Sehän on siinä
Pohjois-Karjalaista nostalgiaa
Anna Liisa Tajasvuo: Polku lähteelleni
Tajasvuo vietti lapsuutensa Joensuun hallitopiiriin kuuluvan Kitsanjärven maisemissa. Kovin muistattavat hänen lapsuusmuistonsa omiani Värtilässä, susirajalla. Niinpä teki ihan höpöä näitä lueskella ja joskus pyrki jopa kosteaa silmänurkkaan. Sitä en vaimolle näyttänyt. Olen tehnyt välini selväksi menneen ja tulevan kanssa. Elelen mieluusti tätä päivää ja tuotan iloa ihmisille. Se lienee tärkeää vaikka Tajasvuo vannookin rakkauden nimiin. Itse löisin vetoa vähemmän rankatun ystävyyden puolesta. Kas kun nuorukaiset nykyään heittelevät rakkaus-sanaa huolimattomasti likaisinkin tarkoitusperin.
Mutta mitä minä taas höpisen. Kirjahan on hyvä ja lähestymistapa nostalgis-naivistinen. Tiettyjä stereotypioitakin vilisee. Mutta voi hyvänen aika ja kertakaikkiaan. Itse Alarieston Andreaskin välähti mieleeni kun katselin kirjan piirroksia. Niissähän on sitä perinnettä ihan visuaalisessa muodossa. Ja mikäs muu sieltä rämpikään taas esille muu kuin kostea heikkous silmänurkkaan.
Totuushan lienee, että runomuotoon kirjoitettu kirja on paremminkin lyhytproosaa, ihan kivaa muuten. Joskus kirjailija intoutuu kalevalaiseen mittaan alku-, loppu- ja sisäsointuineen.
Taitajat semmoista osaavat.
Että todella julkaisemisen arvoinen kooste. Saattaapa ns. Wanha kansa innostua tuommoisen mukana vaikka viettämään päivän ja saamaan terapeuttista antia. Itse vedin työväenopiston kirjoittajapiiriä vuosikausia ja siellähän ne mummot ja papat kirjoittelivat tämmöisiä. Hymyiltiin ja nyyhkittiin. Kyllä joskus laitoin jutun palautteeksi, että syventelehän vähän. Ei ne muistot voi noin kultaisia pelkästään olla. Itse sen tiedän ja pidän minäkin suuni kiinni, 24 kirjaa kaupallisilta julkaisseena. Ketä ne murheet pidemmän päälle kiinnostaisivatkaan. Iloa pitää olla ja huumoria.
Se stimuloi lukemaan.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen