Fakiiritempuista hirsipuuhun
Sirkustaiteilijan rehellinen elämä
Are Nikkinen: Haukivuoren Houdini, Like Kustannus
Haukivuoren Houdini – arvonimeä Aimo Leikas ei saanut kepein perustein. Hän joutui elättämään sisariaan ja äitiään isän menehdyttyä. Kaikenlaiset ”sirkustemput” olivat kiinnostaneet häntä aina. Jospa siitä ammatiksi, ajatteli nokkela poika. Lapsuuden puujaloilla kävelystä homma alkoi kehittyä. Aimo harrasti vaijerikävelyä ns. ”löysällä vaijerilla” mikä oli kaikkein vaativinta tässä lajissa.
Piikkimatolla tuli makoiltua ja yleisön särkemien viinapullojen sirpaleissa ( ensin yleisö ryyppäsi pullot tyhjiksi) käveltyä. Konstaapeli Koposen käsiraudat avautuivat hetkessä. Imatrankosken yli nuorukainen käveli nuoralla yleisön mylviessä. Kahlekuningas Houdini oli eräs Aimon suurista esikuvista. Mutta paras vetonaula yleisölle oli kuolemanvaaraan asettuminen.
Itsensä hirttäminen köydellä jo kohahdutti. Hymyillen taituri siitä selvisi, vaikka tempoili kuolinkouristuksissa silmukassa ( yleisöön meneviä elkeitä) kolmekin minuuttia.
Hypnoosiesitykset kokivat kovan kolauksen kun lapsi sairastui tästä vakavasti ja joutui sairaalahoitoon. Karateakin kokeiltiin lastulevypinoon.
Tulennielentä tuli mukaan silloin, kun oltiin Sirkus Sariolan riveissä. Giljotiinissa tuli oltua alvariinsa ja kansa kohisi. Onni Suurosen porukoissa alkoi Aimo vetää myös vaarallista venäläistä rulettia, joka lopulta koitui hänen kohtalokseen.
Leikas oli rehti mies, joka ei jättänyt sisariaan ja äitiään pulaan. Rahat esityksistä kulkivat myös sinnepäin. Kirja on upeaa luettavaa nuoruutensa 60-70 – luvulla eläneelle.
Anekdootteja riittää ja ajankuva saa kutkuttavat väreet selkäpiihin. Toki Onni Suurosta moottoripyörätunneleineen kävin katsomassa, mutta enpä eksynyt työtoverin, Leikkaan, telttaan. Upea kirja. Imaisi minut mukaansa maagisella voimalla. Onni ölähteli karjahteli ajellessaan käsittä lankkutunnelissa ja kansa oli myyty.
Myös lehtiartikkelit ja kuvamateriaali kielivät sen ajan tyylistä, joka levittäytyi kirjasta eteeni vahvasti ja vastustamattomasti. Mitäpä sitä enemmän kaipaa lukija turvallisessa työtuolissaan kuin jännityksen kylmää rinkiä ahterinsa ympärille. Viihdemaailma on muuttunut.
Hatunnosto Leikkaalle ja hiljainen hetki. Hän teki miehen työn rehdisti ja suorasti. Ei arvostanut feikkiä. Rivollissakin piti olla kovat piipussa.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen