Kuukausi: joulukuu 2021

Villikot Ella ja Pate

Niin sitä opea taas viedään ”remonttiin”

Timo Parvela: Ella ja Pate, kuvitus Mervi Lindman, Tammi Kustannus 2021

No Ella ja Pate ovat laisiaan. Varsinkin Pate on aina suuna ja päänä. Ope on saanut ”hoidosta” helmiketjun, jota aina näpelöi kiivaasti, kun Pate kyselee vaikeita.

Tykkäsin tästä opettavaisesta kirjasta, jossa opettajien loppuunpalaminenkin käsitellään hersyvän huumorin säestyksellä.

…” – Ovatko nuo sinun luokkasi parhaat? rehtori kysyi opettajalta osoittaen sormellaan minua ja Patea. – Aivan terävimntä huippua, vakuutti opettaja ja siirsi kolme keltaista ja yhden ruskean helmen nauhassa eteenpäin. Hetken mietittyään hän siirsi kuitenkin ruskean helmen takaisin”…

Tässä kirjassa on oivaltava huumori kohillaan mitä tulee kouluelämään, etenkin ala-asteen vekaroihin ja opettajiin. Rehtori on tietysti luku sinänsä.

Mikäli itse muistan oikein, oli rehtorilla tapana simputtaa keväisin, kun koulun sisäiset jännitteet olivat suurimmillaan ja homma alkoi eskaloitua. Ja niinhän siinä kävi taas, ties monennenko kerran, että joku ope otettiin silmätikuksi ja hänet vietiin lopulta kallonkutistajalle.

Itselleni alaluokkien opetus oli elämäni ihaninta aikaa. Siinä piti vain ottaa luovuus mukaan, eikä ajatella aina pisatuloksia. Niinpä yksi porukasta nousi myöhemmin suomalaisen elokuvan päätähdeksi ja toinen huilistiksi, joka eurooppalaisella mittapuulla on terävintä kärkeä. Kirjailijoita tuli useita.Ja tuli eräs jounihynynen.

Kirja on ansainnut kannessaan olevan klassikkonimityksen. Parvela on pistänyt parastaan, eikä ole unohtanut loppuylläriä ja -idylliä.

Se on sitten excellent ++ ilman muuta, sanoo wanha koulunjohtaja ja vararehtori, myöhemmin kriitikonrenttu ja nuortenkirjailija.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kostea raflailta, liftireissu, pelkkä väärinkäsitys

Katoamisia, joista kansa on kohissut

Tiina Saari ja Maiju Majamaa: Ei jälkeäkään, 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua, Into Kustannus 2021

Ruotsinlaivalla sattuu yhtä ja toista. Joku on kadonnut siellä jäljettömiin, meren syliin. Toinen on joutunut riitoihin humapäissään, jne…

Urbaanilegenda kertoo semmoisestakin ( ei liity tähän teokseen) että iltana muutamana aviomies läksi viemään roskapussia roskiskatokseen ja palasi kotiin 40 vuotta myöhemmin amerikanraudalla. Tuumi, että ei sitä akkojen kälätystä kestänyt erkkikään. Pyyteli vielä anteeksi, mutta vaimopa nappasi keittiöveitsen kahvaa myöten miehen selkään.

No, asialinjoille Jouko, huomauttelee jo alter egoni. Itse asiassa tämä kirja antaa paljon muutakin perspektiiviä kuin median antamat kohujutut. Toimittajat kun ovat perehtyneet poliisien arkistoihin ja tutkimustyöhön juttujen tiimoilta, sekä lähestyneet myös kadoneen ystäviä ja sukulaisia, empatialla tietysti. Vain yksi perui tehdyn jutun ja siihen tietysti suostuttiin mukisematta.

Parissa jutussa kadonneen jäännökset löytyvät ja omaiset pääsevät eroon ainaisesta etsimisen tunteesta ja toivomisesta, josta ei tule loppua. Yksi löytyy jopa muumioituneena tehtaan savupiipusta.

Yleensä nuorten tyttöjen kokemat väkivallat ovat koskettaneet kansaa eniten. Suurin ryhmä kadonneista ovat karkumatkalle metsään lähteneet muistisairaat vanhukset.

Kyllä tämä kirja kiinnostaa suomalaisia ja löytää vativarmasti lukijansa. Nämä aihepiirit, olkootkin vaikka kymmenen vuosien takaisia tapahtumia, eivät katoa koskaan suomalaisten huulilta.

Ihan tuohon teokseen uppouduin päiväksi. Eniten poliisin tapauskohtaisten arkistojen vuoksi. Omaisten surukaan ei lopu koskaan ja pientä vapisevaa liekkiä elätellään, että jospa sittenkin vielä…

Hyvä ja työpanosta säästämättä tehty kirja.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Ahdistuksesta seitsemän vuoden psykoanalyysiin

Aika paljon Freudia löytyy mielestämme

Roland Paulsen: Entä jos? Miten kestämme epävarmuutta, Tammi kustannus 2021

Aika kiva oli seurata nuoren tytön psykoanalyysia. Itse psykiatri oli nainen, joka poltteli ronskisti tupakkaa ja oli vain vaiti, vaikka tyttö olisi halunnut vastauksia kysymyksiinsä.

Sitten psykoaalyytikko löysi ongelmien lähteeksi erotiikan. Kun tyttö sanoi nähneensä kaksi sangollista maitoa unessa, niin eiköstä vain spesialisti kiinnostui siitä. Hän löysi suunnan, johon jatkaa tytön sisimmän tutkistelua. Unessa olleen maidon hän sanoi tarkoittavan miehen spermaa.

Monia muitakin mielikuvia tutkittiin ja niille löydettiin eroottisia selityksiä. Lopputulema oli, että tyttö pelkää miehiä ja heidän eroottisuuttaan.

Jotenkin minusta tuntui vapauttavalta seurata psykiatrin ja tytön kommunikointia. Ehkä aloin ymmärtää julkkiksia jotka mieluusti hakeutuvat psykoanalyysiin ja kokevat sitä kautta löytäneensä mielenrauhan.

Paulsen on sosiologi. Länsinaapurissamme melkoinen julkkis ja keskusteluohjelmien vetonaula.

Paulsenin teksti on rohkeaa ja kantaaottavaa. Hän puhuu epävarmuudesta, mielenterveydestä, huolestineisuuden hillitsemisestä, elämästä epävarmuuden maailmassa, jne…

Kirja on laaja ja seikkaperäinen kokonaisuus. Kiinnostava ilman muuta.

Teksti on hoitavaa ja tarjoaa uusia näkökulmia ihmisiin, jotka tavallisesti luokitellaan mieleltään järkkyneiksi. Myös ns. terveet saavat häneltä vinkkejä elämän ahdistuksiin ja taitoa laajentaa ajatteluaan omaa nenäänsä pidemmälle.

Kirja sisältää paljon sairaskertomustirkistelyä, sitä tarvitseville. Mutta tämänlaatuinen julkkis on kyllä kerännyt tietotaitoa ja tarinoita niin, että voi tehdä lukijoilleen parantavaa analyysia. Eipähän kirja ole ainakaan kuivaa lukemista.

Kiitos kirjasta.

Lueskelin teosta opikseni ja tunsin aika ajoin outoa vapautumisen tunnetta. Kas kun kriitikonrentunkin ajattelun kehät ovat ajan oloon menneet liian pieniksi.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Opettajattaresta kansainväliseksi intellektuelliksi

Naisasia ja naisten äänioikeus tärkeitä

Marjo-Riitta Antikainen/Erkki Tuomioja: Edelläkävijä, Aino Malmberg – aktivisti, feministi, sosialisti, Tammi Kustannus 2021

Aino Malmberg (1865-1933) valmistui ylioppilaaksi ystävättärensä kanssa ensimmäisinä suomalaisina naisylioppilaina.

Ystävyydestä tulikin kestävää laatua, tietysti vain ystävyyden ehdoilla, vaikka Malmberg, vapaamielisenä julkaisi myös novellin naisten romanttisesta rakkaudesta. No, jostakin syystä novelli jäi vähälle huomiolle.

Siihen aikaan ajateltiin, että naisen tehtävä on pitää siveellisyyttä yllä ja varomaton katse miehenpuoliin päin saattoi olla epäsiveellistä ja tuomittavaa. No Ainopa kihlautui ja meni naimisiin kuitenkin opiskelutoverinsa kanssa.

Pappisperheen tyttö piti toisaalta yllä porvarillista identiteettiään, mutta samalla puolusti niitä, joita kohdeltiin väärin. Malmberg oli aika raju feministi, jonka kansainväliset yhteydet tekivät hänestä monta kertaa vaikuttavamman ja tärkeämmän naisasianaisen kuin konsanaan Minna Canth oli suomalaisella mittapuullaan.

Malmbergin ura kansainvälisissä piireissä oli vaikuttava.

Tuttuja tuli suurmiehistä ja poliitikoista. Ja johan on ihme jos ei hänen luonteenlaadullaan tullut tulosta. Hän oli tarvittaessa humoristinen ja terävä, tilanteen vaatimalla tavalla. Olemus herätti myötämielisyyttä ja näillä keinoin Malmberg edesauttoi tarkoitusperiään.

Toinen kirjan kirjoittajista on Erkki Tuomioja ja toinen mm. kirkkohistorian dosentti. Sanoivat, että miksi juuri tämä elämänkerta. Mutta kirjan luettuaan ymmärtää, että vahva persoona tarvitsi kirjansa. Jouluviikon tohinoissa oli kiva pulahtaa tämmöiseen todellisuuteen. Sitähän se on kirjojen lukeminen, että saa kokea vaihtoehtotodellisuuksia ja pääsee kiireistään kartalle.

Hyvä lukukokemus ja asiantunteva.

Naisasia on tärkeä juttu.

Mietin vain, että milloinkahan kärsivistä miehistä aletaan kirjoittaa empatialla samanmoisia. Ei ne miehetkään ihan koneita ole. Jotkut ovat hyvinkin uhrautuvia esim. parisuhteen kiemuroissa ja poliitiikassa tai perhe-elämässä. Panevat itsensä ja terveytensä likoon niinsanoakseni.

Entinen mies läksiä roskia viemään ja palasi 40 vuoden kuluttua kotiin. Jätti BMW:n ja omakotitalon vaimolle. Tuumi, että ei tuota henkistä väkivaltaa kestä Erkkikään.

Ai niin. Sehän olisi sitten sovinismia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Urheilija ei ole pelkkä kone

Maailmanmestari Petran vaiheita

Mikko Kekäläinen: Petra Olli, painija, Tammi Kustannus 2021

Sehän on silleen, että usein urheijasta tehdään mitaliautomaatti. Toki semmoisessa urassa on onnenhetkensä, mutta painijalla voi välillä olla toinen puoli kasvoista turvoksissa ja sinisenmustana.

No Petra jatkoi päivästä toiseen, joskus hyvien ihmisten, valmentajien, sekä hyvää tarkoittavien äidin ja isän ym. tuella.

No tupsahtelihan niitä pyttyjä vitriini täyteen ja kaiken kruununa naispainin maailmanmestaruus. Mutta jossakin vaiheessa Petra alkoi kaivata myös yksityiselämää jatkuvien painonpudotusjojoilujen ja leirien lisäksi.

Niinpä hän vähitellen kypsyi lopettamaan huipulla ja häntä kyllä yleensä ymmärrettiin.

Että mitä. Kirjan selkeistä teksteistä tulee esille, että poikkeuslahjakkuus huomataan jo nuorella iällä. Kokonaisuuden alkupuoli on pieteetillä otettua kerrontaa ja näyttääpä siltä, että Petra ei kummoisia traumoja saanut haasteellisesta huippu-urheilijatodellisuudestaan.

Mutta lopulta tuli eteen myös itsetutkistelun paikkoja. Tyttö arveli, että elämällä voisi olla muitakin mahdollisuuksia, kuin urheilukoneen todellisuus. Tulihan niitä poikaystäviä ja kirja saa säröisiäkin piirteitä. Kuvioihin astui oma ja ymmärtävä henkilö, joka osasi olla tukena eikä kirmannut karkuun hädän hetkellä.

Hyvä kirja tämä on. Ihan tuossa tuli mieleen, että kirjoittaja on halunnut luoda lukijalle positiivisen tuntuman aiheeseensa ja tietysti vielä muistanut loppuidyllin kun on nuoresta urheilijatytöstä kysymys.

Tykkäsin.

Tuli hyvä mieli.

Ajattelin, että ihmisen on joskus analysoitava todellisuuttaan ja tehtävä kipeitäkin ratkaisuja. Kun aika tuo päätökseen perspektiiviä, niin henkilö huomaa, että suunnan korjaus on tuonut paljon hyvää mukanaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Elina Gustafssonin ura ja elämänvaiheet

Nyrkkeilijäsankari ja oman itsensä etsijä

Ulla-Maija Paavilainen: Rohkeudella, Elina Gustafsson, Otava Kustannus, 2021

On niitä semmoisia lapsia, jotka hakevat paikkaansa koko elämän ajan. Niitä nimitetään joskus rumiksi ankanpoikasiksi ja joskus vahvoiksi ihmisiksi, elämän kovettamiksi.

Elina Gustafssonin tuntevat urheilun ystävät hänen saavutuksistaan. Hän on ollut kovanyrkkinen tyttö myös elämässään. Joskus on tullut turpiin kaveriporukoissa ja veri on lentänyt, mutta vähällä eivät ole päässeet muutkaan. Se Elina kun voi purrakkin kipeästi, jos oikein tiukoille joutuu.

…”Heti täytettyään kahdeksantoista vuotta hän eroaa kirkosta ja kieltäytyy sisarustensa lasten kummiudesta. Kun Päivi Räsänen lausuu homovastaisia kommenttejaan, äitikin eroaa kirkosta ja kirjoittaa, että ”kirkko osoittaa tytärtäni syyttävällä sormella”…

No avautuivat kovis-Ellulle uudet mahdollisuudet nyrkkeilyn parissa. Näkeehän sen hänen kasvokuvastaan, että helpolla ei kehässä pääse jos vastassa on elämän kasvattama tyyppi. Tulee semmoisia laakeja, joissa on takana koko elämäntuska ja nuoruuden traumat. Siinä saapuu vastustajalle nopsasti ”kuuban yö” niinkuin entinen selostajalegenda Ilmo Lounasheimo muistaakseni kuubalaisten pahaa laakia luonnehti.

Kirja on vaikuttava. Se on kuvaus erilaisesta ihmisestä, jolle pitää olla paikka yhteiskunnassa, tai hän sisukkaana raivaa tiensä huipulle vaikka luuvitosilla.

Kirja kun opettaa, että hyökkäys on paras puolustus ja elämässä on pantava kova kovaa vastaan. Tykkäsin kirjasta. Pitkällä koulunjohtajan ja opettajan taipaleella on lapsikatraista erottunut monia Elinan kaltaisia, elämän murjomia sisupusseja.

Itsekin olin lapsena. Mutta kirjastonhoitaja laittoi minulle susirajalla uusia poikakirjoja jemmaan tiskin alle. Minulle kehittyi unelma. Niinpä vitriinissäni killuu vieläkin raskas mitali, Suomalaisen kirjan viisataavuotismitsku, jonka oikeuttivat 24 nuortenkirjaani. Kyllä olis kiva verkonpaino, niin kuin muutkin lätkät uraltani. Mutta tärkeimpinä mitaleina pidin kärsivien lasten hymyjä. Sydäntä piti open heidän kanssaan käytellä.

No mutta höpö höpö. Kirja oli aito ja koskettava. Jokaiselle ihmiselle on suotava ihmisarvo. Jos on naisille Me Too, niin miehille pitäisi olla samantapainen kaksinverroin ansaittuna. Sillä henkinenkin väkivalta olisi rankattava.

Kiitos kirjasta Elina ja Ulla-Maija.

Mie niin diggaan teitä, oman elämänsä sankareita.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Surullinen ja koskettava teos

Huippulääkärin muisteluksia viimeisiltä vuosiltaan

Oskari Saari/Aki Hintsa: Tänään olen elossa, Kuolevan miehen päiväkirja, WSOY 2021

Aki Hintsaan turvautuivat huippuvarikoilla niin kilpailijat kuin johtoporraskin. Hän valmensi henkisesti potilaitaan, F1 – varikkojen väkeä. Tarkoituksena oli porautua parantavasti huippu-urheilijoiden psyykeen, sekä fyysiseen suorituskykyyn.

Mutta kesken elämänsä kauneimman päivän, hän löysi itsensä tuijottamasta tyhjyyteen. Lääkäreiden diagnoosi oli rankka. Se laittoi huippulääkärinkin polvilleen, joskus jopa kriittiseksi Jumalan päämäriä kohtaan.

…” Sisällään hän käy kuitenkin jatkuvaa taistelua toivon ja epätoivon välillä. Raamatun lupausten ja konkretian välinen ristiriita painaa mieltä, ja Akin mieliala vaihtelee rajusti”…

…” Ihmisille kerron, että rukoukset kantavat ja Jumalalla on valta parantaa. Jotenkin vain tuntuu, että jumalattomat porskuttavat ja heillä on hyvä tuuri”…

Kirja on vaikuttava kokonaisuus ja vasta tutustuttuaan  pitkään Hintsan päiväkirjoihin ja taustoihin alkoivat palaset loksahdella kohdalleen kirjan kirjoittajan mielessä.

Hän alkoi ymmärtää kokonaisuuksia ja Hintsan hienovireistä, joskin paikoin ahdistunutta analyysia ihmiselämästä.

Luin kirjaa mietiskellen, joskus kertaillen. Ajatukset kun lähtivät poukkoilemaan omassa, syöpäsairaan todellisuudessa. Pääsin kyllä joltiseenkin konseksukseen itseni kanssa ja jatkoin lukemista. Usein ihmisellä on pahoissa sairastumisissa apunaan joukko uhrautuvia lääkäreitä, hoitohenkilökuntaa ja läheisiä.

Oma kokemukseni sairaanhoidosta, jota minunkin kohdallani on ollut paljon, on se, että kokonaisvaltainen ja ymmärtävä suhtautuminen potilaaseen on kuitenkin aina johtoajatuksena nykyisessä sairaanhoidossa.

No vaikeuksien keskellä Hintsan ajattelu joskus harhautuu triviaaliksikin ja kaunaiseksi jopa Jumalalle. Mutta niissä tapauksissa kirjoittaja ymmärtää käyttää pieteettiä ja loiventaa tekstiä.

Kukapa meistä kykenisi arvailemaan lähtöään. On semmoinenkin sanonta, että ”parhaat lähtevät ensin”.

Pidän hiljaisen hetken.

Myöhemmin mietin ihmiselämän absurdiutta.

Mutta mitäpä se auttanee. Elämässä täytyy

tuottaa iloa. Se meistä jää jäljelle tuleville polville.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Alppimajamiehen muisteluksia

Anekdootteja joka lähtöön ja tiukkoja otatuksia

Soili Pohjalainen: Isomettän poika, Jari Isometsän koko tarina, WSOY 2021

Sehän on yleensä niin, että lajin kuin lajin huiput ovat seuranneet suuria unelmiaan jo sen kuuluisan vaahtosammuttimen kokoisesta lähtien. Jari Isometsä, joka aikanaan antoi monia jännityksen hetkiä suomalaisille, ei tehnyt tässä suhteessa poikkeusta.

No kohtapa kiinnostuttiin nuortensarjalaisesta ja eipä aikaakaan, kun jo löytyi ansioitunut valmentaja huolehtimaan että lupaavan nuorukaisen kyvyt eivät mene hukkaan vaan miestä prässätään ihan oikeiden metodien mukaan. No, Jarista kehittyi monen arvokisan mitalisti ja päänahkoja roikkui pirtin seinällä esim. monelta kuuluisalta norjalaiselta ja venäläiseltä.

Itselleni on jäänyt jostakin uutisesta mieleen, että hän hankki itselleen  alppimajan, jossa oli vuoriston olosuhteen ja happitilanne. Eipä tarvinnut kauas lähteä totuttautumaan kilpailupaikkojen olosuhteisiin.

Velmuhan se Jari on ollut jo nuoresta lähtien ja kun on tullut ikävää kuuluisuutta, niin semmoisistakin on selvitty. Toki surullisenkuuluisat Lahden kisat lopettivat miehen hiihtourheilun tosimielessä. Mutta Jaripa nauttii nykyisin hiihtämisestä harrastuksena ja on löytänyt töitä salibandyporukoista. Parheessä on jälkikasvua riittävästi, ja kotoinen puuhastelu voittaa mennen tullen stressaavan huippu-urheilun.

Että mitä. Kirjaa on kiva lukea, kun se ei ole mikään surullinen tarina. Urheilijoiden myllytyksessä kun joku jo suunnittelee vaikka henkilökohtaista ratkaisua.

Hyvä kirja. Kiittelen kirjan tarinoijaa, jolla kuulemma juttua piisasi toimittajalle karsittavaksikin. Kyllä se Jari on siellä suomalaisten sydänten sopukoissa ja pysyy. Omasta mielestäni hän osoittaa olevansa symppis kaveri ja huumoritajuinenkin.

Sillä leikkiähän se urheilu lopultakin on, liikkukoot rahat miten liikkuvat. Suomalaiset ovat liian tosikkoja suhteessa urheilijoihin. Epäonnistumisista ja mokista kun helposti tehdään elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Kiitos kirjasta Jari.

Vietinpä pakkasten jälkeen lauhkeaksi muuttuneen lauantaipäivän kirjaasi lueskellen. Eivät turhaan sano, että elämänkertagenre on viime vuosina ollut vahvassa nousussa, mitä tulee kirjojen myyntilukuihin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Anekdooteissa löytyy

Mato Valtosen näköinen kirja

Vesa Kontiainen, Kjell Starck, Mato Valtonen: Mato, hullunronkea monitoimielämä, Docendo Kustannus 2021

No niinhän siinä kävi, kun yritti saada ”matoa” koukkuun, että kirjantekijät saivat ääninauhoilleen semmoisen ilotulituksen jotta oksat pois suutarin joulukuusesta.

Mato kertoilee omalla nimellään suurimman osan kirjasta ja kirjantekijät tietysti taustoittavat parhaansa mukaan. Jätkähän oli ihan pellemies ja se jos mikä vetosi kansaan.

Joskus kyllä keikalla käynti vähän hirvitti, kun Madon porukka oli varma, että siellä odotti vihamielinen jengi, joka halusi pistää turpiin.

Mutta Sleepparitpa palkkasivat omat gorillat mukaan keikoille ja jengeiltä meni enin halu rähinöintiin, kun piti kuivata tämän tästä verta tihkuvaa nenulia.

Sleepparit kajahti kansaan kuin konsanaan sodanjulistus näivettynyttä ja aristokraattista viihdemusiikkia kohtaan.

Mato kertoo, että hänen bändikavereikseen otettiin enemmän tai vähemmän ”hulluja”, siis luovia, yksilöitä. Eräskin eleli vanhan äitinsä kanssa ja sanailu meni jotenkin tähän tapaan:

– Tuohan kalkkiperse kahvia pöytään.

No äiti tykkäsi tämäntyylisestä huumorista, joten ei siinä mitään. Ihan omiaan oli tämmöinen sananiekka vaikka autonpesijäksi Sleeppareihin. Heillä oli semmoinen tyyli, että kaikki vittumoiset ja luovat hullut oli kerättävä ympärille, vaikka suosikkiyhtyeen keikasta jäi vain viisikymppinen jokaiselle.

Mato tarinoi kivasti ja ihan tuo ”matoraamattu” piti lueksia illan ja seuraavan päivän aikana. Luovia yksilöitä olivat Sleepparien pojat ja amerikoissakin tuli mm. käytyä näyttämässä taitojaan. No Leningrad cowboys oli sitten ihan oma lukunsa ja nosti Madon uudelle levelille.

Hyvä Mato.

Nämä halavatun suomalaiset jörrikät panisivat tuommoiset surunpilaajat mieluusti giljotiiniin. Mutta on siinä se, että Madon parimetriset gorillat voisivat olla eri mieltä. Monena on Mato ollut ja vientiä riittää vieläkin, joten varohan, ettei ikääntyneeltä sleepparilta keinutuolin jalka katkea, kun tulee hyviä ideoita mieleen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Folk Fredistä iki-ihanaksi kansan suosikiksi

Fredi oli monilahjakkuus

Fredi Muistoissamme, 2CD, Valitut Palat Kustannus 2021

Olihan se Fredilläkin alku haparoimista. Laulaja Folk Fredikään ei vielä noussut kovaan arvoon, koska Folk-musiikki alkoi jo olla vähän ”passe” niinkuin ranskalaiset sanovat.

Mutta wanha sääntö menestymisen eväistä päti Fredinkin suhteen. Kun ihmisellä on unelmia ja hän pitää niistä tiukasti kiinni, niin aina löytyy polku unelmien täyttymiseen.

Eräs polku Fredillä oli se, että koko Kivikasvojen porukka sattui hänelle armeijakavereiksi. Kohtapa kietaistiin lauluja Topi Kärjelle, joka dominoi 70 – luvun kevyen musiikin alaa suvereenisti.

No eipä Kivikasvoja kutsuttu Topin luo, mutta hän oli kiinnostunut ”siitä tenorista”. Tehtiin sitten levyjä ja Vexi Salmikin liittyi nuoren ja huumorintajuisenkin laulajan taustajoukkoihin.

Fredi vaati aina kunnon orkesterin taustakseen vielä silloinkin, kun kultaa ja platinaa alkoi tipahdella osin covereilla. Mutta Kärki tuumi, että vielä siusta tulee sanoittaja ja säveltäjä.

No iskelmälaulajan elämään kuuluvat myös homman kirot. Fredi kuitenkin pääsi niistä vähemmällä, mitä nyt joskus narautti pullon korkkia. Kovempi isku tuli, kun hänen tyttärensä, joka oli loistava laulaja, menehtyi syöpään.

Niinpä tuli vietettyä harmaa kaamospäivä isojen ämyrien toistellessa Fredin ikivihreitä. Hänen portaantonta tenoriaan ei kukaan voi pistää paremmaksi kevyen musiikin saralla.

Pistettiin oikein tanssiksi vaimon kera Fredin tahdissa. Olipahan laatumuusikko meillä tanssittajana. Ja mikä parasta, aika paljon hitaita, niin että voi kuiskutella ”rakkauten sanoja” tanssipartnerin korvaan.

Mutta asiaan lopultakin. Kokoelma on järisyttävän kaunis dokumentti laulajamestarin tuotannosta. Ja toden totta, Topi oli oikeassa, tulihan keikkaelämään kyllästyneestä Fredistä myös laatuisa sanoittaja ja säveltäjä, jonka tuotoksilla on moni aloitteleva kyky noussut kultalevykantaan.

Kiitos, kumarrus – ja hiljainen hetki.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen