos joku nappaa minua ronskisti päin lättyä. Sen on elämä opettanut.

Mainio elämänkerta. Siinä nostetaan hyvät arvot kunniaan. Oletettavasti minut siirrettäisiin syrjään jääkiekkovalmentajan paikalta jo alkumetreillä. Siellä tarvitaan myös kovuutta, kostamista, dominointia ja raakaa väkivaltaa. Sillä saadaan porukan kassakone kilkattamaan iloisesti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen