Helena Haavisto jaTuula Uus-Leponiemi: Idealipas Syksy ja Idealipas Avain, Lector Kustannus

Luonto stimuloi luovuutta

Nyt on tehty kivat ja hyödylliset kirjat

Helena Haavisto  ja Tuula Uus-Leponiemi:

Idealipas Syksy, Lector-Kustannus 2021

Idealipas Avain, Lector-Kustannus 2021

Kyllähän se maaseutulapselle tuli luonto tutuksi. Siinä riitti kaikenlaista puuhaa ja sadonkorjuuaikoina painettiin joskus 24-tuntistakin päivää. Mutta mieleen jäivät eläimet, metsä, oma kasvimaa, sekä navetan ja tallin väki.

Mutta kyllä kaupunkiasujallekin luontoa löytyy. Lähiluonto on usein pienen ajomatkan päässä. Jopa kävellen tai polkupyörällä sinne pääsee, jos haluaa välttää auton päästöjä. Itse asiassa luonto alkaa heti, kun astuu kotiovesta ulos.

Onneksi nykyaikana ovat alkaneet ymmärtää luontoasioita. Kouluissa pidetään roskankeruupäiviä, koskia vapautetaan ja kiviä siirrellään kutulohien kulkea, kalastuksessa on keksitty vapauttaa saalis kuvauksen jälkeen, jne jne…

Mutta näihin kirjoihin. Kirjat neuvovat kivasti kuvitettuina luontoharrastusta, luovan taiteen tekoa luonnon avulla, kirjoitteluharrastusta syksyn pimeinä iltoina ( silleen niitä tulevaisuuden kirjailijoita tehdään) ja kaikkea siitä väliltä.

Iskällä ja äidillä pitää olla aikaa käväistä lastensa kanssa luontokohteissa ja puuhailla yhtä ja toista kehittävää. Lapsista pitää opettaa näidenkin kirjojen avulla semmoisia, että eivät jää odottamaan valmista peukaloa imien. Sinne vain haasteiden pariin niin hyvä tulee.

Syksy sinänsä tarjoaa jopa taiteellista ja värikylläistä antia. Kuvia ruskapuista ja -maisemista saa älykännykälläkin. Hyviä ovatten ne pelit nykyisin, neljä objektiivia, että kuvat varmasti onnistuvat.

Onhan siinä digiörkkien etsimisessä kännykällä puistoista puolensa. Lähteepä lapsi ainakin ulos punkastaan ja saa sosiaalisia kontakteja.

Että mitä. Todella luovuutta rakentavat kirjat ja kun joku moitiskelee pimeitä syksyjä, niin kirjantekijöiden viesti heille olisi, että hui hai. Kyllä luovalle ja luontoa rakastavalle kivoja puuhia löytyy.

Jos arki on ankeaa, niin kirjallisuutta ei sovi unohtaa. Jopa löytyy vertaistukeakin.

Excellent ++  näille Teoksille entiseltä koulunjohtajalta lastenkirjailijalta.

Mainiot kirjat on pukattu syksypäivien varalle ja kuvituksesta erityiskiitokset.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Lee Bacon: Viimeinen ihminen, WSOY Kustannus

No jopas on viehättävä utopia

Emma tupsahtaa robottien keskelle

Lee Bacon: Viimeinen ihminen, WSOY 2021

Niinhän se tieteisseikkailuissa menee, että luodataan tulevaisuutta joskus satojen vuosien päähän. Yläkerran Ukko on päättänyt poistaa maan päältä joutavan luomuksensa ihmisen.

Sen sijaan reilut eläimet ja kivat kasvit Hän on säästänyt. Vaikka tämä kirja ei suuntaudukaan uskonnollisiin eetoksiin, vaan pitää normaalina kehityskulkuna, että teknologian ihmeet, nuo robotit, ovat ottaneet ihmisten paikan maapallolla. Joku kulkutauti kai vei ihmiset.

Nyt robotit puuhastelevat aurinkopaneelien kimpussa, siis asentelevat niitä. Ja kuinka ollakaan, jostakin tupsahtaa heidän väliinsä tyttö, jotain 12-vuotias. Hän kun oli ollut bunkkerissa perheen kanssa, piilossa tappavalta kulkutaudilta.

Että mitä. Kovasti on ohjelmointityylinen kirja. Nollia ja ykkösiä vilisee. Ohjelmointihan on nykyaikaa. Kirjan luulisi kiinnostavan poikia siinä missä meitä 60-lukulaisia Pertsat ja Kilut tai Nuorten toivekirjastot, mitä niitä olikaan.

No tietysti uteliaana tutkin kirjaa ja huomasin, että tytöllä oli ongelma. Enpä tuosta enempiä juonipaljastiuksia latele. Mutta yhdessä robottien kanssa sitä alettiin ratkomaan

Tämä Emma-tyttö osaa kommunikoida robottien kanssa ihan tunteidenkin tasolla. Hän antaa näiden ohjelmoitujen jättien ymmärtää, että ihmisissäkin oli paljon hyvää, vaikka joutuivatkin katoamaan parempien tieltä. Niinhän ne katosivat hirmuliskotkin aikoinaan, jonkun pahalaisen meteoriitin rupsahtaessa maapallon kamaralle.

Että mitä. Tähän suuntaan on hyvä johdatella seikkailuja nykynuorille. Meille ikääntyneille olivat Jörö Jukat jo sitä todella efektiivistä lukemista ja kuvat näistä kirjoista porautuivat ikiajoiksi mielen muistitikuille.

Lapsia olisi saatava kirjojen pariin, että eivät ihan nyykähtäisi kännykän tuijottajiksi. Sen vuoksi tämäntyylinen kirja kyllä saa heidät höristämään korviaan ehkä jopa odottamaan seuraavaa opusta samalta kirjailijalta.

Kiitosta vain lasten puolesta. Kirjahan on mainio yritys vedättää lapset taas kirjastojen lastenosastojen asiakkaiksi, kukaties vaikka toivoskelemaan tämäntapaista joulupukin pussiin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Hanna Markuksela: Suorituskyvyn salaisuus, Vireystilan säätelyn avulla huipputuloksiin, Tammi Kustannus

Onko sinulla hepulipäiviä

Ylivireyden hyödyt ja haitat voi säädellä

Hanna Markuksela: Suorituskyvyn salaisuus, Tammi Kustannus 2021

– Sehän on lievempi muoto maanis-depressiivisyydestä, tuumi ystäväni kun kerroin olleeni koko päivän posket punaisena ja matalaliidossa. No asioita tuli hoidettua ja aina jostakin asiasta tupsahti esille nivaska uusia tekemistä odottavia.

Kirjan tekijä on korkeasti oppinut ja pudottelee joskus lääketieteellistäkin terminologiaa itsestään wanhasta kuulusta norsunluutornista käsin.

Mutta tämmöisistä kirjoista löytää kyllä kahmalokaupalla kultahippuja elämäänsä, ellei ihan isomuksia. Kirjan tekijän mielipide näihin hepulipäiviin on, että kiireinen aikataulu on eräs päätekijä ylivireyteen. Saattaapa olla, että huoli tai uhkan tunne stimuloivat ihmispolon menemään ns.  kieli vyön alla tehtävästä toiseen.

Asiaa tämä guru puhuu:

…”Ihminen saattaa olla aikaansaava ja ulospäin hyvävointinen, mutta kärsiä kuorensa alla jatkuvasta ylivalppaudesta. Tämä altistaa ajan saatossa uupumiselle ja fyysisen terveyden ongelmille. … Hänen itsehoitokeinonsa on alituinen suorittaminen. Se voi johtaa ulkoiseen menestykseen, mutta pinnan alla on kovaa kärsimystä”…

No, mutta mitäpä hoitokeinoja:

– Varaa päivästä 15-30 minuuttia huolten tai tekemättömien töiden jäsentelyyn.

– Mieti jokaisen huolen tai työasian kohdalla: Voinko tehdä jotakin tälle asialle? Jos voin, mitkä ovat ratkaisuvaihtoehtoni? Milloin ryhdyn käytännön tekoihin?

Ihan taitavasti kirjan tekijä johdattelee teemaansa ja tarjoilee namipaloja stressaantuneille. Jospa vaikka joku löytää elämälleen uuden suunnan ja alkaa pitää tuumaustuokioita maanisen puurtamisen välillä.

Kiitosta kiitosta kukkuramitoin tärkeästä kirjasta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

G.F.Sander: Kansalainen Kekkonen, Suuri suunnitelma, 2021

Kekkonen ajatteli aina Suomen parasta

Urkki amerikkalaissilmin

G.F.Sander: Kansalainen Kekkonen, Suuri suunnitelma, WSOY 2021

Yhdysvaltalainen Gordon F. Sander ( s. 1951) tuntuu tietävän jokseenkin kaikki Kekkosemme vaiheista kirjoitetut sepostukset. No rapakontakainen perspektiivi voi joskus olla vähän erilainen.

Jos Kekkonen vaikka piipahti USA:ssa epävirallisissa merkeissä ja kukaties jutteli itsensä Kennedyn kanssa, niin jopa itänaapurissamme alkoi melkoinen sananvaihto ja kerran tupsahti noottikin kesken Urkin vierailun, oliko se nyt lomaluontoisesti Hawaijilla kokeneen kaverinsa Ahti Karjalaisen kanssa. Siinäpä meni pojilta juomiset väärään kurkkuun, kun lukaisivat asiasta kertovan sähkeen.

No, sehän on silleen, että jos on maalla vahva johtaja, niin kaatajia löytyy myös. Väittivät jopa, että nootti oli salajuoni lähestyvän presidentinvaalin vuoksi. Niinpä se Olavi Honka kaatui rytisten kuin kaimansa jo ennen vaaleja ja jätti homman kesken puntti tutisten.

Onhan Sanderilla muutakin kerrottavaa, kun on kuulemma tehnyt kekkoskirjaansa varten ihan laajahkon esityön, ellei vuosia kestävän. Sanderilla kun oli pääajatuksena ottaa selville, että miksi Kekkonen alkujaan halusi vahvaksi johtajaksi Suomeen.

Jääkööt hänen loppukoontinsa tässä suhteessa kekkostiiliskivestä kiinnostuneille itselleen etsittäväksi. Sanoihan aikoinaan myös paranaoidisena venäjäkriitikkona tunnettu kirjailija Remes, että älkää sitten kriitikot ilmituoko loppuratkaisua tai homma sulaa käsiin, niinkuin entisen pojan kosioreissu.

Kyllä tämmöinen kirja kietaisi mukaansa 50-luvun vaihteessa syntyneen kriitikon. Aamuaurinko jo paisteli sälekaihtimen välistä, ennenkuin tuli loppukoonnin vuoro. Itse olen kyllä sitä mieltä, että Kekkonen oli Suomen tulevaisuuden kannalta oikeilla raiteilla ja vedätti neukkuja mennen tullen, jos ei muuten niin vodkan ja saunan avulla.

Kiitosta kiitosta vain kirjasta. Taas sitä tuli viisaammaksi Urkin suhteen.

Peijoona vieköön.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Riku Korkki: Jäätävä Kone, Pekka Koskelan tarina, Tammi Kustannus

Koskela veti treenit tappiin

Ottivat ulkomaillakin oppia

Riku Korkki: Jäätävä kone, Pekka Koskelan tarina, Tammi Kustannus 2021

…”Kun Pekka sitten herää seuraavana kesänä tyttöystävän sohvalta ja saa vuoden sisään jo toisen merkinnän missatusta testistä, tilanne muuttuu äärettömän vakavaksi. Kolmas huti ennen helmikuun 2014 olympialaisia tarkoittaisi kilpailukieltoa. Se olisi Suomessa kaiken tuhoava pommi. -Kilpailukielto olisi vetänyt koko urani pöntöstä alas”…

Em. episodi johtui tietysti siitä, että huippu-urheilijan pitäisi muistaa päivittää olinpaikkansa, että testausporukka saa sen himoitsemansa näytteen tältä kaikkien ihmettelemältä teräsmieheltä”.

Koskelan rankkoja harjoitusmetodeja ihmeteltiin maailmallakin kovin ja tietysti haluttiin pystyä samaan. Mutta kaikkipa eivät siihen jaksaneet. Pitää nimittäin lähteä lenkille vaikka sunnuntaina, tai peräti yösydännä tytön vierestä.

Koskela tilittää taivaltaan huippuluistelijana melkoisen säröisesti. Joskushan suurmiesten elämänkerrat tehdään pieteetillä. Mutta nykyrokkarit ja lauleskelijat ovat avanneet tien myös ammatin kuluttavaan puoleen. Samaapa linjaa Pekkakin osin noudattelee unohtamatta joskus hengästykseen asti selostettuja harjoitusmetodejaan.

Koskela oli sitä porukkaa urheilijana, jonka on kiittäminen koulukiusaajiaan tai lapsuuden olosuhteita siitä, että suomalainen sisu löytyi jo nuorukaisena ja johti moniin arvokisamitaleihin.

Lieneepä tämä kirja syytä tutkia tarkkaan, jos nuorukaisella on aikomus treenata itsensä mitalikuntoon. Eikä Pekan tilitys koske pelkästään luistelijoita. Sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta on oltava lajissa kuin lajissa. Kaiken a ja o on harjoittelun joskus aivan epäinhimmisyyksiin menevä peräänantamattomuus.

Siinä pitää unohtaa kaikki maiset houkutukset, väliin myös tyttöysvän vaatimukset.

Kirja on hyvä.

Luin nautinnolla.

Tiedän asian, kun itse pudotin ruokailutottumuksilla painoni 104 kilosta 73:een. Ilta-Sanomathan noteerasivat saavutukseni ihan lööppijutun arvoisesti. Elämässä on joskus oltava helv…in tarkka, eikä lepsuiltava. Sitäkin tämä kirja opettaa noin holistisesti ajatellen.

Hatunnosto ihmiskoneelle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Saija Kuusela: Katse, Tammi Kustannus 2021

Kirjallista psykoterapiaa dekkarissa

Lupaavan omintakeinen esikoinen

Saija Kuusela: Katse, Tammi Kustannus 2021

Saija Kuusela, on tehnyt kirjansa saadakseen helpotusta avioeron kriisiin. Niinpä päähenkilökin lähtee Norjan miljöisiin, anonyymiin kyläpahaseen etsimään uutta alkua. Mutta eipä Nea Guttorm arvannut, mitä pohjoisen karu luonto karuine ihmisineen antaa hänelle tervetuliaislahjaksi. Niin, että mitäpä. No, purossa likoavan miehen jolta on kaivallettu silmät päästä.

Ylikonstaapeli Nea, jolla on selvänäkijän kykyjä, on toki perillä etiäisistä ja muista vinkeistä, joita hänen herkkä vainunsa tuo tajuntaan. Itse asiassa Nea on vähän sukua sille Norjan kuninkaalliselle, joka kirjoitti kirjan enkeleistä, joita putkahtelee hänen eteensä ihan keskellä kirkasta päivää.

Kivasti Kuusela yhdistelee vaikka magiaa ja selvänäkijän kykyjä teokseensa ja päähenkilöön. Johan syntyvät menestysdekkarin ainekset.

Totuushan lienee, että itsellenikin joku värähdys henkilön kasvoissa paljastaa kupletin juonen paremmin kuin konsanaan sanat tai teot. Esim. kemia johonkin ihmiseen ensinäkemällä, on juuri tuota yliherkkyyttä intuitioille ja yliherkkyydelle.  Olin psykiatrisessa b-sairaalassa hoiturina kesätöissä ja niinpä minulle tuli vankkumaton tunto, että nämä ”potilaat” ovat paljon viisaampia kuin ns. normaalit ihmiset. Ainakin heidän ”kieltään” ymmärsin paremmin.

Kerran joku maaginen tarotkorttimimmi antoi minulle sosiaalisessa mediassa lottonumerot. Oli tarkka tyttö. Sanoi, että ei voi antaa kuin ison systeemin numerot, että homma onnistuu. No tein hullu sen rivin kahtena kappaleena ja helevata, voitin viisinumeroisen summan euroja eikä se alkanut ykkösellä eikä kakkosella. Ja tietysti kahteen kertaan. Joku sanoi, että miten sie kahtena sen teit. Mie sanoin, että maagikko ja yliherkkä tarot-noita käski.

Sen jälkeen minulle näytettiin etusormella päänuppia, mutta mie vain naureskelin ja tilasin kahvion ukoille parasta pöytään. Tapahtuma vahvisti uskoani yliluonnollisiin kykyihin.

No mutta asiaan. Kirjahan on ihan täyttä rautaa. Esikoiskirjailijalta todellinen näyttö. Tietennii kantani voi olla subjektiivinen. Olen aina hupsahtanut semmoiseen sielutieteeseen, että psyykkinen yliherkkyys on ihmiselle Yläkerran Ukon suurenmoinen lahja.

Tämän kirjan juonenkulkuunkin vaikuttaa maaginen näkeminen enemmän kuin konsanaan ”terve järki”. Niin se pitääkin olla.

Saija Kuusela on kyky ja timantti.

Käyttäisinkö kuitenkin Tapsa Rautavaaran vaimon sanontaa miehestään, että timantti olet, mutta aina on hiomisen varaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Jensen: Ihmiselle susi, WSOY Kustannus 2021

Tiiliskivi kadonneen etsinnästä

Juonenkulut johtavat syvälle pahaan

Jens Henrik Jensen: Oxen, Ihmiselle susi, WSOY Kustannus, 2021

Sotilastaustainen Oxen lähtee seikkailemaan. Hänen kun pitäisi etsiä iäkästä miestä. No kun romaanin henkilöt ovat enemmän tai vähemmän tekemisissä vakoilun kanssa, niin voi hyvänen aika ja helevatan helevata. Siinä pyllähtävät iisin tehtävän kuviot päälaelleen ja kairaudutaan syvemmälle ja syvemmälle pahan ytimeen. Siitä sopasta ei jää puuttumaan kuin kohtalokas nainen, mutta kauankos Jensen kietaisee semmoisen tähän samaan keitokseen. Oxenin pintapuolisesti tuntema Margarethe se vasta on semmoinen mimmi, että vakoilutaustoja ja tummia hirvityksiä riittää paljastettavaksi.

Ja sudet kuuluvat tämän trillerin keskiöön, sekä ihmissudet, että oikeat hyytävät karvaturrit:

…”Ja nyt susi ulvoi taas. Susi, kaksi sutta, ei vaan kolme – neljä – viisi sutta rynnisti hänen luokseen, ne kieppuivat sinne tänne jahdatessaan omia häntiään, ennen kuin viilettivät sisälle avoimesta takaovesta, sitten keittiöön ja kaikkiin Harrildholmin huoneisiin”…

Taisivat nämä sudet kyllä olla väsyneen sankarin hallusinaatioita, mutta se vain antaa särmää muutenkin jännitteiselle ja efektiiviselle kerronnalle.

Jensen on alkujaan niitä toimittaja-kirjailijoita, jotka haaveilivat ihan oikean sanataiturin ammatista. Yleensähän toimittajilla ei ikävä kyllä ole kirjailijan ja sanataitajan hommassa vaadittavia siipiä. He vaan työstävät tekstipuuroa lehtiin ja vähät välittävät hienouksista tai kieliopillisesta eksaktisuudesta.

No, Jensen on onnistunut tässä unelmassa ja kohtapa hänen teoksiaan jo työstetään kuulemma elokuviksi. Tähänkin sarjaan kirjailija kiepauttanut jo neljä tiiliskiveä, joiden kohderyhmä on railakkaassa nousussa.

Kiitosta kiitosta Jens Henrik.

Kyllä se kunnon kutkuttava jännitys ja kauhu joskus friskaa.

Semmoista eivät kaikki poropeukalot osaa kirjoitella todentuntuisesti. Ja näyttääpä Jensen vielä tekevän ihan sävyisää loppulievitystä muuten niin kimurantteihin ja hyytäviin seikkailuihin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Elly Griffiths: Maan alla, Tammi Kustannus

Nyt on tehty todella efektiivinen dekkari

Että sitten joku keittelee ihmisluita

Elly Griffiths: Maan alla, Ruth Galloway -Mysteeri, Tammi Kustannus 2021

Griffiths on semmoinen dekkariwelho, että taikoo juonia jopa melkoisen myyttisesti. Nytkin kaivoskäytävistä löytyy luita, jotka on keittämällä keitetty. Eivät siis ikivanhoja löydännäisiä.

Ja pahankurinen murhaaja iskee juuri laitapuolen kulkijoiden porukoihin. Kun muutama ihmishenki on siirtynyt taivaiden poliisipiiriin, niin johan Ruth pääsee todella vauhtiin tutkimuksissaan. Olisivatko liikkeellä peräti semmoiset sekopäät, jotka uhraavat ihmisiä tai ihan kannibaalit.

Arkeologi Ruth Galloway tietysti innostuu, vaikka kylmä rinki jo puristelee ahteria. Ja lopulta pelottaa, että miten tässä käy itselle ja perheelle, jos asioiden tutkimisesta rangaistaan nirrin niistämisellä.

Onhan sillä Ellyllä tähän sarjaan jo vino pino kirjoja. Ihan tulee mieleen Kalle Päätalo kirjatorneineen. Mutta nyt on kysymyksessä uuden polven dekkari, joka ei noudata perinteistä linjaa vaan sivuaa pimeitä aihepiirejä, joiden tonkimisesta rangaistaan sillä kuuluisalla ikuisuuskutsulla.

Galloway perheineen alkaa myös olla vaaravyöhykkeessä. Eipä se liene aivan tavallista, että dekkarikirjan päähenkilö on arkeologi. Kirjailija Elly vain sattui menemään naimisiin arkeologin kanssa ja sai idean miehensä työasioista.

Aina ei ole suotavaa tonkia wanhoja ja arveluttavia asioita, vaan ne pitäisi jättää sikseen. Mutta semmoista sanaa, kuin luovuttaminen ei Ruth Galloway tunne.

Lastenkirjailinakin tunnettu Griffiths on selkeäsanainen ja niinpä kohderyhmää riittää, kun hän muistaa aina lopussa jättää ”jännitteen päälle” niinkuin tässäkin teoksessa. Johan se uutukainenkin alkaa kohta olla maamme markkinoilla.

Toisaalta pidin siitä, että perinteisen stereotyyppisenkin dekkarin maneereita aletaan vähän ravistella. No, tietysti suosittu kotielämä säilyy tämänkin sarjan sankarin, Ruth Gallowayn eräänä ongelmakenttänä ja kun se alkaa yhdistyä em. rikosvyyhteen niin pipohan se jo kiristyy  suosikkiarkeologilla Ruthilla.

Kiitosta kiitosta vain Elly taas mielenkiintoisesta rikoskeitoksesta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Aapeli: Vinski ja näkymättömyyspulveri, WSOY Kustannus

Vanhaa kunnon nuortenproosaa

Aapelin teksteissä oli viisautta

Aapeli: Vinski ja näkymättömyyspulveri, WSOY 2021

Tulihan sitä nuorena luettua Vinskin seikkailujen lisäksi monia muitakin nuortenkirjoja, jotka olivat eettisesti kasvattavia ja tarjosivat elämänviisautta – sekä tietysti rapsakoita lasten seikkailuja.

Tämä näkymättömyysjuttu Aapelilta, eli Simo Puupposelta, on jäänyt hyvin mieleen, samoin kuin Vinski ja Vinsentti, jossa Vinskillä oli kiva lemmikkiharakka.

– Mitä saisi olla? Kysyi apteekkari.

– Saisinko näkymättömyyspulveria, sanoi Vinski.

– Jaha, sitäkö vanhempaa vai tätä uudempaa, tätä patenttipulveria?

– Tietysti patenttipulveria. Olen kuullut, että se on parempaa. Sehän on ulkomailla keksitty?

– Juu, totta kai, sen nimi on ”Päin seiniä pulveri. Voin suositella. ” …

Tässä kirjassa Wanha apteekkari ja Vinski ovat hyvät kaverukset ja semmoisia viisaita vanhuksia kuin tämä apteekkari, tarvitaan tässä yhteiskunnassa.

Niinpä näkymättömyyspulverikin toisi varmaan mieleen monia vinkeitä juttuja, joilla näkymättömäksi itsensä taikonut poika voisi vaikka rikastua, siis filungit mielessä.

Mutta ei, Vinski on kiltti poika. Korkeintaan hän vähän jekkuili opettajattarelle, joka oli löytänyt mielestään kivan miesseuralaisen. Mutta juuri kun hän oli pystyttämässä pitkää naulaa rakkaudesta sekopäisen miehen tuolille, kuului varoituksen sana apteekkarilta, joka oli tullut myös näkymättömänä seinän läpi opettajattaren asuntoon, siis Vinskin touhuja tarkkailemaan.

Tämä Aapelin vanhahtava ja tärkeitä elämänoppeja sisältävä kieli, on niin lutusta, että soisin jokaisen nykynuorenkin innostuvan Vinskin seikkailuista. Näkymätön Vinski ei saa tehdä ikäviä asioita, sillä silloin ilmestyy myös näkymätön apteekkari paikalle ja sotkee suunnitelmat. Ei ei, harmittomia jekkuja vain.

Että mitä. Tämmöinen kirja ( josta on tehty myös elokuva), on täyttä rautaa vielä nykyaikana ja etenkin nykyaikana. Aina Aapelin teksti voittaa muut jutut, kuten Pokemonien etsimisen kännykkään kieli vyön alla pitkin katuja, puistoja ja metsiä. Vaikka oma ideansa niissäkin lienee. Lapset eivät nimittäin voi olla väärässä, ainakaan usein.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Aerila/Kauppinen: Kirjasta kaveri, PS-Kustannus

Syökö kännykkä wanhat kunnon paperikirjat

Kirjallisuus on lapsen psyykelle nannaa

Juli-Anna Aerila ja Merja Kauppinen: Kirjasta kaveri, Sytykkeitä lukijaksi kasvamiseen, PS-Kustannus, 2021

Kyllähän sitä wanha koulunjohtaja muistaa ne ajat, kun maakuntalehden päätoimittajana oli lasten juttujen päälle ymmärtävä maisteri. Siinäpä sitä oli ihmettelemistä, kun kirjoitettiin ja kuvitettiin Kalevala uusiksi ja siitä oli aukeaman kokoinen, värikäs juttu muuten kuivakkaassa lehdessä.

Hommahan on niin, että kopsatut uutisaiheet eivät kiinnosta ketään, mutta kun joku käyttää luovuuttaan, niin lukijat höristävät heti korviaan.

Lapsena ei tarvittu muuta motivaatiota lukemiseen kuin isän komennot, että seitsemältä nukkumaan. Kohtapa kömmimme petille taskulampun kanssa ja siellä sitä elettiin Kustaa II:n Adolfin matkassa Topeliuksen Välskärin kertomuksia lukien. Peiton alta kajasti valo, mutta äiti ei viitsinyt asiaa noteerata. Susirajalla kun oli lasten joskus hauska päästä ihan muihin ja jännittäviin miljöisiin.

Mutta asiaan.

Kirjan tekijät ovat puuttuneet tärkeisiin aihepiireihin. Lapsen psyykelle tarvitaan nykyisinä vaikeina aikoina piristysruisketta.

Kirjallisuuden avulla se onnistuu. Ja kun on ahkera lukija, niin monenmoinen luovuuskin kehittyy.

Sitä pitää jo pikkuisille harrastaa ns. ”saduttamista” jossa he kertovat satuja tai runoja ja ne merkitään muistiin. Itselläni oli opettajana tapana saada jo ala-asteen ekaluokan lapset kirjoittamaan tai sanelemaan runoja edellämainittuun maakuntalehteen.

Elämä on semmoinen juttu, että joskus raskaina hetkinä, vaikka romanttinen kirjallisuus, malliin Nyyrikki ja Regina antavat perheenäidille arkeen tarvittavaa väriä ja jaksamista. Hyvin siellä Oulun puolessa, Kolmio-kirjoissa, maksoivat minullekin, kun ennen lastenkirjailijaksi ryhtymistä sorvailin rakkaustarinoita heidän lehtiinsä.

Mitä siis. Kun sain suomalaisen kirjan 500-vuotisjuhlamitalin ja minua haastateltiin maakuntalehteen, tuumin lopuksi, että lapset tarvitsevat myös illuusioita. Arki semmoisenaan kun on monelle raskas kokemus.

Että mitä.

Tämmöisestä kirjasta tykkäsin, kuin se entinen hullu puurosta. Löysin sieltä jopa paljon yhtäläisyyttä omiin opetusmetodeihini.

Kiitosta kiitosta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen