Ryan T. Higgins: Mörri muuttaa, 2021

Karhu-ressu se ei ymmärrä hyvien ystävien päälle

Mörri ja hanhet suorastaan keräävät ystäviä

Ryan T. Higgins: Mörri muuttaa, Kumma Kustannus 2021

Nyt sitä ollaan laatukirjan kanssa tekemisissä. Näkeehän sen jo kuvituksen riemukkaista detaljeista ja oivaltavasta kuvakielestä.

Ja toisekseen, ei tarvita suurisuuntaisia juonenkulkuja, kun homma toimii.

Mörri-karhu, joka elelee hanhilasten kanssa, kerää tahtomattaan ystäviä ympärilleen ja voi hyvänen aika, miten hän vihaakaan ystäviä, jotka tunkevat sotkemaan hänen yksinolonsa.

Kirjan päähenkilön, karhun, hahmo on semmoinen, yrmeäilmeinen, mutta lopultakin symppis, ja iloinen porukka ympärillä vain lisii.

Kun Mörri hanhilapsineen muuttaa maaseudulle, rauhalliseen puutaloon, niin kohtapa tulee ystävien muuttoauto perässä ja hiiret kyselevät, että minnekäs tämä meidän sohvatuoli laitetaan.

Niinhän se lienee ihmistenkin elämässä, että kaikenmaailman kälättäjiä sopii tusina siihen, mihin yksi mörriä muistuttava tosikko. Lapset kyllä aistivat heti sen, kenen kanssa heillä synkkaa. Mörri voi ärähtää, mutta ei enempää. Eiköhän tuo viheliäinen pohjimmiltaankin tykkää noista kiusankappaleista.

Tämä kirja on kuvitukseltaan ja pelkistyneeltä tekstiltään mainio. Siihenpä saa piistää nipun b-luokan lastenkirjantekijöitä, kun toisessa vaakakupissa on Higginsin kaltainen mestari.

Kirjaa lukiessa minulle, vannoutuneelle erakkokriitikolle tuli hyvä mieli. Tai – onhan siinä yksinäisyydessäkin puolensa.

Joskus esim. lähisuvun, lasten ja lastenlasten passaaminen voi muodostua mummille ja papalle stressaavaksi ja dominoi koko elämää. Varsinkin jos nämä ressukat eivät ymmärrä autella edes astioiden tiskaamisen vertaa. Ja nykyään kun jokaiselle seitsemälle pitää vielä olla erityisruokavalio.

Mutta mennäkseni tähän kirjaan. Todelliseen ystävyyteen ei tarvita suuria elkeitä. Yrmeä Mörri kun vain sattuu olemaan lasten mieleen ja sillä selvä.

Voi voi noita Herran lahjoja ja heidän elkeitään. Niistä ei aina ota selvää se kuuluisa Erkkikään.

Kiitos kiitos ja kumarrus.

Mestarin työtä on kirja.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Tuija Hannula: Minua varten ei tarvitse keittää, Reuna Kustannus

Aleksis Kivestä Urkkiin

Selkolukuista ja selkeää elämänoppia

Tuija Hannula: Minua varten ei tarvitse keittää, Reuna Kustannus 2021

Peruna on pelastanut suomalaiset nälänhädästä, mutta ensin oli kyllä nauris. Kaskinauris oli suomalaisten herkkuva.

Oikeasti Suomessa ei ole koskaan ollut kuningasta. Suomi on aina ollut tasavalta, jossa on presidentti. Mutta Kekkonen oli presidenttinä vuodet 1956 – 1982, yli 25 vuotta. Hän oli vahva johtaja.

Suomalaiset nuoret ovat alkaneen kirjoittaa taas samalla tavalla kuin Agricola. Vieraat kirjaimet ovat tulleet kirjoitukseen takaisin. ” Agricola oli yksi ihQ tyyppi. LOL”

Ihan oli kiva lueskella tätä selkokielistä tekstiä, kun tahtoo olla niin, että arki kuluu usein SARV:n kriitikolta näiden syvästi taiteellisten tai yksityisten tekstien parissa. Kas kun runoilija kirjoittaa ns. puutaheinää, niin se on syvästi yksityistä tekstiä, joka sisältää paradoksia ja analyysia.

Mutta olen kyllä kriitikkona keksinyt keinon päästä sisälle myös yksityisiin runoteoksiin. Se on tunneilmasto, jonka paljastavat runojen kuvakieli ja symboliikka. Totuushan usein on, että kirjoittaja purkaa ahdistustaankin teksteihin, ellei kirjoita peräti ”keittiöterapiaa” kotioloistaan.

Mutta asiaan. Pakinoita ja kolumneja kirjoittaa moni korkealle rankattu kirjailijakin. Ja joskus semmoiset hankkivat lisää maista mammonaa television sarjaohjelmista. Heikki Hietamies tuumi minulle, että televisiotyö, johon hän osallistui tyttärensä Even kanssa on niin tarkkaa pilkkujen viilausta, että muut harrastukset, jopa romaanien kirjoittamisen, ne vievät tasan tarkkaan kaikki.

Suosittelisin kirjaa paitsi jumalalta saaliiseen jääneille”, myös nuorisolle, jolla ei ole lähistoriasta haanuakaan tietoa. Samalla kehittyy lukutaito ja orientoituminen nykyaikaan sekä entisiin aikoihin.

Kiitos kirjasta.

Sopisi myös vanhainkotikäyttöön tai ala-asteikäisille. IhQu hyvä lasten ”maammekirja” toisaalta. Nykyisin kun kierrätellään ja kaarratellaan asioita niin, että selkeätkin asiat sumutetaan puheissa oman mielen mukaan. Mustakin tehdään valkoiseksi.

Et siltappaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Asterix: Gallialainen kertomataulu, Egmont kustannus

Kyllä nyt roomalaiset lähtevät ilmojen teille

Asterix, Idefix ja Obelix pahanteossa

R. Goscinny/A.Uderzo: Gallialainen kertomataulu, Egmont Kustannus

No pitäähän sitä ottaa vähän takaumaa menneisiin vuosikymmeniin. Kas kun muidenkin lehtien sivuilla on ollut lyhyitä Asterix-iloitteluja, joille voi nauraa selkäkeikkanauruja.

Yritettiinhän sitä asterixeja uittaa tuonne rapakon taa, mutta homma kariutui, kun kustantaja alkoi liikaa rajoittamaan kuuluisien sarjakuvanerojen luovaa ilmaisua. Joten sepä siitä.

Nyt on käsissä 14 lyhyttä juttua taustatietoineen. Toki roomalaisia pistetään lasarettiin ja syntyypä kylätappelukin, jossa kalat lentelevät jopa päin Obelixin lättyä.

Obelix on melkoisen hyvä kurinpitäjä ja kokoaa nipun karkailevia vekaroita koulun penkille.

Kylätappelussa nähdään semmoinenkin ihme, kuin lentävä sepän alasin. Ja tietysti kalat, joissa on joskus vähän pikanttia sivumakua, mäiskähtelevät kriitikoille päin pläsiä. Niin, että osaavat pitää sivumaut omana tietonaan.

Trubadurix pidetään soittimineen kurissa jo koulupojasta lähtien.

Ja tietysti possujuhlat päättyvät sitten vuosikymmenten kuluttua siihen että edellä mainittu kylätaiteilija sirkkeliäänineen istuksii puun runkoa vasten sidottuna ja asianmukainen tiukka maski naamallaan.

Ja sitten näiden legendaaristen sarjisten staili muuttuu myös muiden sarjakuvataiteilijoiden kustannuksella irvailuksi.

Melkoisiin plagiaatteihin Asterix kumppaneineen vääntyy.

Että mitä. Asterix – sarjakuvat ovat vuosien saatossa pysyneet aika hyvin formussaan. Tätä albumia lukiessaan aistii lähihostorian havinan korvissaan ja silmissään. Ihan piti ottaa lukuhetkeä varten puolikas päivää kotilomaa, mutta vaimopa ymmärsi yskän, kiehautti kahvit ja taikoi jostakin piimäkakkua ja kuntojuomaa höysteeksi.

Kiva on näitä juttuja lukea. Varsinkin kun jokaisen päähenkilön identiteetti on aina kohdillaan ja roomalaisressut, no niin… Siinä niska punottaa kerran jos toisenkin Juliuksella kun turpiinsa saanut porukka laahustaa kotipiiriin.

Ja tietysti nämä julkeat gallialaiset pitävät illan hämärissä possujuhliaan nuotiolla. Eikä Trubadurixin sallita inahtaakkaan.

Kiitosta kiitosta.

Meikäläisen sitä on tyydyttävä vain R-kioskin terassin energiajuomaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen