Sauli Niinistö – tasavallan presidentti, WSOY 2018

Nuorten ja eläkeläisten asiatko kuntoon?

Neutraali kuvakulma Niinistöön.

Risto Uimonen: Sauli Niinistö, tasavallan presidentti, WSOY 2018

Sauli Niinistö on mielestäni hyvä presidentti. Hän saa epäselvällä verbalistiikallaan mediankin ymmälle, mutta käytännön toimissaan hän on selkeästi Suomen asialla. Siitä kertovat meriitit, kuten Putinin ja Trumpin tapaaminen Suomessa ja mahdollinen uusi vierailu maassamme.

Niinistö on maltillinen ja harkitseva, joskin joskus äityy ottamaan kantaa myös asioihin, jotka eivät kuulu hänen toimivaltaansa. Niinpä niin, preditentin valtaoikeudet on nipistetty minimiin juuri Niinistön valtakaudella. Aiemmin presidenteillä oli enemmän sananvaltaa. Mutta kauankos Niinistöltä meni kietaistessa ulkopolitiikan hoito omiin hyppysiinsä.

Kun presidentti Niinistö kertoi linjauksistaan, puheessa mainittiin mm. nuorison syrjäytymisen estäminen. No hän sysäsi jo siinäkin puheessa vastuun nuorten vanhemmille. Mutta kas, vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa täysi-ikäisiksi ja rauhalliset vanhuuspäivät olisi heille suotava. Liian paljon on vanhuksia, joilla aikuiset lapset ovat heittäytyneet köyhyysloukussaan hankaliksi. Sosiaaliturvan leikkauksia on tehty rajusti Niinistön kaudella ja se ei oikein korreloi presidentin virkaanastujaispuheiden kanssa. Kaikella kunnioituksella. Eläkeindeksikorotuksen palauttaminen ei tunnu toisaalta kiinnostavan Niinistöä, kun indeksin jäädyttämisen jatkaminen näyttää olevan myös hallitukselle kynnyskysymys.

Kirja on yllätyksetön ja pieteetillä kirjoitettu. Niin sopii ollakin, ettei puututa arkoihin aihepiireihin, jotka saivat kirjantekijöiden ja Niinistön yhteisesiintymisessä selvästi presidentin tolaltaan. Hän jopa ehdotti kirjan tekijälle alan vaihtoa.

Uimonen on asiansa osaava kirjanikkari ja toimittaja. Hän puuttuu mm. presidentin tulkintaoikeuteen perustuslakiin nähden ja arvojohtajuuteen.Ylilyöntejä ei kuitenkaan pitäisi sallia.

Niinistö on asiansa osaava poliitikko, joka puhuu paljon, mutta ei oikeastaan sano mitään. Niinhän sen pitää olla. Siitä tykätään maailmalla ja Suomea kehutaan maailman parhaana maana elää.

Erityisplussat antaisin Jenni Haukiolle Niinistön uran vänkärinä. Hän on näkymätön taustahahmo, kirjoittelee lapsellisia runoja ja luontoystävällisiä kolumneja. Tämä on sopivaa vastapainoa politiikan kuiville ja kieroille kuvioille. Maan äidiksi ei voisi olla sopivampaa henkilöä. Arvot on nähtävä pienissä asioissa. Kovuutta ja poliittista peliä joutuu presidentti kokemaan liikaakin. Toivottavasti Sauli ymmärtää nyt pitää menestymispaineet ominaan eikä sotke niihin herttaista vaimoaan.

Jouko Varonen