Joukon Taideblogi

Punaryssät perkeleet

Kertomus valkoisista

Anneli Kanto: Lahtarit, Gummerus 2017

”Punaryssät perkeleet pääsivät yllättämähän, vaikka tiedustelupartio oli mennyt erellä. Jääkäri komensi, että tästä ylitte, ei tuossa puskassa ole kuin muutama mies. Ne perääntyy, kun näköö meirän. Mentiin mutta saatiin vastaamme ristuksen kauhia kuulasaret. Enemmän niitä oli kuin meitä ja leviäätte. Ketju meni hajalle kuin varpusparvi. ” …

Anneli Kanto ( s. 1950) on yhteiskuntatieteiden maisteri ja käsikirjoittaja sekä toimittaja ja päätoimittaja. Vuoden freelancer-journalistiksi hänet valittiin vuonna 2007. Sisällissodastamme hän on kirjoittanut ennenkin. Romaani Veriruusut ilmestyi vuonna 2008. Kirjassaan hän valotti mm. punakaartissa taistelleiden naisten kohtaloita.

Lahtarit kertoo ilmajokelaisten poikien tarinan. He osallistuivat valkoisten sotaretkeen Vaasasta Viipuriin. Kirja kuvaa kansalaissodan raakuuksia monesta näkökulmasta. Nuorukaisten lisäksi ovat äänessä jääkäri, rintamalääkäri, muonittaja, arkuttaja, jopa suomenhevonenkin.

Anneli Kannon teksiä on mainittu, esim. kirjassa Veriruusut jopa hivenen viihteelliseksi. Tämä kirja on suurelta osin dokumenttia ja erilaisia lähteitä hyödyntävä teos. Silti täytyy sanoa, että Kannon tyyli on kuvata monipuolisesti sodan kauhuja ja näkökulma on tietysti punaisten puolella, jos nyt semmoisia asioita voi arvioida. Kanto tuumiikin, että punaisten uhrien tiedot on tarkkaan rekisteröity, mutta valkoisista ”lahtareista” ei ole juuri säilynyt tietoja, vaikka he olisivat syyllistyneet pahoihinkin hirmutekoihin ja telotuksiin.

Kansalaissodan ajoista alkaa olla 100 vuotta, joten tällainen teos on tietysti sopiva muistelus asioista, jotka kalvavat vieläkin vanhemman väestön mieliä. Toisaalta sodan muistojen nostaminen esille ei ainakaan sisällä viihdearvoja, pikemminkin on lähdemateriaaliakin hyödyntävän kirjailijan näyttö taidoistaan henkilöhistorioiden tulkkina.

Tulee mieleen ihan mestari Väinö Linna työläiskuvauksineen. Linna suuntasi lukijan sympatiat punaisiin ja samantapaisia rakenteluja on Kannonkin teemastossa.

Jouko Varonen

Maaliskuu maata näyttää

Kevätkuukausien tarinoita

Heli Hottinen-Puukko: Suomen kevät, Päivästä päivään, SKS 2017

Maaliskuu on kuukausista se, jolloin kevään tulon merkit ilmaantuvat luontoon. Lumet alkavat sulaa, lämpötila vaihtelee vuorokauden aikana paljon ja yöpakkaset keskeyttävät lumen sulamisen. Ensimmäiset muuttolinnut, kuten kiurut, joutsenet ja töyhtöhyypät tulevat maisemiin. Variskin on maaliskuun lintuja ja niitä näkyy esim. järven selillä, pilkkiavantojen liepeillä, napsimassa pilkkimiehen hylkäämiä kiiskiä ja särkiä. Tämä kirja aloittaa päiväkohtaisten tietojen käsittelyn maaliskuusta ja päätyy toukokuun loppuun. Jokaiselle päivälle on ladattu perinnetietoa ja sananlaskuja sekä ajankohtaista puhetta säästä ja luonnosta tai kodin töistä. Niinpä maaliskuussa käsitellään termistä kevättä, joka alkaa kun vuorokauden keskilämpötila on nollan ja kymmenen plusasteen välillä ja kestää kuudesta yhdeksään viikkoa.

Maaliskuussa on hyvä pudottaa lumet katolta, tehdä kevätsiivous, varoa heikkoja jäitä, kerätä kevään ensimmäiset kukat ja pajunkissat, harrastaa luonnon kevätseurantaa, muistaa naisväkeä naisten päivänä, laittaa istutukset ikkunalle ja tehdä pönttö linnuille.

Kirjahan vaikuttaa todelliselta aarreaitalta. Siihen on nimittäin kerätty myös kansanviisauksia ja hyödyllistä tietoa joka päivälle. Taitto on myös rauhallinen koko sivun kuvineen. Jos jotakin toivoisin, se olisi suurempi fontti, että ns. wanha kansakin voisi tutkia kirjaa ilman suurennuslasia. Kansanviisauksia pitää tietysti siteerata iloksi ja opiksi:

” Silloin kuin maaliskuussa on suvi, niin samana aikana toukukuussa on kesä.” ( Tervo 1938) ”Jos maaliskuussa varis on maantiellä, tulee kelirikko, mutta jos varis on ilmassa, pitää kaunista ilmaa.”( Pori 1924) ” Ja sitä taas vanhat sannoit, että maaliskuussa jos kukkasen löyvät ulkonta, niin se tietää katovuotta.”  ( Kuolemanjärvi 1938)

Jouko Varonen

Tarmo Uusivirran tarina

Elämä ei ollut helppoa

Simo Rantalainen: Tare, mestarinyrkkeilijän muotokuva, Johnny Kniga 2017

Tarmo Uusivirta (1957-1999) oli suomalaisen nyrkkeilyn suurnimiä, vaikka ura ei sisältänytkään todella suuria menestyksiä.

Uusivirta oli ”murheiden mies”,  jonka elämän alkutahditkin olivat vaikeita, sisältäen mm. lastenkodin ”kauhuosaston” jossa yökastelustakin sai keppiä.

Maailmanmestaruuskilpailuissa tuli kaksi kertaa hopeaa ja EM-kilpailussa Könissä kulta. Ammattilaisotteluita hänellä oli 31, joista voitettuja 24.

Simo Rantalainen, kirjan kirjoittaja, otti Uusivirran hoteisiinsa, kun mies oli jo kyllästynyt nyrkkeilijän hommiin. Vielä tuli muutama voitto, mutta sitä ”suurta menestystä” ei kuulunut. Uusivirta oli masentunut ja tuumi, että olisi ollut parempi tehdä elämäntyönsä palomiehenä kuin ammattinyrkkeilijänä. Vaikka läheiset huomasivat Uusivirran alamäen, he eivät voineet kuitenkaan auttaa. Uusivirta päätti elämänsä oman käden kautta vuonna 1999.

Kirja sisältää paljon kerrontaa mestarin vaiheista, unohtamatta anekdootteja ja tarinanpätkiä. Kirjan tyyliin kuuluu kertoa lyhyitä otoksia Uusivirran elämästä ja otteluista, sekä ryydittää kertomusta myös jutuilla ja muistoilla.

Uusivirta oli lahjakas nyrkkeilijä ja häntä on pidetty jopa parhaana suomalaisena nyrkkeilijänä. Uransa jälkeen hän pysytteli nyrkkeilyn parissa. Hän oli kuitenkin katkeroitunut ja masentunut ja tuumi, että ei valitsisi enää nyrkkeilijän uraa, jos saisi uudelleen päättää elämästään.

Uusivirta on kirjansa ansainnut. Suomen kansa muistaa hänet suurena urheilijana.

Jouko Varonen

 

Lintujen anatomiaa ja erityispiirteitä

Särkeekö tikan päätä?

Lauri Lajunen/Jouni Pursiainen/Esa Hohtola/Jari Peltomäki: Kiehtovat linnut, Docendo 2016

Joku lapsi tuumi, että lienee tuolla tikalla kova päänsärky, kun se takoo nokallaan puun runkoa koko päivän. Totuus lienee mukautumisessa. Tikalla nokan rakenne estää tärinän vaikutuksia, lisäksi aivot kelluvat nesteessä, joten ne kestävät suuretkin määrät tärinää.

Tämä kirja on mainio. Sen lisäksi, että se esittelee maamme linnustoa ( joskus myös muiden maanosien) se pureutuu lintujen anatomiaan, joka on muovautunut tarkoituksenmukaiseksi niiden elinpiiriin ja ravinnon hankintaan.

Petolinnuilla on koukkunokka, jolla ne voivat raadella vaikka jäätynyttä saalista. Lisäksi ne voivat nokan avulla tarttua saaliiseen ( jossa auttavat myös kynnet).

Kalatiirojen ja silkkiuikkujen soidinmenoihin kuuluu lahjojen antaminen. Päiväpetolintujen soidinkäyttäytymiseen kuuluvat lentonäytökset. Tikat saavat soidinmenoihin kantavuutta rummuttamalla kuivaa puuta. Trooppiset linnut rakentavat kauniin ja koristellun pesän puolisolleen.

Suuresta koosta on linnulla apua sopeutumisessa kylmään. Niillä on nimittäin massaansa nähden vähemmän lämpöä hukkaavaa ”pinta-alaa”. Kun 5% rasvaa ruumiinpainosta riittää huuhkajalle kahdeksi viikoksi, niin samassa suhteessa määrä riittää kymmenen grammaa painavalle vihervarpuselle tuskin vuorokaudeksi.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Harvoin olen lukenut luontokirjaa näin kiinnostuneena. Lintujen maailma on monimuotoinen ja ekologia on muovannut niistä todellisia taitureita toimeentulotaistelussa. Kirjan kuvitus on laatuluokkaa ja tietysti olisi toivonut kuvaajan nimet esille. Pelkkä kirjaankoodi kun ei usein riitä vaikka se olisikin purettu loppusivuilla.

Jouko Varonen

 

Lohiongintaa hiihtolomalla

Lukaksen lohikala ja muita elämyksiä

Suunnistettiin aurinkoisena helmikuun lopun päivänä Joutsenoon. Kohteena oli Korpikeidas, jossa on kesäisin suosittu kotieläinmetsä ja tietysti ympäri vuoden palveleva lohionginta. Meidät ottivat vastaan onginnan sirkeä työntekijä, Minttu Mertanen, avustaja Markus Myöhänen sekä lohionginnan pääomistajat Tuija Saira, Noora Pöntinen ja Marko Pöntinen.

Vaikeuksia

Lohet olivat jostakin syystä päättäneet vähän koetella onkijoita ja katosivat virtaavasta vesilähteestä jonnekin kuulumattomiin. Allas näytti aivan tyhjältä. Mutta saimme kuulla altaan omistajilta, että lohia kyllä on, kunhan ne vain saadaan esille. Turhaan Lukas viskoi onkea, lohia ei kuulunut paikalle. Mutta sitten Tuija Saira antoi meille taikapurnukan, joka sai lohiin vauhtia. Purnukassa oli pieniä ruokapellettejä, joiden rapina veden pinnassa innosti lohet tulemaan loukoistaan. Kohtapa jo Lukaksen ongessa vääntelehti vonkale, josta olisi ruokaa vaikka koko nelihenkiselle porukallemme, mummille, papalle, Lukakselle ja Sonjalle. Tuija Saira perkasi kalan savustuskuntoon ja pisti sen savustusuuniin, jossa kuulemma on salainen sekoitus leppää ym. savustuslastuja.

Ravintolassa

Mentiin kahvioon nauttimaan lohesta. Heti huomiomme kiinnittyi matkamuistohyllyyn, johon Noora Pöntinen oli taikonut upeita sulkahuiskuja.Vaativanpiakin höyhentöitä oli kahvilan koristuksena. Minttu Mertanen tarjoili meille kahvia ja purtavaa lohen lisäksi ja tietysti piti ostaa lapsille mainioita sulkatöitä.

 

Kaikki hyvin

Kalastuspuisto Korpikeitaalla on tapahtunut muutamia henkilövaihdoksia, joista Tuija Saira kertoi. Vaihdoksien myötä on Korpikeitaalle tullut nuorta työvoimaa ja innovoiva ilmapiiri. Venäläiset turistit ovat ottaneet Korpikeitaan suosikkipaikakseen ja siellä on myös vakituisia kävijöitä, joska ovat tulleet tutuksi henkilökunnalle.

Kotimatka

Tietysti piti paluumatkalla piipahtaa Joutsenon leipomossa, jossa on tarjolla leipomuksia erityishalvalla ja huomasimme myös, että laktoosittomien leivonnaisten valikoima oli runsastunut. Aurinko paisteli hohtaville hangille ja hiihtolomalaiset olivat mielissään kokemuksesta, joka säilyy mielissä.

Jouko Varonen

Vinkkejä luontokuvaajille

Varangilta Namibiaan

Tuomo Björksten: Luontokuvaajan matkaopas, Suomi & muu maailma, Docendo

Luontokuvaajille tulee helposti suosikkipaikkoja eli ”linturysiä” niin kuin kirjan tekijä vähän oudosti sanoo. Jotenkin tunsin kirjaan tutustuessani, että kuvaajalla, joka on kirjan tehnyt on liian ammattimainen ja luontoa ”vähättelevä” ote aiheeseensa. Luontokuvaus ei nimittäin ole kiinni jostakin tietystä paikasta, joka ajaa muiden edelle. Se on kokonaisvaltaista eikä kukaan voi sanoa että tämä on ”paras paikka” jos aiot esim. kuvata koskikaraa. Itse olen kuvannut näitäkin lintuja monissa vaatimattomissa koskissa eikä mieleeni tulisi niitä luetteloida paremmuusjärjestykseen.

Toki kirja tarjoaa huikeita luontokuvia ja sopivia kuvauksia ”safareilta” lintu- ja eläinpaikoille. En kävisi kuitenkaan nimeämään paikkoja, joissa lintuja ruokitaan paikallisten asukkaiden toimesta, mahdollisiksi kuvaajan paratiiseiksi.

Jos suhtaudun vähän kriittisesti kirjan tekijään, se johtuu vain tietystä ammattimaisesta asenteesta, josta en pidä. Hyvän luontokuvan voi napata vaikka Takahikiän kaatopaikalla, jos on tuuria ja taitoa. Välttämättä ei tarvita nippelitietoutta tai useita kamerarunkoja.

Kirjahan tietysti osoittaa, että sen tekijällä on asiantuntemusta ja vinkkejä mitä jakaa vaikkapa keskinkertaista edistyneemmille kuvaajille. Parhaat vinkit olen yleensä saanut paikkakuntalaisilta ja lintumiehiltä, oltiinpa sitten Vardössa tai Enontekiön suurtuntureilla. Tärkeintä on lähteä luontoon, vaikka läheiselle lintutornille ja viettää siellä aikaa enemmän kuin viisi minuuttia. Kirjan tekijä neuvoo lähes tienristeyksen tarkkuudella esim. missä pitää Kuusamossa käydä. Hyvä niin. Joku voi vinkistä viisastuneena löytää hyvän maiseman tai vaikka kuukkeleita. Björksten vinkkaa myös kuvaushetken tarkkuudella milloin saa missäkin kohteessa parhaat kuvat. Se on sitä ammattilaisen viisautta, jolla kirjasta tulee, jos mahdollista, kiinnostava ja kysytty. Ylimieliseksi ei saa kuitenkaan tulla, vaikka olisikin alan asiantuntija. Parhaita ovat polut, joiden varrella ei ole eväspapereita ja tupakkatoppia, vaan koskematonta luontoa.

Jouko Varonen

 

 

Eino Leinosta Saima Harmajaan

Runoklassikoita

Suomalainen runokirja, 150 kauneinta klassikkoa, Gummerus 2016

Saima Harmaja ( 1913 – 1937) eli vahvan nuoruuden, jota varjostivat maailmantuska ja keuhkotauti. Elämä oli lyhyt, mutta intohimoinen.

Eino Leinon ( 1878 – 1926) tuotanto sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä, pakinoita ja suomennoksia.

Aleksis Kivi ( 1934 – 1872) tunnetaan erityisesti Seitsemän veljestä – romaanistaan, mutta hänen runonsakin ovat kuolemattomia.

Kirja sisältää 1800-luvun lopun ja 1900 – luvun alun runoutta. Lukija voi aistia vahvan luonnontunnon useimmissa runoissa, mutta myös elämäntuskan ja tunteiden ristiaallokon. Runoilijat ovat ajan tavan mukaan pääasiassa riimirunoilijoita ja erityisesti 1900 – luvun alkuvuosikymmeninä syntyneet kokevat nämä runot omikseen. Nuorempaa ikäpolvea ei kirjassa ole lähestytty. Nämä runot ovat taattua toiverunomateriaalia. Niiden arvo on vahvassa elämänvoimassa ja isänmaallisuudessa, joka kukkii usein nuorena keskuudestamme poistuneiden tuntemuksissa.

Kirja sisältää alussa mainittujen lisäksi runoja mm. Katri Valalta, Uuno Kailaalta, Edith Södergranilta, J.H. Erkolta, Kaarlo Kramsulta, Kasimir Leinolta, Paavo Cajanderilta, Juhani Siljolta, Immi Helleniltä, jne…

On hyvä, että runoklassikoita on taltioitu. Moni vanhus voisi olla kirjasta ihastuksissaan, mutta myös nuoremmille tarjoaa tämä kimara paljon ajattelun aihetta ja hehkuvia tunnelmia, vaikka kieli on vanhahtavaa ja usein runot vaikuttavat myös ylitunteellisilta johtuen Suomen historiallisista vaiheista.

Jouko Varonen

 

 

Kekkos-myytin penkomista

Shamaani ja Väinämöinen

Lotta Lounasmeri&tutkijaryhmä: Vallan ihmeellinen Kekkonen, katseita erääseen presidenttiin, Into-kustannus 2016

Kekkosta on kirjassa verrattu hämähäkkiin, joka kutoi verkkojaan. Toisaalta Keijo Korhonen tuumi, että Kekkonen on kuin suuri puu joka oli muiden yläpuolella ja varjosti alaisiaan.

Kekkosen pitkän valtakauden aikana vallan ympärille kehkeytyi kunnioittava hiljaisuus. Jos joku rikkoi tämän hiljaisuuden, hän ei saanut kovinkaan lämmintä vastaanottoa. Kirja on taas yksi yritys analysoida suuren valtiomiehen persoonaa, sekä hänen asemaansa myyttisenä johtajahahmona. Kolmanneksi valtiomahdiksi kutsuttu mediakin vaikeni, kun Kekkonen ärähti. Nyt uskaltautuvat jo naisetkin asialle kekkos-talkoisiin.

Yleensä kirjassakin käsitellyn Kekkosen kuoleman jälkeen nämä ”Urkin” mainitsemat tunarit ovat yrittäneet julkaista viimeistään eläkepäivinään Kekkosta repostelevia muistelmia.Voi jopa sanoa, että jos poliitikko aikoi saada kirjalleen lukijoita, hänen oli korpin tavoin käytävä kekkos-myytin kimppuun. Tosiasia on kuitenkin, että Kekkonen kestää nämä mustamaalausyritykset verrattain hyvin vielä haudan takaakin. Niin syvällä on suuren johtajan kunnioitus kansassa.

Tämä kirja pyrkii olemaan analyysi kekkos- ilmiöstä. Se onnistuukin kärjistelemään kekkos-kuvaa ja myös ilmiön negatiivisia ulottuvuuksia.

Lueskelin aivan mielenkiinnolla artikkeleita, joita on kirjassa useampikin. Jämäkkää, kokemukseen perustuvaa aikalaisanalyysia siitä puuttuu. Juhani Suomi teki Kekkosesta hyvän teossarjan ja luonnehti suurmiehen uraa kunnioituksella. Samaa toivoisin muilta kekkos- spekuloijilta. Kriittisiä stereotypioita kun on esitetty liikaakin.

Jouko Varonen

Dori ja Nemo, nykylasten sankarit

Merellisiä näköaloja

Disney: Doria etsimässä, kuvakirja, Sanoma Media

Disney: Suuri kisa, kuvakirja, Sanoma Media

Andrew Stantonin onjaama tietokoneanimoitu elokuva on poikinut myös suuren joukon kuvakirjoja. Doria etsimässä – kirjan tarina on monivivahteinen, kuten myös sen huikeat merelliset maisemat.

Dori on muistihäiriöinen palettivälskärikala, joka on elänyt vuoden vuokkokala Marlinin ja tämän pojan Nemon kanssa kauniilla koralliriutalla. Eräänä päivänä Dori kuitenkin alkaa muistaa lapsuuttaan ja lähtee jäljittämään vanhempiaan, jotka asustelevat kalifornialaisella kalantutkimuslaitoksella. Marlin ja Nemo lähtevät mukaan matkalle, mutta joutuvat eroon Dorista. Lopulta, monien värikkäiden vaiheiden jälkeen ja uusien tuttavuuksien avulla vanhemmat ja kalaystävät löytyvät.

Nemon tarina, josta on myös tehty tietokoneanimoitu filmi, muistuttaa Dorin tarinaa. Tässä kolmiulotteisessa pikkukirjassa ystävykset ovat kuitenkin yhdessä kisaamassa kilpikonnien kanssa merenalaisessa kilpailussa. Disney-tuotannolla on tapana varioida sankariensa elämää pieninä annoksina kuvakirjoissaan.

Elokuvien suuri suosio näkyy myös näiden kuvakirjojen kuvituksessa. Joskus tuntuu siltä, että Dori-kirja on liiankin sekava ja monivivahteinen, koska siihen on sisällytetty koko elokuva pienoiskoossa. Lapselta voi sekamelskassa mennä sormi suuhun.

Mutta kirjojen kuvamaailma on todella suurenmoinen ja viehättävä. Voi vain kuvitella, miten lasten mielikuvitus lähtee liitoon ja kirjassa riittää katselemista aina uudelleen ja uudelleen. Harvoin on merenalaista maailmaa kuvitettu näin loistavasti. Toivon, että kirjaa lueskellaan yhdessä aikuisen kanssa, koska tarvitaan myös pelkistävää kertojanääntä, että palat loksahtavat kohdilleen ja elämyksestä tulee täydellinen.

Jouko Varonen

 

 

 

Ajatuksia rahasta ja kristinuskosta

Kaikki kuuluu Jumalalle

Mikko Heikka: Kapitalismi, kristinuskon musta joutsen?, Esseitä uskosta ja rahasta, Kirjapaja 2016

Mikko Heikka ( s. 1944) tunnetaan suomalaisena pappina ja Espoon hiippakunnan ensimmäisenä piispana. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu kriitikon töiden lisäksi mm. kirja Vapaina ja tasavertaisina. Ihmisoikeudet uskontojen näkökulmasta ( 2014). Heikka on tunnettu mm. naispappeuden kannattajana ja homoliittojen puolestapuhujana. Tämänkertainen kirja puuttuu kapitalismin ja kristinuskon aihepiireihin. Heikka toteaa Lutherin suulla, että kaikki kuuluu Jumalalle. Luther sanoi Tuomas Akvinolaisen tavoin, että Jumala on yliomistaja ja kaikki luotu kuuluu Jumalalle. Ihmiselle on annettu vain väliaikainen omistusoikeus. Omaisuutta olisi hoidettava huolella ja taloudellisesta toiminnasta koituva ylijäämä pitäisi antaa köyhille. Toki Heikalla on monipuolinen lähestymistapa, joka rikastuttaa esseiden antia. Raha tuo kunniaa ja korruptoi, sekä synnyttää omistamisen kiihkon. Vahvan moraalisen tietoisuuden ohjauksessa rahan voisi ohjata toimimaan ihmiskunnan parhaaksi. Heikka on sitä mieltä, että esimerkiksi taloudellisen liberalismin isän Adam Smithin ajattelu on ymmärretty väärin. Rahan tuoma hegemonia on hullaannuttanut ihmiset. Kirja tarjoaa monipuolisia näkökulmia kapitalismin ja kristinuskon vuorovaikutukseen. Pohdinnoissa päädytään selkeään toteamukseen, että rahan voima voitaisiin kääntää oikein suunnattuna ihmiskunnan parhaaksi ja hädän lievittämiseksi.        Jouko Varonen