Anni Kytömäki Kivitasku

Mietittävää

Tarinoista syntyy kokonaisuus

Anni Kytömäki: Kivitasku, Gummerus 2017

Anni Kytömäki ( s. 1980) on uuden polven komeetta, joka nousi teoksellaan Kultarinta vuoden 2014 finlandiaehdokkaaksi. Muitakin huomionosoituksia on ropissut.  Kultarinta on vuosiin 1903 – 1937 sijoittuva rakkauskertomus, jossa luonto ja metsä ovat tärkeässä roolissa. Kirja sisältää kolmen sukupolven kronikkaa.

Lueskelin Kivitaskua aluksi kuin vaikkapa Joenpellon tai Hirvisaaren proosaa, koska tapahtumat liikkuvat hitaasti ja yksityiskohtaisille kuvauksille annetaan paljon sijaa.

Kirja alkaa 16-vuotiaan Helenan vapautumisella koulun ikeestä, mutta muuttuu piankin kauhukertomukseksi mielisairaala miljööstä, jossa ( v.1959)  tehdään myös lobotomioita, eli kallonporauksia. En tiedä, miten tarkkaan kirjan tekijä on perehtynyt lobotomioiden historiaan. Itse muistan Sinuhe egyptiläisen kahteen kertaan lukeneena, että ne olivat ajankohtaisia faaraoiden ajalla. 60 – luku oli jo edistyneemmän hoidon aikaa myös mielen sairauksissa.

Sergein tarina on koskettava. Hän kun on saanut tuomion mestauslavalle, mutta pääsee pälkähästä pakkotyötuomiolla. Verenseisauttajan ja kansanparantajan tytär Katinka seuraa rakkaansa kannoilla pakkotyömaille ja saa ruhtinaan perumaan Sergein tuomion. Mutta ensin pitää kerätä kiviä…

Vekan tarina kertoo miehestä, jolla on edessä osastohoito, mutta viimeinen vaihtoehto on paeta Louhirantaan, suvun omistamaan mökkiin.

Pidin Kytömäen proosasta, vaikka en ole erityisen innostunut laveasta proosasta. Kytömäellä on kyky punoa elämäntarinat jollakin tasolla yhteen väkeväksi romaaniksi. Tiivistämistäkin halusin ehdottaa jatkossa.

Jouko Varonen

 

 

 

Vastaa