Ohut hauska kirja

Ohut hauska kirja

Veirto elementissään

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja, Karisto 2017

Kalle Veirto tunnetaan humoristisista kirjoistaan, jotka tavoittavat yläasteikäisten huumorintajun. Niinpä nuoret lukevat Veirron kirjoja yhtä halukkaasti kuin possu syö omenoita.

Tämänkertainen kirja on todella ohut ja hauska kirja peruskouluaan päättävistä pojista, joilla on jäänyt kuitenkin kirjaesitelmä tekemättä ja papereita ei tulisi kouraan, ellei esitelmää tulisi opettajalle.

Pojat menevät koulun kirjastoon, jota käytetään urheiluvälineiden varastona. Sieltä löytyy paremmin koripalloja ja sählymaaleja, kuin sopivan laihaa kirjaa poikien tarkoituksiin. Mutta sitten löytyy kellastunut kirjaluettelo kirjaston kirjoista. Pojat löytävätkin siitä sopivan kirjan, nimeltä ”Ohut hauska kirja”. Kirjaa vain ei löydy kirjastosta, joten pojat saavat vähän hommia sitä etsiessään. Kaupungin kirjastosta löytyy tieto kirjailijasta ja hän asuukin lähiseudulla. Mitäs muuta kuin etsimään kirjailijaa.

Veirron teksti on omiaan kiinnostamaan yläasteikäistä. Siinä otetaan asiat rennolla huumorilla, vaikka kyse olisi viinalastin hankkimisesta päätösbileisiin tai muusta hommasta, joka kuuluu tämänikäisten intresseihin. Niinpä lukaisin tämän ohuen hauskan kirjan, jossa pojat lopulta päätyvät korjaamaan kirjailijan kattoa ja käsikirjoitusasteella oleva Ohut hauska kirjakin löytyy. Mitäs muuta kuin lukemaan sitä liuska liuskalta ja kun opettaja kuulee poikien seikkailusta, niin sankareitahan heistä tulee.

Jouko Varonen

Eläkkeelle lupsakasti

Eläkeläisen kiireet

Kirja eläkeläisille

Pekka Järvinen: Miten selvitä eläkepäivistä hengissä, WSOY 2017

Eläkkeelle lähtö voi olla euforinen kokemus. Moni on miettinyt työelämässä, että sitten kun vapaus koittaa, ostan rantamökin Espanjasta ja vietän rentoa elämää.

Usein on kuitenkin niin, että eläkeläisen arki tulee euforian jälkeen vastaan ja ehkä pitää myös järjestellä tulemisiaan ja menemisiään. Missään tapauksessa ei kuitenkaan pidä sairastua ”eläkeähkyyn”, jossa työt kasaantuvat ja kiireitä on enemmän kuin konsanaan työikäisenä. Eläkeläinen on nykyaikana vielä terve ja suorutiskykyinen ja vanhuus on työiän ja lapsuuden jälkeen ns. kolmas elämä”. Tärkeää on ihmissuhteiden hoito. Omien lastenlasten vakihoitajaksi ei kuitenkaan kannata alistua. On tietysti tärkeää, että heidän kanssaan on yhteydessä ja he saavat onnellisen kokemuksen papan ja mummin luona olosta.

Järvinen tukeutuu myös guruihin ja alan erikoisosaajiin kirjassaan, joka on toisaalta kertomusta hänen omasta elämästään, joskus tietysti hivenen puuduttavaa, etenkin kun kirjan taiton pitäisi olla eläkeläisiä ajatellen hivenen lukijaystävällisempi ja ilmavampi. Järvinen on itse vielä työn syrjässä kiinni ja tuntuu siltä, että hänen oma todellisuutensa on täysin työelämässä. Kirja ei ollut varsinainen elämys, kiinnostavaa ja tärkeää asiaa kuitenkin:

…”Ikääntynyt saavuttaa transsin, jossa hän shamaanin tavoin pystyy liikkumaan yhtä aikaa menneessä,tulevassa ja nykyisyydessä ja hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia – ikään kuin elämän palaset loksahtaisivat paikalleen.”…

Itse koin eläkkeelle jäämisen todella hienona asiana. Opettajan velvollisuudet ja ympärivuorokautinen tuntien ja opetuksen työstäminen jäi taka-alalle. Ehkä on niinkin, että eläköitymisestä ei kannata erityisesti vouhottaa. Lämmittää saunan ensimmäisenä eläkepäivänä ja ottaa snapsin. Siitä on hyvä jatkaa ilman suurempaa stressiä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kaipauksella, sanoja suruun

Lohdutus on kirkas tähti

Miniatyyrejä suruun

Pia Perkiö/Minna L. Immonen: Kaipauksella, Kirjapaja 2017

Älkää laskeko surun päiviä, murheen öitä. Istuttakaa lempeiden laulujen lehto, kutsukaa itkevät sydämet lohdun lähteelle. Olkaa lähellä, sanattomat tuen tuojat.”

On hetkiä, joissa eivät sanat auta. On vain läheisyys, käsi olkapäällä, kyyneleet. Pia Perkiö on löytänyt tien surun ytimeen. Joskus hänen miniatyyrinsä ovat tutun tuntuisia. Mitäpä uutta me voisimme tuoda näihin tunnelmiin, kun suru vyöryy ylitsemme ja tarvitaan voimaa, vaikka pieni kuiskaus, joka kasvaa toivon kipinäksi.

Olen ollut monessa surujuhlassa mukana. Surullisten tunnelmien jälkeen on sukulaisilla ja ystävillä mahdollisuus muistella poismennyttä, antaa tilaa parantavalle hymyllekin. Vielä on toivoa, elämä antaa meille ikuisuuden, joka on toivomme viimeisellä hetkellä. Sydämet ovat tässä tilanteessa täynnä surua, mutta myös kiitollisuutta. Ystävän lähdettyä meillä on vain muistot. Ne antavat voimaa ja lohtua.

Erityiskiitoksen annan Minna L. Immoselle tyylillä ja sydämellä tehdystä kuvituksesta. Jotenkin ymmärsin että kirja antaa meille toivon tähden loistamaan myös surun hetkellä. Immonen on tuonut kirjaan oman taiteellisen näkemyksensä surun olemuksesta joka kietoutuu kauniisti luonnonläheisyyteen.

Jouko Varonen

 

 

 

Aku Ankka näköispainos 1975

Carl Barks pääosassa

Vuoden 1975 Akut

Walt Disney: Aku Ankka, näköispainos vuosikerrasta 1975 Osat I ja II, Sanoma Media Oy 2017

Tämänkertainen ankka-paketti sisältää suurelta osin Carl Barksin klassikkojuttuja. Jäämeren aarre – tarinassa Aku saa tehtäväkseen viedä lääkkeitä syrjäiseen ja lumiseen Point Marrown – kylään. Kylä on todella olemassa. Se on alaskalainen Point Barrow. Tässä sarjiksessa Aku lentää jopa rahtikonetta. Akun lentotaito on herättänyt kysymyksiä, mutta on päädytty siihen, että Aku oppi lentämisen sodan aikana, kun hän lensi pommikonetta.

Muita tarinoita ovat mm. Sopulivuosi, jossa Ankat seikkailevat Norjan tunturialueilla. Nätti-Jussi – tarinassa Karhu-kopla rakentaa jättimäisen metsätyökoneen . Suomalainen nimi on onnistunut, sillä Nätti Jussi ( Johan Viktor Nätti) oli legendaarinen metsätyömies, josta on keksitty mitä mielikuvituksellisempia tarinoita

Vielä on mainittava Barks-tarina Karamellikammo ja Yleisurheilukilpailut, jonka innoittajana olivat Melbournen olympialaiset. Pöytätennispallot- jutun idea toimi oikeastikin, kun laivahylkyjä alettiin nostaa ilmapallojen avulla pintaan.

Mukana on Barksin lisäksi myös italialaista ja tanskalaista piirrosjälkeä sekä hyviä klassikkojuttuja.

Vietin kirjan parissa monta hetkeä, vaikka tarinoiden lumo alkaa väljähtyä iän myötä ja seikkailuista katoaa niiden hohto, joka sai lapsen ihan täpinöihin.

Jouko Varonen

Arvot uusiksi

Viisas käyttää järkeä hankinnoissa

Raha ei ole tärkein ongelmamme

Pasi Havia/Ville Lappalainen/ Antti Rinta-Loppi:

Erilainen ote omaan talouteen, Talentum Kustannus

2016

Lienee kirjan puheessa paljon totuuden siementä. Usein taloudelliset huolet nousevat pintaan vaikka ihmisen pitäisi pyrkiä vapauteen, onneen ja hyvään elämään.

Kirja on hyvä kannanotto nykyajan kulutushysteriaan. Kaikenlaiset tarjoukset ja ale – myynnit houkuttelevat väkeä, vaikka tärkeintä meille jokaiselle olisi tutkia omaa arvomaailmaansa ja asenteitaan. Olisi syytä miettiä, että millaiset uskomukset ja arvotukset ovat vaikuttaneet elämäsi suuntautumiseen. Tärkeintä on henkinen tilanteesi. Ehkä sittenkin kannattaisi hellittää elintasokilpailusta ja tyytyä vähempään.

Ihmisen on oltava terveesti epänormaali. Hänen tulee mieluummin poiketa valtavirran arvovalinnoista ja hankinnoissaan pyrkiä harkintaan ja edullisuuteen. Moni arvottaa ostoksensa rahalla, kun pitäisi pyrkiä esim. käytännöllisyyteen, kestävyyteen ja laatuun.

Lueskelin kirjaa kiinnostuneena. Tietysti on totuus, että rahamaailman säännöt ovat erilaiset, kuin tavallisen mattimeikäläisen. Ehkä olisi kuitenkin varaa viisastua eikä rynnätä ensimmäisten herätteiden perään. Suurin osa taloutemme tavaroista ei ole edes käytössä vuosikausiin, tulipahan vain hankittua, kun oli ylimääräistä rahaa. Pitäisi miettiä, että onko parisuuhteessa rakkautta, vai hallitseeko pinnallisuus Eriliarkemme puurtamista. Siinä ei raha ratkaise.

Jouko Varonen

Erilainen ote omaan talouteen

Viisas käyttää järkeä hankinnoissa

Raha ei ole tärkein ongelmamme

Pasi Havia/Ville Lappalainen/ Antti Rinta-Loppi:

Erilainen ote omaan talouteen, Talentum Kustannus

2016

Lienee kirjan puheessa paljon totuuden siementä. Usein taloudelliset huolet nousevat pintaan vaikkaihmisen pitäisi pyrkiä vapauteen, onneen ja hyvään elämään.

Kirja on hyvä kannanotto nykyajan kulutushysteriaan. Kaikenlaiset tarjoukset ja ale – myynnit houkuttelevatväkeä, vaikka tärkeintä meille jokaiselle olisi tutkia omaa arvomaailmaansa ja asenteitaan. Olisi syytä miettiä, että millaiset uskomukset ja arvotukset ovat vaikuttaneet elämäsi suuntautumiseen. Tärkeintä onhenkinen tilanteesi. Ehkä sittenkin kannattaisi hellittää elintasokilpailusta ja tyytyä vähempään.

Ihmisen on oltava terveesti epänormaali. Hänen tuleemieluummin poiketa valtavirran arvovalinnoista jaja hankinnoissaan pyrkiä harkintaan ja edullisuuteen.Moni arvottaa ostoksensa rahalla, kun pitäisi pyrkiä esim. käytännöllisyyteen, kestävyyteen ja laatuun.

Lueskelin kirjaa kiinnostuneena. Tietysti on totuus, että rahamaailman säännöt ovat erilaiset, kuin tavallisen mattimeikäläisen. Ehkä olisi kuitenkin varaa viisastua eikä rynnätä ensimmäisten herätteiden perään. Suurin osa taloutemme tavaroista ei ole edes käytössä vuosikausiin, tulipahan vain hankittua, kunoli ylimääräistä rahaa. Pitäisi miettiä, että onko parisuuhteessa rakkautta, vai hallitseeko pinnallisuusarkemme puurtamista. Siinä ei raha ratkaise.

Jouko Varonen

 

Ystävyyden lämpöä

Ihminen tarvitsee kuuntelijaa

Ystävyyden lähteillä

Ystävyyden lämpöä, toim. Juhani Töytäri, Positiivarit 2017

On ihmisiä, joiden lähellä sauna alkaa lämmetä itsestään, jurot hohtimet ja jakoavaimet puhkeavat salaiseen kukkaan.  Nämä ihmiset suostuvat hiljaisesti varaosiksi, paikkaavat polkupyörän puhjenneen kumin tai hankalan olon. He ojentavat itkevälle sadetakin. He ovat taustalla äärettömän läsnä. ” …

Juhani Töytäri on tehnyt positiivisuuden edistämistyötä suomalaisten keskuudessa ja kauan aikaa. Joka aamu pimahtaa puhelin, kun positiivarien uusi viesti napsahtaa postiin sisältäen parantavia mietteitä, tietovisoja, lasten ajatuksia, jne…

Tällaisia henkilöitä tarvitaan. Tämänkertainen ystävän-päiväkirja on rakennettu tutuista rakennuspuista. Monen mietteen takana on suuri ajattelija tai kirjailijanero. Niinpä saamme lukea, että ihmisen on uskottava päämääriinsä, päivän haasteet on kohdattava täydellä itseluottamuksella, periksi ei saa antaa ja tulevaisuudesta ei kannata huolehtia, vaan on elettävä päivä kerrallaan.

Tosi ystävä auttaa sinua paljastamaan voimavarasi. Hänhuolehtii sinusta, on ystävällinen, ymmärtäväinen jakaiken tämän ja paljon muuta hän tekee ilman takaisin-maksua. Ystävät ovat niitä harvoja ihmisiä, jotka kysyvätmitä kuuluu ja jäävät odottamaan vastausta.

Itse pidän tapanani tarttua kitaraan ja laulella Vyssotskin sävelmää ” Mistä tunnet sä ystävän.” Lienee monen havainto, että tosi ystävä ei katoa viereltä tai muutu happamaksi kun sinulla on vaikeaa. Joskus ystävyys ilmenee silläkin tapaa, että ihmiset omistautuvat auttamiselle, leipovat lähetyysmyyjäisiin, kutovat sukkia, tekevät tilkkutäkkejä. He tietävät, että jossakin on ihmisiä, joilla menee paljon huonommin kuin meillä. Sellaista ystävyyttä arvostan.

Jouko Varonen

Suuri Ukulelekirja

Mikä ukulele?

Aurinko paistaa, kun ukulele soi

Arto Julkunen/ Markus Rantanen: Suuri ukulelekirja, Aviador Kustannus 2016

Euroopasta Havaijille viety pikkukitara valloitti lyhyessä ajassa Yhdysvaltoja, Aasiaa ja Eurooppaa Ukulelen nimellä. Kitaran muotoinen, mutta pienempi soitin on kuulunut myös suomalaisten taannoisten legendojen Matti Jurvan ja Onni Gideonin repertuaariin. Myös uudemmat muusikot ja laulajat ovat alkaneet kiinnostua tästä soittimesta.

Kirja esittelee melkoisen tarkasti ukulelen historiaa ja voittokulkua. Päällisin puolin katsottuna ukulele muistuttaa kitaraa pienoiskoossa. Kieliä on kuitenkin vain neljä ja sointi on aurinkoisen helisevää. Ukulelesta on kehitetty myös ukulele-banjo ja Onni Gideonin Suomeen tuoma havaijikitarakin mainitaan kirjassa.

Ukulele on aurinkoinen ja helppo alkeissoitin. Kirja on osittain opas ukulelen käyttöön ja sävelmiäkin on lähes satalukuinen määrä kirjan sivuilla. Ukulelen soitto vaatii kuitenkin harjoitusta ja sen hallitsemiseen ei ole oikotietä. Suomessa on ollut kautta aikojen ukulele-ryhmiä ja -orkestereita.

Lueskelin runsaasti kuvia ja pienoiselämänkertoja sisältävää kirjaa mielenkiinnolla. Todelliset huippuartistitkin ovat näköjään olleet kiinnostuneita tästä soittimesta. Suomen ensimmäinen ukulelen soitto-opas julkaistiin jo 1930 – luvulla.

Tartun mieluusti itsekin muiden soittimien ohella kitaraan ja olen kokeillut myös pienoiskitaraa. Kitaran soittoa sanotaan vaikeaksi oppia, mutta säestyskuviot ovat joltisenkin vaivattomasti hallittavissa. Niiden avulla pääsee laulelemaan vaikkapa peukalopyyhkäisy-komppia käyttäen. Luulisin, että tällainen kirja tuo maahamme tarvittavan tietomäärän tuosta soittimesta, joka on kuitenkin jäänyt tavallisen kitaran varjoon.

Jouko Varonen

Hyvyyttä on

Kaunis kirja välittämisestä

Jouko Ikolan proosarunoa

Jouko Ikola; Hyvyyttä on, Kirjapaja 2016

Ikola kirjoittaa arjen sankareista: omaishoitajista, pyhäkoulunopettajista, papeista, keittäjistä, perheenäideistä, isistä, yhteisvastuukerääjistä, isoäideistä, kerhovaareista,  kirkkomummoista, poliiseista, kanttoreista, rippikoululaisista, retriiteistä, anopeista, jne…

Kirja on kaunis, proosarunoa tai runollista proosaa. Tärkeintä on, että kirjoittaja on löytänyt teksteihinsä arjen sankareita, niitä, joilla on lämmin katse, parantava kosketus, aikaa läheisille, halua osallistua vaikka kaikkein kurjimpien todellisuuteen.

Kahvipannu porisee, pulla purjehtii pöytään. Pelargonioiden edessä hän huoma kymmenen vuotta sitten Pariisista lähettämänsä haalistuneen kortin. Vanhuksen kömpelöt kysymykset hyväilevät häntä oudosti ja lapsekkaasti. Itkettääkö häntä? Ei kai, ei nyt sentään.”…

Yksinäisiä ja apua tarvitsevia on paljon. Joku omistaa elämänsä vanhusten ja sairaiden auttamiseen. Jollekin ovat tärkeitä naapurimaassa kurjuudessa elävät lapset. Toinen huomaa, että elämän merkitys on siinä, miten me voimme tuottaa iloa, olla läsnä, auttaa vaikka muutamalla sanalla. Moni vanhus olisi valmis vaikka maksamaan muutamasta ystävällisestä sanasta. Tunnin tai puolikkaan rupattelu hoitajan kanssa kahvikupposen ääressä

olisi jo juhlaa. Mutta yhteiskunta on raaka. Hoitajia kehotetaan katsomaan kellosta vanhuksen tai sairaan kanssa kuluva aika. Sitten voitaisiin taas lomauttaa yksi työntekijä.

Ikolan kirja on puheenvuoro ihmisrakkauden puolesta. Ikola on tehnyt elämäntyönsä pappina ja valottaa monissa tarinoissa myös oman työnsä hyviä ja puhuttevia tilanteita. Lukiessa muistuvat mieleen munkki Savvan sanat, kun teimme lähtöä Valamosta.Mihin ihmisillä on kiire. Minä teen mansikkahilloa, rukoilen ja olen onnellinen.”

Jouko Varonen

Jäämusiikkia iglussa

Jääsoittimet helisevät Imatran Varpasaaressa

Jääiglun sisällä soi orkesteri

Toni Kainulainen lupaa esitellä meille jääiglua ja jäästä tehtyjä soittimia Imatran Varpasaaressa. Jäämusiikin tekijänä on SounDome-ryhmittymä joka haluaa tehdä Suomea tunnetuksi maailmalla yhdistämällä jääveiston ja musiikin.

Jääsoittimissa, jotka hehkuvat revotulten väreissä, löytyy jäinen versio marimbasta, didgeridoosta, udu-rummusta, kanteleesta ja kitarasta ym. Opas antaa meille musiikkinäytteitä kun istumme iglussa porontarjoilla päällystetyillä penkeillä.

Värit huoneessa vaihtelevat punaisesta siniseen ja keltaiseen. Jään helinä on rauhoittavaa.

Kuulemme myöhemmin musiikkinäytteen oikealta jääorkesterilta. Jäät on nostettu Varpasaaren rannasta ja soittimiin ei kohvajää sovellu, vaan sen pitää olla aitoa raudusjäätä. Suojasää on myös soittimille tuhoisa. Vankaksi rakennetussa jääiglussa on lämpötilaa säätelevät laitteet. Paras sointi saadaan jääsoittimista noin  -10  pakkasasteen tietämissä.

Meille esitellään myös kuvia iglun rakentamisesta. Helppoa ei iglun jäädyttäminen ole ollut, mutta rakenne on kestävä, eikä iglu pienistä lämpötilan vaihteluista piittaa.

Jäämestari Juuso Partanen tietää, että soittimet voivat sulaa, jos on lämpöasteita. Kun soittimet tehdään iglussa ja harjoitukset pidetään siellä, ei ole tätä vaaraa. Soittimia on tehty Norjassakin ja tietysti norjalaisten ammattitaitoa on vähän ”lainattu” myös näihin soittimiin.

Kesäisin Varpasaaressa toimii kalastuspuisto ja ravintola, joten jäätaide ei ole ainoa tulonlähde. Lähdemme puistosta ilahtuneina oppaan ystävällisyydestä mietimme jo kesäistä kala- ja ravintolamatkaa näihin maisemiin. Jouko Varonen