Katajamäellä kaikki hyvin

Nuoren opettajattaren kokemuksia

Katajamäki-sarja jatkuu

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin, Karisto 2017

Anneli Kivelä ( Anneli Seppälä, s. 1939) on kirjoittanut maalaiskylään sijoittuvaa Katajamäki-sarjaa ja saanut paljon lukijoita. Hänellä on tapana lisätä kerrontaan romanttisia mausteita, semmoisia, mitä voi idyllisessä maalaiskylässä riittää. Muusta tuotannosta voi mainita mm. omalla nimellä kirjoitetut nuortenkirjat.

Kivelä kirjoittaa tyypillistä maalaisromanttista tekstiä ja kylän asukkaat ovat aina omiensa puolella. Päähenkilöt vaihtuvat jokaisessa kirjassa, joka mahdollistaa sarjan jatkumisen ja kirjojen itsenäisen luonteen. Usein päähenkilönä on sinkkunainen, joka on viettänyt elämäänsä kaupungissa ja haluaa kokeilla toisenlaista ympäristöä, maalaisidylliä.

Tämänkertaisessa kirjassa tulee kylään uusi johtajaopettaja ja tietysti kyläläiset odottavat, että hän on jämäkkä miehinen opettajapersoona, kuten edeltäjänsäkin. Mutta kun huomataan, että opettaja onkin opettajatar, Hanne, niin kylällä aletaan supista, että mahtaakohan tyttö pärjätä noin vaativassa ammatissa.

Kivelän kirjoissa naiset yleensä löytävät pintaromanttisen suhteenkin maalaiskylästä ja poikkeusta ei tee tämäkään kirja. Kylällä asustelee nimittäin arvoituksellinen ”remonttimies” joka remontoi vanhasta rakennuksesta nykyaikaista asuntoa ja on kuulemma timmi mies” myös ulkoiselta olemukseltaan, niin kuin Hannen ystävä häntä luonnehtii.

Kylätoimikunta pitää palaverejaan ja niinpä saadaan aikaiseksi juhannusjuhlia ja muuta hauskaa yhdessä. Opettajattaren elämä muuttuu kaupungin iltariennoista Katajamäen hiljaiseloksi.

Remonttimies Rene alkaa kiinnostaa Hannea entistä enemmän ja niinpä käydään yhdessä katsomassa remppa-reiskan käden jälkeä, jonka Hanne toteaa laatuisaksi. Mukavahan tuossa lukaalissa olisi asustellakin, mutta…

Kivelä on kirjoittajana viihteellinen ja hänen tekstinsä viehättää erityisesti niitä, jotka eivät tykkää haasteista lukemassaan kirjallisuudessa. Ajankuluksi kirja sopii hyvin. Mieleen tulevat monet vastaavat kirjailijat aina Anni Polvasta Hilja Valtoseen, joista viimemainittu kirjoitti samantyylisen kirjan, nimeltä Nuoren opettajattaren varaventtiili.

Jouko Varonen

 

 

Kevyt liha

Naisena olemisen ihanuus ja kurjuus

Saara ja Jarno

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha, Like-kustannus

Saara tapaa Jarnonsa melkein kirjan alkulehdillä. Mutta kahden eronneen tilanteessa on muuttujia yllin kyllin. Niinpä Jarnon tie johtaa ex vaimon sänkyyn ja lopulta vaikka mihin sänkyyn, niin että Saara joutuu käymään jopa sukupuolitautitesteissä.

Kirja on analyyttinen. Ala-Harja on taitava kirjoittaja ja osallistuu tässäkin kirjassaan sekä yksinhuoltajamiesten että -naisten kurimukseen. Saara on töissä teatterissa ja työstää Jussi Parviaisen nähtelmää. YT-neuvottelut kummittelevat Saaran mielessä ja kun uusi rakkaussuhdekin näyttää kariutuvan, on tietysti aika koota niin henkisiä- kuin fyysisiä voimavaroja.

Lueksin kirjaa tapani mukaan uimarannalla ja sellainen miljöö on omiaan tekemään lukukokemuksesta pinnallisen. Tietysti tässä kirjassa tullaan naisen rooliin, joka on kompleksinen. Miehet kun yleensä ovat vahvoilla ja naisen tehtävä on hoitaa lapsia ja kotia, sekä alistua.

Sitten tulee eteen totuuden hetki:

– Olit siellä yötä.

– Olin.

– Ja te panitte.

– Kyllä me rakasteltiin. Joo.

Mutta Jarnolla, kuten myös Saaralla, on ollut riittävästi muuttujia elämässään, eikä Jarnon uusi suhde exän kanssa ole myöskään kovin lujalla pohjalla.

Mieslukija voi vain huokaista ja tuumia, että Ala-Harja on feministi, joka analysoi ehkä liikaakin. Kirjailijalla on meriittejä ja hänen tekstinsä on voimakasta. Kun siirsin kirjan rantakassiin ja vaimo kysyi, että mitä siinä kirjassa tapahtui, tuumin:

– Se oli semmonen yksinhuoltajien tarina, tietäähän nämä. Kyllä tuo Ala-Harja pyörii naisprosaistiemme kärkiporukoissa.

Jouko Varonen

 

Ilonhilaaja

Isokallion ja Paasilinnan jalanjäljissä

Kunnallishuumoria

Panu Rajala: Ilonhilaaja, Minerva 2017

Panu Rajala on tehnyt vähän Kalle Isokallion huumoriproosaa muistuttavan kirjan. Paremmin hänet tunnetaan kirjoistaan jotka hän on kirjoittanut elämänkumppaneistaan. Rajala on tohtorismies ja tunnettu kirjallisuudentutkijana. Muistissa ovat mm. kartoitukset F. E. Sillanpäästä.

Kunnan verojohtaja Kosti Korventausta seikkailee kirjassa, jonka huumori ja henkilökuvaus ovat tietysti vaativan lajin huomioiden melkoisen osaavia. Toisaalta lukija vähän pitkästyy kirjaa lukiessaan. Korventaustassa on henkilöhahmona vaikkapa Paasilinnan siltainsinööri Jaatista ja Isokallion poliittista satiiria.

Korventaustalla on edessään eläkevuodet mutta kunnallispolitiikkaa hän ei aio jättää, vaan asettuu ehdolle vaaleissa. Miehellä on ollut myös vaimo, mutta liitto päättyi molemminpuoliseen tyytymättömyyteen, jonka Korventausta tuo myös esille. Työtoverit ja esimieskin saavat osansa eläkkeelle lähtijän mielipahasta.

Rajala yrittää myös seksististä lähestymistapaa, mutta vähän vaisuhkosti ja ponnettomasti, mikä tietysti on eläkeläisseksille ja tälle kirjallekin enemmän kuin tunnusomaista:

Laukeamisen jälkeen he lojuvat jonkun aikaa raukeina rinnakkain. Vatsat nousevat ja laskevat. Pirjo silmäilee Kostin lerpahtanutta miehuutta ja arvioi: – Sulla on kyllä ruma kyrpä, mutta sä osaat käyttää sitä aika hyvin.”

Ei Rajalasta vielä tällä satiirisella koosteella tule johtavaa humoristia kirjallisuuteemme, joka kaipaa Huovisen ja Paasilinnan jälkeen vähän piristystä. Mutta hyvä yritys kuitenkin. Minulla meni kirjan lukemiseen muutama tunti elokuun aurinkorannalla ja tietysti huomasin, että Rajalalla on kyllä sana hallussaan. Vielä enemmän jäntevyyttä, terävyyttä ja analyysia toivoisin.

Jouko Varonen

 

Sata innovaatiota Suomesta

Suomi nousuun innovaatioilla

Opiskelija-asunnoista Afrikan tähteen

Ilkka Taipale ( toim.): Sata innovaatiota Suomesta, Kuinka Suomesta tuli Suomi – poliittisia, sosiaalisia ja arkipäivän keksintöjä, Into-kustannus 2017

Suomessa on toteutettu sukupuolikiintiötä päätöksentekoelimissä vuodesta 1995 lähtien. Tasapuolisiis on turvattu 40%:n vähemmistökiintiöllä. 1900-luvun vaihteessa naiset kamppailivat äänioikeuden ja niinpä naiset ovat äänestäneet miehiä aktiivisemmin vuoden 1991 jälkeen.

Suomi on hammashuollon osalta ollut monelle kansainväliselle asiantuntijalle mallimaa.

Suomessa kuoli vuosittain liikenteessä 1960-luvulla 1200 ihmistä. Niinpä perustettiin liikenneturvallisuusjaosto. Liikennekuolemat saatiin mm. tätä kautta pudotettua 600:aan.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on perustettu Elias Lönnrotin aikoihin ja se on tehnyt työtä suomalaisen identiteetin ja suomalaisen kirjallisuuden puolesta 160 vuotta. Merkityksetöntä ei ole seuran julkaisutoiminta suomalaisen kirjallisuuden alalla.

Ilkka Taipale on psykiatri, rauhanaktivisti ja kansanedustaja, joka on tehnyt lukuisia kirjoja. Tämä kirja ilmestui jossakin muodossa jo aiemmin, mutta nyt, Suomen 100 – vuotisen itsenäisyyden vuonna se on ”terästettynä” herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

Kirjassa esitellään kymmeniä suomalaisia innovaatioita, kuten korruption kitkeminen, saamelaisasia, ammatillinen järjestäytyminen, nälkäpäivä, rauhanvälitys, lukutaidon hyväksi tehty työ, sadutus, seksitautien hallinta, tupakkalaki, opiskelija-asunnot, isyysloma, velkasovittelu, alkoholipolitiikka, tekstiviesti, sauna, joulupukki, pilkkiminen, avantouinti, afrikan tähti – peli, jne…

Monista edistysaskeleista, kuten puoluetuista ja korruption poistamisesta, voisi lukija olla eri mieltä, mutta nämä lyhyet esitykset ovat kyllä osoitus siitä, että maamme hyväksi on tehty innovaatioita ja tehdään yhäkin. Politiikkakaan ei ole pelkkää huu haata.

Jouko Varonen

 

 

Hanki hohtava alla

Umpihangessa

Hiihtämisen kuninkuuslaji

Jouni Laaksonen: Hanki hohtava alla, Umpihankihiihtäjän kirja, Art House – kustannus 2017

Mieleeni on tullut umpihankihiihtämisestä muutamia muistumia. Ensinnäkin lapsuusmuistot, jolloin mentiin umpihangessa melkoista pölläkkää. Tapana oli lähteä ”pupusille” joen rantaan. Korkealta rantatöyräältä etsittiin sopivia paikkoja hangessa, josta tehtiin toisille lasku-ura. Jos joku ei uskaltanut laskea, niin sehän oli ”pupu pöksyssä”. Usein reissulta palattiin suksen kärki kainalossa katkenneena, mutta isäpä teki liitoksen peltipurkista saadun pellin avulla ja taas mentiin.

Koulun kilpailuissa oli lumituiskukeli se ”minun keli”. Olin melkoisen varma voittaja umpihangessa. Useimmat uupuivat ladun varteen.

Tämä kirja perehdyttää umpihankihiihtoon aivan ”pohjamutia” myöten. Mukaan otetaan mm. Juho Vesainen, joka 1500 – luvun lopulla teki Ruotsin kuninkaan pyynnöstä hävitysretken Petsamon luostariin hiihtäen matkan 400-päisen pohjalaisjoukon kanssa osin umpihangessa. Perillä tehtiin ”täystuho” niin kuin oli kuninkaalle luvattu. Yksikään munkki ei jäänyt eloon.

Kalevalan aikoihin käytettiin ”lylyä” ja ”kalhua”, joista lyhemmällä lykättiin vauhtia ja pidemmällä liu´uttiin. Samoilla keinoilla onnistui hirven hiihtokin ja lopulta saalis keihästettiin kuoliaaksi hankeen.

Itselleni muistuivat mieleen tässä vaiheessa kotikuntani Värtsilän Piiroisen veljekset. He hiihtivät suuri sompaisilla sauvoilla ja umpihankisuksilla ilvekset väsyksiin, jolloin ne nousivat puuhun ja olivat käytännöllisesti katsoen satimessa. Elävä ilves vietiin korennossa kellariin ja sieltä eläintarhaan.

Tämä kirja on ansiokas teos hiihtolajeista vanhimman ja arvostetuimman vaiheista maassamme. Myös suksen valintaa neuvotaan ja ollaan mukana umpihanki- hiihtokisoissa. Vaeltamista suksipelissä neuvotaan ja ongelmatilanteista selviytymistä.

Lueskelin kirjaa puoli päivää ja mieleen tulivat tietysti myös omat kokemukseni lajista, joka ainakin kisaosallistujien määrällä mitattuna näyttää olevan voimissaan.

Jouko Varonen

 

 

Fyysinen venus

Sikiämisestä ja monstrumeista

”Elämän tieteen” uranuurtaja

Pierre Louis Moreau De Maupertuis: Fyysinen Venus,

Art House 2017

Maupertuis tunnetaan maassamme ehkä parhaiten hänen tekemästään tutkimusretkestä Tornionlaaksoon. Retken tarkoitus oli mitata maapallon muotoa, siis sitä, että onko maapallo litistynyt navoiltaan. Retki teki miehestä rikkaan ja retken aikana hän tutustui myös suomalaiseen naiskauneuteen, kahden paikallisen naisen myötävaikutuksella.

Pohjoinen tutkimusretki teki miehestä myös kuuluisan ja hän alkoi myöhemmin asemansa vakiinnuttaneena tutkia hedelmöityksen vaikutusta esim. albiinojen syntyyn, tai kaksipäisten ja monisormisten monstrumien kehittymiseen.

Maupertuis tutki aihelmiaan myös hyönteisten ja ötököiden avulla ja joskus hänen tutkielmansa, joita hän kirjoitteli asemansa säilyttämiseksi anonyymina, saivat tietyn hienostuneen tyylinsä ansiosta myös eliitin hyväksynnän.

Maupertuis tunnistettiin kirjoitusten takaa, mutta hän ei alkanut sanasotaan vastustajiensa kanssa tai selittelemään teorioitaan. Hän oli myös uskonnollinen. Niinpä hän matemaattisten laskelmien avulla todisti myös Jumalan olemassaolon.

Tiedemies esittää monia rohkeita spekulaatioita luonnonvalinnasta, perinnöllisyydestä ja evoluutiosta jopa sata vuotta ennen Darwinia. Alan gurut tekivätkin kaikkensa mitätöidäkseen Maupertuisin teoriat ja kirjoitukset, mutta näyttää siltä, että ne ovat pysyneet muistissa ja tämäkin Ruotsissa jo 1700 – luvun alkupuoliskolla ilmestyny teos, on nyt saanut suomenkielisen asun.

Lueskelin kirjaa melkoisella kiinnostuksella Maupertuisin esitystapaan, joka kaikenkaikkiaan on tietyllä tavalla johdonmukaista ja ymmärrettävää. Hänellä on toisaalta melkoisen seksistinen lähestymistapa mm. puhuessaan eläinkunnan parittelumenoista.

Mielenkiintoisia olivat myös tutkimukset nesteiden sisältämistä hiukkasista, joiden Maupertuis uskoo siirtävän jälkeläiseen osasia kummankin vanhemman perimästä. Jotkut kuulut tiedemiehet ovat leimanneet Maupertuisin huu haa – tiedemieheksi, mutta hänen aihepiirinsä saattavat sisältää totuuden jyväsiä.

Jouko Varonen

 

 

Hidas kuolema

Modesty ja Willie

Sarjakuvaklassikko

Peter O´Donnell, Romero Colvin: Modesty Blaise, Hidas kuolema, Jalava-kustannus 2017

Modesty Blaise on brittisarjis, jonka loi Peter O´Donnell. Ensimmäinen Modesty Blaise – sarjakuva ilmestyi vuonna 1963.

Modestysta ja Willie Grvinista on tullut suosittu pari myös suomalaisten sarjakuvan ystävien piirissä. Vähiten ei siihen ole vaikuttanut se, että sarjis on pyörinyt sanomalehtiemme vakiosarjakuvana vuosikaudet. O´Donnell on kirjoittanut myös 13 kirjaa Modesty Blaisesta.

Tämänkertainen albumi sisältää neljä seikkailua: Kohtaokas Ennustus, Salametsästäjien jahti, Hidas kuolema ja Ilmapallolla sotaan.

Kohtalokas ennustus on kertomus lääkäriparista, joilla on oma pieni viidakkosairaala. Modesty on menossa auttelemaan heitä, sillä pari tekee todella ansiokasta työtä asukkaiden parissa. Mutta lääkäripuolisolla, joka hankkii lääkkeet sairaalalle, on vaarallisia yhteyksiä huumerikollisiin, jotka avustavat sairaalaa. Blaise ja Garvin saavat piankin vihiä siitä, miten asiat ovat ja he, jos ketkä, ovat huumausainekauppiaiden vihollisia.

Salametsästäjien jahti kertoo Modestyn  lemmenkumppanin, eläinlääkärin, vaikeuksista viidakossa toimivien salametsästäjien taholta. Taas tarvitaan Willien apua, vaikka Modesty kyllä hoitelee yksinkin melkoisen joukon huligaaneja unten maille.

Hidas kuolema kertoo siitä, miten Willie ja Modesty auttavat autiomaan armoille jätettyä paria. Ilman apua kuolema olisi hidas ja tuskallinen.

Ilmapallolla sotaan kertoo toimittajasta, joka haluaa tehdä jymyjutun ja saada Modestyn mukaan kuumailmapalloseikkailuun. Mutta Willielläkin on oma kaveri kuumailmapallossa.

Modesty Blaise – sarjakuvat ovat lukemista minun mieleeni. 60 – luvun nuorukaiselle ne tulivat tutuiksi lehtien sarjakuvasivuilta siinä Missä Fantomit ja Taika Jimit. Parin erityinen ystävyys kiehtoo lukijaa, sillä he eivät jätä toista pulaan, vaikka rakkaus on lähinnä ulkokohtaista ystävyyttä, eikä seksististä.

Jouko Varonen

 

 

Hopeaa vai lyijyä

Rikollinen ja hyväntekijä

Pikkurikoksista huumekuninkaaksi

Thierry Noel: Hopeaa vai lyijyä? Kokaiinikuningas Pablo Escobarin elämä, Art House 2017

 

Kolumbialainen Pablo Escobar aloitti huumebisnekset -70 – luvun puolivälissä. Hän oli häikäilemätön rikollinen, jonka toimenkuvaan kuuluivat murhat, räjäytykset, lahjonta jne… .

Toisaalta Escobar oli köyhien ystävä, joka lahjoitti rahaa mm. sairaaloille, kouluille ja kirkoille. Tarina päättyi murhaan. Hänet ammuttiin aamutossut jalassa huvilan katolle. Itse Escobar oli murhattu. Hallituksen joukot olivat riemuissaan.

Kun Escobar vangittiin, meni vangitseminen täysin pieleen, sillä myös vanginvartijat olivat Escobarin puolella. Viranomaisille pako oli nöyryytys ja tilanne paheni entisestään. Escobar aloitti rajun toiminnan, jossa veri virtasi. Hän lupasi 2000 dollaria jokaiselle pyssymiehelle, joka tappaisi poliisin. Bogotáan hän järjesti pommi-iskuja siinä toivossa, että hallitus taipuisi sovintoon.

Tarina on todellinen kauhujuttu. Escobar nimittäin järjesti huumeita Pohjois-Amerikan suihkuseurapiireille ja tienasi enemmän kuin presidentit. Jos joku lipesi Escobarin tukijoista, hänen kohtalonsa oli huono. Hänet tuotiin Escobarin luo ja kuningas sai aseen käteensä. Escobar teloitti kylmäverisesti vastustajat.

Kirja on kauhutarina. Jos jollakin on taipumusta paranoidisiin mielialoihin, on turha aloittaa tämän kirjan lukemista. Toisaalta kirja osoittaa selkeästi, mistä huumekaupassa on kysymys. Se on veristä touhua, jossa pomotkaan eivät ole turvassa.

Escobarin varjo leijuu yhä Latinalaisen Amerikan yllä, mikä käy ilmi siitäkin , miten säännöllisesti hänestä puhutaan Kolumbian ja alueen muiden maiden tiedotusvälineissä.”

Escobar on yhä mielenkiinnon kohteena, kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen. Lueskelin kirjaa kesäisen päivän aina iltapuhteeseen asti. Totesin, että se antaa todellisen ja räikeän kuvan Latinalaisen Amerikan ja koko maailman huumeongelmista. Huumekartellien toimintaan verrattuna poliitikkojen ”korruptioleikit” ovat pikkulasten touhuja.

Jouko Varonen

 

 

 

Minun Valamoni

Valamon kävijöitä

Tarinoita Valamosta

Minun Valamoni, Tarinoita luostarista, toim. Annina Holmberg, Olli Löytty ja Taina West, Kirjapaja 2017

Kirjaa lukiessa muistuvat mieleeni omat matkani uuden Valamon luostariin. Niissä ei ikävä kyllä ole juurikaan tarunhohtoa. Mieleen ovat jääneet liturgiat, joiden aikana usein istuin ”talvikirkon” puolella ja yritin saada selvää resitatiivista, joka oli varovasti sanoen aika outoa. Kun oli syöty trapesassa ja maksettu 120e yöstä hotellissa, tehtiin tietysti kävely rantaan, jossa vaimoni on nuorena kokenut ikimuistiosia perheretkiä Valamoon. Itselleni Valamo näyttäytyi vähän puisevana paikkana. Matkamuistokauppa, pullisteli kalliita ikonien painokuvia ja muuta sälää. Hotellihuoneen rauhan rikkoivat venäläiset turistit, jotka polittivat seinän takana kuuluvasti vielä aamutunneille asti. Unta oli turha yrittää siinä hälinässä.

Kokemukseni Valamosta oli siis melkoisen proosallinen, mutta en toisaalta väitä, etteikö joku voisi löytää sieltä rauhaa ja hengen ravintoa. Kirja kertoo tarinoita, mm. venäläisten vanhan Valamon asukkaiden evakko-matkasta jään yli kohti Suomen kamaraa. Valamon ”aarteet” kuten ikonit ja kirkon kalustus yritettiin viedä myös Suomeen, mutta suurin osa siitä jäi itänaapurin haltuun.

Äiti-vanhani halusi kerran elämässään käydä vanhassa Valamossa, mutta matka taisi tyssätä sumuun, joka esti rantautumisen Valamoon.

Itse olen luterilainen ja kyllästynyt joskus pappien saarnoihin, jotka ovat täynnä yliopistossa opittua teologiaa. Olen joskus sanonut, että vanhan kansan papit, jotka antoivat elämänohjeita ja neuvoivat maatalouden asioita olivat pappeja isolla P:llä.

Kirja kertoo usein tarinoita Valamon kävijöistä, joilla on ennakkoluuloja Valamoa ja ortodoksisuutta kohtaan. Ja kuinka ollakaan, päädytään jutun loppupuolella ylimaallisiin kokemuksiin ja retriitin tuomaan sisäiseen rauhaan.

Hyvä kirja varmaan niille, jotka suunnittelevat matkaa uuteen Valamoon. Luulisin, että enemmän olisi vielä voinut karsia kultausta Valamon yltä, mutta on tietysti muistettava kunnioittaa niiden vakaumusta, jotka kokevat luostarissa ”suuria asioita” kenties saavat ainekset elämänmuutokseen.

Jouko Varonen

 

Maisa & Kaarina, Viimeinen tikki

Valittaminen ei maksa kuin viinilasin hinnan

Maisan ja Kaarinan arkisia puuhia

Sari Luhtanen/Tiina Paju: Maisa & Kaarina, Viimeinen tikki, Otava

Olen lueskellut Maisan ja Kaarinan toilauksia mielenkiinnolla,  vaikka ne toistavat joskus itseään ja yleensä naisten elämä pyörii kulutushysterian, miehenpuolien ja laiduttamisen sekä vaatetuspulmien ympärillä.

Taas kerran tytöt ovat lähdössä shoppailemaan, mutta ensin pitää katsoa netistä pari mekkoa, jotka voisivat kiinnostaa. Kännykkään on päivitettävä status ja sovituskopissa pitää laittaa parit instagrammit. No on siinä se hyvä puoli, että kun sometus vie voimat, niin ostokset jäävät laihoiksi.

Aina voi ottaa mattopyykkitarpeet mukaan, kun lähtee pienille naukuille tyttöystävän kanssa. Ai mitäkö varten mattopyykkitarpeet? No, kun vaimo palaa kotiin mäntysuovantuoksuisena, niin miehellä ei pitäisi olla mitään valittamista.

Ruokatapahtumassa on tietysti käytävä tyttöporukalla. Ei niinkään sen vuoksi, että ihailtaisiin kasviksia, vaan tietysti pitää katsella vähärasvaista kokkipoikaa, joka on todellinen herkkupala. Todella mehevää lihaa. Sitä kun saisi, niin ei vähään aikaan katselisi muita herkkuja.

Sähkökirja on siitä hyvä, että sitä voi lukea kännykältä ja antaa muille sen vaikutelman, että on mukana kehityksessä. Kun odottaa lapsia harrastuksista, voi lukea vaikka eroottista hömppää, eikä koira perään hauku. Maisan ja Kaarinan huumori on softia feminismiä, jota naiset tykkäävät lukea. Ehkä joku voi lukea näitä juttuja ihan elämäntapaohjauksena. Sillä arki on raastavaa ja siihen tarvitaan mausteita.

Jutut, joita on ilmestynyt viikkolehden palstoilla, toistavat joskus samoja aihelmia, mutta mikäpä se naisia enemmän kiinnostaisi kuin shoppailu, vieraat miehet, ihanat unelmat komeista uroista, vaatetus, laihduttaminen, pienet viinit naisseurassa, jne…

Jouko Varonen