Anna-Leena Härkönen ilottelee
Pakinoita elämän ilmiöistä
Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia, Otava Kustannus 2021
…”Ehkä koskettavin kuulemani kommentti Louhimiehen elokuvasta ( Tuntematon sotilas kirj.huom.) oli se, kun ystäväni sanoi: -Nyt mä pystyn antamaan mun isälle anteeksi. Isä oli sodassa traumatisoitunut veteraani, joka sai hulluuskohtauksia, kivitti lapsiaan ja paiskoi heitä pitkin seiniä.”…
Minun isä tuumi Laineen/Linnan – versiosta, kun tuli seurantalolta sitä katsomasta, että ei se tuommoista ollut. Eivät sotilaat olleet mitään pellejä. Itse katsoin samaisen kuvan pimennysverhon halkeamasta, kun käännyttivät ovelta poika-ressun.
Mutta mitäpä noista. Asiaan, sanoo alter egoni. Härkönen kirjoittelee kevyehkösti ja asiaan kuuluvalla sarkasmilla mm. älypuhelimista, sukututkimuksen kiemuroista, iskurepliikeistä, seniorialennuksista, jne…
Ihan nämä tekstit ovat älyllistä luettavaa samaan tapaan kuin lipparipullo baarissa entisille tytöille juovuttavaksi juomaksi. Kikattelivat neitokaiset vaikka oma pullo oli vasta puolillaan.
Olen aina arvostanut Härköstä kulttikirja-Häräntappoaseesta lähtien. Homma on tietysti muuttanut muotoaan ja Härkösesta tullut valtakunnan kysytyimpiä tekstintekijöitä niin telkussa kuin teatterissa ym. . Tämä on toisaalta laskenut kirjailijan painoarvoa ja tekstin laatua.
Mutta vielä sieltä pilkistelee se itseironinenkin Anna-Leena, joka kietaisee tämmöisen kriitikonjörökin mukaansa ja kukaties pelastaa päivän, niinkuin sopivan realistinen tai luova lenkkituttu, jonka kanssa jäädään suusta kiinni ja nauraa käkätellään.
Että mitä. Taannoin sanoi tv-projekteihin eksynyt kirjailija Heikki Hietamies, että semmoiset vaativat niin paljon viilailua ja aikaa, että eipä enää jää aikaa kirjojen tekoon. No, hyvinhän niistä tv-jutuista Heikille ja Evelle makseltiin, mutta eipä ole enää lupaavalta Eveltäkään näkynyt mitään noteerattavaa kovien kansien välissä.
Että halleluja ja hellät tunteet.
Naureksitaan, se auttaa.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen