Vuodenaikojen laulut, 4 CD, Valitut Palat 2020

Fiilistelyä vuodenaikojen mukana

Sanoittajagurujen herkkä luontosuhde

Vuodenaikojen laulut, 4 CD, Valitut Palat 2020

Tuli vietettyä syksy ja talvi vaimon kanssa suojellun metsän keskellä aamusta iltaan joka päivä. Lintuystäviä ruokittiin usein kädestä ja luonnon yksityiskohtia tutkittiin ammattilaiskameroiden objektiivien läpi. Siksi yhdyn monen säveltäjän huomioon, että luonto on täynnä yksityiskohtia ja nyansseja. Pitää vain pysähtyä ja katsoa, kuka ties kirjoittaa laulu, niin kuin tuhansia lauluja tehneet Vexi Salmi ja Harri Saksala, puhumattakaan monista nykymuusikko-lauluntekijöistä.

Mielestäni tämän kokoelman runsas, intiimi ja persoonallinen anti on oikein valittua ja koskettavaa. Toki vanhan kansan suosimat biisit, joita koosteissa on vähemmän tavoittavat joskus 50 – luvulla syntyneen myös ikiaikaisella tenhollaan ja naivismillaankin.

Että mitä. Nyt on kysymyksessä arvokas muusikoiden lähestyminen syksyn, talven, kevään ja kesän sielua. Kuuntelin uudelleen ja uudelleen ja totesin, että nuoret tai ikääntyneemmätkin lauluntekijät ja -esittäjät paljastavat lauluissa arimman sisimpänsä. Joskus tietysti löytää tiettyjä luontostereotypioita, mutta niiltähän ei voi välttyä ja niitä tarvitaan.

Levyn taiteilijoista ja sanoittajista mainittakoon edellämainittujen lisäksi mm. Loiri, Saijonmaa, Chydenius, Ismo Kallio, Vieno Kekkonen, Johanna Iivanainen, Jukka Kuoppamäki, Tapio Heinonen, Markku Aro, jne jne…

Kokoelman laulut menivät suoraan luontoihmisen rintaan, vasemmalle puolelle. Ehdottomasti tärkeä julkaisu. Näistä lauluista kiireisinkin oppii oikeaa luontosuhdetta ja arvojen asettamista kohdalleen.

Erilainen talvi 2020 päättyi maailmanlaajuiseen epidemiaan. Siispä pitää pysytellä sisätiloissa pandemian vuoksi. Tällainen kokoelma valaa toivoa ja uskoa siihen, että me suomalaiset kyllä päihitämme kulkutaudit ja kun tätä kirjoittaessa on luonnossa liikkuminen vielä sallittua, niin sinne vain kaikki suomalaiset ja kotoisina lepohetkinä vaikka luontomusiikin helmet soimaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Hugo Pratt: Corto Maltese, Merirosvojen lipun alla, Jalava Kustannus

Hugo Prattin sarjisnovelleja

Corto Maltese koheltaa

Hugo Pratt: Corto Maltese, Merirosvojen lipun alla, Jalava Kustannus

Corto Maltese ei ole ihan tavallinen merirovo, ruokottoman parrakas ja silmälappu silmällä, kukaties kiipelemässä laivojen kansille pahat mielessä ja veitsi hampaissa. No, toden sanoakseni kapteeninasuinen sankari tuntee kyllä lain väärän puolen ja naisten kujeet.

Myyttejä riittää ratkottavaksi, niinkuin valaanluulle kaiverretun ristiässän tiimoilta tai piilopaikkoja paljastavan lokin tapauksessa. Kun wanhoja salaisuuksia kyselee, niin kohtapa on melkoisessa hässäkässä mukana. Siinä tarvitaan hurttia huumoria ja tietysti myös järkeä, taskussa sojottavaa reikärautaa, karatetaitojen vikkelän stiletin ohella.

Corto Maltese on italialaisen sarjakuvataiteilijan Hugo Prattin luomus. Albumien verbalistiikka on ironisen letkeää ja usein joudutaan nopsasti efektiivisiin tappelutilanteisiin. Tietysti sankari selviytyy niistä tuosta noin, mutta joskus sattuu vastaan joku  järkäle, joka muistaa, kun Corto mursi häneltä taannoin leukaluut, tai nappasi tumman kaunottaren ihan nenän edestä.

Sarjis on suunnattu aikuisille, mutta nykyajan rankkauksen mukaan sopii lapsille kuin konsanaan roskakokori koulukirjoille tai voinappi rehtorin tuolille ruokailussa.

Pidin kirjan ironisenletkeästä tyylistä melkein yhtä paljon kuin aikanaan Jerry Cottonin ja Phil Deckerin kohelluksista. No viihdettähän pitää olla, että elämä ei käy ihan surkuhupaisaksi.

Corton sekoilujen kera lähtevät huoletkin mielestä nopsasti kuin lokki kaislikosta. Vaaran elementit ovat aina lähellä tämän sankarin elämää, mutta mistäpä Corto ei selviäisi, olipa vastassa viekas musta kaunotar tai murhanhimoinen kostaja.

Ehdoton klassikkosarjan novellikooste on taas julkaistu. Albumi sisältää kolme seikkailua ja laajan osaston, jossa kerrotaan kuvadokumentein ja sanoin merirosvojen historiaa.

Antisankarin elkeitäkin Cortosta löytyy, sillä jos ei tekisi joskus typeryyksiä, niin eipä olisi kiinnostava sarjakuvasankari. Corton seikkailuja on mainittu joskus toistoisiksi, mutta entistä ja turvallista sankaria, entisine maneereineen ja stereotypioineen kansa rakastaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ympäristöterveys, Duodecim Kustannus

Ympäristömme voi huonosti

Hengitysilmasta meluhaittoihin

Ympäristöterveys, Helena Mussalo-Rauhamaa, Juha Pekkanen, Jouko Tuomisto, Heikki S. Vuorinen (toim.), Duodecim Kustannus 2020

Niinhän se Kirka-vainaa lauleli hittilaulussaan, että ”lääkärimme sanoi niin, on väärin, että lähdettiin varrelle virran…pääkallo löytyi valkoinen varrelta virran”…

Ympäristöämme on kuormitettu liikaa saasteilla, myrkyillä, melulla, säteilyillä, savuilla, jne… Siitäpä johtuu, että ympäristöterveys on noussut erääksi tärkeimmistä nyky-yhteiskunnan ja terveydenhuollon haasteista.

On toki suuntauduttu hyvään päin monessa suhteessa, eikä vähiten nuorten ihmisten toimesta. Luomuviljely on noussut arvoon arvaamattomaan ja vegaaninen ruokavalio ei ole enää haukkumasana, niin kuin viime vuosisadan loppupuolella. Kokit julkaisevat vegaanisia keittokirjoja ja tilat siirtyvät yksi toisensa jälkeen myrkyttömiksi.

Vielä on paljon parannettavaa. Meluhaittoja pitäisi vähentää. Autoilussa käytetetään yhä tukevasti bensamoottoreita. Toki sähkövaihtoehto on myös nousussa. Maailmanlaajuisesti tehdään ympäristönsuojelusopimuksia, mutta semmoinen sääntely ei ikävä kyllä ole suurvaltojen mieleen. Kas kun saastuttaminen kuuluu asiaan heidän taloudessaan. Vedet saastuvat pikavauhtia ja eliöstö siellä tuhoutuu. Kauniit koralliriutat ovat kohta muisto vain ja ihasteltavissa enää vanhoista filmitallenteista.

Että mitä. Kirja on tärkeä kooste ympäristön tilasta ja sen tuottamista vaaroista ihmisille sekä muulle eläinkunnalle, kasveille, jne… Luvuissa puututaan moneen ympäristöuhkaan ja esitetään myös malleja entisten, tuhoisien tilalle. Lisäksi luodataan asiaa lähihistorian kautta. Ihminen voi myös yksilötasolla tehdä paljon ympäristön hyväksi. Yhden ihmisen panosta ei voi vähätellä, kun asiasta kiinnostuminen alkaa olla jo tuhansien ja miljoonien intresseissä.

Kirjan taitto on hyvä ja jaksottelu napakka. Tietysti vanhat ihmiset tarvitsevat lukiessaan näin pientä fonttia jo apuvälineitä, kuten suurennuslaseja. Sekin näkökohta pitäisi huomioida ihmisten hyvinvoinnissa. Ikääntyviä kun on paljon. Toivoskelisin asiasta myös selkokielistä versiota. Mitä sitä pitää aina niin tehokas olla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Helvetikone ja 49 muuta suomalaista rikosta, Gummerus Kustannus

”Jammu” Siltavuoresta Hempeämieliseen Hilariukseen

Rikoshistoriaa ja henkilökuvia

Miika Viljakainen/Lauri Silvander: Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta, Gummerus Kustannus

Surmatöiden laajassa joukossa yksi tekotapa ja asetelma toistuvat kerta toisensa jälkeen. Miesporukka on kallistelemassa kuppia päivän, toisen ja ehkä kolmannenkin. Putki hirttää päälle, rahat ovat lopussa, viinapullot tyhjenevät ja edessä on humalainen välienselvittely.”…

Kirja on selkeäsanainen ja lukijaystävällinen kooste, jota on tietysti mielenkiintoista tutkia. Parikkalalainen Lauri Hinkkanen kuoli saatuaan räjähtävän ”kalastustarvikepaketin”. Pahaksi onneksi perhekin oli kerääntynyt katsomaan mitä paketista löytyisi ja vammat olivat myös heille hengenvaaralliset.

Liikemies Nestori Kuhanen sai lahjaksi kirjapommin, joka laukesi, kun hän alkoi lukea Vaarallisia suhteita – nimistä opusta. Se oli hänen loppunsa.

34-vuotias Tauno Pasanen tappoi luodikolla neljä poliisia. Elokuvakin siitä tehtiin ja Pasasta näytteli itse elokuvan ohjaaja Mikko Niskanen.

Kirjan kavalkadi on melkoinen. Kirjoittajat tuumivat, että monen seulan kautta mentiin kustantajan kanssa, kun kieli ja tarinoiden todenperäisyys jouduttiin tarkistamaan ties miten monta kertaa. Niinpä päädyttiin joidenkin tapahtumien osalta esittämään useita versioita.

Kirjassa käsitellyistä tapahtumista ja juonikkaistakin rikoksista on osa saanut julkisuutta mediassa. Niinpä Jammu Siltavuori, joka otti autonsa kyytiin kaksi tyttöä ja lopulta poltti heidän ruumiinsa, on hahmona tuttu lehtien palstoilta.

Viime vuosisadan loppupuolella eläneet muistavat hänestä vanhempien varoitukset, että outojen kanssa ei saa jäädä juttusille, tai ainakaan lähteä heidän mukaansa.

Kyllähän se kirja kiinnosti niin kovin, että kello paukutti jo pikkutunteja kun takakansi kolahti käsiin. Yleensä taitaa olla niin,  että suurin osa henkirikoksien tekijöistä on joko huumeissa, humalassa tai syyntakeettomia. Mutta on tietysti murhamysteereitä joita on harkittu tarkkaan ja ovelasti ihan kirkkaalla järjellä niin kuin ”Agatha-tädin” kirjoissa.

Naapurimaassakin Olof Palmen murhaaja luikki tiehensä ja juttu pitkistyi, mutkistui ja siirtyi selvittämättömien joukkoon.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kultainen maaseutu, Suomen maaseudun kukoistuskausi 1920 – 1960

Upea tietoteos

Maaseudun monet kasvot viime vuosisadalla

Kultainen maaseutu, Suomen maaseudun kukoistuskausi 1920 – 1960, Valitut Palat Kustannus

Susirajalla lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä tiedän, että maalla ei ole aina niin ihanaa kuin luullaan. Pienessä kylässä on toki etunsa. Koulunjohtajana toimin mm. Kuhmon syrjäkylällä ja toden totta, opettajaa pidettiin kuin piispaa pappilassa ja koulu oli kylän sielu. Sitä yhteisöä en unohda ikinä.

Tämä kirja on upea ja autenttisesti kuvitettu Teos maaseudun elämästä aina vuosisadan alusta sodan kurimukseen ja nousukauteen. Siihen on mahtunut monta iloa ja monta katkeraa kyyneltä. Kirjan tekijä sanoo esipuuheessaan:

…” Tämä kirja haluaa kunnioittaa ”entisen” maaseudun kadonnutta maailmaa: heinäseipäiden, maitolaiturien ja kyläkauppojen aikakautta. Kultaista maaseutua.”…

Kirja käsittelee monipuolisesti maanviljelyn alkeellisenteknistä puolta, naisten raskasta työtaakkaa, pyykkipäiviä avannolla, pellonraivausta, heinätöitä, viljan korjuuta, metsätöitä ja niiden vähittäistä koneellistumista, talvisodan ja jatkosodan kurimusta, traktorien tuloa, karjanhoitoa, ylituotanto-ongelmia, maatalouspolitiikkaa, voivuoria, romanttista maalaisjoulua, jne…

Kuva-annista excellent ++. Ihan tuli niistäkin kyynel silmänurkkaan ja joskus vanha kunnon ”kylmä rinki” pepun ympärille, niiden ikävimpien muistojen takia.

Että mitä. Todella mahtavaa työtä ovat kirjan toimittajat ja etenkin kuvatoimittajat tehneet. Materiaalia on ollut tarpeeksi, niin että kokonaisuudesta on muodostunut vaikuttava dokumentti.

Kun toden sanon, lapsuus maalla, Pohjois-Karjalan susirajalla, tuo minulle joskus mieleen pohjattoman ahdistuksen. Helppoa ei ollut sodan jälkeen. Mutta mitäpä niitä särmiä tämmöiseen kirjaan laittamaan. Tarvitaan positiivista mieltä ja houkuttelevia kuvia maaseudusta, niin että etelän nuoretparit intoutuvat asuttamaan lapsineen autioita kyliä ja viljelemään luomu-puutarhojaan.

Kriitikonrenttu höpisköön omiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Kimmo Taskinen: Suomen luonnon lumo, Tammi Kustannus

Oletko kokeillut metsäsamoilua

Kaunis kirja luonnon ihmeistä

Kimmo Taskinen: Suomen luonnon lumo, Tammi Kustannus

Kimmo Taskinen on toiminut Helsingin Sanomien valokuvaajana ja kuvatoimittajana. Häneltä on ilmestynyt myös sarjakuvia ja kirjoja, työryhmän kanssa tai parityöskentelynä tehtyjä. Näitä ovat Kiehtovat linnat, Automuotoilun helmet, Tyyliä teille, jne…

Tämä käsillä oleva kirja on kiva katsaus Suomen luonnon useisiin osa-alueisiin. Materiaalia ja tekstejä löytyy aina karhusta kotkaan ja leppäkertusta graniittiin. Toteutuksessa on pinnallisen turistikirjan makua, mutta hellyttävää ja teknisesti taitavaa kuvamatariaalia on mukana maukas annos. Teksteissä on jopa japaninkielinen osuus, englannista ja saksasta puhumattakaan.

On soma kirja pistää käteen vaikka ulkomaalaiselle kesävieraalle. Särmäisyyttä ei ole hivenen vertaa, kaikki on kaunista ja ihanaa, mutta tässä genressä vaaditaan tiettyjä postikorttiefektejä ja siloiteltua verbalistiikkaa.

…” Kautta sukupolvien olemme halunneet oppia lisää ympäristöstämme. Marjojen, sienien ja riistan hyödyntäminen ruokapöydässä ei ole enää elinehto, mutta sekin elämän osa-alue kiinnostaa monia. Perinteinen ruokakulttuurimme perustuukin monella tapaa puhtaisiin kotimaisiin raaka-aineisiin.”…

Että mitä. Kaunis kirja on kyseessä. Ei ole kysymys varsinaisesta rankattavasta tietokirjasta vaan pintahuiskaisusta maailman parhaan maan luontoefekteihin. Toivottavasti taas uusia ja tosi rikkaita turisteja ajautuu haaviin tämänkin teoksen avulla.

Minulle, susirajan pojalle, luonto ja elämä näyttivät kaikki särmänsä. Samaa on jatkunut jopa eläkeikään asti. Tuli lapsena itkettyä ahdistuksia männynrunkoa vasten ja painettua jo kymmenvuotiaana maatöissä joskus 24 – tuntisia päiviä.

Siinä oppi työnteon ja syvemmän luontosuhteen. Savottaa tuli tehtyä hevospelissä ja nähtyä höyryävät hevoset yliraskaassa tukkilastissa ponnistamassa syvässä hangessa. Luonto kuitenkin myös hoiti lastaan ja tekee niin vieläkin kun kuljen kaupunkilaisena kameran ja melkoisen pitkän ammattilaisputken kanssa metsän peitossa. Eivät riitä tavalliset polut. Ytimeen pitää päästä, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Siitä susirajan poika nauttii.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Sanojen supervoima, Martti Vaalahti, WSOY Kustannus

Oikea sana oikeaan aikaan

Tuota iloa sanoillasi

Martti Vaalahti: Sanojen supervoima, Näin valitset sanasi oikein ja onnistut elämässä, WSOY Kustannus

Entinen johtajaopettajani lapsuuden ajoilta kertoi valaisevan esimerkin siitä miten pilkun ja tauon paikka puheessa voi olla merkitsevä:

Mies oli tuomittu lähetettäväksi Siperiaan silloin ennen vaikeina aikoina. No, hän valitti. Sihteerille saneli iso patu suostumuksen armonanomukseen:

Armoa, ei Siperiaan.

Mutta sihteeri-polo teki pahan virheen nimenomaan sen tuomitun miehenressun kannalta. Hän riipusti postin:

Armoa ei, Siperiaan.

Tahaton pilkkuvirhe, mutta saneli yhden miehen kohtalon kukaties.

Mutta sepä siitä. Kirja opettaa valitsemaan sanojaan arkisissa kommunikaatiotilanteissa. Täytyy siis muistaa, että tuottaa iloa sanoillaan ja tarpeentullen pitää suunsa kiinni, ettei pilaisi hyvää asiaa. Toisen kuuntelu kun on elämäntaidoista tärkeimpiä. Jos toinen innostuu puhumaan itsestään, kukaties ongelmistaan, niin onnittele itseäsi. Olet saanut uuden ystävän.

Tätä kirjaa voi lueskella helmiä etsien. Niitä riittää lukijan iloksi:

…Mitä ikinä lapsillesi, puolisollesi, läheisillesi, kollegoillesi, asiakkaillesi tai kenelle tahansa tänään sanotkin, kannusta heitä pelottelun ja syyttelyn sijaan.” …

Elämä on liian arvokas ja lyhyt jättää sovinnon sanat sanomatta.”

Meidän on opittava itsehillintää, erityisesti läheisissä ihmissuhteissa.”

Toisaalta yksi sana on tärkeimpiä sanoja, joita ihmisen tulisi oppia käyttämään. Se on ”ei”. Pelkkä painokas ”ei”. Aina ei kannata olla mieliksi toisille, selitellä ja jaaritella. Siitä saa alkunsa epärehellisyys ja pahimmassa tapauksessa elämänpituinen valheen kierre.

No, mitä minä kriitikkoressu tässä selittelemään. Kirja on tosi hyvä, ihan erinomainen. Jos ei jaksa puurtaa kronologisesti alusta loppuun, niin aina voi etsiä ”timantteja” joita löytyy joka sivulta, tai ainakin joka toiselta. Taitto ja jaksotus saa minulta sekin vanhalta rehtorilta arvosanan excellent+. Se stimuloi lukemaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

105 kohtalon päivää, Talvisota päivästä päivään, Valitut Palat Kustannus

Päättäväisyyttä, sisua ja sankaruutta

Talvisodan dokumentteja sanoin ja kuvin

105 kohtalon päivää, Talvisota päivästä päivään, Valitut Palat Kustannus

Hitler ja Stalin, suuret kusipäät, sopivat että Suomi liitetään Venäjän etupiiriin. Venäjä saisi toisin sanoen napata tämän herkkupalan, Suomen, itselleen milloin tahtoi.

Kiva jekku piti veli venäläisen keksiä, jolla saisi valloitussodan aloituksen Suomen syyksi. Niinpä Molotov oivalsi, että jostakin Mainilasta oli ammuttu tykillä venäjän puolelle. Ja ei kun täysi rähinä päälle.

No itäpoika lähti katkaisemaan Suomea kapealta Suomussalmi-Oulu linjalta, siis Raatteen tieltä. Tarkoitus oli pitää valloitusryyppäjäiset pikapuoliin Oulussa. Mutta suomalaiset olivat varautuneet syrjäisen Raatteen tien varrelle ja venakot olivat lähtenee ”soitellen” sotaan. Hankeen virumaan jäi 9000 – 17 000 itäpoika-ressukkaa.

Suomalaisille jäi uudenkiiltävää sotakalustoa melkoisesti: 43 hyökkäysvaunua, 100 tykkiä, panssarivaunuja, kuorma-autoja.

11000 hevosparkaakin jäi yli-innokkailta valtaajilta parempaan suomalaiseen hoitoon. Eversti Siilasvuon hymy levisi korviin. Oli näytetty, mitä on suomalainen sotataito ja kestävyys hyisissä olosuhteissa. Nykyisin motin paikalla on kiviä pystyssä ja tuulikellot soimassa turisteille nähtäviksi. Siellä on myös kivet venäläisuhreille, mutta ennen muuta 400 suomalaiselle, jotka kaatuivat tai katosivat motitustaistelussa.

Erityiskiitoksen pitää antaa dokumenttikirjan tekijöille ja kuvatoimittajille. Heidän työnsä mahdollistaa talvisodan tapahtumien seuraamisen päivän tarkkuudella ja havainollisen dokumenttiaineiston turvin.

Kirjan taitto on sopivan lukijaystävällinen, joskus tosin suuri aineisto on vaatinut tekstuurissa tosi pienen fontin, jota vaikka veteraanit voivat lukea vain vahvan suurennuslasin turvin. Onneksi on tietoiskuja joissa tätä ongelmaa on vähemmän.

Näin kirja pitää tehdä. Onnittelen toimituskuntaa. Vietin Teoksen parissa kuukauden päivät ja samalla ajattelin mm. isäukkoa, jolla olivat vaativat pioneerin tehtävät näissä rähinöissä. Vanhoilla päivillä vein Topin kunnon ravintolaan – reinot jalassa. Tuumin portsarille, että nolo mies olet jos et tätä jermua laske reinoissa sisälle. Portsari mietti muutaman sekunnin, kumarsi ja sanoi:

– Olkaa hyvät! Tervetuloa!

Topilla taisi kiiltää silmänurkassa, tai mistäpä tuon wanhan weijarin tiesi. Tosipaikat kun ovat erilaisia kuin nuoret portsarinnulkit.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tulos tai ulos, Sipilän pääministerikausi, WSOY Kustannus

Sote-mies syynissä

Keskustan täsmäohjus nimeltä Sipilä

Risto Uimonen: Tulos tai ulos, Juha Sipilän myrskyisä pääministerikausi, WSOY Kustannus

Jos toden sanon, niin ikääntyvä kriitikonrenttu vähän pelkäsi niitä palveluseteleitä, valinnanvapautta, maakuntauudistusta, kikyä ja muita hassutuksia, joilla ruman kesäparran viimeiseksi toivokseen kasvattanut Sipilä pelotteli kansaa. Ei olisi pitänyt moista partaturaa mennä EU:hun esittelemään. Viimeinenkin uskottavuus suomalaisiin meni herrapiireissä sen siliän tien.

Mutta asiaan. Kirja on tuttua kertomaa lähihistoriasta. Lueskelin sitä, kun olen ollut keskustan mies, vaikkakin jo nuoruudesta Paavo Väyrysen ja Kekkosen kannattaja. Paavo  on yhä selkeäsanainen ja salonkikelpoinen ulkonäöltäänkin. Paavon kauhuskenaariot esim. EU:n suhteen ovat toteutuneet millilleen. Muut poliittiset nykyvaikuttajat ovat mielestäni olleet niitä UKK:n mainitsemia saatanan tunareita.

Kirjassa on viljalti ja Sipilä-myönteisesti käsitelty kaikki ns. suuret ja viisaat ideat joista tuli yksi toisensa jälkeen toimimattomia torsoja. No keskusta tietysti oli innoissaan, kun pääministeriksi valittiin vahvassa nousussa oleva täsmäohjus, joka palauttaisi puolueen sille kuuluvaan arvoon.

Minusta se perussuomalaisten hajottaminen ja sinisten surkea taival ministeritasolla oli kansalle semmoinen näyttö maan superjohdon tasolta, että selväjärkinen suomalainen äänesti jaloillaan ja nosti sitkeästi puolueessaan pysyneet ja takkia kääntämättömät perussuomalaiset arvoon arvaamattomaan. Mutta mitä tekee valtion johto.

Eipä ainakaan kuuntele kansan ääntä. Vihaavat tohtorismies Jussi Halla-Ahoa, vaikka hänen puolueensa on nykyisin rökälejohdossa ja kansan mittaamattomassa suosiossa. Minusta Jussi on selkeäsanainen ja hillitty mies, käytökseltään tosi fiksu niin kuin tohtoritasolle kuuluukin.

Että mitä. Kirjasta löytyy mm. Sipilän hallituskaartin, Soini, Orpo, Terho, esittelyt ja paljon spekulaatioita. Mutta ikiliikkujoiden rakentajaksi mainittua Sipilää kansa ei erityisemmin arvosta. Nykypolitiikka tietysti kiinnostaa lukijaa, vaikka se olisikin edesmenneen kunnon pressan, Urkin, mielestä joutavaa paskan jauhantaa. Siteeraisinkin erään railakkaan sahurin ja nykyisen EU-edustajan lausuntoa EU:sta luonnehtimaan myös Sipilän kauden hallituksen puuhia: ”Tuolla ne näyttävät kieroilevan toisilleen.” Semmoisessa kansan paras helposti unohtuu vaikka tilipussi pysyy pulleana.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

The Nature Of Finland In 50 Stories, Otava Kustannus

Upea kuvateos

Tykkylumista suurpetoihin

Kirsi Haapamatti: The Nature Of Finland In 50 Stories, Otava Kustannus

Lappi on turisteille kova valtti. Näyttää siltä, että kohta jokainen itseään järkevänä pitävä niin Hollywoodissa kuin muualla maapallollamme haluaa nähdä tykkylumet lasisen näköalaikkunan takaa ja kukaties ottaa kuvia kavereilleen alasti revontulitaustalla lämpimässä hotellihuoneessa. On hyvä kehaista amerikoissa, että    ”You must experience this”.

Nykyaikana moisen kokeminen on megaluksusta. Veikkaan suomalaisille ja köyhälle Lapille rahakkaita tulevaisuuden vuosia, jos vain osaavat nostaa palveluidensa hinnat pilviin ja viisinkertaistaa lasisten hotellihuoneittensa hinnan.

Haapamatti kertoo tässä englanninkielisessä arvoteoksessaan Suomen Lapista tähän tapaan:

Lapin saamelaisille tunturit ovat pyhiä. Niillä on naisnimet ja niistä puhutaan kuin elävistä olennoista. Lappi on tunnettu matalista tuntureistaan. Ainoat tuhatta metriä korkeammat ovat luoteessa, Norjan rajan tuntumassa. … Useat hiihtokeskukset sijaitsevat tunturien rinteillä, mutta monet tunturit ovat luonnollisessa tilassaan.”

Kirja on tiedottava ja kuva-anniltaan todella huikea, jopa postikorttityyliä. Mutta kyllä lähes maailman parhaaksi maaksi valittu Suomi on mainostamisen arvoinen. Meille toki sopii, että turistivirrat lisääntyvät ja rahat ryöppyävät vuolaina matkailyrittäjien, ravintoloitsijoiden sun muiden taskuun.

Huikeita kuvia löytyy esim. Enontekiön Saana-tunturista, poroista, kukkivasta kielosta, kurjista ( siis linnuista), mustikoista ja mustikoiden napsijoista, susista, umpihankihiihdosta, soista, oravista, sateenkaarista, ilveksistä, kuukkeleista kädellä, (ainoasta) myrkkykäärmeestämme kyystä, jne jne…

Mieluusti tämmöistä kirjaa katselee ja tekstit ovat tietysti särmättömiä ja houkuttelevia. Niin pitää olla. Sellaiset jutut ja kuvat, joista löytyisi kansan tummia tuntoja tai yksinäisyyttä ja ahdistusta, jääkööt muunlaisissa opuksissa esitettäviksi.

Niistä kertoi mm. Timo K. Mukka-poloinen aikanaan ja kuvataiteilija Kalervo Palsa-ressukka inhorealismiakin lähestyvässä kuvataiteessaan.

Tämmöisiä ei turisteille kannata suitsuttaa. Pötkivät vielä sinne mistä tulivatkin paksuinen lompakkoineen.

Puhutaan vain luonnonrauhasta, koskemattomista metsistä ja maasta joka on kuin paratiisi Jumalan kämmenellä, niin hyvä tulee. Saadaan velkaisen valtion taskuja paikattua.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen