David Wallians/Tony Ross: Jäätynyt jättiläinen, Tammi Kustannus

Symppis huutolaistyttö seikkailee

Lastenkodin hirviö-pomo ja muita mukavia

David Walliams: Jäätynyt jättiläinen, Kuvitus Tony Ross, Tammi Kustannus 2021

Näyttääpä olevan niin, että taitava kynäniekka saa uitettua melkoisia kauhuja tekstiinsä, kun laittaa sopivaa tirlittanhuumoria mukaan. Kas kun lastenkodin rapulle säkkiin kiedottuna jätetty tyttö, Elsie, kasvaa melkoisen laitosväkivallan piirissä ja hirvitys, Rouva Cirdle, Kalmakodin johtaja, ei kaihda pahimpiakaan konsteja villikkolapsiin. Siinä käytellään henkistä ja fyysistä väkivaltaa ihan vimosen päälle.

No tämmöisistä jöröjukka-efekteistä lapset toisaalta tykkäävät. Ja näyttää siltä, että Elsie ja muut ovat jo sopeutuneet kaikenmoiseen hävyttömyyteen pomon taholta. Mutta ei ihan sentään. Elsie karkaa katulapseksi ja sillä selvä. Senhän on moni muukin tehnyt, kun lastenkodissa alkaa ahistaa.

Huumoria pitää olla, muuten tämmöinen kirja painuu ihan murheeksi. Siitä pitää huolen myös kuvittajamestari Tony Ross. Ihan herkullisia ovat ilmiasultaan niin hyvikset kuin pahikset. Kas kun Elsien tie johtaa luonnonhistorialliseen museoon.

Museossa lupsakka siivoojarouva ymmärtää tytön ongelmaa. Henkilögalleria on melkoinen ja kyllä soisin ainakin puolet kokonaisuuden koukuttavuudesta ja humoristisuudesta Tony Rossille.

Lapsille pitää jäädä positiivinen mieli lukemastaan, opettivat minulle kustannustoimittajat, kun tein 24 nuortenkirjaani.

Loppuidylliäkin he suosittelivat tämmöisiin seikkailuihin, jos nyt kaltereiden takaa kurkisteleva lastenkodin hirvitysjohtaja olisi sekään ihan hauska näky. Yleensä pahiksille suositellaan parannuksen tekoa ja softia ”yhteiskuntapalvelusta”.

Mutta olihn se Rouva Cirdle melkoinen noita-akka. Lienee kärsinyt työuupumuksesta kun niin kaltoin hoidokkejaan kohteli.

Mutta luonnonhistoriallinen museopa se avasi Elsielle ihan uudet ulottuvuudet elämään. Kas kun siellä virnuili jääkuution sisällä se pakastettu mammutti, joka vain odotti henkiin herättäjäänsä. Mutta jätän Elsien tarinan lasten nautiskeltavaksi.

Mitä sitä nyt mälväämään koko juttua tässä näin. Pitäisi jopa alkuun laittaa, että varokaa juonipaljastuksia.

Nyt se rävähti.

Excellent  ja iso super-plus kirjalle.

Ihan tulivat kriitikonrahjukselle lapsuuden ja nuoruuden ihanat lukukokemukset mieleen aina sitä pitkätossu-tyttöä tirlittania myöten.

Positiivisuus pitää säilyttää kaikenlaisissa lastenkirjoissa, olkoonkin että lastenkodissa kohdellaan lapsia kuin sitä entistä vierasta sikaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Lucy Ivison: Unelmien muotitalo: Silkkiä & salaisuuksia, WSOY Kustannus 2021

Säpinää aatelispiireissä

Jos olet vähänkään kiinnostunut 1920 – luvun muotimaailmasta ja aristokraateista…

Lucy Ivison: Unelmien muotitalo, Silkkiä & Salaisuuksia, WSOY Kustannus 2021

Sehän menee jotenkin näin, että kaikki räätälintaidoista tietävä Myrtle lähtee ompelukonetta kantaen etsimään palvelustytön paikkaa. No, voi hyvänen aika ja kertakaikkiaan, hän osuu aatelispiireihin ja talon tytär Sylvia on kiinnostunut muotiasioista, on jopa innovatiivinen ja luova. Lottovoitto kerrassaan räätälin tytölle jolla on jumalalliset taidot toteuttaa vaikka mitä muotiluomuksia.

No sitten kun vedetään mukaan teokseen vielä 1920 – luvun naisasiaa ja aristokraattien luokkatietoisuutta, niin johan kirjan teemat loksahtelevat paikalleen. Sujuva kirjoittaja ja paikoin humoristinenkin on tämä Lucy Ivison. Teinityttöjen mieleen ilman muuta.

Vieläpä pitää mainita wanha kunnon meghan-efekti, kun tytöt joskus vähän sotivat piintyneitä tapoja ja rituaaleja vastaan. Sattuu jopa skandaaleja, semmoisia, joista ei selviydytä ihan kulmakarvoja nostamalla herrasnaisten piirissä.

Miten se oli muuten tämä philip-efekti. Hän kun oli aina oppositiossa kuninkaallisia tapoja ja hienosteluja vastaan. Sanoi, kun täytty 90 v ja jäi eläkkeelle, että onhan tässä jo seisoskeltu ellun takana tarpeeksi. Ja kun 100 v lähestyi, hän tuumi, että voi halavattu, kun taivahan taatto säästäisi hänet niiltä samperin juhlilta.

No, ei pahaa sanaa kuninkaallisista. Tämäkin kirja todistaa, että muotiasiat, joita plagioidaan ympäri maailmaa, ovat olleet heidän ompelijoidensa ideoita.

Jos nyt joku tyttö haluaa muodin pariin, niin kyllä kehottaisin tähän kirjaan tutustumista. Onhan siellä mm. tosi hienoja piirroksia muotiluomuksista.

Summa summarum. Tyttöjen ystävyys tietysti joutuu tosi koetukselle jossakin vaiheessa, kun kutsuilla shamppanjapullot lentelevät säpäleiksi ja joku lähtee hienolla ratsulla kohti tuntematonta päämäärää.

Se miten siinä kävi jääköön arvoitukseksi. Mutta olishan se noloa että nuortenkirja päättyisi ilman loppuidylliä. Ja sen verran huumori-ihminen Ivison on, että…

Loppuidylliä ainakin omina kirjailija-aikoinani kysyttiin nuortenkirjalta. Hyvin on kiva ja lukijaystävällinen teos tämä Lucyn virittely.

Kiitosta kiitosta vain.

Ja kopoti kopoti…

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Joona Leppälä: Zone VD Kiehtovan tiedon jäljillä, Tammi Kustannus 2021

Liian viisas sai koulussa lättyyn

Onko ihmisen kuolemattomuus toteutettavissa

Joona Leppälä: ZoneVD kiehtovan tiedon jäljillä, Tammi Kustannus 2021

Esikoiskirjailija Leppälä kertoo olleensa niitä poikia, jotka kirjoittivat puhtaan rivin ”laveja” ja olivat tunnilla aina käsi pystyssä. Itseasiassa häntä kiinnostivat kaikki probleemit ja epäselvät asiat aina ihmiskehon jäädyttämisestä, että se saataisiin vuosisatojen jälkeen elvytettyä elävien kirjoihin, hamaan unien selitykseen.

Itse asiassa olin itsekin semmoinen Leppälän sukulaissielu ja unikirjojakin olen lueskellut innolla. Niinpä tiedän, että jatkuvina toistuvat samanlaiset painajaisunet johtuvat siitä, että jokin asia unen henkilön tai uneksijan itsensä kanssa on jäänyt selvittämättä. Kun tämmöinen selkiyttämisprojekti on tehty, niin voi hyvänen aika ja herranjestas, painajaiset hävisivät taivahan tuuliin.

No Leppälän repertuaari tässä ihanassa kirjassa on melkoisen monipuolinen. Hän selvittelee niin muinaisten eläinten valtakautta kuin tietysti sitä ikuista kysymystä, että voiko ihminen jollakin kikalla jatkaa elämäänsä ikuisesti. Walt Disneyhän se antoi syväjäädyttää itsensä. Ja itseasiassa ihmisiä voidaan kyllä kohta kloonata solujen avulla ja tiede menee koko ajan eteenpäin. Ensin on löydettävä kikka itsestään lisääntyvien solujen luomiselle. Syöpäsolut ovat semmoisia, mutta ne tunnetusti eivät ikävä kyllä toimi ikuisen elämän ylläpitäjinä.

Kirjasta löytyvät myös avaruuden ja planeettojen ihmeet, myyttiset taruhahmot, historialliset ongelmanasettelut, luonnonoikut, ihmissuvun kehityskulut aina siitä lähtien kun tämä mukamas ”viisas” eläinhaara nousi valtaan.

Tosi viehko kirja ja ihan piti lukea tarkkaan. Toki on sanottava, että ikuiset ja mytologioiksi joskus luokiteltavat asiat pysyvät kyllä pandoran lippaassaan, jota ei helposti avata. Mutta ainahan voi aiheesta kuin aiheesta diskuteerata ja ottaa uusia ja tuoreita näkökulmia.

Kiitos Joonalle. Ikääntynyt kriitikonrenttu viisastui roppakaupalla. Ja koululaisille olisi tämmöinen Teos omiaan, kun heillä on tuo maailmankatsomustieto vielä hakusessa. Ekologisen kannanhan tuo näyttää Joona ottavan, mitä tulee ihmissukuun ja eläinlajeihin. Nuoriso kun on paremmin realistisen ajattelun puoleen eikä uskonnollisiin eetoksiin suuntautuvaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Petri Saraste: Kirjeenvaihtaja, Into Kustannus 2021

En ollut herranterttu minäkään

Syöpä opetti maltillisemmaksi

Petri Saraste: Kirjeenvaihtaja, Into Kustannus 2021

Petri Sarasteen elämässä on ollut vaaranpaikkoja vaikka muille jakaa. Hän on liikkunut sotatantereilla ”virran mukana” ja joutunut näkemään kuolemaa lähietäisyydeltä. Mutta niin totaalisesti meni elämä kirjeenvaihtajan hommissa, että avioliittohan siitä kärsi.

Kirja on täynnä anekdootteja ja kulissien takaisia tapahtumia, herrojen bileitä myöten. Valtiovierailuja Saraste oli järjestämässä mm. Koiviston, Halosen ja Niinistön aikakaudella.

Saraste tuumii parisuhdekriisistään jotenkin siihen malliin, että kun pihkeinen raskas työ vaatii raskaat huvit ja enhän minäkään ollut mikään kullannuppu. No semmoinen työ kirjeenvaihtajana, toimittajana ja mm. Helsingin Sanomissa antaa jo miehelle know howta ja siksi hän on ollut kysytty, kylmäpäinen mies.

Kyseessä oleva kirja on jo toinen aikaansaannos Petriltä. Muita aikaansaannoksia on mm. poika, joka on kuuluisa kapellimestari. Itse kirjailijallakin taipuivat kädet mm. taiteelliseen sellonsoittoon.

No, syöpä, pahalainen, meinasi yllättää nuorehkon miehen ja niinkuin syövällä on tapana, se laittoi miehen arvoasetelmat uuteen uskoon. Terveen papereilla kuitenkin edettiin, vaikka löydöksen aikoihin PSA oli kivunnut jo yli kolmenkymmenen, kun normaalin rajaksi on jossakin asetettu kuusi.

Kiva oli lueskella tämmöistä kirjaa ja niinpä tässä lopettelin teoksen, kun näyttävät kaupungin valot jo sammuneen ainakin omassa lähiössäni. Kyllä se vain on niin, että kun muistelmien tekijä ottaa vähän raffimman linjan eikä pistä liiallisella pieteetillä, niin kohderyhmää löytyy, etenkin kun elämänkerta- ja muistelmagenre näyttää nousevan nykyisin arvoon arvaamattomaan. Kas kun sitä lukija voi aina poimia myös elämänviisautta tämmöisen kirjan sivuilta ja tirkisteltävääkin riittää.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Matthew McConaughey: Vihreää valoa, WSOY Kustannus

Elokuvagurun positiiviset elämäntapavinkit

Elämänkerta ja paljon muuta

Matthew McConaughey: Vihreää valoa, WSOY Kustannus 2021

Niin se vain on, jos itsestäni puhun, että susirajan pojan lapsuus oli aika raffia, mutta tulipa oltua kirjaston suurkuluttaja ja mieleen pasahti, että jospa joskus…

No, kolmekymppisenä löysin itseni Helsingistä, istumassa ykköset päällä Lilla Teatterin etupenkistä. Kustantajani julkkarit kun pidettiin sinä vuonna siellä ja omaa nuortenkirjaani jopa näyteltiin teatterin lavalla. 24 kaupallista kirjaa tuli tehtyä.

Mutta minun haaveeni eivät ole samalla tasolla tämän kirjan kirjoittajan kanssa. Hän kun sanoo mm, että kun suhtautuu elämään positiivisesti ja uskoo siihen mistä haaveilee, niin jopa tulee tehtyä pienenpienetkin ratkaisut elämässä siihen suuntaan, että suuri haave joskus toteutuisi.

Paljon on timantteja tässä kirjassa, jota tekemään kirjailija pakeni erakoksi. Hän oli pitänyt mm. päiväkirjoja niistä kivoista ja iloisista asioista, joita pitää arjessa harrastaa, että tulee hyvä mieli.

Tietysti Matthew opettaa paljon muutakin. Aggressiotkin tulevat jossakin kohtaa framille ja niiden problematiikka. Varsin paljon on efektiivistäkin antia tarjolla, kuten oheisessa otteessa kirjasta, kun portsari kohteli kaltoin pojan isää:

…”Seuraava mitä muistan: portsari retkotti selällään pöydällä sisällä baarissa, ainakin viiden metrin päässä ovesta, ja minä olin hänen päällään ja hakkasin häntä nyrkillä, kunnes humalaiset huutelut baaritiskiltä vaimenivat hiljaiseksi muminaksi. Tappelu oli ohi. … Sinä iltana minusta tuli hänen poikansa, ja hänen silmissään mies.”…

Hyvä kirja ja täynnä elämäntapatimantteja. Sitä mieluusti lueskelee ja samalla etsii vertaistukea itselleen. Niinpä niin, ei se ole hyvä mies, joka on sydänmies ja herkkä, vaan se, joka käy perhettä uhkaavan henkilön kimppuun kuin nälkäinen gorilla.

Sydän on sivuroolissa kun miestä tarvitaan. Lättyyn tulee herkistelijöille. Uroksen ikiaikainen tehtävä on olla vahva. Siitä ne tytötkin tykkäävät.

Et siltappaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Juho Norrena: Opettajan vaikeat kysymykset, Ps-Kustannus 2021

Lähiluonto ja luovuus tärkeitä

Pelkät pisatulokset eivät riitä

Juho Norrena: Opettajan vaikeat kysymykset, Ps Kustannus 2021

Tuli sitä vietyä lapset luontoreissulle kiikarien ja kaukoputkien kera mieluummin kuin olisin hiostanut heitä keväällä päivästä toiseen kuumassa luokassa.

Iltapäiväkerhoja tuli pidettyä kolmena iltana viikossa, eikä suinkaan heti koulupäivän loputtua, vaan viidesta puoliseitsemään illallan. Oli elokuvakerhoja ( oppimateriaalikeskuksia ei silloin oltu vielä ajettu alas), musiikkikerhoja ja pianotunteja, luovan toiminnan kerhoja, jne… Joskus luokkahuoneessa oli lähes sata innostunutta lasta.

Tehtiin keväällä jälki- ja jätösretkiä, ja tuloksista tehtiin taulu luokan seinälle. Lähdettiin uimarannallekin ja joskus kiville istuksimaan ja laulamaan laulukirja läpi. Ope säesteli lapsia kitaralla.

Kirjastotunnit olivat hauskoja. Lapset hakivat kirjoja koulun kirjastosta tuntilainaan ja olivat tosi innostuneita tällaisista tunneista.

Sitten tulivat jokavuotiset opetussuunnitelmapalaverit, ja lapset jätettiin niiden ajaksi luokkaan sotkemaan koulukirjojaan.

Kerran tuli viisi poikaa luokseni ja ilmoitti, että rehtori heittelee heitä seinille puutyösalissa. Pistin postia koulutoimenjohtajalle pomon väkivaltaisesta käytöksestä. No siitäpä jouduin koulutoimenjohtajan tuikeaan puhutteluun.

Mutta mitä minä nyt. Piti sanomani, että kirja näyttää hyvältä, ja kivoja ohjeistuksia siitä löytyy pitkin matkaa. Onnellisuutta siinä perätään opetustyöhön. Opettajaressukat ajetaan yhä tiukemmalle tavoitteiden verkkoon, mutta ei ymmärretä että luovuudella ja sydämellä kasvatetaan nuorista terveesti ajattelevia ja koulusta tulee viihtyisä paikka.

Näillä opeilla lapsista tulee innovatiivisia ja elämään positiivisesti suhtautuvia. Kyllä oppilaani töitä tekivät. Ja tekivät innoissaan. Ikävä kyllä nykyisin oppilaat voivat pahoin ja kanavoivat ahdistuksensa opettajiin. Ei niitä oppilaita pidä opettaa setelinkuvat silmissä. Silloin yläasteen vekarat kuvaavat You Tubelle videon opettajan pimahtamisesta, eikä koira perään hauku.

Kiitos kirjasta. Viisauden lähteillä kävin ja kun lukemista puoliltaöin lopettelin, niin mietin, että moisesta teoksesta pitäisi tehdä pakollinen nykyopettajille jotka taas tänä syksynä laativat opsia ja jättävät lapset herran huomaan repimään vihkojaan.

Voi halavatun halavattu ja kissan viikset.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Aura Koivisto: Ei mikä tahansa metsä, Into Kustannus 2021

Metsienrakastajan seurassa

Auralle suojeltu metsä on herkkukattaus

Aura Koivisto: Ei mikä tahansa metsä, Lähde retkelle luonnonmetsään, Into Kustannus, 2021

Aura Koivisto tuumii, että kyllä lähimetsissäkin tuntuu kivalta ja saa yhteyden luontoon, mutta pian alkaa samoja polkuja tallatessa tuntua vähän ahdistavalta. Silloin pitää suunnistaa miehen kanssa suojeltuun luonnonmetsään. Sielläpä paha olo karisee ja tuntee tietynlaista luonnonystävän valaistumista.

Aura asusteli miehensä kanssa aluksi P-Karjalassa ja sitten kokeiltiin myös merellisiä miljöitä, joita helsinkiläistyttö rakasti. Nykyisin asutaan Kuhmon maisemissa, jossa suojeltuun luonnonmetsään on vain muutama kilometri.

Ilmestyi kirjojakin, joissa Aura, Korkeasaaren pomon Ilkka Koiviston tytär, luonnehti melkoisella tiedollakin eläinten, kukkien, kasvien ja muun luonnon elämää.

Tämä kirja osoittaa, että Koivisto onkin oikein kävelevä tietosanakirja ja perustaa tietonsa usein empiiriseen kokemiseen.

Kyllä kirjailijalla on ollut naapurinaan majavia ja mieluusti hän tekee metsäretkiä keväällä ja syyskesällä. Kesällähän linnutkin usein katoavat metsän peittoon pesintäpuuhiin.

Mielessäni ailahtaa aina lämpimästi, kun näen Auralta ilmestyneen uuden teoksen. Hän on taitava kuvailemaan luonnon nyansseja ja detaljeita. Lukukokemus on luonnon ystävälle, melkoisen mukaansatempaava. Ikäänkuin Aura olisi oppinut yhdistämään tietynlaisen pieteetin huumorin luontoasioihin, kuten isänsä.

Tottakai kirjailija on myös rukihisemman annin taitaja. Hän mm. toteaa, että jos joistakin eläimistä pitäisi maapallolla vähentää, niin karjasta ja lemmikkieläimistä. Niiden osuus yhdessä ihmisten kanssa on 96% maapallon eliöiden biomassasta.

Aura on myös tiukkana siitä, että luonnon puolesta on taisteltava ja jos uhkaillaan rangaistuksilla niitä mielenosoittajia, jotka haluavat suojella luontoamme esim. kiinnittämällä itsensä työkoneisiin, ei saisi rangaista.

Kirja on hyvä, ja Koivistolla on paljon tietotaitoa siitä, miten luonnon kanssa pitäisi elää ja miten sitä auttaa. Myös metsiin liittyviä suojelutoimia pitäisi lisätä. ”Suojellaan kallioisia metsiä, joissa kasvaa vain joutavia männynkäkkäröitä.” ( Ilkka Hanski).

Hyvän kirjan on Koivisto laatinut.

Siinä on tarpeellinen määrä subjektiivista ja viisasta antia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Anja Snellman: Kaikki minun isäni, WSOY Kustannus 2021

Analyysin paikka

Snellmanin teksti koukuttaa

Anja Snellmann: Kaikki minun isäni, WSOY Kustannus 2021

Jopas nyt jotakin ja voi hyvänen aika. Että Anja Kauranenkin alkaa olla seniori (s. 1954). Aivankuin hän olisi vasta julkaissut ikäpolvensa nuorten raamatuksi kohonneen Sonja O:n.

No sen menestyksen siivin hän on julkaissut yhtä ja toista, mutta olisi jo viimein ansainnut sen finlandian. Nyt ei ole kyseessa keittiöfilosofia tai kolumnien oivaltava verbalistiikka.

Snellman on romaanissaan tavoittanut omaelämänkerrallisen genren, johon liittyy aika vahva analyysi aikamme ilmiöistä.

No isänpäivääni kuului melankolia, kun katse kääntyi -50 lukuun, joten sopi tietysti lukea Snellmania ihan aikalaisnäkemysten vuoksi. Pidin kirjasta. Pidin hitosti. Tavoitin sen Snellmanin, jolla on tapana sanoa asiat halki, poikki ja pinoon. Yhä löytyy niitä analyyttisiä luetteloita, joissa ajankuva näyttäytyy koko irvokkuudessaan.

Snellmann tietysti murjaisee salaisuuksia isästään ja äidistään. No niitä semmoisiahan on paremmissakin perheissä. Kyllä se on niin, että ainut keino käsitellä suvun vaiettuja vaiheita on huumorin sekainen ironia.

Olinkin lukenut tarkkaan myös kirjailijan ns. välityöt ja huomannut, että hänellä on tarkka silmä yhteiskuntakritiikissään.

Jotenkin Snellmanin tämänkertainen nosti minut ”kartalle” omastakin todellisuudestani, aina lapsuudesta lähtien. Semmoista proosaa kaipaan. Sen terapeuttinen vaikutus on melkoinen. Meille kehittyy apinoita selkään ja virtahepoja olohuoneeseen. Snellman on siinä paljon tervehdyttävämpi kuin psyykenlääkkeet ja psykiatrit, anteeksi vain.

Kaikkea hyvää Anja.

Olet todellinen piristysruiske masentuneelle Suomen kansalle. Hallelujaa ja tietysti arvosanaksi se excellent ++, koska kolme plussaa kuuluu jumalalle ja minulle, kriitikonrentulle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

M.A.Numminen: Muistelmat 1. ja 2. Docendo Kustannus

Helga-neidit ja muut

M.A. Nummisen vinkeät vaiheet

M.A.Numminen, Kaukana väijyy ystäviä, Muistelmat 1. Docendo-kustannus

M.A.Numminen, On syytä muistaa, Muistelmat 2. Docendo Kustannus

Sehän on niin, että jos meillä Suomessa ei olisi M.A.Nummista, niin olisimme paljon hauskaa vailla. No näissä paksuissa teoksissa Nummisen seurassa liikkuvat kaikki kulttuurin silmäätekevät aina Terho Pursiaisesta Pentti Saarikoskeen ja Pedro Hietasesta Unto Monoseen ja Pekka Gronowiin, vain vajaan promillen hänen tutuistaan ja työtovereistaan mainitakseni.

Fiksu mieshän Numminen on. Hänen seurassaan ei tule kenelläkään suru puseroon, mutta keskustelu voi kääntyä yhtä hyvin politiikan kiemuroihin kuin vaikkapa levytysten tekoon tai konserttiskandaaleihin.

Mutta onhan se niinkin, että kyllä klovnin kyyneleet ovat myös M.A.:lle tutut. Hänellä kun on omat vakaumuksensa ja toinen, totisempi puoli. Niinhän se oli Saarikosken Penallakin, saattoi olla joka päivä pienessä sievässä ja piti kahta roolia, julkisuus-Saarikoskea ja sitten sitä toista, joka kulki elämäntuskien kautta tietään.

Numminen heittelee kyllä kivoja anekdootteja enemmän kuin niitä ahdistavia. Siksi kirjaa on helppo ja koukuttavaakin lukea:

…”Sitten Badding hermostui ja sanoi menevänsä kotiin miettimään. Laulu tehtiin seuraavana päivänä. Kun seuraava päivä koitti, mies tuli studioon ja lauloi ensi otolla legendaariseksi tulleen tulkintansa ”Fiilaten ja höyläten”…

Kirjoja lukiessaan kyllä aavistelee, että Numminen on ollut tärkeä kulttuurihenkilö, vaikuttaja, intellektuelli ja kaikkea muuta kuin kansan omaksuma rooli antaisi ymmärtää.

Pelleily nuottikorvattomana laulajana ja lastenmuusikkona yhdessä Pedro Hietasen kanssa on jäänyt gurun tavamerkiksi kansalle ja kansan sydämiin, tahtoipa hän sitä tai ei.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Veli-Pekka Lehtonen, Renny Harlin, Ainutlaatuinen elämäni, Tammi Kustannus 2021

Jäätävästä poltteesta Kurkunleikkaajien saareen

Anekdootteja ja sattumuksia Rennyn elämästä

Veli-Pekka Lehtonen: Renny Harlin, Ainutlaatuinen elämäni, Tammi Kustannus, 2021

Eipä tullut lääkärin pojasta edes eläinlääkäriä, vaan mies läksi filmintekijän oppiin. Johan se oli huomattu nuoruudessa, kun aiheesta kuin aiheesta olisi pitänyt tehdä kaitafilmi.

No, sitten tuli se ”Jäätävä polte” – jännäri, joka nosti Harlinin maailmankartalle. Ja kuulu Markus Selin oli myös vänkärinä Rennyn haaveiden toteuttamisprojektissa. Tuli ”Die Hardia” sun muuta.

Jossakin vaiheessa ”Cliffhanger” kohahdutti ja nosti hiipuvan tähden, Sylvester Stallonen vielä arvoon arvaamattomaan.

Ja Renny ei käytellyt elokuvassa stuntteja, vaan Syltin oli itsensä kiipeiltävä vuoristossa. Löytyi luksusasuntoja, jossa naapurina oli kuuluisia filmitähtiä ja melkoiset näköalat. Tuli pidettyä megapippaloita ja löytyi rinnalle myös Oscarilla palkittu naisnäyttelijä Geena Davis.

Mutta voi halavatun halavattu sitä ”Kurkunleikkaajien saari”- filmiä. Taisi ohjaajataiturin päästä lähteä tukku jos toinenkin harmaita, kun menestys oli mitä oli. Ihan joidenkin silmissä Rennyn arvo laski b-luokan viihdyttäjäksi.

Vaimolleenkin, Geena Davisille, yritti Renny vielä tehdä unelmaroolin Kurkunleikkaajan lisäksi, mutta eivätpä olleet katsojaluvut enää kummoisia ja toisaalta aviosuhdekin alkoi rakoilla.

Kirja on todella rapsakkaa luettavaa, kun Harlin ei laita kirjantekijälle minkäänmoista sordiinoa vaan rupattelee juohevasti niin hyvät kuin pahat. Impulsiivinen mies on Harlin ollut, etten sanoisi tietynlainen ylivilkas nero jo lapsuudesta asti.

Kiittelen kauniisti kirjasta.

Siinäpä tuo tuli päivä vietettyä suihkuseurapiireissä, jotka muuttuvat tarpeentullen vaikka siksi kuuluisaksi helevetin esikartanoksi suomenmaasta tulleelle elokuvaohjaajalle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen