Kuukausi: helmikuu 2021

Paranoiaa kerrostalossa

Todenmakuisia painajaistehoja

Marko Hautala: Pimeän arkkitehti, Tammi Kustannus 2020

Monihan se on jo odottanut Hautalalta uutta kauhukirjaa. Ja toden totta, kun lueksin teosta pikkutunneilla, tulivat mieleeni ajat kun olin tornitaloasuja ja miksei nämä rivariajatkin. Tyyppejä riittää molemmissa vaikka trilogiaksi asti.

Kauhukeisari Hautala siis satsaa tällä kertaa monia lukijoita läheltä liippaaviin mietteisiin ja kokemuksiin. Kokijana on kerrostaloon muuttanut henkilö, joka alkaa kaikesta päättäen kuulla miten yläkerrasta tulevät ”jöötit” huristavat vessan seinän takana kohti määränpäitään. Kun itse asuin kerrostalossa, niin olin jo tunnistavinani kenen ”annos” milloinkin hurahti äänekkäästi ohi viemäriputkessa. Lieneekö edellinen asuja kyllästynyt siihen, kun antoi asunnon sopuhinnalla.

Kohtapa itsekin tein pienen pintaremontin ja annoin vahingon kiertää.

No, mutta asiaan. Nykyisinä aikoina moni asuu yksin, varsinkin semmoiset henkisesti herkät nuoret, niinkuin tässä kirjassa. Usein he juuttuvat sohvalle, tai elävät enemmän tai vähemmän koukuttavissa elokuva-tietokonemaailmoissa. Pianpa ne muuttuvat heille todellisuudeksi ja that´s it. Taas on yksi vilkasmielikuvituksinen kusipää odottamassa hoitopaikkaa alieniensa kanssa. Ja heitä riittää.

Hyvin Hautala kirjoittaa, vaikka karrikointi tietysti ampuu yli, niinkuin on tarkoituskin. Muutenhan lukijoita ei takuuvarmalle kauhunikkarille löytyisi. Maalaisjärjellä sanottuna poika siis hurahtaa yksinäisyydessä hulluksi. Niinhän se kävi Nicholsonillekin siinä klassikkoleffassa Shining, joka oli elokuvaksi tosi tömäkkää tavaraa.

Varmaankin tämäntyyliselle kirjalle löytyy kohderyhmää. Näitä tarinoita nimittäin on monia ja kokijoita satojatuhansia.

…”Katsoessaan kuvajaistaan makuuhuoneen peilissä Joni ymmärsi, että hän oli kokenut parempiakin aikoja. Parempia ja rauhallisempia. Hiukset olivat rasvaiset ja pinttynyt hiki tuntui iholla kuin suojakalvo. Hän ei ollut käynyt suihkussa sen jälkeen, kun kylpyhuoneen seinästä oli pudonnut laatta.”…

Että pärjäilkää yksinäiset. Käykää vaikka lenkillä. Paranoia saattaa iskeä yksinäiseen sohvaperunaan.

Halavattu, en paremmin sano.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Sinnikäs Märta Tikkanen

Hän oli muutakin kuin nero-Henrikin puoliso

Johanna Holmström: Märta Tikkanen, Tyttö, joka halusi juosta vetten päällä, Tammi Kustannus, 2020

Heti muistuu mieleen pari naiskirjalijaa, joilla oli apinana selässä” se kuuluisa taiteilijasuuruus. Märtalla oli Henrik, Saarikosken Tuula-Liinalla kaiken kansan ”Pena”. Molemmat olivat ottimiehiä ja elivät voimallisesti taiteelleen, kehittelivät jopa julkisuuspersoonan, joka oli erilainen kuin se aviopuolison arkiminä.

No onhan näitä ”lurjuksia” joka lähtöön. Lauri Viita toki sairasti psyykkistä vaivaa, joten Aira Meriluodon vaikeudet olivat erilaisia. No tee siinä sitten, vaimo rukka, omaa kirjailijanuraa. Kaikki tuumivat vain, että miehensä nimellä yrittelee feministisiä paljastuskirjoja. Hymähtelevät moiselle tyypille.

Märtan kirjasta ”Miestä ei voi raiskata” toki tehtiin elokuvakin. Tuula-Liina kohosi Suomen kirjailijaliiton pomoksi. Sen verran olen kuitenkin sovinisti, että ovat jääneet märtat ja tuula-liinat melkoisen vähälle lukemiselle. Se sijaan Penan kirjat kuluivat hiirenkorville käsissäni. Sama se oli Henrik Tikkasen suhteen. Varsinkin viimemainitun kadunnimikirjat ja Penan joka sana olivat aarteita.

No mutta asiaan. Tällainen kirja Märta Tikkasesta on paikallaan ja on tietysti asiallinen ja kirjailijaa arvostava:

” Kirjanteon aikana Märta on monta kertaa toistanut asian, joka minun on ollut vaikea hyväksyä. Hänellä on tapana sanoa, että olivathan Henrik ja muut miehet hänen lähipiirissään hirveän raskaita ja hankalia ihmisiä, melkein sietämättömiä, mutta ei siinä muutakaan voinut kuin rakastaa heitä ja hyväksyä heidän hankaluutensa. Ikään kuin elämä ilman miestä olisi mahdoton ajatus.”…

Tuli tuossa mieleen, että pitäisi lukea Aila Meriluodon runot, erityisesti Lasimaalaus, siis uudestaan. Ailaa kyllä arvostin kun hän, rehtorin tyttö ja varhaiskypsä taiteilija, oli aikansa tähti, nuori ja ihana, itsenäinen runotyttö, taiteilija isolla T:llä, jota sairas nero, Viita dominoi parisuhteessa aika törkeästi. Niinhän se taisi olla Penalla ja Henrikilläkin tapana. Lienee toisaalta suomalaisen miehen ja naisen peruskuvio.

Et siltappaa. Saateri.

 

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Persutko kuriin

Perinteiset puolueet kriisissä

Pär Stenbäck: Demokratia on pelastettava, Docendo kustannus

Näyttääpä siltä, että kansa äänestää kerta toisensa jälkeen jaloillaan. Turha siinä on naputtaa, kun populisteiksi syytetyt perussuomalaiset jyräävät. Ei näy sekään onnistuvan, että em. puolueen puheenjohtajalla on huono pärstäkerroin perinteisten puolueiden joukossa ja paalupaikalla porskuttava puolue, eli kansan syvien rivien ääni vaimennetaan, jopa valtion korkeimman johdon avulla.

No, tätä ei tietysti saanut lukea kirjasta, jota aamutunneilla silmäilin. Pär Stenbäck käyttää kultivoitunutta kieltä, eikä ala erityisesti syyttelemään ketään demokratian, eli perinteisten valtapuolueiden hupsahtamisesta persuille 100 – 0. Eihän siinä pelipaidan repiminen auta. Pitää keksiä semmoisia asioita kuin terrorismi, maahanmuutto, puheenjohtajan ikivanhat rohkeat kannanotot. Vaalien aikaan tietyn puolueen väkeä ja puheenjohtajaa jo lyödään mediassa kuin ns. vierasta sikaa, kun kansan ääni, jota olisi kuultava demokratiassa, ei satu kiinnostamaan entisiä valtapuolueita. On parempi ohittaa kansan kanta vähin äänin, eli junailla homma perinteiseen kuosiin.

Lieneeköhän tämmöinen toimintakaan, varsinkin kun on niin räikeää kuin tohtori Halla-Ahon ja hänen puolueensa hyljeksimisessä, sitä oikeata demokratiaa. Tavallinen tallaaja kun ajattelee demokratiasta jotain semmoista, että siinä kuunnellaan kunkin maan kansalaisten valtaosan mielipidettä.

Stenbäck on ollut politiikassa näkyvillä paikoilla. Hän kyllä taitaa poliittisen pelin. Tosiasiassa, kirjan glow on kuitenkin se sama kuin muuallakin näyttää olevan. Vaiennetaanpa kansan ääni, mieluummin poliittisella pelillä, joskus jopa melkoisen härskillä, että saadaan taas entiset nautintaoikeudet tutuille porukoille.

…”Monet hyvin vakiintuneet puolueet oikealta, vasemmalta ja keskeltä olivat alkuun neuvottomia sen suhteen, mitä tehdä, kun äänestäjät kaikkosivat uusien protestipuolueiden kannattajiksi”…

No eipä taideta kansaa saada ”kuriin” Suomessakaan, vaikka tehtäisiin miten kiivasta mediasotaa toisinajattelijoita kohtaan.

Ajat ovat muuttuneet. Muutkin haluavat rahavirtoja kuin perinteiset rohmut, niin sanoakseni. Kirjaa lueskelin ja huomasin, että kohta jo löytyi esiin persuvihaa. Norsunluutornista laskettelu ei kyllä auta, jos kansa haluaa äänestää rehtien asioiden puolesta eikä hyväksy sitä, että suurin puolue ei saa valtakunnallisissa elimissä mitään päätäntävaltaa.

Olishan siinä vielä se itänaapurin ja monien muiden tie, että ”hiljentää” kylmän viileästi ja vilpillisesti opposition ja sen puheenjohtajan ääni ja samalla kansan mielipide. Spekuloikaahan pojat, jos se siitä onnistuisi.

Että se siitä demokratiasta

Helevata

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Elämäntaidon timantteja

Kävellen näkee enemmän

Erling Kagge: Kaikki paitsi käveleminen on turhaa, Art House Kustannus

Kun lähtee kävellen matkaan, niin näkee ja tapaa monenmoista. Auton ikkunasta huomaa vain vilauksen, mutta jos jalkautuu, niin jopa avautuu yksityiskohtien kirjo, tapaa ihmisiä, joiden kanssa sukeutuu vaikka syvällisiä keskusteluja. Kun vielä nappaa kameran tai nykykännykän mukaansa voi tallentaa luonnon rikkautta, nähdä jopa makromaailmoita.

Kirja on otsikoitu kävelyn monimuotoiselle rikastuttavalle merkitykselle. Tottahan on, että meidän nykyihmisten pitäisi hidastaa tahtia, löytää toiset ihmiset ja luonto, antaa kokemusten määrän tulla tajuntaamme. Asia on huomioitu nykyisin. Autoilijatkin otettu mukaan etsimään ympäristöä ja pysähtymään kesken ajelun, vaikkapa taideteillä, joissa on kymmeniä kohteita lähes päiväksi.

Mutta asiaan. Kirjan kirjoittaja tuntuu ymmärtävän ihmisen tärkeimmät viisaudet. Pitää kulkea hitaasti. Antaa luonnon ja muiden ihmisten vaikuttaa positiivisesti todellisuuteensa:

…” puiden parissa vietetty aika voi vahvistaa immuunijärjestelmää, parantaa ruoansulatusta, laskea kolesterolitasoa ja näin toimia ennaltaehkäisevänä lääkityksenä… Japaniin on perustettu ns. terapiapolkuja ja lisää on suunnitteilla”…

Jo sanoittajamestarimme Junnu Vainio keksi kävelemisen idean ja heittäytymisen luontoon ilman sitoutoumuksia mihinkään. Hän lauloi: ” Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa, ei estä kukaan kun matkaa teen. Vain suvituulen minä kutsun kuulen, se ottaa mukaan mut uudelleen.”…

Tämä kirja kertoo mm. Henry Thoreaun, tuumineen, että hän ei voi elää, ylläpitää terveyttään ja hyvinvointiaan, ellei vietä luonnossa kuljeskellen vähintään neljä tuntia päivässä, joskus enemmänkin.

Ihan namipala on tämä teos nykyihmiselle, joka mennä hoseltaa paikasta toiseen eikä ymmärrä pysähtyä, palaa loppuun työpaineissa, on kireä ja äkäinen muita ihmisiä kohtaan. Sitten vain eräänä päivänä tulee stoppi jo nuorella iällä, kunto pettää, niin henkinen kuin fyysinen. Elämä opettaa kantapään kautta.

Rauhoittavaa luettavaa ja viisasta.

Kertakaikkiaan

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Uutisankkuri osaa enemmän

Elämäntavat puntarissa

Ripsa Koskinen-Papunen: Ripsaus parempaa elämää, Vaivattomia vinkkejä hyvinvoinnin lisäämiseksi, Tammi Kustannus 2021

Nauravainen uutisankkuri Ripsa pistää kuntomme kerralla järjestykseen. Hän puuttuu mm. liikalihavuuteen ja laihduttamiseen opettamalla, että vyötärölihavuus se ratkaisee.

Jokapäiväinen liikunta kotona tai lenkkipolulla on pitänyt Ripsan timmissä kunnossa. Toimistolla istumiseen hän neuvoo välillä ns. ”tuolileikkejä” kuntoiluksi. Työpaikoille hän suosittelee myös taukojumppahuoneita ja jaloittelun mahdollisuutta.

Mitä tulee ruokatottumuksiin, niin uutisankkurin niksit ovat sitä rataa, että hiilihydraatteja, proteiinia ja hyviä rasvoja joka aterialla. Omat eväät on otettava mukaan, jos ruokatarjonta töissä ei ole terveellinen. Kun ostaa ruokaa kaupasta, on pakkausselosteet luettava tarkkaan.

Univaikeuksiin on kirjassa myös omat vinkkinsä:

…”virkistävää yöunta voi houkutella mm. sopivalla iltapalalla ja nukkumista auttavilla aktiviteeteilla. Rankkaa liikuntaa ei suositella harrastettavan lähellä nukkumaanmenoaikaa, mutta päivään tai alkuiltaan ajoittuneet liikuntahetket helpottavat nukahtamista ja unen laatua. Fyysisesti väsynyttä sänky houkuttelee, ja en ole varmaankaan ainoa, jolle uni tulee erityisen hyvin ulkona harrastetun liikunnan jälkeen.”…

Onhan sillä kirjoittajalla ihan kivoja ja timanttisia vinkkejä:

– Hyvät ihmissuhteet tekevät onnelliseksi

– Ole läheisillesi läsnä

– Tee hyvää muille ja samalla itsellesi

– Älä lupaa liikoja

Kivan kirjan on TV-julkkis kirjoittanut. Näyttääpä häntä ruudusta katsellessa, että viisailla sanoilla on myös katetta.

Kiitosta vain Ripsa.

Taidan pyyhkiä pölyt kuntopyörästä ja ottaa kumirenksut, kuntokepit ja puntit taas käyttöön.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Ei stressiä stressin jälkeen

Ilo se on, joka elättelee

Henrik Fexeus / Catharina Enblad: Reload, Palaudu fiksusti, hallitse stressiä, WSOY Kustannus, 2021

Kirjan alkulehdillä mainitaan, että tämä tietoteos on tarkoitettu niille, joilla ei ole koskaan aikaa. Niinhän se tosiaan lienee, että kun on lapsiperhe ja vaativa työ, saa olla kiitollinen vaikka puolituntisesta sohvalla pötkötellen ja sinisiä ajatuksia ajatellen.

Itse heräilin aina jo aamuneljältä, kun olin koulunjohtajan töissä ja kahden lapsen isä. Piti kohta lähteä viemään tarharingin lapsia Steinertarhaan. Lämmöllä ajattelen noita nuoruusvuosia, vaikka aika oli todella kortilla. Tekaisin vielä iltatöinä 24 kaupallista nuortenkirjaa. Rahaa piti saada ja sitähän tuli kustannussopimuksen allekirjoituksesta kuusi tonnia ja loput myynnin mukaan. Verottaja vei 50%.

Nykyisin lämmittelen eläkkeellä saunaa. Laitan musiikin soimaan kylvyn valmistumista odotellessa ja pokkaan vaimo-kullan valssiin. Lenkillä pitää käydä joka päivä.

Tässä kirjassa on hyviä vinkkejä, jotka ikäihmisen elämänviisaudella allekirjoitan mieluusti:

– Kun teet tietoisesti töitä hyvien ihmissuhteiden luomiseksi, annat myös positiivisia tunteita ympäristöösi, mikä voi ehkäistä mahdollisia negatiivisia ajatuskulkuja.

– Etenkin, jos henkilö, jolle sinulla ei ole aikaa, on oma kumppanisi, merkitse kalenteriin säännölliset treffit tai käyttäkää joka ilta 30 minuuttia siihen, että keskustelette keskenänne.

Niinhän se on, että jos homma eskaloituu mykkäkouluksi tai lentäviksi lautasiksi, niin peli on kohta menetetty. Mykkäkoulu on kuitenkin pahempi, varsinkin jos se kestää vuosikausia. Lautasia saa uusia.

Tämä on mainio kirja. Timantteja kiiltelee sivuilla sillekin, joka on kiireisempi. Tärkeimpänä oppina pitävät, että jos tulee stressiä, joka on työssä joskus tarpeen, pitää olla riittävä aika palautumiseen. Muuten tulevat burn outit ja työuupumukset, kukaties YT:t.

Isäukko, kovettu savottamies, kömpi aina viikoksi uunin pankolle, kun meni henkisesti tiukoille töissä. Sanoi, että sivut myrkkäsi. Nyt pitää levätä. Se oli sen ajan reload (= uudelleen latautuminen, palautuminen).

Mie taas, kun elämä kurittaa oikein kovalla kädellä, pistän Souvarit soimaan ja pokkaan vaimon tanssiin vaikka keittiön lattialla. Siinäpä sitä arkista reloadia. Että, ” hei hoi sä jätkän oma kulta”…

Halavattu, en paremmin sano.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Suolistossamme on monenmoista yrittäjää

Ihmedieetit tuskin auttavat

Pentti Huovinen: Parantavat bakteerit, WSOY 2021

” Emme ole sitä mitä syömme, vaan sitä mitä bakteerit

tekevät siitä mitä syömme.” ( Pentti Huovinen)

Eivät ne ihmedieetit ja personal trainerit ole aina tarpeellisia, vaikka joskus toinen ihminen, eli vänkäri, voi tietysti olla laihdutusasiassa ihan tärkeä asia.

Itse pudotin kahdessa ja puolessa vuodessa painoni 104:stä kilosta 73:een, joka on ihannepainoni. Siinä on pysynyt kohta kolme vuotta, mutta tarkkana pitää olla. Viimeisin innovaationi on, että salaattia on kiva popsia ja tomaattia sun muita terveellisiä. Niinpä ruuan vieressä on meillä aina laatimani monipuolinen salaattilautanen.

Jokapäiväisellä kävelylenkillä vaimon kanssa on myös henkisen huollon paikka, kun jäädään ”suusta kiinni” usein ventovieraiden ihmisten kanssa. Semmosia me lappeenrantalaiset vain ollaan.

Pentti Huovinen tietää nämä suolistobakteeriasiat paremmin. Hän on mikrobiologian erikoislääkäri ja Turun yliopiston bakteeriopin professori. Palkintoja on sadellut hänen tietokirjoistaan. Suorastaan kuluvat kansan käsissä, kun Pentti ei ole mikään ” norsunluu- tornista lasettelija” vaan paremmin kansanomainen terveyskirjailija. Kansa tuppaa rakastamaan omia ”kiminkisiään” ja ”puskiaan” suunnattomasti ja samalla menee tärkeä terveystieto perille vaivattomasti.

Dysbioosi on nimitys vaaralliselle limakalvotulehdukselle. Terve tilanne on silloin, kun suolistossa on vain vähän taudinaiheuttajia tai muutoin häiritseviä mikrobeja. Kuituja pitää suosia ruokavaliossa. Ne pitävät pahat mikrobit loitolla.

Paasto on hyvä asia suoliston kunnon kannalta. Ei kuitenkaan pidä sortua pelkkään vesipaastoon, vaan paaston on oltava ravintoa sisältävä. Tämän on toinen tasavertainen uskontokuntamme huomannut. Nytkin ortodoksit kohta valmistautuvat pitkään paastoon, joka päättyy sitten pääsiäisenä.

Liharuokia ei tällaisessa paastossa kuitenkaan suosita. Pidättyväisiä ollaan muussakin mässäilyssä. Hyvän kirjan on bakteeriopin proffa Huovinen taas kirjoittanut. Mitäs tässä muuta kuin päivän vihanneslautasta värkkäämään. Vaimo jo alakerrassa hauduttelee joka-aamuista kaurapuuroa, johon lisäämme paljon marjoja.

Et siltappaa.

Pahat suolistomikrobit niskalenkistä mattoon, niin sanoakseni.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Holokaustin uhrin koskettavaa

Renia oli lahjakkuus

Renia Spiegel: Renian päiväkirja, Nuoren tytön elämä holokaustin varjossa, Tammi Kustannus 2020

Siinä missä Anne Frank pisti lyhyemmän päiväkirjan, kirjoitti Renia-ressukka 700 sivua, jotka päätyivät kirjaksi monen onnellisen sattumuksen kautta. Renia on kirjallisesti lahjakkaampi kuin Anne, mutta heidän kohtalonsa yhdistyvät karmealla tavalla.

Itkasenpa taas kerran, yliherkkä kun olen, maailman pahuudelle. Taisi mennä yöunet sen siliän tien, mutta sanovat, että yhden yön voi valvoa ilman vakavampia seurauksia. Renia-tyttönen joutui valvomaan kauhuissaan varmaan vuosia, ennenkuin päiväkirja lopahti ja 18-vuotiaasta kaunottaresta jäi vain runoja ja muistelmia.

No, on se vain otettava semmoinen ote tähän kirjaan, niinkuin Frankin päiväkirjaankin, että semmoista hullu maailma teettää. Eihän tehdä tämmöistä enää koskaan, eihän. Silti koulukiusattu oppilaanikin teki henkilökohtaisen ratkaisun myös huonojen kotiolojen vuoksi ja löytyi lähimetsiköstä viimeisestä keinusta.

Kaikki on suhteellista. Nyky-yhteiskuntakin on tosi raaka. Vahvemman sana on laki. Jos pidät kiinni totuudesta ja suoruudesta joudut vaikeuksiin. Nykyisin pitää olla peluri, muuten sinut runnellaan henkisesti raunioksi.

Renioita on paljon. Heitä löytää psykiatrisilta suljetuilta osastoilta tai jos ei sieltä, niin taivasalta pakkasesta viimeisen jointtinsa vetäneenä.

No, mutta asiaan. Renian päiväkirja liittyy Anne Frank – genreen ja holokaustista kertovien kokemusten laajaan kirjoon. Siinä on todella koskettava kohtalo yhdistyneenä nuoren, naivinkin, runoilijatytön viiltävään tilitykseen.

” …Heläjävä lauluni, purjehdi vaan

Tonavan syvänsiniseen virtaan

Läpi aaltojen jotka kimaltavat tähden lailla

Missä ei ole enää kyyneliä eikä surua

haaveiden mailla”…

( Renia Spiegel)

 

Silleen, herranjestas

 

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Voi herranjestas tuota Ropposta

Sanovat että huumori dekkarissa on kauhun korkein aste

Markku Ropponen: Kuhala ja kuuma kultahippu, Tammi Kustannus 2021

” Vietiin saatana toissa yönä vitriinistä kahdeksankymmentä grammainen. …. Lanttilehto ja sen entinen vaimo on tapettu. Siitä on somessa ja joka puolella. Niin että minä halusin vain omani, enkä muuta. En ole tahrannut käsiäni vereen, mutta aion taistella, että saan kultahipun itselleni. Minulta ei varasteta.”…

Lanttilehto on maakunnallinen kuuluisuus. Muistissa on hänen sahalla soittamansa oodi Pillulle. Muutenkin on Lanttilehto monilahjakkuus, jopa kultahippujen etsijänä ja ryyppymiehenä onnenttaren suosikki.

Mutta ilkesivät viedä hänen taidenäyttelystään vitriinillä suojatun kultahipun. Ei kai se ex – natku vain olisi sotkeutunut hommaan.

Siinäpä sitä on Kuhalalle soppa. Mutta kun etumaksu asian selvittämisestä on lyöty kouraan, niin on edettävä päivä kerrallaan vaikka alkaisi tulla suorasäärisiä vastaan moisen isomuksen tiimoilta.

Sanovat, että kun kerran tarttuu Ropposen dekkariin, niin sitten tulee himo etsiä kaikki muutkin hänen julkaisemansa. Miehellähän on niin maan perusteellinen huumorin lahja. Toisaalta sanovat, että jos murhajutut yhdistää huumoriin, niin dekkari on tosi miesten kamaa.

Jokohan liittyisi ropposjonoon, kun tuntui niin makoisalta kuitenkin hänen jutustelunsa. Se lienee taivahan lahja, kun löytää vitsintynkää tilanteeseen kuin tilanteeseen. Voipa joku haudanvakavien juonikatakombien diggari peräti närkästyä ja nostella kulmakarvojaan moisesta genren halveksunnasta.

Pikkutunneillehan tuo vierähti Ropposen seurassa. Vihjaisisin kirjailijalle, että kriitikon rentulla on aina kolmensadan euron konjakkipullo avaamattomana hänenlaisilleen lahjakkuuksille, joiden seurassa ei vilkuilla kelloon ja suljetaan puhelin jos se alkaa laulaa hoosiannaa taskussa kerta toisensa jälkeen.

Mitä tulee kirjan juoneen, niin eipä aikaakaan, kun voi hyvänen aika.

Helevata

Jouko Varonen

SARV:n jäsen