Aku Ankka, näköispainos, vuosikerta 1976, osat I ja II

Olympiavuoden Akut

Jättihelmistä maanalaiseen maailmaan

Aku Ankka, näköispainos vuosikerrasta 1976, osat I ja II, Sanoma Media Finland Oy , 2018

Roope Ankka on huolissaan maanjäristyksistä, jotka voivat nielaista hänen rahasäiliönsä tuossa tuokiossa. Niinpä kaivamaan, onko peruskalliota riittävästi. Hänen kannattaisi olla huolissaan myös Karhu Koplasta joka on kiinnostunut Roopen maanalaisista kaivauksista. Lisäksi maan alta löytyy kokonainen maanalainen maailma olentoineen.

Aku Ankka ehdottaa veljenpojilleen, että he laittavat uudenvuodenlupauksensa kirjekuoriin, että muut eivät voi vaikuttaa niiden toteutumiseen. Mutta kuinka ollakaan, siitähän soppa syntyy ja Aku joutuu jopa höyryttämään kuorensa auki vaihtaakseen lupausta.

Mortti ja Vertti pelaavat palloa vanhasta merimiesarkusta löytämällään pallolla. Se osoittautuu kuitenkin jättihelmeksi ja tietysti arkusta löytyy myös aarrekartta tietoineen. Kuinka ollakaan, Musta Pekka saa vihiä asiasta. Mutta tarinan edetessä Musta Pekka joutuu hengenvaaraan, josta Mikki hänet pelastaa. Pekka lupaa luovuttaa osan löytämistään jättihelmistä pelastajilleen ja muuttua kiltiksi. Näinköhän?

Roope saa luettavakseen lehti-ilmoituksen maharadzasta, joka myy kaikki korunsa alennuksella ja tietysti Kroisos Pennonen on myös kiinnostunut samasta ilmoituksesta. Taitaa Karhu Koplallakin olla kohta sormensa pelissä.

Olympiavuoden 1976 Akuissa on tuttuja piirtäjiä aina Carl Barksista ja Paul Murrysta lähtien. Niinpä jännitystä piisaa, etenkin pitkissä jatkiksissa, jotka jatkuvat aina kolmen tai neljän lehden mukana.

Piirtäjiä ovat Barksin ja Murryn lisäksi Luciano Cotto, Giorgio Cavazzano, Roger Armstrong, John Carey, Massimo De Vita, Chuc Fuson, jne…

Etenkin näissä jatkissarjoissa jännite säilyy ja voi vain kuvitella, miten lapset ovat odottaneet uutta lehteä, saadakseen osallistua Akun, Mikin ja muiden sankareiden seikkailuihin, joita tietysti varjostavat pahikset, kuten Musta Pekka ja Karhukopla jne… . Onneksi loppu on usein seesteinen.

Jouko Varonen