Yhteiskunnallinen vaikuttaja tilittää
Erityislapsen huoltamisesta perheväkivaltaan
Johanna Venho/Anne Brunila: Kuka olisi uskonut, muistikuvia, Tammi Kustannus 2020
Onhan tässä tuhti paketti suomalaisen naisen kohtaloista, etten sanoisi nyrkin ja hellan välissä. Mieshän oli mustasukkainen idiootti, mutta naisella olivat tunteet. Hän kyllä jaksoi hyvien hetkien vuoksi vaikka millaista myllytystä. No lopulta Brunilan ex luovutti, mutta Annella oli uusi, henkilökohtainen haaste odottamassa. Poika nimittäin sai jo nuorella iällä aivokuumeen joka muhi niin pahasti, että omaishoidoksihan se meni.
Mutta se toinen puoli, jonka moni tietää. Hän taisteli itsensä esille politiikkaan, jopa kansainväliseen sellaiseen. Suomen pankki tuli tutuksi ja Euroopan Unioni, valtiovarainministeriö, Metsäteollisuus, Fortumin johto, jne…
Brunila näyttää olevan tyypillinen suomalainen nainen, joka taipuu mutta ei taitu, vanhaa kliseetä käyttääkseni. Kirjan lukijaa kiinnostavat tietysti kovin nämä yksityiselämän kiemurat, jotka on pidetty visusti salassa jo imagonkin takia.
Mutta Brunila uskaltaa sanoa sanottavansa ihan pyhinä ja tabuina pidetyistä asioista:
…”Luterilaisuus näyttäytyi minulle ilottomana ja kielteisenä. Sen ihmiskäsityskään ei vedonnut minuun: varsinkin virsien sanoituksissa ihminen kuvataan kurjaksi syntisäkiksi,maan matoseksi, jonka pitää katua ja repiä viittansa ja heittää tuhkaa päälleen. Eihän nuori mieli sellaiseen samaistu”…
Mitä sitä kuvia kumartelemaan. Niin se on minunkin, kriitikonrentun kohdalla. Jos joku tulee kotiovelle pelottelemaan vanhan kehnon seuraan joutumisella kuoleman jälkeen, niin heitän heti vastaherjan: – Alakerrassa saa hyvää käristemakkaraa. Sielunvihollisella on hieno grillihanko ja hän sanoo minulle, kun rentostan paikalle, että menehän Jouko vähän sivummalle. Siellä on viileämpää ja lucifer-pappa tuo siulle kohta alakerran grillin parasta gourmeeta.
Taas lipsahti ohi aiheesta. Piti sanomani, että innostuin viettämään kesäyön Brunilan seurassa, enkä kadu. Silmänpalvojat ja fariseukset ovat kokonaan eri porukkaa kuin Anne. Isäukko-ressukka, viiden vuoden pioneeri rintamalla, jaksoi heittää pojalleen vain yhden elämänohjeen ja siitä pidän kiinni vaikka tuhat metropoliittaa julistaisi minut kirkonkiroukseen: Hän tuumi, että aina pitää olla suora.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
