Kuukausi: marraskuu 2019

Arto täräyttää pilven reunalta

Rivollit kuumana ja miehet hutikassa

Arto Paasilinna: Laki vaatii vainajia, WSOY 2019

Sehän on ilmiselvää, että villissä lännessä huidellaan viinapäissään miestä ketoon ja seriffi luottaa enemmän viskiin ja rivolliin kuin lakiteksteihin. Niinhän se on nykyisinkin. Usein lainvartijat lipsahtavat ns. harmaalle alueelle ihan huomaamattaan.

Nuoren Arton kassakaapista löytyi siis tarkoin varjeltu lahja lukijoille, joita on pilvin pimein, miljoonia ja miljoonia. Siispä nyt on aika korkata kuohari veijarin kunniaksi ja pienessä hiprakassa hihitellä nuoren Arton napakalle ja ironiselle kielenkäytölle. Eipä tule suru puseroon.

”Sheriffi suunnitteli morsiamensa kanssa häitä. He tahtoivat mennä mahdollisimman nopeasti naimisiin, jotta pääsisivät oikein kunnolla nauttimaan toisistaan. Anoppi lupasi, että hän järjestää kaikki käytännölliset valmistelut, joten nuorille jäisi vain pilvilinnojen rakentelu huolekseen.”….

Rajussa vedossa on 16-vuotias tuleva megakirjailija ollut. Eikä edes uskaltanut tarjota siistiä käsikirjoitustaan kustantajille. Konstikos siinä oli södikan porukalla laittaa teksti digitointiin ja tietysti vähän säätää, jos ilkikurinen poikaressu on joskus hivenen horjahtanut verbaaleissa viidakoissaan.

Onhan kirjassa analyysia ja yhteiskuntakritiikkiä, totta kai. Paasilinna-veijari tekee sen vain omalla tavallaan. Jo itse sheriffi harmaine puuhineen, on todella napakka isku monen lainvartijan ja päättäjän vyön alle.

Naisen kataluuskin tulee käsiteltyä. Humoristin vinkkelistä ikuinen rakkaus on vain klisee. Raha se naista kutittelee enemmän kuin konsanaan sulhonrääpäleet. Ukkometson laki pätee maallisessa elämässä; koppelot kyttäilevät sivummalla ja katsovat kun urhot telovat toisiaan. Nappaavat sitten kusetettavakseen sen kiiltäväkylkisen homenokan joka on telonut muut. Pitäähän ne hyvät perintötekijät säilyttää.

Mitä minä, kriitikon rääpäle, Arton aarteita luokittelemaan. Täyttä timanttia koko mies aina vaahtosammuttimen kokoisesta hoitokodin juonikkaaseen ukkorinkiin asti.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko

 

 

 

 

Yö-kitaristin kosket ja suvannot

Jay Lewis – elämänkerta

Jay Lewis: Yöstä valoon, omaelämänkerta, Bazar Kustannus 2019

Niin sitä on menty, tuumii yli viisikymppinen kitaristi, jonka erääksi virstanpylvääksi suomalaisten silmissä nousi Yö – yhtyeen jäsenyys.

Elämään on mahtunut tosi yrittämistä, huumeiden ja naisten kanssa koheltamista, amerikan valloitusyritystä, jne jne…

Mies sai pitkän aikaa väsäämälleen elämänkertakirjalle kustantajan ja toden totta, Suomen kansa kyllä muistaa kaiken, joka liittyy Olli Lindholmin Yö-yhtyeeseen, Jopa Jayn.

No Olli sai koheltaja-Jaysta tarpeekseen, kuten tytötkin. Oli jamaikalaista kaunotarta ja parisuhdetta ensisilmäykseen luottaen.

Mitä siis. Ihanan rakastettava luonnonlapsi on tämä kitaristi. Ei ihme, että nimikirjoituksia on jonotettu. Mitä sitä ihminen muuta voi pyytää, kuin että saa olla rehellinen itselleen, vähät välittää kulisseista ja vihapuheista. No, joskus joku pistää varomattoman jätkän pahaan pinteeseen, mutta mitäpä noista. Jay on selvinnut ja nyt on vuorossa kirjaprojekti.

Jay kyllä varoo, siistien elämänkerturien tyyliin, tosi paljastuksia ja skandaaleita. Kerronta on usein asiallista ja arkityylistä. Joskus sentään pitää vähän maalailla:

…”Levy-yhtiön pomon/tuottajan kotona ei oltu ilmeisesti siivottu vuosiin. Paikka oli järkyttävässä kunnossa, kylpyammeessakin lillui vanha likavesi, koska viemäri oli mennyt tukkoon. Jos paikassa olisi ollut torakoita, nekin olisivat kävelleet puujaloilla pitääkseen itsensä siisteinä.”…

Toivottavasti raikuli-Jaylle avautuu välillä ura myös kirjailijana. Sympatiani ovat aina luonnonlapsien puolella. Kätken heidät rintaani vasemmalle puolelle. Niin myös Jayn. Kas, kun itsekin kuulun tähän uhanalaiseen porukkaan, joka joutuu olemaan kärsimysten tuttu elämässään, mutta ilon hetket ovat elämisen arvoisia, jopa euforisia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Kapeimmasta vyötäröstä pikkurillileuanvetoon

Taas se Guinness löi faktat pöytään

Guinness World Records 2020, Otava 2019

Näyttääpä maailman myydyin tietokirja parantaneen ilmettään niin kuin se entinen sika juoksuaan. Siinä missä ennenvanhaan oli paljon ns. sillisalaattia, on taitto nyt selkiytynyt ja mukaan mahtuu jopa kokonaisia muutaman kuvan sivuja. Sitähän olen minäkin, kriitikonrenttu, aina toivoskellut.

Painavin käärme on kuulemma Etelä-Amerikan Trinidadin soilla elelevä Anakonda ( Eunectes murinus). Reilusti pappilan flyygelin painoinen otus pistelee poskeensä yhtenä suupalana jopa vesisikoja, kukaties tielle osuvan jellonan tai simpanssin.

Matikanopettaja usasta viettää kaksoiselämää. Opettaa pitkää matikkaa tuleville lääkäreille ja sivuhomminaan ahmii kolmessa minuutissa 2,5 kiloa pastaa päästäkseen guinnessin listalle.

Pääsi suomipoikakin mukaan, kun harmonikan venyttelijä Anssi K. Laitinen soitti peliään kolme päivää putkeen. Lieneekö tullut monta Säkkijärven polkkaa mukaan, sitä juttu ei kerro.

Mutta asiaan. Kirja tarjoaa tarinaa ja kuvia eläinten ennätyksistä, maapallon kummajaisista, ihmisten oudoista tavoista saavuttaa maailmanmaine, hittitempuista, kuten sählääminen rubikin kuution kanssa tai tasapainoilu horjakalla narulla, seikkailijoista, yhteiskunnallisista kummallisuuksista ( en tullut tarkistaneeksi ovatko ikiliikkujat Sote ja Brexit mukana), jne…

Kiva kirja näyttää tulleen markkinoille ja kohderyhmää löytyy aina vaahtosammuttimen kokoisista tutiseviin kiilusilmä-yhdeksänkymppisiin.

Se kriitikkoa vähän ihmetyttää, että pitääkö sitä tatsamestarin tatuoida jopa…

Leikki sikseen. Pitäähän sitä huipulle päästä ja kaikista ei tule nobelkirjailijoita, tai itkaisevia tyttösiä, jotka pelastavat globaalin luonnon kertanyyhkäisyllä. Kiva oli kirjaa töllistellä ja kellokin näytti jo kympin uutisia, kun lopettelin mielenkiintoisen hirvityssessioni.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Salaviisaita eläimiä

Totuuskepistä elämäntaitokoulutukseen

Jarkko Vehniäinen/Marja Lappalainen: Kamala Luonto, Nousukiidossa, Otava 2019

Kuulun Kamala Luonto – strippien faneihin. Eläinten aivoitukset ovat niin selkeitä ja he tuntevat iloa, masennusta, hurmiota, kateutta, häpeää.

Ketulla menee hyvin, hänellä on paljon ystäviä, mutta repolainenpa päättää ajaa itsensä huonoon jamaan, että näkee onko hänellä yhtään tosi ystävää.

Jänikset unelmoivat petoja vastaan nousemisesta. Mutta tekisikö sen huomenna, tai sitä seuraavana päivänä, kenties viikon päästä tai ei koskaan. Viisas lopputulema.

Karhu ei ehdi vastaamaan ilveksen kysymykseen, koska hänellä on sisäinen kiire. Hirvi läpyttelee kettua pyllylle, koska repolainen on päättänyt sovittaa pahat tekonsa sillä tavoin.

Ihan timantteja ovat tämän albumin strippien oivallukset. Tuntuma on sama kuin Nalle Puhista tehtyjen aforismikirjojen suhteen. Mitä pelkistetymmin puhut, sitä enemmän se antaa tilaa tulkinnoille.

Nämä eläinhahmot ovat kivoja ja herttaisia, kertakaikkiaan. Näyttääpä Suomen sarjakuvataide elävän melkoista nousukautta.

Arkinen lehden lukija tarvitsee parantavia hymyjä ja naurun remahduksia, sekä sisäisen lampun syttymisiä. Televisiouutisetkin täynnä maailman hätää, terrorittekoja, sun muuta.

Olen iloinen kotimaisten strippialbumien ja lehtien strippikulttuurin nousukaudesta. Enää ei tarvita raskaina jyrääviä fantomeita tai tai muita kivikautisia juttuja. Ihan tuli hyvä mieli, vaikka siihen auttoi myös ensimmäinen punaviinilasillinen kanteenkymmeneen vuoteen. Kriitikko-rukkakin on kuin metsän eläin, tarvitsee ystäviä, vaikka sitten vajavaisiakin ja saalistushaluisia.

Joskus ilves päättää ottaa kärpässienipiristeen suoraan kuusen alta. Ihminen ja eläin, tuntevia ja ajoittain vajavaisia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Eränkävijä 2019 – 2020

Eränkävijä 2019 – 2020, toimittanut Jussi Soikkanen, Otava 2019

Erämiesten jutut on saatu taas kansiin Otavan ja Metsästys&Kalastus – lehden kisassa. Fiktiotakin pukkaa niinkuin karhunkaataja Alpista kertovassa jutussa ”Pioneeriansa”. Siinähän ollaan sota-ajassa ja pioneerit olivat virittäneet räjähdeansan viholliselle. Hirvikin siitä paukusta säikähti ja Alpi tietysti täräytti elukasta ilmat pihalle. Saatiinpa porukalle ruuanlisää, joka tunnetusti stimuloi taisteluhommiin. Hirvenlihan voittanutta kun ei ole. Taisipa tulla lomalitterakin palkkioksi vangista.

Toisessa voittajajutussa ”Talviverkoilla” kerrotaan detaljintarkkaan talviverkoilla pyytämisen niksejä ja tekniikkaa. Taitaapa siellä jutussa vilahtaa myös ns. tosi kalamies joka ei paljon saaliillaan rehvastele, mutta josta jutut kertovat yhtä ja toista arvostavaa. Semmoisia ne olivat ennen tosi kalamiehet. Niiltä ei saanut sanaa suusta. Käärivät saaliit vanhaan maakuntalehteen, ettei reppu likaannu ja käppäilivät kotiin kahville.

Mukaan runsaaseen juttukirjoon mahtuu toiseksi sijoittunut ”Ravustamassa” – tarina. Siinähän mukana on myös viehkosti pukeutunut naisenpuoli ja eihän jäyhä rapumies tule toimeen semmoisen hempukan kanssa. Matkoihinsa menee tyttö. Jättää ukon kahvitulille istumaan reppuineen kuin riekonpaskan kalliolle.

”Ensi kertaa hylkijäillä” – tarina kertoo hylkeenpyynnistä ja saaliitta eivät kaverukset jää. Kuvadokumenttejakin on mukana. Semmoisia vanhoja, hyviä, rusehtavia kuvia, joita passaa suurennella, muutella digiksi ja väännellä, jos tarvis vaatii.

Reportaasisarjan voittaja kertoo mainioin kuvin ryyditettynä kuhan pyynnistä. Nuori väki on tohkeissaan, kun saa pitää nelikkona mahtikuhia syliotteessa. Melkein ovat keltasilmäiset jääkökäleet suurempia kuin virnuilevat tenavat.

Että mitä. Ei nyt mitään excellent-tyyppisiä juttuja, mutta ihan kivaa lukemistokamaa. Odotan aina enemmän novellirakenteita, huumoria ja ihmiskuvausta. Myös kalamiesten henkilökohtainen kemia tai sen puuttuminen olisi kiva lisä. Tiedottavaksi menevää antia toki tarvitaan, kun nykynuori lukija tuskin edes tietää, että mikä se on ”puikkari” tai ”käpy”, puhumattakaan ”karkeasta jyvästä” tai ”umpiperästä”. Ennen pupujussit olivat mestareita umpiperän käyttäjiä. Siinä jäi Turre-koirani monta kertaa huuli pyöreänä tuijottamaan ihmettä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Unista lapsentajuisesti

Mauri Kunnas on piirtäjien kunkku

Mauri Kunnas: Hurjan hauska unikirja, Otava 2019

Lapset ovat viihtyneet Kunnaksen veikeiden hahmojen parissa ties kuinka kauan. Kunnas on ollut aina Suomen lastenkirjamyynnin kärkinimiä. Joskus taannoin sentään kepitin Maurin Suomen ennakkomyyntilukemissa seikkailukirjallani, mutta se siitä.

Nyt mestaripiirtäjällä pukkaa juttua unista, unien selityksistä, yövalvojista, pimeän pelosta, unensaantivaikeuksista, hyvän unen terveydellisestä ensiarvoisuudesta, iltatoimista ja -rituaaleista, kerrostalon väen yön vietosta, erilaisista unista, painajaisista, jne…

Siis hyödyllinen ja tärkeä teos. Lapsille jos kelle, on hyvä saada tämmöistä tietoa ja vertaistukea satuhenkilöiden avulla. Näyttääpä kirjantekijällä olleen työpöydällään muutama unikirja, kun teksti ihan vilisee faktoja.

Lapset ovat aina tykänneet Kunnaksen tyylistä. Joskus piirtäjä on tykittänyt kuviinsa detaljitavaraa ihan hengästykseen asti, mutta tässäkin kirjassa on jo varaa kaupunkimiljöökuville, rauhaisille vedenalaiskuville, mukaville nukkumispiirroksille possulan väestä ym…

No Kunnas kyllä osaa pitää kirjan katselijan hoksottimet terävinä ja joskus putkahtaa mukaan vaikka kritiikkiä televisiouutisille, kun unta odotellessa haluaa vielä katsoa uutiset rauhoittuakseen ja sieltä työnnetään terroritekoja, palavia taloja, maailman hätää, jne…

Sitä olen itsekin miettinyt, että television myöhäisuutisetkin on koostettu liian yksipuolisiksi. Tarvittaisiin semmoisia kivoja uutisia, niin kuin paikallislehdissä, että tämännököinen sydänperuna löytyi mullasta, tai toisiinsa kietoutuneet porkkanat ja 13-kiloinen hauki järvestä, vain pieniä vinkkejä antaakseni. Eihän sitä televiomaksua siitä makseta, että ruutu on täynnä ahdistusta, verta ja suolenpätkiä tai sensuaalipuuhia.

Mutta asiaan. Kirja on mainio ja suosittelisin Kunnakselle Tiedonjulkistamispalkintoa. Hän osaa lämpöisillä kuvillaan näyttää lapsille kivoja illuusioita ja mukavia, opettavaisia juttuja.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Maradonan sukulaispoika

Armando on pelimies

Mika Keränen: Armando muuttaa Suomeen, Lector Kustannus 2019

Armando putkahtaa suomalaisten koululaisten keskuuteen yllättäen. Pahat puheet alkavat. Tyttöjen vihapuheet ovat kaikkein pahimpia, mutta eivät pojat jää huonommiksi.

Kunnes…

Eihän se ole helppo tulla Argentiinan vaikeista oloista Suomen kaltaiseen sivistysvaltioon. Koululaiset osaavat olla raakoja.

Armando haluaisi näyttää taitojaan jalismatsissa. Hänen sukulaisensa kun sattuu olemaan itse Maradona. Maradonaakin oli kiusattu pienenä. Tosi lyhyt lapsi ja muitakin vaikeuksia löytyi. Mutta niinpä ponnahti Argentiinan poika jalishistorian kultaisille lehdille.

Armandolla on myös geeneissä pelitaito. Mutta ensin pitää näyttää kavereille, että hänellä on jotakin annettavaa heille.

Pojalle ei syötetä palloa, vaikka hän on vapaassa paikassa. Joutavana pidetään pikisilmää. Tytöt sanovat, että he pelkäävät poikaa, jonka mustat silmät ovat kuin kuopat. Sehän viiltää pahasti.

Sitten tulee SE matsi. Armando nappaa taklaamalla pallon omalta saamattomalta pelaajalta. Pujottelee, peippailee, käyttää pelikengän pohjaa harhautukseen ja on kohta kaksistaan maalivahdin kanssa. Ja längistä sisään.

Loppu on suoranaista ruusuilla tanssimista. Kaikki haluavat moisen taiturin joukkueeseensa. Armandon isän kituva tanssikoulukin alkaa täyttyä halukkaista tanssijoista.

Että mitä? Todellinen aarre tämä kirja on jalisurasta unelmoiville pojankoltiaisille. Aina ei homma ole kuitenkaan yhtä pliisua kuin Armandolla. Nykynuoret tarvitsevat helppolukuista kirjaa, isoa fonttia ja ilmavaa taittoa. Niitä avuja teoksesta löytyy. Suosittelen vaikka lahjaksi ja tietysti koulujen kirjastoihin ja jalisporukoille vaikkapa henkiseen valmennukseen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Wagner pistää pahasti

Josko sitä lähtis käväsemään kaljalla

Juba: Viivi ja Wagner, Kuumia aaltoja, kylmää kaljaa, Otava 2019

Tilasin maakuntalehden. Kääntelin sivuja apaattisena. Tulin sarjakuvasivulle. Johan löytyi, se sika, niinkuin vaimo sanoo. Wagner on nostanut monen huoltoaseman ukkoringin alakulosta, hörähtelemään iloisesti. Muutapa siitä maakuntalehden lituskasta ei juuri löydykään, mitä nyt se ”finge”.

Niin se vain on, että miehet ja naiset elävät todellisessakin elämässä omilla aaltopituuksillaan. Siinä missä Wagner lähtee reippaasti kaljoille ukkojen kanssa, pohtii Viivi vihreitä vaihtoehtoja elämään, seuraavia tupperware-kursseja tai joskus harvoin sitä, että on se tuo oma sika sentään ihan siedettävä, vaikka puhuu asiat halki. Tähän tietysti Juban kollegan sarjiksen Rivo-Riitta tuumisi, että kyllä minä sinulle näytän mikä on halki.

Mitä siis. Nykyisinä brexitin, soten ja muiden ikiliikkujien aikana tekee todella terää lukea lehdestä edes jotakin, mikä saa ilon pintaan. Avioelämä kun muuttuu usein enemmän tai vähemmän näyttelemiseksi. Yhä vähemmän pystytään nyky-yhteiskunnassa puhumaan asioista suoraan ja huumorilla.

Politiikassa tarvittaisiin enemmän teuvohakkaraisia, jotka ovat selkeitä ja läpinäkyviä. Inhottaa katsella noita brittejä jotka sotkevat asioitaan, että viimeinenkin rusina saataisiin noukittua EU:n pullasta ja suomalaisia ministereitä, jotka alkavat haikailla heidän ikiliikkujansa, Soten perään. Palkka se pitäisi saada juoksemaan tilille vuodesta toiseen.

Mutta kas. Työpöydän nurkallapa näytti lepäilevän uusi Viivi ja Wagner – albumi. Johan kolahti. Suoraa puhetta suomalaisesta avioelämästä. Kun Viivi ostaa hiiren lemmikiksi, sattuu Wagnerkin ostamaan oman lemmikin, nälkäisen pöllön. Sitä rataa se menee suomalaisissa liitoissa. Pitää sietää toisiaan, vaikka kaverina olisi suorapuheinen sika, tai iki-koulutettava kaljasieppo. Kas kun elämä on vain kabaree ja nainen tarvitsee renttunsa vaikka kulissiksi tai tietysti rahamieheksi.

Jouko Varonen 

SARV:n jäsen