Kristin Hannah: Tomun ja tuulen maa, WSOY Kustannus

Kun ei ole rahaa edes aspiriiniin

Avio-ongelma ja itsenäisyystaistelu

Kristin Hannah: Tomun ja tuulen maa, WSOY Kustannus 2022

Elsa Wolcottin kiirastuli johtuu osalta hänen lapsena sairastamastaan taudista ja tietysti siitä, että tyttö haaveilee, kuten kaikki naiset, prinssistä, jonka kanssa voi perustaa perheen ja viettää laatuaikaa.

Mutta toisin käy. Kun noususuhdanne muuttuu, osin ilmastokatastrofin vuoksi, työttömyydeksi ja kiduttavaksi köyhyydeksi, alkavat vitsit olla lopussa. Mieskin osoittautuu mulkeroksi, jonka kanssa ei voi elää.

Pitää siis tehdä ratkaisu, jos aikoo itsenäistyä nyrkin ja hellan välistä. Moni tietää, että moinen liikku ei ole helppo toteuttaa. Ja varsinkin lama-aikana.

…”Riutuneita resuisia miehiä, naisia ja lapsia laahusti harmaalla kankaalla kuin haamuina. Kodittomien leiri. Tuhannet ihmiset asuivat pahvilaatikoissa, autonromuissa tai säilyketölkeistä ja peltilevyistä taotuissa mörskissä. Väkeä seisoi soppajonoissa”…

Hätä on suuri, kun kuivuus muuttaa pellot tomupilviksi.

Kirja on toisaalta ekologisesti virittynyt, toisaalta psyykkistä taistelua oman minuuden säilyttämiseksi. Siihen tilanteeseen moni nykyihmisistä ajautuu köyhyyskierteessä.

Kultaiset aviolupakset lentävät nekin pölynä ilmaan. Järjellä on vain kurjuus ja avio-onni muuttuu katastrofiksi.

Hannah on keikkunut best-seller listoilla ja julkaissut vinon pinon vankkumattomille kohderyhmilleen. Mielessä on hänen taitavasti tehty suosikkinsa ”Satakieli”.

Kirja on tummaa kuvausta. Sinänsä se projisoituu nykyiseen laman uhkaan ja eriarvoisuuteen. Kansa haluaa lukea tummasävyisiä kuvauksia. Niissä on vetovoimaa ja samaistumiseen sopivia kohtaloita.

Kiitos kirjasta. Vilskahti ihan aamuneljään sitä lukiessa.

No, päivänokosten paikka.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille, WSOY Kustannus 2022

Sotilasjuntan aikaan Argentiinassa

Tummaa ja sävykästä kerrontaa

Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille, WSOY Kustannus 2022

…”Pimeys kasvoi suureksi sykkiväksi massaksi. Huoneen seiniä ei enää erottanut, ei myöskään portaita eikä mitään muutakaan. Sillä oli nälkä, tunsin sen kehossani. … Kynnet iskivät heihin. Pimeys viuhtoi eteenpäin ruoskan lailla ottaakseen mukaansa haluamansa. Miehet eivät ehtineet edes huutaa. Hetkessä he olivat lakanneet olemasta, kadonneet ammottavaan kitaan”…

Mariana Enriquez on argentiinalainen nykykirjailija, joka lataa tummanpuhuvasti isän ja pojan matkaa sotilasjuntan hallitsemassa Argentiinassa. Hän yhdistelee kauhukirjallisuuden elementtejä tummasävyiseen tarinaansa. Eipä ihme, että hänen idoleitaan on esim. Stephen King.

Toimittajana toimiva kirjailija on jo aiemminkin julkaissut mm. romaaneja, novelleja ja asiaproosaa.

Tuskien taivalta on isän ja pojan matka henkisesti labiileissa oloissa. Kirjassa puidaan myös sukusalaisuuksia muun ahdistuksen lomassa ja joskus homma menee ihan esikuva-kingin tyyppiseksi ja tajunnanvirtaiseksi. Mys poliittinen todellisuus ja juntan tuomat kauhut kiinnostavat toimittaja-kirjailijaa.

Ihan lukija alkaa toivomaan, että nuori kirjailija oppisi pitämään suunsa soukemmalla näissä vaikeissa oloissa. Rushdiekin joutui kärsimään ivailuistaan ja elämään pitkiä aikoja maan alla”. Kun alkoi vapautua, niin jopa puukkomies iski, fatvan toteuttamisesta luvattujen rahojen kiiluessa silmissä.

Viikkohan tämmöisessä elämyksessä vierähti lukiessa, kun tapani on paneutua kulloiseenkin teokseen. Yöltäkin kriitikko tuli puhkaisseeksi silmän.

Kiitos kirjasta. Näitä kohtaloita pitää kuvata, sillä maailma on täynnä pahuutta, josta yksityiset ihmiset joutuvat kärsimään. Tämä lukukokemus vaatii kriitikolta palauttelua kevyemmän viihteen parissa, kukaties humppatanssit olohuoneessa.

Nyt nimittäin ollaan syvissä vesissä ja kuvaus joskus ahdistaa vietävästi. Niinhän se Stephenkin tekee.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Anne Lukkarila: Ydinminä

Luovan kirjoittajan ABC

Mielenkiintoista personointia

Anne Lukkarila: Ydinminä

Lukkarila sanoo olevansa henkilö, joka ehkä ei voi elää ilman itsensä luovaa toteuttamista. Hän onkin tässä teoksessaan personoinut ihmistyypit omaperäisellä tavalla.

”Taitaja” on luova, kekseliäs ja kurottaa aina kohti uutta. ”Tarinoija”, johon kastiin laskin itseni kuuluvaksi, on humoristinen, joka pitää jutuillaan muut verbaalisti pihdeissään. Hänellä on pakonomainen tarve kertoa juttuja ja käyttää siten luovuuttaan.

”Avustaja” inspiroituu elämästä eikä tee itsestään numeroa. Mutta hän on myös tehokas ja käytännöllinen. ”Pappi” tykkää ylevistä tavoitteista. ”Soturi” menee vaikka läpi harmaan kiven ja puolustaa heikompia.

”Kuningas” erottuu joukosta ja hänessä on henkilökohtaista karismaa ja arvovaltaa. ”Tutkija” tarkkailee ihmisiä objektiivisesti.

Pidin kirjailijan tyylistä. Itse asiassa hän suuntautuu kirjoittajien opastamiseen ja näihin em. arkkityyppeihin tutustuminen auttaa jo kirjoittajaa tekemään henkilöitä käsikirjoitukseensa

Tuli vain mieleeni, että näiden perustyyppien lisäksi lienee lukuisa joukko variaatioita, jotka tarpeentullen reagoivat useamman arkkityypin tavoin. No kirjoittaja on tehnyt tämäntyyppisiä oppaita kokonaisen ”satsin”, joten kirjoittamista vakavasti harkitseva löytää kyllä tukea ja aineistoa kässärin laadintaan.

Mitä luovuus sitten lienee. No se on mielestäni semmoista, että arjessa löytyy ideoita, että ”alimmat happanevat”. Kirjailijat ja luovat taiteilijat ovat semmoisia. Itse asiassa he voivat luovuuksineen olla hankalia tavalliselle jöröttäjälle, joita Suomen kansasta on suurin osa. Luova henkilö saattaakin harmistua, kun ei pysty vetämään mukaansa semmoisia kahden sanan viestejä kirjoittavia henkilöitä. Itse asiassa luovat ihmiset koetaan helposti oudoiksi ja he jäävät yksin.

No hui hai. Mitäpä näistä. En vaihtaisi luovuutta ja verbaaleja kykyjä mykkäkouluun joka olisi melankolisille suomalaisille usein haluttu vaihtoehto. Siispä soittelemaan pikahaulta sukulaisia läpi, että saa näiltä tingattua muutaman sanan ja kerrottua heille juttuja.

Kiitos kirjasta ja kirjasarjasta.

Tämmöisiä tarvitaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Arja Havakka: Sinne ainiaaksi jään, Valitut Palat Kustannus 2022

Pitkän linjan mestarimuusikko

Lokki ja Havakka hurmasivat kansan

Arja Havakka: Sinne ainiaaksi jään, 2CD, Valitut Palat Kustannus 2022

Arja Havakka oli jo lapsilaulajana omaa luokkaansa. Juhlissa kuultiin tulevaa mestaria, jonka lapsenäänikin viehätti kansaa. Sitten tuli tuttu vaihe, eli rivimuusikon elämä yhtyeessä. Mutta varttuneella iällä tärähti laulu ”Lokki” suomalaisten melankoliseen tajuntaan, ja samalla sinne kiinnittyi myös Arja.

Olen kuunnellut tätä boksia illalla, ennen unen tuloa. Se kyllä puree minun mentaliteettiini. Ja lisäksi Arjan ääni on uniikki ja sitä ei voi plagioida. Myös laulujen verbalistiikka vaatii huolellista kuuntelua.

Varttuneessa iässä valtakunnalliseksi mestariksi ponnahtanut Havakka on tässäkin kahden levyn kokoelmassa tehnyt myös omia tulkintoja iki-ihanista lauluista, joita moni on ottanut ohjelmistoonsa.

On kulttuuriteko julkaista tämmöinen kokoelma Havakan parhaita. Laulujen kuunteluun ei väsy. Esimerkiksi tuulen ääni sanoituksessa soi Havakan artikuloinnissa mahtavasti.

Omassa läppärissäni tuossa vieressä soi tietysti Havakan parhaimmisto. Hänen äänenvärinsä tekee laulusta hienoa taidetta. Kas kun mukana on usein surumielinen sointi.

Suomalaisten geenneihin tämä on siirtynyt ties miten kaukaa.

Että mitä.

Helmiähän Arjan taideteokset ovat ja hän on vielä ikävuosista huolimatta voimansa tunnossa ja jatkaa reippaana keikkapaikoilla ympäri Suomen. Havakan juuret ovat Lappeenrannasta ja Imatralta, mutta nykyisin taitaa vaikuttaa Helsingin laulumailla ja matkustelee aina Lappia myöten.

Itse usein samaistan Havakan Souvarien runollisuuteen ja musiikin sointiin. Lokki-laulusta, joka oli Arjan uran kulmakivi, on tehty useita versioita, mutta kansa vaatii Havakkaa. Kyselivät nuorelta Arjalta että milloinka sun lauluja tulee levylle. Mutta Arjapa tykkäsi keikkailusta enemmän kuin studioista.

Kiitos Arja Havakka.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen.

Martina Aitolehti ja Hippo Taatila: Martina Taistelija, WSOY Kustannus 2022

Julkkisnaisen kirjavat vaiheet

Martina on tulta ja tappuraa

Martina Aitolehti ja Hippo Taatila: Martina Taistelija, WSOY Kustannus 2022

Tuossa lukaisin viikkolehdestä, että Aitolehti oli pitänyt kuuden tunnin ripityksen mielitietylleen autossa. No totuuden nimessä sanoisin wanhan kansan viisauden, että ”Pata kattilaa soimaa,musta kylki kummallakin”.

…”Martina huudatti juontajan ominaisuudessa festariyleisöä Rovaniemen Simerockissa, kun hän sai puhelun: Stephania Aitolehti oli kuollut 22 vuoden iässä. … Se oli tosi epätodellinen tilanne. Mä kävelen lavalle ja huudan, että toivottakaa Apulanta tervetulleeksi, ja sitten mä vetäydyin bäkkärille itkemään.”…

Ennen wanhaan oli sentään tasaisempaa menoa, vaikka ”pelimiehiä” riitti silloinkin. Kun Anneli Sauli meni Edvinin huoneeseen tarjolle Suomi Filmin elokuvaan, niin oven takana odotti kuulemma huippuohjaaja housut valmiiksi kintuissa. Ne olivat niitä tosi sovinisteja.

No sepä siitä. Kyllä ajattelin tätä kirjaa lukiessani, että omena ei ole pudonnut kauas puusta Martinan perheestä puheenollen. Sisukas ja kaunis nainen Martina on aina ollut, Niinpä julkkis Eerikäinenkin puhui ja silmäili hänet oitis puolelleen.

Myrskysiä parisuhteita ei Martinalta ole puuttunut. Joskus on tapeltu naisten kanssa ja revitty hiuksista toisiaan, kun kiinnostava komistus on vilkuillut molempien suuntaan.

Niin tai näin. Martina on ollut Suomen kansan lempilapsi ja pitkän tovin, vuosikausia. Kas kun on kiva kuulla ja lukea semmoisesta leidistä, jolle voi olla vahingoniloinen ja kateellinen samalla kertaa.

Levytyssopimuksia on Martinalle lupailtu jopa kolmen perättäisen LP:n verran. Kas kun mediasta tuttujen naisten levyt myyvät yleensä hyvin, esim. maailmalla.

Nostan hattua Martinalle. Siskon veivät suonensisäiset jo vähän yli kaksikymppisenä. Elämä on tarjonnut vikuroivia geenejä ja murhenäytelmiä, sekä kosolti p…skaa silmille. Mutta nainenpa vain tuumii, että hui hai ja tiirailee jo seuraavaa komistusta sillä hurmauskatseella.

Kiitos kaunis Martina kirjasta ja selviytyjän viisaudesta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Katleena Kortesuo: Journalismin kuolema, Tammi Kustannus 2022

Luotatko Hesariin ja Yleen

Mediakriittisyys on tärkeää

Katleena Kortesuo: Journalismin kuolema. Mitä medialle oikein tapahtui? Tammi Kustannus 2022

…”Jos mediaan ei luoteta, on turha syyttää lukijoita. Silloin journalistin pitää katsoa peiliin ja miettiä, mistä luottamus koostuu. Onko media toiminut niin kuin pitää luottamuksen herättäjänä?”…

Maakuntalehtiemme trendi on, että toimittajien työtaakkaa helpotetaan lehden tilaajien kustannuksella. Lehti ohenee viikko viikolta ja joskus lehti täytetään lähes kokonaan aukeaman mainoksilla ja lopusta huolehtii runsas tv- ja radio-ohjelmien jokapäiväinen kavalkadi. Mobiililehden selaaminen ei itseltäni vie aikaa kuin viisi minuuttia, josta suurin osa menee Fingerporin sekä Viivin ja Wagnerin tarkasteluun. Jotain on siis pielessä.

Yleensä lehdet toitottavat, että lähettäkää hyvät ihmiset uutisvinkkejä. Lähes jokainen lehti. Etenkin kevyehköt viikkolehdet, jotka mässäilevät salakuvilla ja shokkiuutisilla julkkiksista ovat kansan mieleen.

Itselleni kun soittaa valtakunnan päälehden asiamies, niin tuumin, että sulje sinä nopsasti puhelin, niin säästän sinut siltä murheelta, että itse laitan puhelun poikki.

No Kortesuo on palkittu tietokirjailija ja pui aihepiirejään monipuolisesti. Hän on kirjoittanut vinon pinon kirjoja viestinnästä. Tässäkin kirjassa on kosolti tärkeitä aihepiirejä, ja mikä parasta, selkeästi esitettynä.

Katleena puuttuu mm. semmoisiin aihepiireihin kuin aiherajaus, lähteet, läpinäkyvyys, journalismi ja demokratia, faktantarkistus, populismi, viihdytä ja pinnallistu, hyvyys on tärkeämpää kuin totuus, tunnekin on uutinen, uutisen ja mainonnan avioliitto, media ja vallankäyttö, miten median työtä vaikeutetaan, jne…

Niinpä lueksinkin kirjaa ihan yöaikaan. Tärkeää puhetta, etenkin se median halu etsiä raflaavia uutisia ja vaikuttavia paljastuksia vaikka tavallisilta kansalaisilta.

Että mitä. Jos erehdyin toimittaja-aikoinani heittämään varomattoman sanan, joka soti ”lehden linjaa” vastaan niin siitäpä se soppa syntyi. Jouduin todistelemaan vilpittömyyttäni ihan henki kurkussa. Onneksi oli muitakin lehtiä ja heillä tietysti taas oma ”linjansa”. Että semmoista karusellia voi olla toimittajan työ.

Kiitos kirjasta Katleenalle.

Hyvin olet varioinut aihepiirejäsi.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kiera Cass: Kihlattu, WSOY Kustannus, 2022

Onni on mysteerijuttu

Kuninkaalleko rukkaset

Kiera Cass: Kihlattu, WSOY Kustannus 2022

…”Silas katsoi minua pöydästään ja nosti pikariaan. Vastasin eleeseen ja siemaisin juomastani. Ei, tuo poika oli läpeensä hyvä, eikä mikään hänessä polttaisi siipiäni.” …

Onhan se melkoinen jysäys, kun hyvinkasvatettu tyttö saa kuninkaan suosion, mutta kohtapa olo alkaa tuntua tämän ruhtinaan kanssa ontolta.

Sen sijaan aatelispiireissä rankkaamaton poika, Silas,  saa vastakaikua tytön tunteista ja yleensä nätit tytöt kyllä huomaavat, että mikä mies on se oikea.

Niinpä se kävi vanhassa suomalaisessa mustavalko-elokuvassakin, että kulkuripoika veti pidemmän korren, vaikka häitä jo juhlittiin hienostomiehen kanssa. Tauno nappasi omansa ja kiirehti ratsulla kohti jännempiä tulevaisuuksia liehuvatukkaisen tyttönsä kanssa. Mutta Taunopa vain näytteli kulkuria ja tyttö pääsikin taas kartanon isännän hoteisiin. Napakka anoppi kopsautti kävelykepllä lattiaan ja karehtui näytille tulleelle parille: – No suudelkaa nyt!

Tämä palkollinen vei siis tytön sydämen. Semmoista se on, kun best sellerin punoo menestyskirjailija, jonka teoksia lukee puoli maailmaa. Naisväki varmaan tarvitsee tätä lukiessa pakan nenäliinoja ja valeriaanaa, eikä yksi pakka nästyykejä riitäkään.

Niinhän se minäkin, susirajan poika, kävin hakemassa rovastilta villin tyttären konjakkipullolla. Rovasti osasi arvostaa kolmensadan euron konuputelia ja suostui oitis kosiomiehen tuumaan.

Mutta asiaan. Parempaa viihdettä ei naisväelle voisi toivoskella. Siinä on draamaa ja ruusun tuoksua. Nainen kun on semmoinen, että ymmärtää miehen sydämen päälle. Nokan nostelijat ja renttukuninkaat saavat nuolla näppejään. Rakkautta ei rahalla osteta.

Nyt lukija tunsi olevansa kuin vikuripollen matkassa. Kas kun semmoiset juonikkaat hepat ymmärtävät vain hevoskuiskaajaa. Ei niitä ruoskalla omita, tai ainakaan niiden sisintä.

Kiitos kirjasta

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Kaari Utrio: Karjalan kruunu, Tammi Kustannus 2022

Utrio on klassikko

Kansan suosikin vaikuttava teos

Kaari Utrio: Karjalan kruunu, Tammi Kustannus 2022

Annan elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Mutta hän tykkää puuhailla talon töitä ja unohtaa surkeat olosuhteet. Isä kustansi hänelle rikkaan miehen isoilla myötäjäisillä. Mutta elämästä tuli yhtä helvettiä.

Utrion klassikko on vaikuttavaa kuvausta menneiltä ajoilta. Siinä suhteessa hän on samaa ”sarjaa” edesmenneen Lappeenrannan historiallisten romaanien nikkarin Laila Hirvisaaren kanssa.

Suomen kansa, varsinkin naisväki, tykkäävät Utrion femakkotyylistä. Mutta toisaalta Utrio on asiansa takana ja kuvailee sitä mitä naiset ovat joutuneet kärsimään ja mihin asemaan he ovat joutuneet.

No, nykyisin aletaan huomata, että naiset osaavat muutakin, kuin olla hellan ja nyrkin välissä. Samaa linjaa se oli myös Minna Canthilla aikanaan. Utrio tunnetaan myös naisten asemaa käsittelevästä tietoteoksestaan.

Raakaa oli elämä silloin kuokka-, aura-, nyrkki- ja miekka-ajalla.

Utrio kuvaa sitä aina irvokkaisiin detaljeihin asti, eikä karta väkivaltaisia efektejä sen ajan miesväen suhteen.

Naisen oli saatava ilo elämään työn tekemisen mielekkyydestä. Sitten voi kestää vaikka minkämoista kohtelua.

Utrio on aina ollut kansan suosikki. Hänen syvästi feministiset, historialliset kuvauksensa kiinnostavat naisväkeä juuri sen vuoksi, että sovinismia ei saada 2022 – luvullakaan kitkettyä pois parisuhteista. Se vain keksii uusia muotoja ja henkinen ja fyysinen väkivalta miehillä muuttuu verbaaliksi ja joskus jopa inhottavammaksi kuin joskus entisinä aikoina.

Kiitos kirjasta.

Miehet ovat sikoja naisille yhäkin, siis tietynlaiset tapaukset, jotka eivät ajattelee sydämellä, vaan kieroutuneella asenteellaan naissukupuoleen ja elämään, sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mutta mies on luotu mieheksi ja itkupilliä ei tosimiehestä voi tehdä. Aina paljastuu miesten törkykäyttäytymistä naisia kohtaan, eikä hyväveli-piirikään pysty siinä usein auttamaan. Kiinnijääneet vain on valittu sijaiskärsijöiksi” ja herraringistä potkittaviksi.

Onneksi naisasia alkaa nykyaikana nostaa päätään. Siihen eivät pysty aina ”tosimiesten” eroottiset herjatkaan. Media kun yhä pursuu naisten alistamista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa, WSOY Kustannus 2022

Tennisperheen pimeät salat

Traaginen hupijuttu perhe-elämästä

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa, WSOY Kustannus 2022

Niinhän siinä käy, että kuuluisa tennistähti kompastuu eläkeläisenä, vaikka perheen julkisivu on ollut ihan paitajapeppu – mallia, ainakin muiden silmissä.

…”Oli mahdotonta kuvitella, että mies tekisi pahaa vaimolleen – hän oli selvästi valmis kuolemaan vaimonsa puolesta – mutta toisaalta silloin ei osannut kuvitella sitäkään että hänen poikansa, jota Claire rakasti yli kaiken, pettäisi vaimoaan ilman mitään järkeenkäyvää syytä”…,

Sanovat että tyynessä vedessä kalatkin kutevat. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun mies kohtaa viehättävän simasuun ja antaa mennä pohjanmaan kautta.

Lianen tiiliskivi väläyttelee huumoriakin kivasti, mutta kas kun dekkari on dekkari. Murha siitä pitää löytyä, tai jotain sinnepäin. Äidin suhde perheeseen  omittuun tyttöönkin on jotenkin kieroutunut ja herättää närää lapsissa.

Itse sanoin aina herkkänä hetkenä vaimolleni, että oletpa  ollut tosi hyvä elämänkumppani, ihan isolla H:lla. Vaimo tuhon, että etpä ole itsekään ollut aina puhtoinen enkeli, joten piruilut sikseen.

Kun perheen sisäisiin jännitteisiin päästään käsiksi, niin siinäpä riittääkin kaikenlaista piinaavaa. Jotkut aviopuolisot tuumivat, että salaisuuksista en kerro. Ne jätän pimeiksi aina hautuumaan siimekseen asti.

Mutta olisikohan kuitenkin analyysin paikka joskus parempi. Ikuiset salaisuudet kun syövät miestä ja  naista. Elämästä tulee yhtä piruilua. Mutta, että isännän huomattiin hilaavan ruumissäkin näköistä pois kotoa. Onhan kirja turvallinen luettava ja se saa monen viettämään jopa pikkutunteja vaihtoehtotodellisuudessa.

Sehän se on hyvä, kun kirjat, niinkuin tämäkin, hoitavat stressiä paremmin kuin konsanaan keskinkertaiset psykoanlyytikot tai terävä konjakkinapsu nukkumaan mennessä.

Kiitos kirjasta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Sofia Pekkarinen: Elämänpeli, Tammi Kustannus 2022

Elämähän kuin ilotulitus, kestää liian  vähän  aikaa

Esikuvia nuorille ja iloisille naisille

Sofia Pekkarinen: Elämänpeli, Tammi Kustannus 2022

…”Laskettu aika on vasta kesäkuussa, Mona jatkoi protestiaan kun taksi kaahasi liikennevaloihin. Ja ultrassa Chewbacca näytti vielä ihan ankeriaalta… Mitä jos se syntyy ilman raajoja? Tai jos sillä on kidukset keuhkojen paikalla?”…

Letkeästi kirjoittelee ”Luna 2.0”:sta tuttu kirjailija ja sisällyttää tietysti romaaniinsa nuorten naisten kohellusta melkoisen määrän. Eipä silti, mukana on tuhti annos myös nuorille sopivaa samaistumiskamaa. Eihän tässä ole nynnyiksi synnytty.

Joku on lähettänyt Lunan kotiovelle mysteerisen laatikon, jossa on salaperäinen Elämänpeli. No Luna lähtee analyyttiselle taipaleelle kohti oman elämänsä tosia ja epätosia, sekä niitä asioita, jotka sopisi viisaasti unohtaa. Jokaisella naisella kun on niitä pimeitä salaisuuksia. Pääasia, että muistaa sanoa löytämälleen komistukselle ”totuuden hetkellä”, että ole varovainen, tämä on ensimmäinen kerta. Se pitää sivistynyttä leikkivän naisen aina muistaa, vaikka se ”hiphuraa hetki” on tytön elämässä ollut jo ajat sitten.

No Pekkarisen proosa sopii hyvin nuorille naisenpuolille. On kevyttä kohellusta, mutta itseasiassa ihan viatonta sekoilua, jos nyt kaikkia naisten edesottamuksia ei voine sanoa viattomiksi.

Tykkäsin kirjailijan rennosta tyylistä. Sillä kyllä noustaan anjakaurasten, härkösten ja evehietamiesten kastiin. Ja välillä pitää koota kolumneistaan hersyviä teoksia, kuten hyvä ja julkisuutta saavuttanut naiskirjailija tietysti tekee. Hektisenä nykyaikana tämmöinen proosa tarjoaa esikuvia, miten nuorten naisten pitää ”antaa palaa”. Sillä elämä on vain lyhyt episodi ja jos joskus koheltamisen tuoma ”kankkurankka” riipoo, niin onpahan ainakin eletty ihan pohjanmaan kautta.

Suosittelen ”tytöillle” lääkkeeksi todellisuuspakoisuuteen. Mitä sitä leikkimään jotakin siveellistä, kun edellytyksiä on paljon parempaan. Wanha hyvä sanonta pitää siteerata:

Kiltit naiset pääsevät taivaaseen, mutta tuhmat ihan minne vain.”

Kiitos kirjasta, vaikka tutustuminen siihen otti iltapuhteita viikkokauden ajalta. Uusi tähti on tullut naiskirjailijoidemme kärkeen. Vähän kun vielä lisää napakkaa analyysia ja ironiaa sekaan enemmän, niinkuin vaikka anjasnellmanit ja muut. Sitten myöhemmin voi siirtyä jo keittiöterapoinnin suuntaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen