Marika Lehto: Härkävuosi, Jari ”Bull” Mentulan tarina, WSOY Kustannus

Härkämies ja tunteikas isä

Dopingin käytöstä lisävuosiin

Jari ”Bull” Mentulan tarina, Marika Lehto, WSOY 2021

Joku haaveilee nuorukaisena NHL-pestistä, toinen maailmancupin voitosta, jne…

Mentula selaili jo jauhesammuttimen kokoisena kehonrakennuksen saloja kirjoista. Niinhän ne sanovat, että semmoinen haave, jonka omaksuu, yleensä toteutuu, kun asianomainen tekee elämässään kaikki ratkaisut tätä unelmaa ajatellen.

No Mentula kyllä sai sitten aikuisena mainetta ja julkisuutta, jopa juorupalstoilla. Morsmaikkuehdokaskin tuumi, että kerran olen erehtynyt seurustelemaan kehonrakentajan kanssa ja se riittää.

Mutta siitäpä seurustelusta sukeutui enemmän, yhteinen elämäntie lapsineen, isän ammatin tuomine haasteineen, jne…

Dopingia tuli otettua ja kaikenmaailman lihaksia kasvattavia mömmöjä, jopa niin paljon, että kroppa ja sisukset alkoivat valittaa. Niinpä lääkärikin lupasi eräässä eskaloitumispisteessä vuosia vain muutaman.

Tämä kirja pitäisi kaikkien kehonrakentajien lukea opikseen. Totuus kuitenkin lienee, että pelkkä salitreeni ei riitä. Hauikset ovat semmoisilla yrittäjillä kuin helmikuun mateet, pehmoisia ja velttoja.

Kirjahan on hyvä esitys tämän julkkiksen kehonrakennushistoriasta. Toki lapsuuttakin sivutaan ja perheasioita. Mitäpä siinä muuta sanoisi kuin että miehellä on ollut melkoisia sudenkuoppia ylitettävänä, ettei olisi välillä rypenyt ihan kuopan pohjalla. Kas kun mömmöjen käyttäjät, kuten entinen painonnostaja Kalle Kangasniemi tuumii paljastuskirjassaan, että kaikenlaiset piikitykset ja tabletit tekevät ikämiehenä olon helvetiksi. Kremppoja kun riittää.

Kirjan luin ja huomasin, että eipä teosta ole ihan lamauttavalla pieteetillä tehty. Sehän antaa populaaria pontta kohderyhmälle.

Kiitos vain. Opettavaista antia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Jari Järvelä: Aino a. , Tammi Kustannus

Alvar Aaltoa pitkin poikin

Suurmiehen vaimo joutuu koville

Jari Järvelä: Aino a. , Tammi Kustannus 2021

Ikoneitahan niistä suurmiehistä tehdään maassamme. Harvapa viitsii edes ajatella muuta kuin sädekehää heille.

Annoin kertoa joskus itselleni, että Runebergilla oli metsänpeitossa piilokoju jossa hän kävi tarkkailemassa karhuja läheltä. Mutta sattuipa kerran Ainolle tulemaan mieleen, että jos veisi kuuluja leivoksiaan ukko-ressukalle.

Rentosti pussukan kera metsäpolkuja ja sattui kuin sattuikin löytämään kyseenalaisen kojun. Aukaisi oven ja oli valmis halamaan lämpimästi aviomiestä. Mutta kojussapa oli muita halailijoita ihan tarpeeksi.

Aino ojensi pussukan ja tuumi: – Tästä riittänee teille kaikille.

Läksi rentostamaan takaisin kotiinpäin.

No nyt on kyseessa toinen ikoni ja Järvelä on ottanut humoristisen kannan Aino Aallon ja Alvar Aallon kiemuraisiin vaiheisiin.

Kas kun Alvar ei sylkenyt kuppiin, eikä väheksynyt iloisia naisenpuolia. Semmoistahan se tuppasi olemaan monella aikansa mestarilla. Raskas työ ja raskaat huvit niin sanoakseni.

Enpä ole aiemmin lukenut tämäntyylistä elämänkertakirjaa. Pieteetillähän ne suurmiesten elämänkerrat yleensä kirjoitetaan.

Paitsi Huovisen ”Veke” kirjoitti kyllä kieli poskessa ”Veitikka Hitler” – kirjansa. Ja taisi pukata Stalinistakin samalla kaavalla Joe sedän”. Minulle jäi Veikon Hitler-kirjasta ainakin mieleen, että Aatu oli armeijan leivissä kova pieremään ja  se muuan elin oli hänellä kuin tukaanin nokka. Eipä saksannos kauan kiinnostanut saksalaisia. Kulmakarvojaan kohauttelivat.

Mutta asiaan. Kirjaa oli kiva lukea. Huumori se pelastaisi monen kaavoihin kagistuneen ja tekohurskaudella siivitetyn elämänkerran noin yleensäkin. Pitää ihan lainata Järvelää, kun en ole ikävä kyllä paljon hänen tuotannostaan lukenut. Olisi varmaan kannattanut tutustua jo aiemmin.

…”Kirjoitan haastattelut valmiiksi niin toimittajien ei tarvitse vaivautua. He voivat vain suoraan panna nämä lehteen. He ovat hyvin kiitollisia, kun säästyvät ylimääräiseltä työltä”…

Kiitos hyvän mielen kirjasta, Jari.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kai Hyttinen: Vaeltaja, (2CD) , Valitut Palat Kustannus

Varmoja hittejä joka vuodelle

Mies, joka etsi suuntaansa

Kai Hyttinen, Vaeltaja ( 2 CD), Valitut Palat Kustannus 2021

Kai Hyttinen on kansan mieleen. Itselleni muistuivat suosikit Dirlanda, Varpunen, Kurki, jne. etsimättä. Juke-boksini alkoi jo yskiä muutaman laulun kohdalla ( Hyttistä oli kuunneltu niin paljon), mutta siitä selviytyi puhtaalla pyyhkeellä ja raikkaalla vedellä (kuivata ja pestä levyjä ei saa raitojen suuntaisesti).

Jotakin luonnonläheistä ja syvempää teki Hyttisen mieli kuitenkin puuhata nelikymppisenä, kun keikkaelämä näytti puuduttavia puoliaan. Niinpä siitä eräopaskouluun ja Kilpisjärvelle tätä ammattia harjoittamaan. Taisi matkaan tulla myös kanttoriopintoja, teatteria, sun muuta. Mutta tunturi-Lapin perukoilla sattuivat Timo K. Mukan runot hollille ja mitäs muuta kuin taas levyttämään. 

Yleensä Hyttinen lauloi takuuvarmoja ulkomaisia hittejä hyvin suomennettuina ja ura nousi aina plaaniin, kun uusi kiva biisi myi vähintään kultaa.

Omassa mielessäni Hyttinen on niitä takuuvarmoja viime vuosisadan loppupuoliskon mestareita, joka ei petä vaikka minkä ”letun” kuuntelisi. Noista Mukka/Chydenius – lauluista en ehkä ollut niin tietoinen, mutta kohderyhmänsä ovat varmaan löytäneet. Mukkahan oli se Orajärven kasvatti ja Lapin sexus, joka sanoi kriitikoille, että ”eipä teillä ole siipiä”.

Kyseessä on arvokas kokoelma Kai Hyttisen, mestarin ja klassikon lauluja, jokaiselta merkittävältä kaudelta. Hyttisellä on omaperäinen fraseeraus ja tunnistettava, uniikki äänenkäyttö.

Hänellä oli nuoruuden kautensakin lauluäänen suhteen, kuten Olavi Virralla tai vaikka Kari Tapiolla, mutta sen jälkeen löytyi oikea tatsi lauluun ja tuli karismaa yllin kyllin.

Hieno äänite on kysymyksessä. Ihan monumentti taiteilijalle, joka kyllä jatkaa työtään ihan sopusoinnussa itsensä kanssa. On sen verran tullut tietotaitoa elämästä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Roope Lipasti: Mikaelin kirja, Atena Kustannus

Lipastin vaikuttavaa kerrontaa

Kirja nielaisee lukijan ajankuvallaan

Roope Lipasti: Mikaelin kirja, Atena-kustannus 2021

…”Nyt hän on kovin heikko. Miten hän näin heikko onkin? Sairauksia täynnä. Jos herra iivana olisi päättänyt seivästää rauhanlähettiläät, kuten hänen on kerrottu useasti tehneen, hän olisi hämmästynyt, mitä Mikaelin sisältä olisi pursunnut: kuumetta ja horkkaa, heikkoutta ja yskän tautia. Yksikään ihminen ei ole puhdas ja hyvä. Juustenin lääkekin on loppu”…

Piispa ja rauhanneuvottelija Mikael Agricola lähtee vaikealle matkalle. Rekipelissä. Ihmettelee vähän sitä, että miksi piispa piti lähettää. Venäjällä on hyiset talvet.

Lipastin, joka on tunnettu myös nuortenkirjailijana, tyyli on taattua ja ihmiskuvaukseltaan tarkkaa, kuten myös detaljitietoudeltaan. Jäiseen rekimatkaan, joka vaati piispan hengen, palataan usein. Mutta mukana on ajankuvaa ja mielikuvituksen lentoa.

Kirja on hyvin todentuntuinen ja aito. Lukijana ajattelin, että noin sen on täytynyt tapahtua. Sinne hankeen putosi myös Mikaelin arvokas käsikirjoitus, löytymättömiin.

Lipastilla on taitoa päästä sisälle romaanihenkilöihin ja kuvata heidän tunnetilojaan. Tykkäsin kirjailijan taitavasta ihmiskuvauksesta ja tilannetajusta.

No, kirja ei tietysti sijoitu tietokirjagenreen. Paremminkin historiallisten, fiktiivisten romaanien joukkoon. Mutta tämmöisiä tarvitaan.

Muistan kun jonotin aikanaan koulun kirjastosta Välkärin kertomuksia ( Topelius ) ja elin mukana Kustaa II Adolfin taisteluissa ja siinä viimeisessäkin, Lyzenissä, jossa onnea tuova sormus unohtui kuninkaan sormesta. Samaa tuntua oli tässäkin tarinassa, puolet totta, puolet kuviteltua. Hyvä, että tällaisella, klassisella tyylillä, tehdään vielä kirjoja.

Vaikuttava kirja. Ehdoton lukukokemus.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen