Kåre Pihlström, Anneli Vihreä-Aarnio: Suomalaisten puut arjessa ja ajatuksissa, Metsäkustannus

Metsä se on suomalaisten pelastus

Nyt on tärkeä teos tehty

Kåre Pihlström, Anneli Vihreä-Aarnio: Suomalaisten puut, Metsäkustannus 2020

Metsä se on autellut suomalaisia vaikeissa paikoissa aina nälänhädästä lamojen kurimuksiin. Nythän Suomen metsäluonto kiinnostaa väkeä jo globaalisti, kun maamme on rankattu maailman parhaaksi maaksi.

Kun puukauppa käy, niin ei mitään hätää. Aina selvitään ja metsä on siitä kiva että se kasvaa  uudestaan. Eliöstö voi nykyisten aukkohakkuiden tai luonnontuhojen jälkeen muuttua, mutta metsä taipuu, ei taitu. Kohta se on taas jaloillaan, niinkuin entinen maalaistalon kissa, kun se putosi lasten sylistä selkä edellä kohti maata.

Mutta asiaan. Kirjan tekijät ovat alan ammattilaisia, Pihlström, metsänhoitaja, ja Vihreä-Aarnio, metsäntutkija. Tutkittavaa metsissä riittää nykyhakkuiden aikaan. Miten metsä suhtautuu semmoiseen ryöstökäyttöön ja miten metsä saadaan entiselleen, ettei se muutu turhaksi pusikoksi. Kyllä ne sanovat metsänmyynnin miehet, että metsää tulee aina enemmän kuin sitä myydään. Lieneekö totta.

Tämä kirja kertoo myös metsäuskomuksista ja metsästä taiteilijoiden innoittajana. Puista on askarreltu aina yhtä ja toista, kuten isän veistämiä puuhevosia tai nykyisiä moottorisahalla tehtyjä karhuja. Onpa lieksaan rakennettu taiteilija Eeva Ryynäsen luoma puutaidekirkko. Savottamiesperinne on osin kuollut kaikessa nostalgisuudessaan, kun nykyisin sitä tapaa vain Kalle Päätalon kirjoissa tai vanhoissa Suomi-Filmeissä.

Upea teos. Kansanperinteen ja mytologian huomioimisesta excellent ++.

Halavattu kun oli rankkana savottapäivänä kiva istua välillä nuotiolla, laittaa äidin leipomat ruisleipäsiivut tikulla nuotion loimuun juustolla ja voilla päällystettynä. Eihän leivästä voi parempaa tulla. Mutta sepä näistä.

Miten kirja voi saada lämpimiä ja monimuotoisia metsämuistoja esille. Ja kuvituskin laatuluokkaa.

Kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Parasta Suomessa, Maamme 300 kiinnostavinta matkailukohdetta, Valitut Palat Kustannus

No nyt on tekemistä koronakesäksi

Kummakivestä Torronsuolle

Parasta Suomessa, Maamme 300 kiinnostavinta matkakohdetta, Valitut Palat Kustannus, 2020

Näyttääpä siltä, että suuret festivaalit ovat taas koronan vuoksi lukossa ensi kesänä. Kuka sitä nyt ehdoin tahdoin haluaa koronalinkojen loukkoon. Mutta tässä kirjassa esitellään kohteita myös semmoisista paikoista, jotka ovat luvallisia, kuten luontokohteet, joita meillä Suomessa, maailman ihanimmassa maassa riittää. Suomihan rankattiin taas kerran vuoden parhaaksi maaksi, joten eipä ole niin hinkua ulkomaille.

Tämä katselukirjaksikin sopiva teos esittelee 300 Suomen kiinnostavinta ja elämää rikastuttavinta kohdetta. Oli noista monta minunkin aivojeni muistitikulla. Suomenlinnassa, Turun linnassa ja Olavinlinnassa on tullut käytyä. Kuusamon karhunkierroksella ihasteltiin tyttöystäväni kanssa Kiutaköngästä ja ylitettiin riippusiltoja. Johannes Takasen Aleksanteri Toisen patsas muistutteli jyhkeänä Suomen itsenäisyydestä Senaatintorilla kun nuorena miehenä tallasin ensi kertaa Helsingin katuja.

Kotimuseo-osastolta muistuivat mieleen Sibeliusten Ainola, Särstöniemen galleria-/ateljeekoti ja Runebergien koti.

Monta tuttua ja sydämen sopukoihin tallennettua matkailu-/retkeilykohdetta löysin. Arvelin, että ensi kesänä (2021) voisikin etsiä tästä kirjasta koronaturvallisia kohteita, kun Suomen matkailu on sitä parasta ajanviettoa, jota tiedän. Ehkä maailmallakin alkaa olla jo kiinnostusta enenevissä määrin Suomea kohtaan. Amerikoista tulee porukkaa, kun filmitähdet ylistävät oloaan Lapissa, revontulien loisteessa ja jakavat kuvia, missä poseeraavat lasi-igluissa ilman rihmankiertämää, pohjoisen villi luonto taustanaan.

Mutta asiaan. Laitan kirjan arvopaikalle hyllyyni. Sitäpä voi selailla, muistutella matkojaan ja kokemuksiaan. Kirjan kuva – annista ja historiallisestikin tarkoista tiedoista excellent ++.

Löyty sieltä Saanan polkukin ja Lieksan Suomunkierto. Ihania luontopaikkoja Suomessa riittää.

Melkoinen maa tämä Suomi.

Kertakaikkiaan.

Eläkkeellä sitä on aikaa nojatuolimatkoihinkin tämmöisten upeiden teosten äärellä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Elina Saksala/Eero Raittinen: Mies matkallaan, Eero Raittinen, Reuna Kustannus 2020

Holvikirkon laulajan matkassa

Huolella tehty elämänkertakirja

Elina Saksala: Mies matkallaan, Eero Raittinen, Reuna-kustannus 2020

Niinhän se on, että minun mielessäni Eero Raittinen on se iki-ihanan Vanhan holvikirkon laulaja, jossa urkuripoika pääsee revittelemään” fuugia kanttori- isänsä työmaalle.

Jotenkin tuo laulu napsahtaa tajuntaan samalla tavalla kuin vaikkapa Edu Kettusen Lentäjän poika. Isä-poika – suhde, varsinkin positiivinen, antaa lauluissakin elämänvoimaa.

Liian paljon on kirjoiteltu panettelevia kirjoja isistä ja vähätelty suomalaista isää. Mutta asiaan. Raittinen luonnehtii lapsuuttaan:

– Lapsuudenkotiani voisi kuvailla porvarissosialistiseksi. Vanhempieni tausta oli hyvin erilainen ja ikäeroakin heillä oli 24 vuotta. Silti heidän yhteiselonsa oli sopuisaa ja he osasivat pitää hauskaa yhdessä.”…

Kirjan toimittaja käsittelee tarkasti artistimiehen vaiheet. On ollut monenmoisia kokoonpanoja, artistiystäviä, seikkailuja, tyylilajeja, jne… Velipojan, Jussin, maine on kuitenkin ollut pieteetillä sanoen hivenen dominoiva musiikkirintamalla.

Molempia on viety kuin litran mittaa pienemmistä pippaloista isoillekin lavoille. Kumpikin on muistanut viihdyttää myös lapsia lauluillaan, sekä kouluissa, että muissa tilaisuuksissa.

Pitkäaikainen työllistäjä The Boys, oli veljeksille elannon lähde. Välillä oltiin laman kourissa, mutta muuntumiskykyä riitti. Kun veljesten ääni kuppiloissa katosi puheensorinaan, niin palkattiin ”remmiin” kuulu kosketinsoittaja Hillel Tokazier. Johan oli amissioonia ja yleisö innostui ihan tanssahtelemaan.

Kirja on huolella tehty ja kaikki arkistot toimittaja tutki tarkkaan. Kun terveys streikkasi Eerolla ja hän tarvitsi kuntoutusta, paneutui elämänkerran tekijä taustalähteisiin.

Itse olin innoissani tästä kirjasta. Aina kun saan lukea tarinaa ja anekdootteja nuoruuden suosikkilaulajistani, unohtuu aika ja paikka. Niin kävi tämänkin teoksen kohdalla. Aina pulpahtaa esille jotain uutta ja muistoja rikastuttavaa, tästä teoksesta jopa harvinaisen paljon.

Kaikkea hyvää ja terveyden päiviä

vastuuntuntoiselle pitkän linjan muusikolle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo, Tammi Kustannus 2021

Länsipohjan raadollista todellisuutta

Kuka pani ja ketä vai panivatko kaikki toisiaan

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo, Tammi Kustannus 2021

On se kumma, kun länsinaapurissa kiinnostavat sukurutsat, tapot, itsemurhat, insestit, huoraamiset sun muut niin halavatun paljon.

No Länsi-Lapin kertojat ovat olleet aina omanlaisiaan kertojia, aina ”Pohjoisen sexuksesta” Timo K. Mukasta lähtien. Kun julkaistaan kirja, joka on vähänkään pohjoisen törkyiseen inhorealismiin viittaava, niin jopa kansa lukee korvat hörössä. Ruotsissa tämä kirja palkittiin jo ennen ilmestymistään August-palkinnolla ja suitsutusta on riittänyt.

Toisaalta, on jo aikakin siirtyä ahdasmielisyydestä uudelle levelille. Kun amerikan renttukirjailijat ja -runoilijat Arthur Milleristä lähtien tekivät teoksia surkuhupaisesta elämäntavastaan, huoraamisestaan ja ryyppäämisestään, heidät kohotettiin klassikoitten joukkoon. Taisi Nabokovkin olla kovin suosittu kun kuvasi vanhan elostelijan suhdetta alaikäiseen tyttöön, Lolitaan.

Pistivät vaikka vasemmalla kädellä runoja huoristaan ja kännisekoiluistaan, niin sehän oli globaali menestys ja best-seller – osastoa.

Kyllä Smirnoff osaa saman tyylin kuin Mukka, mutta paljon proosallisemmin. Mukalla oli mukana lyyrinen ja maaginen pohjavire. Smirnoff keventelee tunnelmaa sarkastisella stressihuumorilla jopa niin, että saa tyttöparalle myös jonkunlaisen loppuidyllin elämäänsä.

Kerrotaan, että pohjoisen kovetut taiteilijat kutsuivat etelän arvostetut kriitikot pippaloihin Reidarin taiteilijahuvilalle. Siellä oli kirjailijaa Mukasta lähtien ja kuvataiteilijaa Palsasta Reidariin. Ensimmäinen ohjelmanumero etelän hienopieruille oli kuulemma homostelunäytös. Et siltappaa. Taisi monokkeli tippua aristokraattien nenältä. Mukka sanoi muistaakseni klassiset sanansa kriitikoille: – Mutta eipä teillä ole siipiä.

No, asiaan kriitikonrenttu. Smirnoff nostaa ainakin tekopyhyydet ja mustat sukusalaisuudet tikun nokkaan. Usein ihmiset elävät koko elämänsä ”apina selässään” jos ovat esim. erehtyneet paneskelemaan siskon kanssa. Jopa murhia on tehty tällaisten asioiden vuoksi. Lienee jokaisella suomalaisella mustia salaisuuksia joita salaillessa menee koko elämä pilalle. Pohjoisessa tällaiset sisäsiittoisuudet ovat tuiki tavallisia, tuumi eräs väärttini jostakin napapiirin yläpuolelta.

Noh, mitä minä nyt. Hienostunut kriitikko.

Lopetan jorinani tähän.

Vittu.

Kiitos ja anteeksi Karin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Arvo Salo, Sanamaagikko, Reuna-kustannus

Mies monena

Arvo Salon kirjava elämä

Riikka Ylitalo: Sanamaagikko, Arvo Salon koetut vaiheet, Reuna kustannus

Arvo Salo ( 1932 – 2011) toimi monenmoisissa tehtävissä, valtakunnan huipulla tietysti. Kansanedustaja, kulttuuriministeri, taiteilijaprofessori, päätoimittaja Ylioppilaslehdessä, jne…

Lapualaisoopperan moni muistaa, mutta sitäpä ei ehkä muista että Salo sai oikeusjutun tekijänoikeuslain rikkomisesta tämän tunnetuimman näytelmänsä tekstin johdosta. Eino Leino – palkinto napsahti, sekä paljon ylistystä ja kiitosta, joskin hänen suhteensa kansa jakaantui kahtia, wanhaa fraasia lainatakseni.

Sanaseppona tunnettu Salo oli mukana monessa poliittisessa pelissä ja aina hänen kantansa yleensä voitti. Kirjassa vilahtelee tuttuja nimiä niin kirjallisuudesta kuin politiikasta. SDP:n pitkäaikainen puheenjohtaja Lipponen suitsuttaa:

…” Salo oli 1960-luvun suuri intellektuelli…Saloa ei edelleenkään voittanut kukaan nopeudessa tai repliikkien osuvuudessa…hänellä oli luontainen, aristokraattinen itsetunto, hänellä oli voimaa valaa nuorempiin sosiaalidemokraatteihin voitontahtoa”…

Riikka Ylitalon perspektiivi tässä teoksessa on osin spekulatiivinen. Se ei kuitenkaan estä häntä virittelemästä joskus anekdooteilla. Niinpä minäkin lueskelin kirjaa aivan mieluusti.

Joku tietysti väitti, että Lapualaisooppera oli vanhojen haavojen repimistä, mutta samaan hengenvetoon arvostetut henkilöt mainitsivat, että se avaa aivan uuden näkökulman näihin tapahtumiin, jotka karvastelevat vieläkin useiden mielissä.

Että mitä. Asiantuntemuksella kirjoitettu kirja, jossa kulturellit aiheet nivoutuvat politiikkaan ja poliittisiin peleihin. Salo oli henkilö, jota oli vaikea saada puhutuksi pussiin mielipiteistään. Verbaalit taidot olivat miehellä huikeat.

Kirjan analyysi avautuu mainiosti moneen suuntaan. Kirjallinen tuotanto ja teosten vastaanotto ottaa myös osansa kokonaisuudesta. Siitähän kirjallisuuskriitikko ja kirjailija tykkäsi. Tietysti jutussa on mukana spekulatiivista pieteettiä, joka vähän tökkää rouheamman elämänkerran ystäviin.

Nostanpa hattua eräälle viimeisimmistä dinosauruksista. Salomaista intensiteettiä, rohkeutta ja luovuutta jälkipolvikin tarvitsisi niin politiikassa kuin kirjallisuudessa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Ystävyyden tiellä Namibiassa, Suomen Lähetysseura Kustannus

Ambomaan legenda

150 vuoden työ jatkuu ja muuttuu

Ystävyyden tiellä Namibiassa, Sari Lehtelä, Penni Rainio, Ilkka Repo, Päivi Repo, Riikka Saarenpää ja Pirre Saario, Suomen Lähetysseura Kustannus

Muistuvat mieleen lapsuusajoilta kertomukset Ambomaalta. Ne olivat hyvin efektiivisiä. Lähetyssaarnaajilla oli vielä 50-luvullakin hikiset paikat. Villi luonto ja työn asettamat haasteet kaipasivat tosi miehiä ja naisia.

Mutta niinpä vain ystävystyttiin lopulta paikallisten kanssa, jo 150 vuotta sitten, ja nykyinen piispa toteaakin siihen tapaan, että työn luonne on muuttunut, mutta ystävyys suomalaisten kanssa säilyy erinomaisena.

On rakennettu kirkkoja, kouluja, sairaaloita ja auteltu väkeä myös selviämään itse omintakeisesti viljelyksestä ja ruuan hankkimisesta. Pappeja on koulutettu paikallisistakin, joten luterilainen seurakunta on voimissaan.

Vastuksia on tietysti ollut matkalla, mutta yhdessä suomalaisten kanssa on voitettu vaikeudet. Namibialaisissa kouluissa toimivat opettajat kehuvat oppilasainesta. Nuorilla on kova motivaatio opiskeluun.  Tyttöjen ja naisten asema on parantunut. Perheen parissa työskenteleminen ei ole enää naisille ainoa vaihtoehto.

Joku vieressäistuja tuumi, että sinunkin setelisi menee aseiden hankintaan tai mafian käsiin. Mutta taisipa erehtyä pahasti. Suomalaiset kirkot pitävät tottakai huolta läheteistään, mutta sivukanaville ei lahjoituksista mene penniäkään.

Erityiskiitos pitää antaa kirjan kuvadokumenteista ja lähetystyön veteraanien puheenvuoroista. Ulla Nenonen sanoo palvelleensa Namibiassa kokonaiset 54 vuotta, eikä ole suru tullut puseroon.

Ihmisrakkaudella on tärkeä osuus suomalaisten lähetystyössä ja sen paikalliset huomasivat hyvinkin nopsasti, vaikeampien alkuaikojen jälkeen.

Kiitos kirjasta

Jumalan Siunausta läheteille jatkossakin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Anni Hakala: Taidetenavat, Väriä, hauskuutta ja yhteisiä taidehetkiä elämään! Lector Kustannus

No nyt on tehty hyvä kirja

Virikkeitä lasten taidehetkiin

Anni Hakala: Taidetenavat, Lector Kustannus 2020

Kyllä sitä tuli opettaja-aikoina tehtyä kivistä viisipistepirkkoja, hinkattua väreillä syyslehtien kuvia paperille, painettua kuvia perunanpuolikkaaseen veistetyllä kirjasimella, jne…

Mutta että suolan ja sokerin kanssa tai muinaismultamaalausta, puhumattakaan ralliautojen jäljistä piirustuspaperille, tai värikkäistä suolajanoista, sitruuna-auringoista, mars-planeetan pinnasta partavaahdon avulla, aidoista ensijääkuvioista muovikelmua käyttäen, hämähäkeistä puhalluspilliä käytellen, jne…

Upea kirja, etten sanoisi. Tuon pitäisi kuulua jokaisen opettajan käsikirjastoon, etenkin jos kuvaamataidon tunteja on annettu pidettäväksi. Kyllä on Hakala varmaan kuulunut ala-asteen tai päiväkodin ideanikkareihin.

Taiteen tekemisen merkitys on lapselle suuri ja varsinkin jos äidillä tai isällä on mahdollisuus osallistua näihin ihmeellisiin hetkiin, kun piirustuslehtiöön voi loihtia mitä vain. Ja mikä tärkeää. Lasten taideteoksista parhaat kannattaa laittaa kauniisiin kehyksiin ja lasin alle. Kun lapsi näkee oman tekeleensä seinällä, niin siitäpä voi tulla elämänikäinen positiivinen muisto ja stimulaatio vaativampaankin taiteen harrastamiseen.

Nykyaika on hektistä. Vanhemmilla on tuskin muuta aikaa lapselleen kuin ruokailuhetki. Joillakin lapsen ruokailu koulussa jää ainoaksi kunnon ruokailuksi.

Niinpä korona-aika etätöineen on antanut tärkeän mahdollisuuden puuhastella kaikkea luovaa lasten kanssa. Tämä kirja on todella upea teos. Vanhemmilla on aina sen verran aikaa, että ottaa kunkin mallin mukaiset tarvikkeet esille keittiön kaapista ja kun on päästy alkuun niin hupsista ja voi hyvänen aika. Lapsi ja äiti/isä muuttuvat taikureiksi siinä silmänräpäyksessä ja luovat todella kauniita maalauksia.

Muistattehan ne kehykset lasien kera.

Sen lapsi muistaa vielä eläkeikäisenä.

Excellent ++

Kertakaikkiaan

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Fanni ja levoton liikeri, Fanni ja liian jännittävä yö, Kumma kustannus

Taasko se alkoi riehumaan

Lapsen tunteet ja pelot täytyy kohdata

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja levoton liikeri, kuvitus: Linnea Bellamine, Kumma Kustannus 2020

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja liian jännittävä yö, kuvittanut Linnea Bellamine, Kumma Kustannus 2020

Niinhän se lienee, että lapsi kaipaa ennenmuuta vanhempiensa läheisyyttä ja empatiaa, silittämistä, huumoriakin. Stressaantuneiden lasten kanssa on joskus opettajan ja koulunjohtajan työssä tullut toimittua. Joskus lapsi on jopa suutuksissaan potkinut opettajan jalat mustelmille, kun hänet on estetty purkamastan tunteitaan pienempiinsä.

Mutta sepä siitä. Ihania kertomuksia ja herttainen, sekä korkeatasoinen kuvitus on luotu todentamaan viisasta kirjaa siitä, miten lapsi oppii voittamaan pelkonsa tai välttämään överiksi meneviä tunnemyrskyjä.

Isällä ja äidillä on tärkeä tehtävä, mutta tämmöisenä hektisenä aikana heillä on usein tarpeeksi miettimistä omissa työasioissaan tai henkilökohtaisissa suhteissaan.

Joskus lapsi jopa traumatisoituu ja tarvitsee asiantuntijan apua, kun parisuhde lopahtaa ja lasta riepotellaan kahteen suuntaan.

Nämä kirjat tietysti liikkuvat satuosuuksissa lapsen tasolla, mutta niissä on myös paljon viisaita sanoja vanhemmille ja aikuisille.

…”Esimerkiksi lapsen aloittaessa uudessa päiväkodissa vanhempi voi ensin olla lapsen mukana, ja pikkuhiljaa lapsi on päiväkodissa pidempiä aikoja ilman vanhempaa. Askelittaisessa etenemisessä lapsi saa onnistumisen kokemuksia, jotka motivoivat häntä jatkamaan uskaltamisen harjoittelua”…

Kirjahan on todella tärkeä puheenvuoro lapsen tunteista, peloista ja elämäntaidosta, joita optimitilanteissa voidaan heille opettaa. Koti on aina koti, vaikka olisi huonompikin.

Lapsella on pohjalla suurin pelko siitä, että hän jää yksin. Lapset ovat hyvin mukautuvaisia vaikka joutuisivat kokemaan kotona vaikeitakin asioita. Harvoin lapset avautuvat vieraille kotiasioista.

Menin tapani mukaan ohi aiheesta.

Annetaan lämpöä ja huumoria toisillemme. Lapsi aistii kyllä kodin tunneilmapiirin, kasvaa tasapainoiseksi noilla keinoin ja voidaan antaa huutia kaiken maailman tarkkailuluokille ja ADHD – diagnooseille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Antti Niemi & Jari Hietaniemi: Just sopivasti ketterä, Art House – kustannus

Asioita enemmän kuin aikaa

Heitä kiire ja stressi hittoon

Antti Niemi & Jari Hietaniemi: Just sopivasti ketterä, Ketterällä kehityksellä kohti parempaa elämää, Art House Kustannus 2020

– Erilaiset sähköiset viestimet ovat hyviä renkejä mutta huonoja isäntiä.

– Ellei työnantajasi tue liikuntaa kaikin mahdollisin keinoin, nyt on aika puhua asiasta.

– Aika etenee aina samalla vauhdilla. On sinun valintasi, mitä teet ajallasi. Jämäkkä ajanhallinta selkeyttää keskittymisen ja levon rytmitystä.

Hyvinhän se työpari on tämän kirjan tehnyt. Mukavasti jäsennelty ja asiallinen. Jos nyt joskus vähän lipsahtaa tuttuihin genrensä maneereihin, niin eipä sitä turhaan tärkeitä asioita kertailla.

Priorisointihan se on tärkeää ja sitähän joka alalla tarvitaan. Pitää olla kustannuksissa säästäväinen ja tehokkuudessa maksimitasolla. Mutta toki pitää muistaa, että liikunta se friskaa työpaikalla ja antaa rentouttavia yhteisiä hetkiä.

Kun on virkistynyt taukoliikunnasta, tekee puolessa tunnissa kahden tunnin työt.

Pitää keskittyä työhön ja suunnitella mitä tekee. Pitää pyrkiä olemaan rento ja motivoitunut. Ei pidä olla tekstiviestien ja sosiaalisen median orja. On osattava käytellä esim. e-maileissa poista-, tai jätä odottamaan – täppyjä. Tehokkuudella on monta estettä.

Wanha kansa tuumi, että aikainen lintu löytää madon. Varhaisilla aamutunneilla ehtii yhtä ja toista, jopa heittämään piristävän kotikuntosalisession.

Tämän kirjan annissa on paljon tärkeää. Tuo maaginen ajattelukin on ihan huomionarvoista. Sinun pitäisi siis harrastaa itsevarmuuden laukaisevia sanoja ja eleitä. Siis ihan maneeriksi asti. Ne sytyttävät sinussa itsevarmuuden kerta toisensa jälkeen ja auttavat suoriutumaan paremmin. Työkaveritkin aistivat, että tuo on hyvä jätkä. Se näyttää olevan vahvoilla.

Timanttinen kirja. Lueksin elämänopiksi. Kannattaa keskiverto oravanpyöräläisenkin löytää ryhtiä puuhasteluunsa.

Ihan jetsulleen jees

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Harri Mustonen: Kahleista maan, ilma-akrobaatteja ja pilvien huimapäitä, Harri Mustonen ja Koala Kustannus 2020

Lentokoneen alla ja päällä

Kun laskuvarjohyppy meni ”puihin” ja muita juttuja

Harri Mustonen: Kahleista maan, Ilma-akrobaatteja ja pilvien huimapäitä, Harri Mustonen ja Koala-Kustannus 2020

Onpa sitä tullut ilmailunäytöksissä oltua, nähtyä sakkauksia ja Red Arrowsit tositoimissa värikkäine savuvanoineen.

Symppis serkkupojalla meni ilma-akrobatia vähän penkin alle, rauha hänen muistolleen. Alkoi esitellä naisille temppuja omatekoisella koneellaan. Päreitä tuli ja ikuinen rauha lentäjälle.

No mutta asiaan. Lentäjillä on homma verissään. Nämä vekkulit tekivät ennenvanhaan temppuja, joissa lentäjä käväisi koneen alla ja päällä, tai alitti vaarallisena pidettyjä siltoja, että huiskis vaan. Uutta kertaa eivät kuulemma aina tätä temppua uskaltaneet tehdä.

Joku tuttu houkuteltiin yksityiskoneen kyytiin ja lentäjä innostui vähän kikkailemaan. Pelkääjän paikalla ollut tuumi lennolta tultuaan:

– Se mikä oli housussa, on nyt niskassa.

Ylen vihreältä näytti pojan naama.

Tuttu lentäjä-opettaja pääsi esittämään venäläistä lentäjää tuntemattomassa”. Sanoi olleen tarkkaa peliä se laivueessa ajo. Kohtaushan kyllä oli aika vaikuttava kyseisessä elokuvassa.

Aloin höpisemään.

Tämä kirja on todellinen monumentti ilmojen sankareille, jotka temppuilivat elääkseen kansalle, usein uhkarohkeasti.

Mukaan mahtuvat monet klassikot, kuten Gobhamin lentävä sirkus, ”Flying Finn” Niilo Salo , ”Luumu”, joka temppuili mm. lentokoneesta heitetyillä narutikkailla, sekä Erkki ”Eki” Kantonen, joka romutti silpuksi Jungmeisterin, mutta jäi itse elolle. Toki hänen piti kehitellä itselleen muita ammatteja rysäyksen ja hoitojen jälkeen. Sisukkaalta mieheltä sekin onnistui erinomaisesti.

Enpä ole lukenut montakaan noin anekdoottipitoista kirjaa. Hassuja ja vähemmän hassuja turinoita vilisee lähes joka sivulla. Niinpä nytkin kello näyttää jo aamuviittä, kun aloin lukemisen iltatunteina, mutta en kadu. Nukun pitkät päiväunet ja that´s it.

Aika velikultia olivatten

Kertakaikkiaan

Jouko Varonen

SARV:n jäsen