Arvot uusiksi

Viisas käyttää järkeä hankinnoissa

Raha ei ole tärkein ongelmamme

Pasi Havia/Ville Lappalainen/ Antti Rinta-Loppi:

Erilainen ote omaan talouteen, Talentum Kustannus

2016

Lienee kirjan puheessa paljon totuuden siementä. Usein taloudelliset huolet nousevat pintaan vaikka ihmisen pitäisi pyrkiä vapauteen, onneen ja hyvään elämään.

Kirja on hyvä kannanotto nykyajan kulutushysteriaan. Kaikenlaiset tarjoukset ja ale – myynnit houkuttelevat väkeä, vaikka tärkeintä meille jokaiselle olisi tutkia omaa arvomaailmaansa ja asenteitaan. Olisi syytä miettiä, että millaiset uskomukset ja arvotukset ovat vaikuttaneet elämäsi suuntautumiseen. Tärkeintä on henkinen tilanteesi. Ehkä sittenkin kannattaisi hellittää elintasokilpailusta ja tyytyä vähempään.

Ihmisen on oltava terveesti epänormaali. Hänen tulee mieluummin poiketa valtavirran arvovalinnoista ja hankinnoissaan pyrkiä harkintaan ja edullisuuteen. Moni arvottaa ostoksensa rahalla, kun pitäisi pyrkiä esim. käytännöllisyyteen, kestävyyteen ja laatuun.

Lueskelin kirjaa kiinnostuneena. Tietysti on totuus, että rahamaailman säännöt ovat erilaiset, kuin tavallisen mattimeikäläisen. Ehkä olisi kuitenkin varaa viisastua eikä rynnätä ensimmäisten herätteiden perään. Suurin osa taloutemme tavaroista ei ole edes käytössä vuosikausiin, tulipahan vain hankittua, kun oli ylimääräistä rahaa. Pitäisi miettiä, että onko parisuuhteessa rakkautta, vai hallitseeko pinnallisuus Eriliarkemme puurtamista. Siinä ei raha ratkaise.

Jouko Varonen

Vastaa