Jenni Kokander: Yksi miljoonasta, Tammi Kustannus

Lentoemäntäjuttu Kokanderilta

Tummia kohtaloita ja oivaa kerrontaa

Jenni Kokander: Yksi miljoonasta, Tammi Kustannus 2022

Jenni Kokander tunnetaan paremmin näyttelijänä ja televisiosarjojen vetonaula-juontajana. On häneltä ilmestynyt aiemmin romaani Sukupuuttoon kuolleiden planeetta, jonka harmaasävyjä jatkaa paikoin tämä uusinkin.

Murhahan se tapahtuu, lentoemäntä löytyy pyörävarastosta. Lisäksi katoaa nuorukainen tietymättömiin.

Kokander on koomikko ja tv:stä tuttu. Elokuvissakin on tullut tehtyä kehuttuja roolisuorituksia. Teatterikoulupohjalta hän laajentaa repertuaariaan nyt tosimielessä kirjallisuuden saralla. Kiittelijöitä ja kohderyhmääkin löytyy.

Olisikohan kysymys niistä kuuluisista klovnin kyyneleistä kun häneltä pukkaa ahdistavia elämäntarinoita ihan kavalkadina.

…”Älä nyt saatanassa minua ammu, vaari huutaa särkyvällä äänellä. Orvokki miettii hetken, miten säälittävä vaari on. Resuinen, ryppyinen ja liian laihaksi mennyt. Vähän niin kuin kulkukoira tai rähjääntynyt, vanha takki, joka ei enää jaksa roikkua edes henkarissa.”…

Niinpä niin. Kokanderilla on sana hallussa ja hän sanookin, että romaanin henkilöt on puhaistu ns. lipan alta, iman todellisuuspohjaa. Sen sijaan miljööt ovat tuttuja, mm. lapsuusmaisemat Länsi-Pasilasta.

Tykkäsin lukea Kokanderin kirjaa sen ihmiskuvauksen ja verbaalin oivaltamisen takia. Dekkareissa yleensä tutkitaan rikoksia ja johtolankoja, mutta Kokanderpa tuumii, että että hän ei edes puutu kyseisen lentomännän rikostutkintaan.

Paremminkin löytyy mielenkiintoisia elämäntarinoita ja ihmiskohtaloita, jotka kiinnostavat lukijaa.

Hyvä Jenni! Siitä vain laajentamaan repertuaaria kirjallisuuden puolelle, vaikka oletkin mielestäni myös taitava komedienne.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Antti Ruuskanen/Leena Lehtolainen: Rätingin paikka, Tammi Kustannus

Savonmuan sutki kepinviskoja

Eämänkertakirja urheilumiesten mieleen

Leena Lehtolainen/Antti Ruuskanen: Rätingin paikka, Tammi Kustannus 2022

Kiviähän ne heittelivät järveen ennen tulevat arvokisaedustajat lapsena ja nuorena. Mutta Anttipa heitteli pesäpalloa ihan palkintoihin asti.

Antilla oli uransa lopussa jo EM-kultaa ja -pronssia ja olympiahopeaa, vain muutamia keihäsmenestyksiä mainitakseni. Viisi valmentajaakin yritti vuorotellen parastaan, eikä vain yrittänyt vaan nostivat Ruuskasen maailmantähtien joukkoon.

No dekkarikirjailija Lehtolainen, joka on tottunut luovempaan sanankäyttöön, luottaa mestarin itsensä verbaliin lahjakuuteen ja tekee selkoa aina Antin lapsuudesta kohti suurempia haasteita. Yli satatuhatta kilpailuheittoa kertyi gurun tilille ja tietysti bodiumilla oltiin kerta toisensa jälkeen.

Antti itse itse tilittää mm. näin:

– En lähtenyt viimeiseen kauteen sillä ajatuksella, että rahastan – monet sanoivat, että Ruuskanen rahastaa – vaan halusin menestyä ja uskoin pystyväni siihen. En olisi lähtenyt tähän, jos en olisi uskonut, että pystyn heittämään kasivitosia. Minun luonne ei anna rahastaa mistään!

Hyvä kirja ja paikoin särmääkin löytyy keihäshirmun elämästä, jopa nuorten urheilijoiden siirtymistä välillä viihteen puolelle. Lisäksi urheiluporukoissa eli huumori ja ”kämmejä” tehtiin tuon tuostakin toisilleen, jopa pomoportaalle. Mutta kukapa sitä nyt niin vähistä suuttuisi.

Elämänkertagenre on noussut humisten lukijaluvuissa ja onnistuneessa kannessa virnuileva keihäsmestari saa ostopäätöksen syntymään ilman enenpiä miettimisiä. Sanovat että myyvä kansi merkitsee ainakin 40% ostopäätöksistä. Tämän kirjan kansi on semmoinen.

Luin kirjaa päivän ja tuttuja asioita kohtasin Antin urheiluhistoriassa. Oli myös hallitusti sisäpiiritietoa, joka tietysti kiinnosti lukijaa.

Kiitosta kiitosta vain Antille ja kuululle kirjurille. Kuvamateriaalikin oli mainiota.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä, WSOY Kustannus

Symppis Suosalo

Elämäntarinaa ja analyysia

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä, WSOY Kustannus 2022

Suosalo oli vaatimattoman kodin kasvatti ja ponnisti jo pienenä luovuutensa esille, kun sisaret meikkasivt ja puvustivat hänet. Kohtapa hän suuntautui mm. Itä-Pasilan nuorisoteatterin toimintaan. Ja kun tulevaisuuden suunnitelmien viilaamisen aika tuli, piti tietysti yrittää teatterikorkeaan.

Turkan hoteissa oli hyvä olla, sillä tämä, toisten pelkäämä, huomasi heti, että Suosalossa on ainesta. No sitten tehtiin tietysti niitä Turkan tuotantoja joissa sylki roiskui ja miestä koeteltiin. Jokapäiväisestä opiskelijoiden hikilenkistä ei Turkka koskaan luopunut.

Jollekin tytölle riitti, kun Turkka nimitteli häntä räystäsperseeksi, joka ei osaa mitään. Mutta Suosalo nousi neron asteikossa arvoon arvaamattomaan. Mikäpä siinä oli paistatellessa, vaikka joskus otti koville Martillakin.

Runoilja/prosaisti – Venhon tekemä kirja kunnioittaa Suosalon omaa ääntä ja anekdoottejahan kirja vilisee tietysti. Suosalolla on isän perintönä virnistyshymy joka on uniikki ja sulattaa kaikki, jopa roolisuorituksissa.

…”Oli mahtavaa seurata Turkan ohjaustyötä. Turkka oli siinä vaiheessa tosi hyvässä vedossa: homma oli intohimoista ja tarkkaa, huumoria oli paljon. Hän nauroi usein vedet silmissä”…

Elämänkertagenreen kuuluvat kirjat ovat minulle nannaa. Niinpä niitä tulee lueskeltua ihan opikseen. Kas, kun ihmisiä ne ovat kuuluisat näyttelijätkin ja lukukokemukseen tulee usein tietty samaistumissäie.

Tykkäsin

Suurkiitos

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit, WSOY 2022

Jäähyväisiä, elämäntarinoita

Ikääntyvän kirjailijan helmiä

Bernhard Schlink, Jäähyväisvärit, WSOY kustannus 2022

Vanhenemiseen kuuluu tilinteko. Joku hoitaa sen verbaalisti, kasvoista kasvoihin, toinen jättää kirjeen, joku vaikenee ja hoitaa tilinteot mielensä syövereissä.

Schlink, mestarismies, on kirjoittanut proosanovelleja, jotka eivät jätä kylmiksi ketään. Semmoista elämä vain on.

Kun kyseessä sanataituri, on novellien henkilökirjo melkoinen. Joidenkin elämä on seesteisempää ja toisten selkeää kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta.

Pidin kirjasta ja tietysti oli pieni pakkokin tykätä, kun Bernhard on lukuisien bestsellerien luoja, ihan maailmanlaajuisessa mielessä.

Joskus joku pari on tehnyt yhteisitsemurhan, toisaalta on kysymys vanhenevan miehen ja 15 – vuotiaan tytön suhteesta, kuvataan kolmiodraamaa ja mukaan mahtuu myös kehitysvammaisen lapsen hoitajan todellisuus.

Stasi – asiakirjatkin pönkeävät mukaan ja laskettelu-keskuksen miljööt, sekä yöelämä. Oma lähisukukin analysoidaan Schlinkin tapaan.

Niinpä se lienee, että vaikka vanhainkodeissa on miljoonia ja miljoonia kertomatta jääviä elämäntarinoita. Kirjailijan novellit ovat proosamaisia, mutta juttujen teemat kyllä ovat jotakin muuta kuin pelkkiä elämäntarinoita.

…” Muisti on joki, jolla muistojen pieni laiva jatkaa matkaansa loputtomiin, kunhan olemme laskeneet sen vesille”…

Hyvä kirja, joka saa ikäihmisiin kuuluvan kriitikonkin mietiskelemään omia tarinoitaan. Ihmisiä on tullut tavattua ja kaikki kohtaamiset eivät aina ole olleet kovin helppoja.

Kirjailija on suuret tunnutuksensa ja menestyksensä ansainnut. Prosaistilla pitää olla oma, selkeä ääni, jonka lukija aistii.

Kiitän ja kumarran.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa, Miten käytät loppuelämäsi päivät, Siltala Kustannus

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Opi oikea tapa tuhlata kallisarvoinen aikasi

Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät? Siltala Kustannus 2022

Niinpä se vain on, että arki- tai lomapäivät vilahtavat hetkessä ja paljon tärkeää jää tekemättä. Ihmisillä ovat kännykät täynnä viestejä, jotka vaativat aktiviteetteja.

Niinpä se Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi – kirjan sankari vain päätti karata metsään oravanpyörästään ja heittää kännykän järveen. Nosti toki rahaa muhkealta pankkitililtään.

Burkeman on paneutunut syvemmin ja lähes tieteellisesti ihmisten ajankäytön ongelmiin. Joskus huomaa, kun päivä painuu mailleen, että 80% tärkeistä asioista jäi tekemättä ja päivä kului joutavuuksiin.

Siteerailla pitää Burkemania, sillä tämä aihepiiri on ollut ja tulee olemaan eräs ihmisten tärkeimmistä probleemeista:

…”Vapaa-ajasta nauttiminen vain sen itsensä vuoksi – minkä voisi kuvitella olevan juurikin koko idea – alkaa tuntua riittämättömältä. Jos vapaa-aikaansa ei kohtele sijoituksena tulevaisuuteen, alkaa tuntua siltä, että epäonnistuu elämässä jollain epämääräisellä tavalla”…

Niinhän se Valamon luostarin entinen munkki Savva tuumi minulle, että mihin sulla on kiire ( tein poislähtöä luostarilta). Savva hymyili ja sanoi, että mie teen vain mansikkahilloa, en kiirehdi minnekkään.

Kirja tarjoaa monipuolisia näkökulmia ajankäytön ongelmiin. Kannattaa lukea opiksi ja ojennukseksi. Aion tutkia sitä lisää, sillä jokapäiväiseen ajanpuutestressiin moni on kupsahtanut kesken parhaan nuoruuden uhonsa.

Tarjoan varovasti arvosanaa excellent.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Eeva Kilpi: Elämää kaikki päivät, WSOY Kustannus 2022

Suorasukainen, romanttinen, älykäs

Eeva Kilpeä lukisi viikon syömättä

Eeva Kilpi: Elämää kaikki päivät, WSOY 2022

Nuorena lehtikriitikkona vähän pelkäsin Eeva Kilven suorutta esim. erotiikan suhteen. No, hän sanoi asiat niinkuin ne ovat, siinä missä moni kiertelee ja kaartelee kuin se kuuluisa kissa kuumaa puuroa.

Nyt tykkään. Sen verran on ikää karttunut ja nykyverbalistiikan tuntemusta, että Kilpi on sen rinnalla jopa pliisu. Hän tarttuu ikääntyvien aihepiireihin: miehenkipeyteen, sota-ajan tuomiin traumoihin, yksinolon joskus vaikeisiinkin nyansseihin.

Kilpi tuntee olevansa elossa, kun hän saa kirjoittaa ja käyttää siinä taitojaan. Niinpä päiväkirjojakin on kertynyt kosolti.

Täytyy ihan heti siteerailla:

…”Vanhana alkaa ikävöidä. Ikävöi entist miestään, ikävöi äitiään ( jonka kanssa ei oikein tullut toimeen), ikävöi lapsiaan ja jopa heidän uhmaikäänsä, ikävöi elämää rinnalleen, kuolleita rakastettujaan…ikävöi luvatonta rakkauttaan.”…

Suhteeni Kilpeen, tabuja murtavana kirjailijana ja runoilijana on muuttunut. Nyt ei viitsisi laskea kirjaa käsistään, vaikka kello käy jo puoltayötä. Eevassa on alkuvoimaa. Hän ei ole hymistelijä ja romanttisia illuusioita maalaileva kirjailija.

Imen hänen kirjastaan terapiaa itselleni. Kilpi mainitsee mm. että kukaan läheinen ei enää noteeraa, vaikka hän kovasti ikävöikin heitä.

Ei kotiinikaan tule joulukortteja, ei äitienpäivä- tai synttärikortteja. Jos haluaa yhteyttä sukuun tai entisiin ystäviin, on itse soitettava ( useilla on salainen puhelinnumero ).

Sitten kun saa yhteyden, nämä keksivät tekosyyn, että saisivat katkaista puhelun mahdollisimman nopsasti.

Ikääntyvälle antaisin ohjeen: Kuuntele toisia vaikka lenkillä. Ole itsellesi hyvä ja rehellinen kaveri. Kohtapa huomaat että sinulla on mahdollisuus antaa apuasi ja empatiaa muillekin.

Excellent +++ ( ensimmäisen kerran kriitikon urallani)

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Vilja-Tuulia Huotarinen, Anna Emilia Laitinen: Vuori joka juoksi, Tammi Kustannus 2022

Pakitun nuortenkirjailijan herttainen tarina

Meillä on monta paikkaa, jossa meitä tarvitaan

Vilja-Tuulia Huotarinen: Vuori, joka juoksi, Kuvitus: Anna Emilia Laitinen, Tammi Kustannus 2022

Eipä sitä ennen ole kukaan keksinyt personoida vuorta. Kaiken lisäksi vuori kehittelee itselleen jalat hiekasta ja voi sitten vaihtaa paikkaansa, kun vaellusvietti käskee liikkeelle.

Vuorelle, minne se asettuukin, löytyy aina monenmoisia tarvitsijoita. Joku perustaa sinne laskettelukeskuksen ja merenrannan lunnit pitävät sitä pesäpaikkanaan. Villihevoset löytävät suojaa turvallisesta vuoresta.

Itselleni tuli mieleen ainakin ajatus, että meitä ihmisiä on monenmoisia. Jotkut vaeltelevat maailman turuilla ja tuottavat hyvää mieltä ympärilleen, järkkäilevät jopa konkreettista apua kärsiville.

Toiset ovat erakkotyyppiä, keskittyvät olemaan omissa oloissaan ja vaalimaan henkisiä arvoja itsessään.

Niin, että mitä. Kirjan herkästä ja lämpimästä kuvituksesta ensinnäkin bonus-plussat. Huotarisen tarina antaa oivan mahdollisuuden kuvittajalle toteuttaa itseään.

Ehkä nuortenkirjailija Huotarisella on tekstissä myös yksityisiä ja piilotettuja merkityksiä. Ehkä lapset vain aistivat kokonaisuuden lämmön ja herkkyyden. Luulisin ainakin niin.

Semmoista se elämä vain on. Lapsille pitäisi tarjota enemmän idyllejä ja illuusioita. Lämpö on pienille tärkeämpää kuin konsanaan televisiosta tuutin täydeltä tuleva efektiivisyys ja pyssyjen pauke.

Pidin kirjasta. Minulle jäi hyvä mieli niin kuvittajan osuudesta kuin Vilja-Tuulian tekstin oivaltavuudesta.

Excellent ++ teoksesta ja toivomus, että lisää tämmöistä pienille lapsille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Heidi Haapalahti: Luomutarhuri, Satoa kestävästi ja maata hoitaen, Tammi Kustannus 2022

Kasvi kasvaa kun kastelee

Nykytrendien mukaista kasvitarhan hoitoa

Heidi Haapalahti: Luomutarhuri, Satoa kestävästi ja maata hoitaen, Tammi Kustannus 2022

Entisenä 4H – kerholaisena ja nykyisenä kaupungin vuokratontin pitäjänä minulla on hieman vanhahtavat tavat kasvattaa kukkia ja vihanneksia. Mutta ainapa syksyisin lötyy puutarhasta kukkaloistoa, kun muistaa heinäkuun helteillä käydä kastelemassa joka päivä. Siinä se niksi minun mielestäni.

Tietysti on muistettava, että peruna pitää istuttaa joka kesä eri paikkaan, että tulee satoa ja raparperista jättää joku verso kukkimaan, koska raparperissa on myös uljas kukka varsien lisäksi.

Mutta asiaan. Heidi Haapalahti antaa seikkaperäisiä ohjeita luomuviljelijälle. Käsitellyksi tulee mm. kartanon kupeella ja seinänvierellä viljely. Sillä keinolla saa isoja ja maittavia tomaatteja, kun muistaa kasvattaa alkukasvatuksen ikkunalaudalla kevätauringossa.

Siemenien hankinta sisältää omat niksinsä. Taimen maahan laitto ei ole ollenkaan yksinkertaista. Jopa biohiiltä voi kekseliäs itse värkätä. Kesäkausi puutarhatontilla on yleensä riippuvainen viljelijän voimavaroista rientää joka päivä riittävän vesimäärän kera tontille. Kasveja on hoivattava hellästi. Juttelukin on taimille sopivaa. Kasvimaan suunnittelu on aloitettava jo keskitalvella, että projekti onnistuu täydellisesti.

Monta kikkaa opin kirjantekijältä. Kun istutin kymmenen marjapensasta, niin sain kuulla, että niille kahdelle pensaalle, jotka surkastuivat on kaupalla takuu. Tienneekö moni tätä asiaa.

Mukavahan niitä on uutisperunan mukuloita ottaa penkistä ja tietysti napsia omia mansikoita suihinsa. Mutta sepä siitä.

Kirja on hyödyllistä luettavaa nyt kevään korvalla. Joskus jopa silmät aukeavat, että tuon voi siis tehdä noinkin.

Asiantuntija on asiantuntija

Kiitos vain puutarhoidon nikseistä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Veera Milja: Supersalainen Tyttöpäiväkirja, Tammi Kustannus 2022

Älä lue vaimosi tyttöpäiväkirjoja

Tyttöjen leikkejä ja muuta hauskaa

Veera Milja: Supersalainen tyttöpäiväkirja, Tammi Kustannus 2022

Mitenkähän moni aviomies on himoinnut lukea vaimonsa tyttöpäiväkirjoja. Siellä nimittäin niitä näppylänaamapoikia riittää. Itse sain semmoisen käsiini ja huomasin, että vaimo pahalainen oli käyttänyt jokaiseen poitsuun samoja kikkoja kuin minuunkin. Itse asiassa koulukin oli mennyt enemmän poikajahdissa kuin opiskelussa.

Mutta sepä näistä. Hivenen softisti kirjoitettu kirja tämä tietysti on. Pitää ihan alkajaisiksi siteerailla:

( …oon sekoillu täällä: lukenu äidin päiväkirjoja ja perustanu naapurin touhuja tutkivan salapoliisitoimiston, oon leikannu barbie-hevosilta häntiä pois, syönyt sinitarraa ku se ois purkkaa ja pakastimesta kaikki mansikkapuikot)…

Kirjahan sopinee sinänsä ala-asteen koulua käyville lukijoille. Päiväkirjoissa on se hyvä puoli että siinä oppii verbaalia luovuutta. Kun ohjasin kirjoittajapiiriä, suosittelin päiväkirjojen kirjoittelua. Semmoinen kun jopa auttaa nuoruuden psyykkisissä vaikeuksissa tai voi olla alkuopetusta vaikka kirjailijaksi aikovalle. Sitäkin painotin kurssilaisille, että parasta on aloittaa kirjoitusharjoitukset omista kokemuksista ja tuntemuksista.

No Mika Waltari kyllä pyyhkäisi Sinuhen, vaikka ei ollut koskaan käynyt Egyptissä.

Muuten itsestään kertomisen genre on nykyisin hyvin kysyttyä lukuisissa elämänkertakirjoissa. Niinpä nuoretkin voivat saada tämmöisestä vertaistukea ja kukaties mukaan tuppaa ihan terapauttinen säie. Hyvä kirja nuorille tytöille.

Itse satuin löytämään vaimon salaisesta päiväkirjapinosta myös kaksikymppisenä kirjoitettuja. Mutta sepä siitä. Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Onhan sitä tullut itse kunkin kohellettua nuoruusvuosina, joten sujut ollaan.

Kiva kirja.

Tytöt varmaan tykkäävät tämmöisestä.

Mutta pitääpä tästä lähteä vaimo-kultaa syöttämään geriatriselle osastolle. Ja tietysti pitää suukotella ja halailla, että saa sisältöä siihen viiteentoista minuuttiin jonka saa hänen sänkynsä vieressä olla.

Excellent pitää kirjasta lupsauttaa arvosanaksi.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen